Minä en halua, että mikään perkeleen uskonlahko tai kirkko millään tavalla yrittää säädellä minun elämääni. Minä en halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät välitä muuttua ja puhuvat samoin kuin 15 vuotta sitten. Tajutkaa jo saatanan ahdistelijat jättää minut rauhaan!
T: Tarja
T: Tarja
Vastaukset 4
Vanhimmat
Asia varmaan vaatii pientä pohdintaa.
Tyrkyttäminen, sehän on ehdottomasti väärin, mutta haluaisin kuitenkin sinun miettivän, että missä porukassa seisot?
Tavallaan et voi väistää sitä tosiasiaa, että jokaisen meidän valinta ja viesti joko ruokkii väkivaltaa, tahi rakentaa hyvää.
Tämä sanoma ei vanhene koskaan ja näin ollen jokaiselle sukupolvelle valinnan sanoma on julistettava.
*
Muistan joskus kuulleeni uskovaisen suusta selityksenä omalle käytökselleen, että "hän ei voi sille mitään, hän nyt vain sattuu olevan tällainen." Kommentti kyllä pakostakin ärsytti. Teki kyllä mieli sanoa, että "sinun pitäisi kyllä muuttua."
Kyllähän Jeesuksen sanoma oli aika paljon muutoksen sanomaa. Samaten Paavali kirjoitti muutoksesta paljon.
Kaiken pitäisi lähteä liikkeelle sisäisestä muutoksesta, joka sitten heijastuu myös ulos päin. Jos merkkejä tällaisesta ei ole näkyvissä, jotain olennaista on jäänyt puuttumaan. Jonkinlainen hengellinen puutostauti? Tapausta/tapauksia tuntematta en osaa sanoa, mistä on kyse tuntemiesi ihmisten kohdalla.
Anyway, silti uskon Jumalan muuttavaan voimaan ja siihen, että Jumalan suunnitelma (evankeliumi) on hyvä ja ansaitsee meiltä positiivisen suhtautumisen ja "vastaanottamisen".
*
on hän uskollinen ja vanhurskas ja antaa meille meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."
1 Johan. 1,9.
että jospa vaikka 'me' tajutaankin jotakin, mitä sinä et vielä tajua? Jotakinhan tässä täytyy olla, kun sinusta noin huolehditaan. Sinä varmaan nyt et kuitenkaan vielä ole ihan jyvällä kaikesta ja potkit kovasti 'tutkainta vastaan'? Näin minä koen.
Kukaan meistä ei ole muutoin kuin armosta ja Jumalan rakkaudesta saanut sen ymmärryksen, voiman ja viisauden, josta puhumme. Se vain on semmoinen juttu, että on tuskaisaa katsella lähimmäisensä elävän ulkopuolella, tietämättömänä ja hukkaan menemisen polulla. Siitä kaikesta johtuu tuo, ettei 'sinua ole jätetty rauhaan'. Kukaan ihminen ei siitä eli sinusta hyödy mitään, eikä ole kysee saada omaan puolueensa sinua, mutta sinusta välitetään ja sinusta huolehditaan tällä käsittämättömällä tavalla, jota itse et voi (korostan, että et todellakaan voi) nyt tajuja.
Älä ärsyynny. Koeta kestää. Joskus se avautuu, ennen kuin kuolet toivon sen avautuvan, ja silloin tajuat mistä oli kyse. Pyhä Henki, Jumalan Henki kirkasta lopulta nämä asiat, mutta toisia ihmisiä Hän vain tarvitsee 'asiapojikseen'. Hyvää yötä!