Nyt on aika paljastaa suuri salaisuus! Uusi Tieteen Kuvalehti kertoi uudesta tutkimuksesta, jossa on selvitetty, että illanvirkut ovat luovempia kuin aamuvirkut!
Olen totaalisen iltavirkku ja saanut koko elämäni kuulla, kuinka ahkerat ja hyvät ihmiset heräävät kukonlaulun aikaan(jos eivät jopa aiemmin ja herätä sitten kukkoa itse), ja ovat askareissaan jo hyvissä ajoissa päivän alkaessa. Itse nukun mielelläni pitkään, ei koko päivää, vaan vaikkapa yhdeksään tai kymmeneen, mutta tämähän ei riitä luterilaiselle kansalle. Laiska mikä laiska!
Miksi aamu-unisuus on niin pannaan julistettu asia?
Olen totaalisen iltavirkku ja saanut koko elämäni kuulla, kuinka ahkerat ja hyvät ihmiset heräävät kukonlaulun aikaan(jos eivät jopa aiemmin ja herätä sitten kukkoa itse), ja ovat askareissaan jo hyvissä ajoissa päivän alkaessa. Itse nukun mielelläni pitkään, ei koko päivää, vaan vaikkapa yhdeksään tai kymmeneen, mutta tämähän ei riitä luterilaiselle kansalle. Laiska mikä laiska!
Miksi aamu-unisuus on niin pannaan julistettu asia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aivan mahtava tieto! Itsekin piristyn vasta illalla Päivällä ei pysty edes piirtämään tai maalaamaan.
Kai se aamuvirkeys oli silloin tärkeää kun lehmät piti lypsää ja kirkkoon kiiruhtaa :)
varmaan vanhaan maatalousyhteiskunnassa. Lehmät piti lypsää aikaisin ja sitten piti hoitaa aamuaskareet tuvassa.
Vähän samanlaista se oli jos maaseudulla joku oli kirjaiija. Ei sellaista oikein ihmisenäkään pidetty. Ainakaan kunnollisena.
Kyllä monet kirjailijat kertovat kirjoittavansa öisin. Ei ole häiriötekijöitä ympärillä.
Kyllä sillä aamutoimeliaisuuden korostamisella on varmastikin tekemistä länsimaiden yleisellä sijainnilla pohjoisella pallonpuoliskolla, jotta töitä voitaisiin tehdä tehokkaasti käyttäen koko valoisa aika hyödyksi.
Vielä pohjoisemmassa Suomessa tämä on tosin tarkoittanut ylös möyrimistä talvisin aamuyöllä säkkipimeään, mitä tämä muinainen aamuvirkkuuden ylistäjä ei varmastikaan ollut osannut ottaa huomioon. ;)
Etelässä lähisukulaisemme simpanssit ja gorillat koisaavat suhteellisen pitkään aamukahdeksaan-yhdeksään ja elelevät stressaamatta vetäen päikkärit puolenpäivän jälkeen ja seurustellen myöhään iltaan.
tutkimukset on olemassa ja pomo se lässyttää, et pitäis tulla 8 töihin...
Tekemään mitä?
Oottamaan kun päivän työt jaetaan kaikille työntekijöille, juodaan kahvia poltetaan tupakkaa ja ootellaan, että saa selville mitä pitäis tehdä?
Toisekseen ajan vielä autolla paljon työkseni ja siinä hommassa on paras olla virkeä. Itsekkin kun olen iltavirkku.
..sanoo;
Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää.
Taidampa olla tähän aikaan illasta samassa veneessä. ;)
voi parisuhde kärsiä pahastikin, jos toinen menee ajoissa nukkumaan, ei kovin luovaa.
Tässäkö syy suomalaisten heikkoon lisääntyvyteen vai maailman 3. kovimmassa verotuksessa?
Lasten teko ja kasvatus suomessa on kallista.
meitä on jo tarpeeksi, eikä tälläkään ihmismäärällä luonnonvaroja riitä tarpeeksi kaikille ruuasta puhumattakaan.
Joten miksi ihmeessä lisääntyä?
Sitten voitas taas lisääntyä, kun muutto esim. kuuhun on mahdollista =)