Onko hellareiden mieleen

koko liikkeen kantavana voimana on merentakainen uskonnollista bisnestä pyörittävä yhdistys.??
Samaan tapaan kuin jehovantodistajilla, adventisteilla ja mormoneilla suurimmat mainitakseni.

Kaikki keräävät rahaa ja siitä puhutaan aina kaikissa tilaisuuksissa.
Noin 30000 maksavaa seurakuntalaista Suomessa pitää pystyssä Suomen osastoja ja lähettää Amerikkaan jatkuvasti rahaa.

Miksi sitten rahalla on niin suuri merkitys?
Siksi, ettei muulla ole lainkaan merkitystä.
Tyhjät lupaukset saa halutessaan ilmaiseksi.
Siksi kysynkin miksi maksatte noille uskontokauppiaille tyhjistä lupauksista.??
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tietoo sulla taitaapi olla? Olen lähemmäs 30 vuotta ollut Helluntaiseurakunnassa, enkä ole tietoinen että lähettäisimme rahaa Amerikkaan. Lähetystyöhön keräämme rahaa ja siinäkin pääasiassa tuemme omia lähettijämme, joita on monissa eri maissa. Elikkä Helluntaiseurakunnalla ei ole Amerikassa eikä missään muullakaan mitään "päämajaa", joiden johtajia joutuisimme rahoittamaan. Jehovantodistajilla sellainen taitaa olla?

Äänestä
  • amerikasta avustetaan suomen h-herätystä. Mm:ssa IsoKirja on saanut , vastaanotto keskuksen kustannukset amerikasta. Joka valmistui viime kesänä.
    * On liikkeellä turhan päljon olematonta tietoa, varsinkin uskovaisten rahaliikenteestä.
    * Seurakunnissa ollaan hyvinkin tarkkoja minne rahat pannaan.
    * Aina tietenkin tulee ylilyöntejä, missä ihmiset toimvat, mutta se ei ole koko heräys. Pääasilllisesti raha asiat hoidetaan hyvin ja tunnollisesti. Tilintarkastajat ova valkunnaallista tasoa, velvoitetaan valaehtoisesti hoitamaan virkansa.
    * On täysin vastuutonta puhua asioista joista ei tiedetä mitään. oletetaan vaan ja luullaan, että raha käsitellään miten sattuu. Ei käsitellä, vaan rahaasiat hoidetaan tunnontarkasti, tositteet joka centistä mihin rahat on menneet, samoin tulevan rahaliikenteen suhteen. Että suukut kiinni nyt!
    * Ja jos jotain haluat kritisoida,perustelet ja todistat myös asiasi!
    * Ei tarkoitettu Il-Marille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koskaan juolahtanut, että kirjoitti:

koko liikkeen kantavana voimana on merentakainen uskonnollista bisnestä pyörittävä yhdistys.??
Samaan tapaan kuin jehovantodistajilla, adventisteilla ja mormoneilla suurimmat mainitakseni.

Kaikki keräävät rahaa ja siitä puhutaan aina kaikissa tilaisuuksissa.
Noin 30000 maksavaa seurakuntalaista Suomessa pitää pystyssä Suomen osastoja ja lähettää Amerikkaan jatkuvasti rahaa.

Miksi sitten rahalla on niin suuri merkitys?
Siksi, ettei muulla ole lainkaan merkitystä.
Tyhjät lupaukset saa halutessaan ilmaiseksi.
Siksi kysynkin miksi maksatte noille uskontokauppiaille tyhjistä lupauksista.??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu