Voi kertokaa,miten voisin pyytää anteeksi eräältä tärkeältä ihmiseltä.
anteeksi
epa
198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun luin kysymyksesi ja näin ettei kukaan vastannut niin tuli mieleen eikö kukaan noteerannut asiaasi.En ole asiantuntija sielunhoidossa,jonkun verran asiaa tutkinut olen.Mielestäni voisit ensin ottaa yhteyttä vaikka puhelimitse johonkin herätysliikkeen saarnaajaan esim.helluntaisrk tai vapaakirkon piiristä.Voisit ehkä saada uutta näkökulmaa asiaan koska se mieltäsi painaa.
Emme saa autuutta jollakin omalla teollamme anteeksipyynnöllä rukouksella lahjoitukseilla tai muuten.Uskon kuitenkin ettet ole lain tekojen alla vaan aivan tavallisen ongelman ääressä.
Yksinkertaisin tapa olisi tietenkin mennä kyseisen henkilön luokse,kertoa mikä mieltäsi painaa ja pyytää anteeksi.Miksi asia ei ole aina niin yksinkertainen siihen lienee monta syytä ja siksi kehotinkin ottamaan yhteyttä em tahoihin.