Piri ja paneminen

kertokaa kun en ite tiedä

Kertokaahan minkälainen vaikutus pirillä todellisuudessa on panemiseen?
Kahta versiota olen kuullut niin kumpi on lähellä totuutta. Toiset kehuskelevat miten jyystivät tunnin kakkosta laukeamatta. Toiset taas puhuvat "pirikatkaravusta" jota saa kusellakin käydessä houkutella sokeripalalla ja pinseteillä että saisi pari pisaraa irti.

121

63750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sekaan

      Tuohon vielä sekaan vigraa ja kokkelia niin hyvä tulee, sitten skitsoillaan kumppanille seuraavana päivänä kun laskut yllättää - ah mitä rakkautta. Jotkut laittoivat aikoinaan vielä jauhoja otettuaan erektiopiikkiäkin suoraan elimeen että "jaksaa paremmin". Naurettavaa ja säälittävää, eikö voisi paneskella ennemmin vaikka selvin päin kuin jauhoissa terveytensä uhalla, piripäissään pökkiviä adoniksia tämä maa varmasti vielä tarvitseekin.

      Jos haluaa ongelmia elämässään ja ihmissuhteissaan niin antaa mennä vaan kyseisellä coctaililla vaikka.

      Ai miksikö tilitän? Koko 90-luvun ajan olin päihteisiin liittyvällä ammattialalla töissä ja samaan aikaan seurasin töissä & siviilipuolella kun asiakkaillani,tutuillani ja tutuntutuillani oli juuri noitten samojen jauhojen aiheuttamia mielenterveys-ym.ongelmia ja niiden aiheuttamia suoria ja välillisiä kuolemantapauksia yhä enenevämmässä määrin, ei jäänyt tuon vuoksi kovin humoristista asennetta vastailla ja postailla tuon tyyppisiin kyselyihin. Onkohan ihan pakko vetää koko piriä? Miettikkää nyt saatana edes vähän mitä olette tekemässä elämällänne, sanon tämän todellakin ihan oikeaa kokemusta omaana henkilönä.

      Ottakaa vauhdittajaksi ennemmin ulkoiluretki jonnekin nuuksioon tms. luontoon ja siellä vauhdikas luontopano jossain avokallio-sammalmättäillä niin että sammaleet pölisee jos siis kicksejä pitäisi jostain saada. Kun pirin kanssa vehtaa, niin leikkii aina terveydellään ja tämä on fakta- juurikaan mikään ei kumminkaan ole niin surkea näky kuin vanha kuivunut,ajan myötä impotentoitunut aineittensa käytön vuoksi tautinsa saanut hiv- ja hepatiittipositiivinen pirinarkomaani-rakastaja-adonis, joka väsyneenä toteaa, että "olisihan se kiva päästä tästä aineesta eroon,muttakun ei meinaa onnistua, eikä enää edes seiso". Enkä halua tätä loukkaavaan sävyyn amfetamiiniriippuvaisia kohtaan sanoa, totean vain miten asiat montakertaa ovat. "Kamankäyttö oli hienoa silloin kun vielä oli nuori ja kaunis ja vahvempi, nyt pelkkää tuskaa".

      Mietipä tuota ihan tosissaan kun näitä asioita kyselet. ja koita kestää skitsopoliisin negatiivinen feedback, toinen vaihtoehto todennäköisesti voisi olla viestisi poistaminen jonka asian sinänsä päättävät ihan oikeat sheriffit.


      t: SKITSOPOLIISI.

      • lenpinarks90luvulta

        Ole hiljaa va


      • serdzx

        20 vuotta aata käyttäneenä totean, että moinen informaatio on täyttä bullshittiä !


      • luonnossa pano hey!
        serdzx kirjoitti:

        20 vuotta aata käyttäneenä totean, että moinen informaatio on täyttä bullshittiä !

        Oon kokenut kaikki kamat ja voin sanoa et toi viakraavielä puhuu täyttä asiaa, mut sä et ole ku pelkkä amfetamiinin jatkettusotku enää siis piri raunio ja tuskin siitä mihinkään pystyt edes muuttumaan,


      • kirjotavitunari
        luonnossa pano hey! kirjoitti:

        Oon kokenut kaikki kamat ja voin sanoa et toi viakraavielä puhuu täyttä asiaa, mut sä et ole ku pelkkä amfetamiinin jatkettusotku enää siis piri raunio ja tuskin siitä mihinkään pystyt edes muuttumaan,

        Näköjään oket vetänyt ku et osa etes kirjata vitub narkari


    • ,,,,

      ,,,,

    • juhaniko

      kyllä se pikkuruinen piripippeli on lähempänä totuutta, mut jos vaan seisoo ni kai sitä jaksaa painaa aika kauankin...ei omakohtaista kokemusta pireissä panemisesta, mutta kusella olen käynyt ja naama väänty kaks kieppii ku huomas et minkäs kokone se muna taas olikaan...

    • Katsoja

      ... ETTÄ PIRI VETÄÄ PIPPELIN UNTENMAILLE AINAKIN KAHDEKSI PÄIVÄKSI ! SILLOIN EI SIIS PALJON SEXIÄ HARRASTETA..... TÄMÄ ON TODELLA IKÄVÄ ASIA, MUTTA TOTTA ! :'(

      • kastuujo

        esitettiin niille,joilla on omia kokemuksia.
        Ei katsojille


      • Pörripää

        Joo niin tekee mutta mun kohdalla jos muija käy kuumana ja on alasti niin mun katkis herää välittömästi, mutta kyllä siinä joutuu muija jeesaa et saa täyden kivikovan kalun...


      • Hinttiautism
        Pörripää kirjoitti:

        Joo niin tekee mutta mun kohdalla jos muija käy kuumana ja on alasti niin mun katkis herää välittömästi, mutta kyllä siinä joutuu muija jeesaa et saa täyden kivikovan kalun...

        Et saa kuin omaa kättä vajukki


      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa se on henkilökohtaista pirikatkaravun suhteen jotku saa seisoon jotku ei


      • Anonyymi
        Pörripää kirjoitti:

        Joo niin tekee mutta mun kohdalla jos muija käy kuumana ja on alasti niin mun katkis herää välittömästi, mutta kyllä siinä joutuu muija jeesaa et saa täyden kivikovan kalun...

        Joku pirihoro luuranko sai sun katkiksen kovaksi? 😂


    • pirimies

      kyllä mä ainaki oon pannu ja panettanu ongelmitta :)

      • vitun

        likaset piripäät! hyi vittu! kelatkaa ny vähä jotai pirii, saatana mitä paskaa ei paskempaa voi ollakaan Älkää hyvät ihmiset käyttäkö kyseistä ainetta!!!!


      • fsdfsd
        vitun kirjoitti:

        likaset piripäät! hyi vittu! kelatkaa ny vähä jotai pirii, saatana mitä paskaa ei paskempaa voi ollakaan Älkää hyvät ihmiset käyttäkö kyseistä ainetta!!!!

        Itseasiassa en mäkään suosittele koko ainettav vaikka on tullut itse kokeiltua. se on oikeasti aika terveydelle haitallinen.


      • maistaneena, mutta
        fsdfsd kirjoitti:

        Itseasiassa en mäkään suosittele koko ainettav vaikka on tullut itse kokeiltua. se on oikeasti aika terveydelle haitallinen.

        aineen luonteen onneksi jo nopeasti tunnistaneena näkisin, että piri on ehkä joillekin "lääke" mutta päihdekäytössä totaalisen kaivosyvältä hanurista. Kannattaa yksinkertaisesti jättää väliin. Mitäänsanomatonta skeidaa, josta pahimmillaan tulee todella vittumaiset laskut.

        Ja kuka haluaa kokea tilanteen: pokaa elämänsä ihanimman naisen, mutta huomaa ensimmäistä kertaa mitä tarkoittaa: "ei seiso". Vituttaa vieläkin, sillä ulkopuolella kyseisen päihtymystilan ei ole koskaan ollut ongelmia.

        Paskaa kamaa, uskokaa pois.


      • kokeilleena
        maistaneena, mutta kirjoitti:

        aineen luonteen onneksi jo nopeasti tunnistaneena näkisin, että piri on ehkä joillekin "lääke" mutta päihdekäytössä totaalisen kaivosyvältä hanurista. Kannattaa yksinkertaisesti jättää väliin. Mitäänsanomatonta skeidaa, josta pahimmillaan tulee todella vittumaiset laskut.

        Ja kuka haluaa kokea tilanteen: pokaa elämänsä ihanimman naisen, mutta huomaa ensimmäistä kertaa mitä tarkoittaa: "ei seiso". Vituttaa vieläkin, sillä ulkopuolella kyseisen päihtymystilan ei ole koskaan ollut ongelmia.

        Paskaa kamaa, uskokaa pois.

        voin sanoa että kyllä se vehje aika kurttuseksi menee piripäissään..vaan kyllä se viagran avulla nousee..myös ilman viagraa. En kylläkään kehoita koittamaan..itse en ainakaan kyseisestä aineesta mitään ihmeempiä tyydytyksiä oo koskaan saanu...Melkeinpä sama ku vetäsis kunnon kännin päälle purkillisen kofeiinitabletteja..


      • .
        vitun kirjoitti:

        likaset piripäät! hyi vittu! kelatkaa ny vähä jotai pirii, saatana mitä paskaa ei paskempaa voi ollakaan Älkää hyvät ihmiset käyttäkö kyseistä ainetta!!!!

        Hei ota rennosti elämää se vaan on.


      • piriwhore
        kokeilleena kirjoitti:

        voin sanoa että kyllä se vehje aika kurttuseksi menee piripäissään..vaan kyllä se viagran avulla nousee..myös ilman viagraa. En kylläkään kehoita koittamaan..itse en ainakaan kyseisestä aineesta mitään ihmeempiä tyydytyksiä oo koskaan saanu...Melkeinpä sama ku vetäsis kunnon kännin päälle purkillisen kofeiinitabletteja..

        EI se samanmoin toimi kun selvinpäin sen oon huomannut mut jos oot 2,5promillen kännissä niin kyllä se haihduttaa känniä ja saattaa jelppaa.. kokemukset omia ei mitään tutkimustuloksia.. anteeks ja kiitos pitäkää hauskaa ja olkaa omia g
        ittejänne..


    • kastuujo

      saat nappulan isoksi ja sitten voit panna vuorokauden.
      Mikään ei oo niin mahtavaa kuin seksi piripäissä ,oli mies tai nainen

      • 2-§

        Muutama vuosi sitten netissä myytiin Womens Viagraa jossa oli tutkitusti amfetamiinia ja sildenafiilia. Aika metka kombo.


      • PoReNupPi

        Ehdit ensin. Vaan essopanot on ehkä hianompia kuin poreissa jumppaus =D

        Mammat ihmettelee vaan et mikäs kaniini tää on ku antaa 2-3h kyytiä ..


      • 12+4 tuntia nykytin
        PoReNupPi kirjoitti:

        Ehdit ensin. Vaan essopanot on ehkä hianompia kuin poreissa jumppaus =D

        Mammat ihmettelee vaan et mikäs kaniini tää on ku antaa 2-3h kyytiä ..

        Mamma sai reipasta kyytiä 12 tuntia ja kyllä se sen jälkeen olikin tyytyväinen pari päivää, illalla nytkytin vielä takaapäin suihkussa 4 tuntia ja emilian huuto yltyi niin kovaksi että luulin naapurin vanhan isännän jo hermostuvan.


      • nrc
        12+4 tuntia nykytin kirjoitti:

        Mamma sai reipasta kyytiä 12 tuntia ja kyllä se sen jälkeen olikin tyytyväinen pari päivää, illalla nytkytin vielä takaapäin suihkussa 4 tuntia ja emilian huuto yltyi niin kovaksi että luulin naapurin vanhan isännän jo hermostuvan.

        varmaan on oikeita pirin käyttäjiä täällä kehumassa piri panojaan...


      • Gggggggpilu
        PoReNupPi kirjoitti:

        Ehdit ensin. Vaan essopanot on ehkä hianompia kuin poreissa jumppaus =D

        Mammat ihmettelee vaan et mikäs kaniini tää on ku antaa 2-3h kyytiä ..

        Vammane


    • 13

      idiootit suomalaiset tykkää kossu- ja piriränneistä, on se nähty...
      vetäkää vielä hihaanne se paska ja kuolkaa pois ääliöt...

      • PIRIPÄÄ12321

        VEDIN JUST KUNNON PIRI RÄNNIT MUKAAN VÄHÄN BUDHAA JA VIINAA JA ESSOJA MUUTAMA VIAGRA PANIN NAAPURIN EUKKOA VARMAAN 6TUNTIA !!!


      • piri naama
        PIRIPÄÄ12321 kirjoitti:

        VEDIN JUST KUNNON PIRI RÄNNIT MUKAAN VÄHÄN BUDHAA JA VIINAA JA ESSOJA MUUTAMA VIAGRA PANIN NAAPURIN EUKKOA VARMAAN 6TUNTIA !!!

        on paras pimppi


      • pirihoro
        piri naama kirjoitti:

        on paras pimppi

        Ainaskin mun miehellä vehkeet toimii, ja seksi on mahtavaa, ja naisena ite laukeen helvetin paljon helpommin kun selvinpäin tai vaikka bupren vaikutukset alaisena...Mutta pitemmän päälle joo todellakin ei se mun seiso :(( näin se on, ikävä fakta. Ja nyt vuosia jo kuivilla olleena voin sanoa, et selvinpäin sexi on PARHAUTTA!!!!


      • Anonyymi
        PIRIPÄÄ12321 kirjoitti:

        VEDIN JUST KUNNON PIRI RÄNNIT MUKAAN VÄHÄN BUDHAA JA VIINAA JA ESSOJA MUUTAMA VIAGRA PANIN NAAPURIN EUKKOA VARMAAN 6TUNTIA !!!

        Eli onks turvallista vetää pirii ja viagraa tai kolaa viagrankaa jne?


    • kolamies

      nussimisesta porepäissään. En voi puhua kaikkien miesten puolesta mutta, itsellä tulee kunnon pirikulli ettei mitään rajaa. Silloin turha edes ajatella nussimista kun tietää et jos ei ole mitään viagraa niin that's it, kerran tuli nykyissä tilaisuus saada kahta böönää samaa aikaan, no passasin suosiolla sen reissun..

      Kola taas ihan eri luokkaa, jumalauta kullissa tuntuu semmoinen syke ja orgasmin saadessa se voimistuu jännästi. Toi pirikulli-juttukin on varmaa yksilöllistä, kuullut "senioreilta" niin menee ohi jossain vaiheessa ja kalu toimii normisti.

      • eihajuakaan

        Totta. Kola on kyl melkonen panohuume. Ja sitä kun sipasee (jos kolaa on riittävästi) vähän terskaan ja klitorikseen, niin paranee vielä entisestään. Tai no, siinä muuttuu täysin eläimeks.


    • älkää ikinä koskeko

      vuoden koukussa ollut, irti päässyt suosittelee ettette ikinä kokeile.
      ekat nousut on jotain parasta, sitten valvotaan kolme päivää pahassa henkisessä helvetissä josta ulospäästäkseen tarvitsee lisää. Koukuttaa heti. kokeiltu on.

    • kolaanokkiin

      kolaa ja viagraa joooo sitä kandee vetää ehkä pari eemelii kyytipojaks. sit vielä pari kunnon horoo joita saa runttaa kunnolla kakkoseen niin että paska haisee niin avot siinä kunnon panot..

    • iuytfghj

      ku vetää tarpeeks hyvää nii saattaa laueta kalsareihin

    • PUUKKO ALLU

      KATKARAPUKAUDEN YLLÄTTÄESSÄ OLET IHAN YHTÄ LÄHELLÄ TOTUUTTA KUIN PANOMIESTEN KUNINKAANA.KALASTAJANA PÄÄTYY PANOMIEHEX PYYTÄMÄLLÄ IHAN SUPISUOMALAISISTA SUIHINOTTOA.NÄIN VINKKINÄ KAIKILLE PANEMISESTA INNOSTUNEILLE TERVEISIN JOSKUS SEISOO ILTAISIN TÅYSI KUUN AIKAAN.

    • PIRIstäwäää

      piri nousut on iha vitu jeba! sosiaalisuus nousee huimasasti, juttua riittää ja voittajaolo:D vitun PIRteenä koko ajan. tulee valvottuu pari yötä putkee. ja kyllä himotti vaika olin aineisssa 8) enkä jööny koukkuun !! eikä kivat jäljekkää jääny kätee. mutta toimis vitun hyvin sosiaalisis tilanteis/ peloissa ku on nii maailmanvoittajaolo,. vjoku aivokuolema tuli tosta meni päivät seaikisin.

    • Entinen Narkki

      Mielikuva: Kun vetää piriä ja menee panemaan jaksaa lykkiä monta tuntia väsymättä ja Jorma seisoo monta tuntia hullun lailla.

      Todellisuus: Et saa piliäsi edes seisomaan, kokemusta on. Panemista pireissä on ihan turha edes kuvitella. Olo on kuin olisi valmis panemaan mitä vaan mutta ongelmahan tosiaan on toi seisokki.

    • jljjjoo

      Todella säälittävää toi pirin vetäminen... "pakko vetää pirii kun ei rahat riitä kunnon aineisiin" lauloi eräskin bändi....

      • 8+17

        Sanatarkasti ko. biisi menee: "Pakko vetää vauhtia, rahas ei riitä kunnon aineisiin..."

        Nää "asiantuntijat" täällä, huoh, ei oo piriä nähneetkään, ja jutut osuu arvauksella ehkä yhtä hyvin kohdalleen kuin ko. biisinsanojen muistelijan sanat.


    • asfdfs a

      miks kukaa haluis jyystää yli 2h?

    • joumään

      vedin kerran helvetisti pirii ja sitten mun alko tekeen mieli. ei ollu horoja siinä nii jouduin nussii itteeni perseeseen vituu nussi itteeni 6 tuntia elämäni parhaat panot kokeilkaa

      • 20+2

        ...ja sitten heräsit, ja olikin jo aika lähteä kouluun.

        Tällä palstalla sais kyllä kato käydä.


    • täh?

      Miten ihmeessä ihminen voi nussia itseään perseeseen? :D kerroppa miten olet tuon tehny?? oot varmasti joku trolli...

      • Anonyymi

        Rolllit ovat analyyttisen pitkä ja hoikka munaisiä, omaan perseeseen nussinta käy helposti.
        Oon nähnyt jopa kuvia.


    • VonKapina

      Ompas täällä asiantuntevaa porukkaa;) Seisoo tai shitten ei seiso.Paree ois ku ei seisos,eivät pääsis lisääntymään!

    • uneton1

      Piri orgasmi voittaa kaikki!!

    • elppu

      ketä kiinnostaa panna jos on vetäny vauhtia? vauhti korvas mulla ainakin seksin helposti.
      mut tää on naisen näkökulma....

      • ..dd

        Otappa vauhtii ja harrasta seksiä sitä mielihyvän tunteen määrää ei voi sanoilla kuvata ...


      • kokenut ja nauttinut
        ..dd kirjoitti:

        Otappa vauhtii ja harrasta seksiä sitä mielihyvän tunteen määrää ei voi sanoilla kuvata ...

        Totta kumpikin väite. Alussa ei meinannut pippeliä löytää ja v......i raskaasti kun halut kauheat ja naisiakin oli usein ( joskus useampikin ). Sitten kuulin eräältä konkarilta että pari-kolme päivää menee ennen kuin toimii. Sehän piti osittain paikkansa, nimittäin kerran kun olin vetänyt/valvonut kolme vrk se alkoi toimia. Ja sen jälkeen se seisoi ja toimi jo heti kun näkikin piriä. Seksi oli aivan mahtavaa, sitä kokeilee eri juttuja ja jaksaa vaikka miten ( ei varmaan mitenkään terveellistä kuitenkaan, jos on ensin vetänyt piriä, ollut syömättä, juomatta ja nukkumatta muutaman vuorokauden ja sitten naida tuntikausia yhteen menoon ). Itse 17 tuntia panemista yhteen menoon. Otti varmaan sydämen päälle ja orgasmin tullessa tuntui että kuolee mutta vieläkin, 7 vuotta ilman piriä olleena, haluaisin sekstailla pireissä. Nykyinen muija vain ei suostu siihen. No sehän kyllä panee ilman piriäkin kuin pahimmat pirikiimaiset naiset !


      • Anonyymi

        Oikeassa olet. Ei siinä mitään panemista ehtinyt ajattelemaan.


    • oopiumi75

      molempi on totta. Joskus ei seiso ja teettää työtä et saa seisoon, mut ku saa niin sit stondaa hulluna. itseeni yleensä poreissa panettaa ihan hulluna ja siis ihan vitun hulluna. Olenkin usein pannut sit tunteja ja antanu naisille hulluna orkkuja. Vieny kämpille muijia ja saanu ne kiimaan tai vedetty yhdessä vedot ja naitu kiimassa ihan sikana. Kyllä se piri kiihottaa niin vitusti että huhhuh... Nykmyisin en käytä niin on hiljaisempaa. Opareita vaan niin vielä hiljaisempaa, et silleen....

    • xcdddg

      Kyllä opioiditkin toimivat hyvinä seksilääkkeinä toisinaan käytettynä kohtuullisissa määrissä. Aikoinaan kun söin jatkuvasti tramaleita niin jaksoin painaa emäntää vaikka ihan loputtomiin. Eikä multa itseltä tullut, eikä se mua haitannut. Muna seisoi vaan hulluna.

      Mutta olen nähnyt sen kääntöpuolenkin. Varsinkin opioidit ja rauhoittavat yhdessä pitkään käytettynä vievät libidon pois. Ei tehnyt mieli kuin kerran viikossa. Se onkin pääsyy siihen miksi en enää opiaatteja käytä. Tykkään nimittäin seksistä liikaa.

      • xcdddg

        Mutta se oli kyllä se juttu ettei laukea. Vaikka orgasmi tuntuu mahtavalta niin mun mielestä se on aina kuitenkin se lopahdus. Se on parasta kun pysyy vaan kiihotus yllä eikä se koskaan lopu. Eternal erection.


    • tossut<3

      itsellä se riippuu tuleeko piri katkista vaiko ei, siitä että montako tuntia ja paljon olen nauttinut.

      • metaa!

        Metalla panettaa parhaiten!


      • Man with the guts
        metaa! kirjoitti:

        Metalla panettaa parhaiten!

        Kyllä! Metalla panettaa parhaiten!

        ja tiedoksi kaikille tietämättömille! KAIKKI ELÄMÄSSÄ ON IHMISKOHTAISTA JA YKSILÖLLISTÄ!

        sä tykkäät lihapullista..mä en...se ei tarkoita et ne ois paskoja..vaan sitä et sun mielest on ja mun mielest ei ja päinvastoin!

        Minua henkilökohtaisesti, Piri panettanut aina. Seisoo normaalisti ja niinkauan kuin haluan (ja haluan kauan) ei mene katkaravuksi

        Ja tiedoksi vielä vaikkakin itse yksillölisyydestä sanoin, että ne joita ei paneta niin niistä' 90% on vetäny paskaa piriä jotka luulee sen olevan hyvää!

        Met amfetamiini paras mut pelkkä amf myös

        kykenen piripäissäni panemaan 8 tuntia..15tuntia..ilman taukoa..voin säännöstellä itse laukeanko vain kerran vai satakertaa!

        Tämä on KARU TOTUUS siteeraten edesmennyttä tony halmetta

        tietämättömät haistakaa perse


    • Antti Satana

      Amfetamiini aiheuttaa impotenssia ja olemnme yrittäneen luopua sen käytöstä. Mielestäni yhdynnässä erittäin hyvä keino on jättää hieman ulostetta peräsuoleen ja, kun kumppanisi työntyy sisään kannattaa painaa alavatsaa lihaksillaan samalla tavalla kuin ulostaessa. Tämä aukaisee anusta ja peppuseksi tuntuu hyvältä, tällöin elämänkumppanin penis saa myös tilaa ja peräsuoleen jätetty uloste toimii kiihoittavana liukastimena.

      • ZEGE

        Muutama viiva ja vgr kyytipojax...voi panna tai oikeestaan yhteis runkkaus sessio voi kestää tunteja ja kun viimein antaa vehkeen laueta meinaa taju lähteä. Uskomaton kiihotus päällä kokoajan..uuuhhh


    • aef333

      Piripäissään ei kiihoitu yhtä helposti kuin selvinpäin. Tosin jos saa vehkeen pystyyn niin sitten kyllä jaksaa panna vaikka kuinka pitkään.

      • FM

        Ei jumalauta, mitä luusereita nistejä tääl oikeesti sekoilee! Hankkikaa vitun retardit elämä ja lakatkaa pakenemasta todellisuutta! Vittu, miten heikkoja ihmiset voi olla!! Lähdin ettiin piristä tietoa, kun lähipiirissä on yksi valitettavan nuori jäänyt koukkuun ja sit löytyy tällaisten ameebojen keskustelupalsta. Vihannekset, haloo!! Miten helvetissä joku viitsii käyttää elämänsä kaman vetämiseen ja testailuun, et mikä toimii panemises parhaiten. Mitä vittua??!! Ei saatana kun on ääliöiden toimintaa. Parhaas seksis on tunteet täysil mukana, on se sit rakkaus, intohimo, kiihotus, jännitys, mikä tahansa, mut niiden täytyy olla aitoja ja fakta nyt on vaan se, et kamapäissäs sä et niitä aitoja tunteita tunne.


    • asdadasdasdads

      "Toiset kehuskelevat miten jyystivät tunnin kakkosta laukeamatta"

      Kuka helvetin ääliö "kehuskelisi" sillä että ei laukea tunnissakaan? Ja jos joku idiootti nykypäivänä vielä luulee että nainenkaan nauttisi noin pitkästä jyystöstä, niin voi helvetti sentään.

      Tosin kukapas nyt mitään järkevää yksinkertaisilta pirinvetäjäpaskoilta odottaisikaan?

    • putkimies

      mulla onnistuu se 9 tuntia ilma mitää vitun paska piriä !! juma lauta ku pistelin menemää piti kyl välillä vähä syyökki jotai ni takaapäi vaa ja lautane muijan selän päälle!

      • 8+6

        Pistetäänpäs nyt ne pornolehdet pois ja kaivetaan se läksykirja esiin.

        Lapsiraukat.


    • ipohynöotdjmj

      "jyystää tunnin kakkosta laukeamatta"

      en tiedä miten tuosta saa kehuskelun aiheen mutta hyvä jos saa, ennemmin suosin 10 min yhdyntää ja pois....

      • OikeanlaineNainen

        Voi helvetti naisena ennemmin otan vaikka tunnin kakkosee ku jonku 10min laiskan pikapanon -.- en oo kyl törmänny noihin jotka kestää pelkkiä piripippeleitä tullu vastaa :/


    • Geii

      Tääääh. Ei ole kyllä parempaa panohuumetta kuin amfetamiini. Alkaa pillu kummasti pyöriä mielessä heti eka lainien jälkeen väistämättä. Sessiot menee kyllä välillä aika likaisiksi mutta sen parempi. Se pirikikkeli katkrapu kyllä kovenee siinä kumppanin suussa komeesti.

      Toinen on kola. Sillon sä oot kone.

    • hahahahaa

      Kyl se on vähän molempia.. sekä panettaa että ei paneta.. ei sitä voi varmasti määritellä.. ehk laatu tai mieliala voi vaikuttaa :DD itellä on ollut yleensä ihan kivaa ja joskus taas ei kiinnosta ;)

    • mdma2

      siis ainut ongelma piripäissään on sen ylös saaminen mut sit kun sen saa vihdoin pystyyn niin kyl se on sit menookin mut joo on essot/mdma PALJON parempia seksin suhteen ja muutenkin :)

    • 324fddd

      Amfetamiini panettaa jos ei ota liikaa.

    • positiivinen ajatus

      Olisi toivottavaa, että että huumeiden käyttäjät eivät saisi lapsia.
      Toivottavasti piri ym poreet toimisivat ehkäisyvälineenä ja ennaltaehkäisisivät tämän kaltaisten henkilöiden lisääntymisen.

      • QualifiedFT

        Voit kiittää meidän poliitikkoja ja valtiota siitä, että miksi huumeet ovat niin suosittuja. Ei se laittomuus, vaan ne harvinaisen paskat oltavat suomessa.

        Odota vain, omat muksusi tulevat varmasti vetämään piriä kahta kovemmin. Niin pahalta natsilta sinä kuulostat. Sitten realitetti iskee ja mietit yksinäsi "mutta miksi... enhän minäkään koskaan mitään vetänyt?"

        Mutta ei se mitään, ripusta itsesi esim. köyden päähän ja tee muille palvelus. Tai suorita vaikkapa seppuku (harakiri) - olemassaolosi on varmasti erittäin pätevä syy siihen. Toisaalta, ehkä seppukuun liittyy liikaa kunniaa sinua varten.

        PS. Itse en ole koskaan piriä edes kokeillut, mutta mitäpä tuomita muita siitä, että elävät?


    • pirinisti86

      Kyl se vaan niin on et alakerran kaiffari muuttuu kurttuseks ku vanha pappa ja kokoakin on melkein kuin katkaravulla. Siitä vaan nautinnolla lykkimään.

    • 55ddddfff

      Amfetamiinihan on useille käyttäjilleen lääkettä. Eihän se edes tunnu juuri miltään, muutakuin selvittää päätä ja parantaa toimintakykyä. Liian iso annos vetää kyllä munan katkaravuksi, mutta kun vaikutus alkaa muutaman tunnin päästä vähentyä niin panettaa aivan hulluna, kuin krapulassa ikään. Vehje on tässä mielentilassa vähän erituntuinenkin, jotenkin kumisempi ja seisoo isompana.

    • Hevisaurus, räyh!

      No kyllä se siitä, kun hotkaisee vielä pullollisen risiiniöljyä: jo laukiaa.

    • rix

      joo jotkut kehuvat jne. itse eilen vasta vetin ja ei pysty edes seksi ajatelemaan niinpalju hyvia muita ideoita on päässä että seksi ei vain kiinosta. tietan viellä ainakiin 100 kaveri kenelle see näin toimi.

    • 1324453

      en oo ikinä piriä kokeillu enkä tuu kokeilemaakaa! parilla kaverilla krooninen vapina ja nukkuu 2-3 tuntia vuorokaudessa. ei mitää loistoelämää omasta mielestäni. mielummin selvinpäin ku aineissa!

    • hhhpiri

      vitun hyvää ainetta piri jos se on sitä ittiänsä :D mut kyllä kulli kutistuu :D

    • Yksinmietiskelijä

      Kaikki riippuu tietysti myös siitä että minkä ikänen - painoinen pituinen henkilö on ja mikä hänen aineenvaihduntansa yms muut imeytymis arvonsa ovat ja kuinka paljon ainetta on käyttänyt esim 1-2 kerran kokeillut voi saada hyvänkin nautinnon aikaisekseen kumppaninsa kanssa jos näkee tämän tarpeelliseksi toteuttaa. sensijaan pitkään jatkunut käyttö heikentää kaikkia elimiä on selvääkin, Kukin tallaa tavallaan.. ^^

    • mitsubishii

      Esso seksi on parasta! On kiva imeä ja runkata kullia vaikka tunnin pari putkeen, toisaalta essoissa kaikki puuhastelu on kivaa ;)

    • porkkana5

      Piri pano on ok silloin tällöin käytettynäeli 3-4 kertaa vuodessa, mutta sitä pitää ottaa vähän, eli ei silleen kun kaveri vetää viivoja vaan siitä neljännes maljaan ja kuli kuli, anna mujjales ja.
      Toistan ei haeta mitään pärinöitä, 1/4 ensikertalaisen pärinä annoksesta niin johan on kivaa.

      EN SUOSITTELE, jätä pulverit väliin.

    • nainen

      Näin naisena voisin sanoa, että en kyllä jaksais mitään monen tunnin jyystöä. Siitä on nautinto kaukana...

    • toinennainen

      aika outoa, ettet jaksaisi. Sillä monet naiset ovat sanoneet, että seksi on mitä parhainta juurikin pireissä. Samaa sanon minä, pienet kosketuksetkin saa niin kiimaiseksi että huh huh.. mut kai se sit on tapauskohtasta tääki,tai sit oot saanu vaa paskaa.

      • Heikoilla Jäillä.

        Sun ehkä kannattais hakea apua ja opetella tuntemaan seksuaalisuutesi ja saada kumppani joka sut saa tyydetyttä.


    • Heikoilla Jäillä

      Nyt kannattaa kuitenkin muistaa että tossa yhdistetään 2 kovasti addictoivaa toimea ja minusta otat huumeita koska haluat ottaa ja nussit koska haluat nussia mut se että joku funtsii et no hemmetti mä haluu kans pilluu ja mulle kans, niin syvälle menee ja pitkä on tie kun noi asiat yhdistää.. olettaen tietysti että oli jotain vaikutusta asiaan, sexi ja huumeet ei sovi yhteen pitkällä aikavalillä eli ei ollenkaan. Jos oot toista mieltä tiedät varmaan mitä teet.

    • ....

      Vaikuttaa toi piri vähän eri tavoin eri päivinä ja eri henkilöillä. Yleensä tulee se ns. Katkarapu piri pippeli, mutta joskus aikoinaa jyystin piripäissäni monta tuntia ja oli helvetin hyvää seksiä. Se oli sellaista tee mulle mitä haluat fantasiaa mollemminpuolin, mutta tämä tapahtui vain kerran...

    • mul on katkarapu mut sit ku alkaa paneskelee ni kyl sojottaa kovana ku rautakanki!!!

    • pirikalle

      kyl ku oon ottanu pirii ni mulla mulkku seisoo kovana kuin RAUTAKANKI ja MUIJA ON TYKÄNNYT!!! Viimeviikonloppuna olin ottanuit vauhtii ja PANIN MUIJAANI YHTÄMITTAA 11TUNTII..

      • Äiti täällä

        Kalle, nyt heti se netti pois ja pippeli housuihin, ja alat lukemaan niihin huomisiin matikan kokeisiin!!!

        terv. Äiti


    • Paljon nähnyt

      Miten niin ei ole todellista aineissa koetut tunteet. Viimeksi ku poreissa panin vaimoa tunsin laukeamisemme jälkeen aivan järjetöntä rakkautta kultaani kohtaan. Eikä se tunne ole edes onohtunut. Ja tämä johtuu ehkä siitä että 10 vuoden jälkeenkin vaimo on mun rakkauspakkaus ja kaikki kaikessa. Jotenkin pore vielä vahvisti sitä tunnetta. Ja oli se aitoo kun se tapahtuu/tapahtu. Nuorempana käytin jonkinaikaa masennuslääkkeistä ja sanoin mun psykiatrille että ei hyvät tunteet oo todellisia kun kemikaaleilla on osuutta asiaan. Psykiatri tyrmäsi väitteeni välittömästi, tyyliin kaikki mitä tapahtuu on todellista. Rakkaus on ihanin asia maailmassa ja tappaisin itseni ilman rakkautta, se on ihmeelistä selvinpäin, pilvessä, poreissa, essoissa miten vaan

      • q23r

        "tyyliin kaikki mitä tapahtuu on todellista."

        Jep, pitänee paikkansa. Samat kemikaalithan ne siellä kehossa vaikuttaa ilman mitään lääketieteellistä avustustakin. Masennuslääkkeet vaan pitävät mielialan ehkä epänormaalin tasaisena, joka on kyllä todellista, mutta epänormaalia. Aivoissa kun kuuluu tapahtua erilaisia tiloja, moodeja, eikä niin että siellä on kokoajan täysi harmonia. Mm. rakastuminen on juuri eräänlainen kemikaalimyrsky aivoissa ja kyllä se rakastuminen on ihan todellista. Jos kieltää sen niin silloin ei halua uskoa mihinkään ja on todennäköisesti aika kyyninen ja pessimistinen tyyppi, koska ajattelee että jokainen positiivinen viba on vain jokin mielenhäiriö.


    • poresexiä

      Oma kokemus (olen nainen) piripanosta on se, että pistää todella kiimaiseksi. Sen huomaa vasta silloin kun sua kosketellaan, tuntuu aivan vidun kiihottavalta vaan sekin kun esim. jätkä hieroo mahaa :D. Kukkapaukut vielä poreen päälle niin panettaa entistä enemmän :D Jaksaa panna vaikka koko päivän mutta miehellä ei yleensä seiso pireissä niin ottavat vimban lisäksi viagraa

      • Anonyymi

        Rapulassa nussiminen on ihanaa, heppi seisoo herkästi ja laukijaa nopiasti.
        Tee Tämä ,toistoja kossun avulla!


    • 3e4h5

      "mul on katkarapu mut sit ku alkaa paneskelee ni kyl sojottaa kovana ku rautakanki!!!"

      Kyl tää pitää paikkansa. Kun sen katkiksen saa pystyyn niin se on kuin rautapötikkä ja isompi kuin monesti selvänä. Liiallinen käyttö saattaa tosin aiheuttaa sellaista oikuttelua että muna lörähtää uudelleen. Tapahtuuhan sitä kännissäkin.

    • Asdfggkeiodnd

      Aika paljon vaihtelee käyttäjien välillä toi vaikutus itsellä varsinkin nousu vaiheessa aina panettaa enemmän ja ei koskaan ole ollut ongelmia sekä seksin laatu huomattavasti parempaa kuin selvinpäin. Moni kaveri taas kertoo että ei tarvitse edes haaveilla pariin päivään edes käytön loputtua seksistä.

    • 43taq44t43

      Vähäsen jos ottaa niin se panettaa. Paljon jos ottaa niin saattaa panettaa mutta ei ota eteen. Sit jos on ottanut enemmän mutta odottelee sen aikaa että muna toimii taas ja saa sen pystyyn niin se on kun rautakanki. Seisoo siis kovempaa kuin selvinpäin. Kenellekkäänhän ei tietysti voi suositella moista ja jos joka päivä käyttää niin testosteronituotanto voi heikentyä väliaikaisesti ja sit ainakaan sen käytön aikana ei paneta/seiso.

    • Jorkki11

      Kyllä tekee mieli lempiä mutta heppi on ihan katkarapu että hävettää :D mitenkähän tohon saisi painetta? Kiitän jos vinkkiä heitää. L-arginiini kuulemma ja cialis mut voi olla vaarallista samalla potenssilääkettä.

      • aswe34t

        Ota vähemmän, käytä harvemmin.


    • Jorkki11

      Tuo on ihan hyvä pointti kyllä.. Aika harvoin otan kuitenkin mut vaikea ottaa vähää.. Ymmärrän miksi monella on viha-rakkaussuhde amfetamiiniin. Ihan kiva-aine harmaaseen arkeen mut laskut on perseestä. Oispa elämä yhtä selkeää ja pirteää kuin amfeissa. Parempi pysytellä siinä että ottaa maltilla eikä jatkuvasti ota lisää.

    • lotharonbest

      En tarvitse mitään stimulantteja koska olen viriili panomies enkä narkki

      • QW333

        Oletkos varma ettet olekin pariili vinomies?


    • Lovesex_realsex

      Ah ah ah. Just lähti taju kankaalle. Oman kullan kanssa tajuttoman ihanaa. Tulee huutoa ja itkua vuorotellen, riippuen aloitusolotilasta. Ja aitoa rakkautta on, selvinkin päin. Tahtoo nyt lisää. Naisena tykkään. Poreissa, kokkeleissa, kukissa, selvinpäin, pirteänä, väsyneenä ja kaikin tavoin. Sexi on se korkein huume kuitenkin :D Ja monenlaisten ja monien orgasmien saaminen on rikkaus. Nyt tahtoo taas.

    • amfetamiinipenis

      Kyllä pirikulli (katkarapu) tulee oli pirin laatu keskitasoa tai hyvälaatuista, kokemusta on.

    • danihani00

      kaveri laitto kerran lössiä esinahan alle ni kasvo 7cm viikossa.

    • Kestopiri

      kauan tommone pirikulli pysyy?

    • RoccoSB32

      Totta molemmat. Voin puhua vain omakohtaisesti, mutta kyllä. Huomaan kun piri alkaa toimimaan penis kutistuu, muuttuu katkaravuksi! Ja pissaaminenkin on vaikeaa. Mutta silti olen aina saanut sen erektioon ja seksi ollut mitä mahtavinta. Se että seksi tuntuu mahtavalta, on parasta! Sitä myös jaksaa heittämällä pari tuntia. Muitten kikkeleistä en tiedä, mutta omani kun pystyyn saan niin se pystyssä pysyy... ja pitkään!

    • huumeidenkyttääjä

      kokeilkaa;ensin piriä muutama viiva..siit poltetaan 10g hasista päälle,pari koria kaljaa,sit lopuksi kokkelia ja vigraa sekasin....tulee hyvä olo en oo ite koskaan kokeillut...

    • 70s

      Ongelma on että piripäissään panemisen jälkeen ei enää muu käy.saattaa olla kulli snadi alussa mutta ei kauaa.

    • Svimbasexirules

      Täällä taas nuoriso jakaa tietämystä tietämättömyydestä.jollet ole pannu piiskapäissään ,et ole edes pannut.

    • Anonyymi

      Nistit on kyllä säälittävää pohjasakkaa

    • Anonyymi

      Kyl sen saa seisomaan jos muija ottaa kunnol poskee ja sitku seisoo nii seisoo kyl komeesti eikä meinaa tulla millään:D mut riippuu tietysti paljon naisesta...

    • Anonyymi

      Se riippuu minkälaista se piri on ja vähän samalla viagraa niin seisoo kuin rautakanki ja sitte mällilentää niin että tuntuu että se imaisee lakanan perseeseen ja toinen hyvä laukaisu on että sormella nainen hieroo kassien pers reiän väliltä siitä tulee ihan älytön orgasmi

    • Anonyymi

      Ikivanhaan viestiin vastaan, että nnnnnoh... Mulla on piri ekasta kerrasta lähtien pistänyt untenmaille eli ei paljoa paneksita. Kaveri kerto, että voi olla ADD:n takia moinen vaikutus itsellä. Lopetin koko lystin, kun ei ollu mitään iloa :D

    • Anonyymi

      Pirimammat on parhait panee!

    • Anonyymi

      Kyllä se piri pistää itellä ainakin panettaan ja ku hoidellu muija kunnolla niin seisookin ihan kovana, tosin joskus jotkut vähän läpikäynyt muijat joutuu imee enemmän et saa pidettyä sitä pystyssä mut jos sitä ei halua nii viagraa tai tadalfiiiniä vaan niin kyllä seisoo.

    • Anonyymi

      Kumpi mielummin tissit vai pillu

    • Anonyymi

      Piri ja seksi, parasta...näin naisen näkökulmasta. Värkki on märkä jatkuvasti ja sitä panetuksen määrää. Mies vetää samat setit naamariin ja jaksaa painaa sen minkä kerkiää ja jos meinaa mennä katkaravuksi niin ei muuta kuin sinistä pilleriä ja venataan se 30 min niin saa nousta jo ratsaille...:) ainut syy miksi kyseistä ainetta vedän on juuri nautinnon maksimoiminen.

    • Anonyymi

      En piristä enää oikein oo saanut mitään niin kiihottavia tiloja kun aloin peukkua vetelemään, huh huh! Pirilläkään piikittämällä en oo tullut ikinä niin kiimaan kuin pv:stä. Yleensä haen samalta vanhemmalta ukolta pirini ja eräs kerta se sanoi että nyt oli tosi paskaa piriä, että huvittaisko testata ennemmin tätä toista. Pystyy kätevästi polttelemaan sellasesta lasipiipusta.
      Kolmet keuhkolliset kerkesin ottamaan ja siis heti fiilis kiihottunut lötkähdin sohvalle. Sit se kundi alkoi hiplailemaan ja kyseli että tuntuuko ihanalta? No tuntuu ja vielä sanoin että tykkään sun kosketuksesta. No illan aikana runkattiin, imuteltiin ja suudeltiin yms ilkosillaan. Otettiin videoo meidän pikkupervoilusta ja vaikka en ennen ollutkaan poikien / miesten kans vehdannu, niin pveissä tulee aina himot. Aah, parasta!

      • Anonyymi

        Kuvottavan kuulosta ainetta


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe