kun poika on saastainen hintti joka on luonnonvastaisuudessaan todella inhottava ja vastenmielinen olento -HOMO. Etkö tunne syyllisyyttä siitä että sinä perverssi saasta poikakavereinesi turmelette kunnon ihmisiä ja aiheutatte vanhemmillenne ,etenkin äideille suurta tuskaa kun ei milloinkaan voi saada miniää ja mahdollisesti pienokaisia? Entäpä isä parka sitten joka joutuu naapurien ,suvun ja työkavereiden pilkan kohteeksi ja saa kuulla ettei hänestä ole mihinkään kun pojastakin tuli hintti.Isästä tulee katkera,alkoholisti ,masentunut ja lopuksi ehkä riistää hengen itseltään vain siksi että poika on perverssi homo.Ja siis ei KUKAAN ei todella KUKAAN vanhempi toivo lapsestansa homoa ja tuska on suuri vaikka näennäisesti vanhemmat "hyväksyvätkin "poikkeavuutesi.Todellisuus kuitenkin on että mielellään hautaisivat poikansa kuin kantaisivat sen häpeän jonka olet heille tuottanut.Hävittäkää itsenne pois ihmisten silmistä.
Mitä varten vanhemmat
joutuvat kärsimään
2117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä pahaa homo on sinulle tehnyt?
Mitä pahaa oletat homon tekevän sinulle?
on annettava adoptio-oikeus