Taistelu

käydään Totuuden Hengen ja saatanan valheen hengen
välillä.
Tämä täällä on selkeästi nähtävänä.

Ikävä vain on, että Totuuden Hengen omia on vain niin vähän ja pilvin pimein on niitä jotka valheen hengen kaikella voimalla käyvät Jeesuksen sanomaa
vastaan, näin sekoittaen mahdollisimman hyvin
niitäkin jotka tahtoisivat käydä sisään ahtaasta
portista.

Kuitenkin Jumala on voimallinen valittunsa tykönsä
johtamaan vaikka tuutin täydeltä tulee ihmisopin
ihanaa valheen sanomaa joka lupaa vapautusta
vaikka mitään todellista vapautusta ei tule.
Vaan se vapaus mihin ihmisopit johtaa tulee siitä
kun ihmisen tunto turtuu ihminen paatuu ja joutuu
näin eri hurmahenkien omaksi jolloin sielu
ajautuu valheelliseen rauhaan jossa ei kyllä
fiiliksiäkään puutu ja hyvältä tuntuu kun toiset
ihmiset ylistävät miten hyvin osataan ottaa Raamatun sanaa esille.

Miten saastaista touhua ja kuitenkin sitä pidetään
mahtavana asiana kun tuodaan toinen toistaan miellyttävämpiä sanomia Raamatusta, mutta mikä on
loppu tulos TURMIOON JOHTAA.

Sillä pätkääkään EI IHMISTÄ AUTA Raamattua kopsata
kun se KIRJAIMEN MUKAAN TEHDÄÄN, EI vaan se koituu
ihmisen itsensä turmioksi.

Siis MIKÄ HENKI SINUA kuljettaa KAVAHDA?

JOS JEESUKSEN SANOMAA kartat SITÄ VASTUSTAT olet
valheen hengen oma.

Siis tee jo tänään PARANNUS lakkaa VÄÄRISTELEMÄSTÄ
JEESUKSEN SELVÄÄ SANOMAA PELASTUKSEN TIESTÄ
JA PYYDÄ, ETTÄ oikealla TIELLE JUMALA ARMOSSAAN
vielä johdattaisi.

ÄLÄ SIIS ENÄÄ JATKA JEESUKSEN KRISTUKSEN VIHOLLISENA sillä se tie vie iankaikkiseen eroon
JUMALASTA.
35684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

>ÄLÄ SIIS ENÄÄ JATKA JEESUKSEN KRISTUKSEN VIHOLLISENA sillä se tie vie iankaikkiseen eroon
JUMALASTA.<

Sinut se on jo vienyt ArmiK.,

Äänestä

...ei ihan se totuus ole mukana, koska ilmeisesti
et kovinkaan paljon Raamattua tutki, olet vain jonkun hengen vallassa toitottomasta totuudesta ja Jeesuksen sanomasta.

Luin illalla tutkimusmieleessä Matteuksen evankelimia ja Vuorisaarnaa, sitä niin sanottua
Jeesuksen sanomaa. ( Sana tuli lihaksi)

Huomasin, että siellä on erittäin vähän itse Jeesuksen sanomaa, sen sijaan lainauksia sitäkin enemmän, esim: Psalmeista, Moos., Sananlaskuista, Jobin kirjasta, Jesajaa, Jeremiaa, Saarnaajan kirjaa, Siirakkia, Viisauden kirjaa, Aikakirjaa, Hesekieliä, Miikaa, Hooseaa, Sakarjaa, Samuelin kirjaa.....

Sana on siis tullut " lihaksi" muille kuin Jeesukselle, eikä niitä silloin voi lukea hänen kunniakseen.
Se mikä siellä on Jeesusta, on mystisiä vertauskuvallisia tarinoita, seka fariseusten ja kirjanoppineiden moittimista.

Voin tietysti laittaa esimerkkejäkin, mutta ehkä myöhemmin.
Ei millään pahalla, mutta näin se menee.

Äänestä
  • Aloittaja

    eksytyksen oma.

    Kaikki mitä Jeesus on sanonut sinä olet omassa viisaudessasi heittänyt pois.

    KAVAHDA JOS VIELÄ VOIT SILLÄ NYT KULJET TIETÄ JOKA JOHTAA IANKAIKKISEEN EROON JUMALASTA.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    eksytyksen oma.

    Kaikki mitä Jeesus on sanonut sinä olet omassa viisaudessasi heittänyt pois.

    KAVAHDA JOS VIELÄ VOIT SILLÄ NYT KULJET TIETÄ JOKA JOHTAA IANKAIKKISEEN EROON JUMALASTA.

    ... heitetty pois, ainoastaan annettu oikea osoite. Valhetta on se, että Jeesuksen kunniaksi laitetaan asioita ja sanoja, joista kunnia kuuluu
    ihan toisille.

    Lue sinäkin, ( kaikella ystävyydellä sanon ). vaikka Viisauden kirjaa, Sananlaskuja, Psalmeja,
    jossain vaiheessa, sieltä löytyy sellaista elämänviisautta, ettei mitään rajaa.

    Psalmista:

    Äänestä

  • Aloittaja

    Diana* kirjoitti:

    Lue viisauden kirjaa jne.

    Raamatun luku EI SINUA HYÖDYTÄ kirjaimen mukaan.
    SILLÄ NÄIN ON KUN JEESUS SANOO:"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
    ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."

    JEESUKSEN TYKÖ ON PÄÄSTÄVÄ ETTÄ VOI ELÄMÄN SAADA TOTUUDEN LÖYTÄÄ.

    KIRJAIN SIIS KUOLETTAA HENKI TEKEE ELÄVÄKSI.

    Äänestä

  • Diana*

    old_profile_34088 kirjoitti:

    on TOTUUDEN HENKI jos se sinua tuomitsee niin
    TEE TODELLA PARANNUS, KÄÄNNY JUMALAN PUOLEEN
    etsimään anomaan kolkuttamaan, että sinäkin voisit
    TULLA TOTUUDEN HENGEN omaksi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    on TOTUUDEN HENKI jos se sinua tuomitsee niin
    TEE TODELLA PARANNUS, KÄÄNNY JUMALAN PUOLEEN
    etsimään anomaan kolkuttamaan, että sinäkin voisit
    TULLA TOTUUDEN HENGEN omaksi.

    Etkö ymmärrä lukemaasi, nimenomaan Jumalan puoleen minä olen kääntynytkin. Minusta tuntuu, että niin monet kääntyvät palvomaan ihmistä, josta tehdään kuvia ja jota Jumalana palvotaan.

    Se on se asia, josta minä en pidä, mutta jokainen saa tehdä niinkuin oikealta tuntuu, minua ei ole asetettu kenenkään tuomariksi.

    Minun osaltani tämä jankkaus on loppu.

    JUMALAN puoleen käntynyt niin kyllä HÄN sinut olisi
    johdattanut Totuuteensa.

    Nyt olet kaikessa valheessa.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    JUMALAN puoleen käntynyt niin kyllä HÄN sinut olisi
    johdattanut Totuuteensa.

    Nyt olet kaikessa valheessa.

    jankkaua ei lopu.
    ArmiK:n linja taitaa pitää tuomiopäivään asti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    osalta kirjoitti:

    jankkaua ei lopu.
    ArmiK:n linja taitaa pitää tuomiopäivään asti.

    Jos Totuuden tuominen on jankkausta niin voi mikä
    henki sinua saa otteessaan pitää.

    Sillä Jumalan Pyhä Henki ihmisessä EI JEESUKSEN SANOMAA jota minkäkin tuon niin PIDÄ JANKKAUKSENA.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Jos Totuuden tuominen on jankkausta niin voi mikä
    henki sinua saa otteessaan pitää.

    Sillä Jumalan Pyhä Henki ihmisessä EI JEESUKSEN SANOMAA jota minkäkin tuon niin PIDÄ JANKKAUKSENA.

    Totuudesta et tiedä yhtään sen enempää kuin aidot uskovat tällä palstalla. Tuskin sitäkään. Sinun totuutesi on hölynpölyä koska et osaa edes kertoa, mikä mielestäsi on totuus. Joku sunin harha ahtaastaportista se ei ainakaan ole. Jokaisella on ja on ollut oma ahdasporttinsa. Kaikki vain eivät ole niin synnissä rypeneitä alunperinkään. Kaikki eivät ole olleet avionrikkojia, esimerkiksi. Kyllä siellä synnintunnoissaan, ns. ahtaassaportissa hiki tulee sille, joka on kauttaaltaan synkkä syntinen. Vähemmän rötöstellyt pääsee vähemmällä. Tuo että ns. ahdasportti olisi kaikille oltava joku kauhean kidutukden paikka, on ainoastaan kaikkein eniten syntikuormansa alla rypevien luulo. Lisäksi sinun kirjoituksistasi ei koskaan ilmene pienintäkään ihmisrakkautta. Ainoastaan tuomiota julistat, vaikka sinulle ei ole eikä koskaan tule olemaan valtaa tuomita ketään lähimmäistäsi. Paina tämä mieleesi, tee parannus, tunnusta tuomitsevat kirjoituksesi ja pelastu. Jeesus armahtaa, mutta ei uppiniskaisia, vaan nöyriä.

    Äänestä

Job 39

Sinäkö nostat haukan korkeuksiin?

26 Sinunko viisautesi nostaa taivaalle haukan, kun se levittää siipensä etelätuuleen?

27 Sinunko käskystäsi kotka nousee korkeuksiin ja rakentaa pesänsä tavoittamattomiin?

28 Kalliolla se asustaa, viettää yönsä siellä, kielekkeellä, jonne ei pääsyä ole.

29 Sieltä se tähystää syötävää, kaukaa sen silmät tavoittavat saaliin.

30 Kiihkeästi sen poikaset ahmivat verta! Missä on ruumiita, sinne se rientää. [

Äänestä
  • Aloittaja

    Jeesuksen SANAT OVAT NE JOTKA nostaa korkeuksiin.

    Siis sinunkin on nöyrryttävä USKOMAAN SE on YKSI TIE
    JA SEN TIEN ON JEESUS SANASSAAN OSOITTANUT.
    SIKSI EI TURHAAN OLE SANOTTU JEESUS ON TIE, TOTUUS
    ja ELÄMÄ.

    Siis tule valheellisesta ihmisopin haavista ulos
    ja PYYDÄ PÄÄSTÄ TAIVAAN ISÄN HAAVIIN.

    Sinulle ne näyttävät olevan vaikeita uskoa, koska jokapäivä toisten uskoa alennat ja itseäsi koroitat!

    "Joka itsensä ylentää, niin se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, niin se ylennetään!"

    Joten NÖYRRY sinäkin "Jumalan väkevän käden alle"

    ja lankea maahan polvillesi Ikiaikojen Korkeimman Jumalan edessä ja lakkaa kapinoimasta Jeesusta Kristusta vastaan! Armi tee parannus, niin syyttäjän henki, joka on saatanasta pakenee sinusta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    USKOO JEESUSTA! kirjoitti:

    Jos sinäkin olisit Jeesusta USKONUT etkä IHMISOPPEJA
    olisit kanssani TOTUUDEN PUOLELLA etkä sitä VASTAAN.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Jos sinäkin olisit Jeesusta USKONUT etkä IHMISOPPEJA
    olisit kanssani TOTUUDEN PUOLELLA etkä sitä VASTAAN.

    vai kuurosokea, kun et kuule mitään, mitä toinen sinulle vastaa? Tee parannus niin Kristus sinua valaisee, niin et ole enää sokea vaan näkevä!

    Äänestä

itse Jumalan edessä. Yksi sinulta puuttuu, ja sen myötä kaikki: Sinulta puuttuu lähimäisen rakkaus!

Kuka on antanut sinulle luvan syytää Jeesuksen lunastamia? Etkö tiedä, että vain yksi on tuomari ja välimies Jumalan ja ihmisen välillä, se et ole sinä, vaan Jeesus Kristus, meidän puolestamme kuolemankin voittanut VAPAHTAJA!

Lähimäistesi tuomitseminen on suuri synti! Teet ylpeyden syntiä, ehkä huomaamattasi, mutta teet kuitenkin.

Lopeta omimasta Jeesuksen roolia!

Sinä et ole sellaista ansainnut. Ei Jeesus anna paikkaansa sinulle, eikä yhdellekkään ihmiselle. Tee siis parannus tuosta tuomitsemisesta ja ala saarnata Jeesuksen Rakkaudesta ja hänen uhristaan syntisten edestä!

Oletko sinä syntinen? Jos et ole syntinen, niin silloin sinä et myöskään ole Jeesuksen oma, sillä Hän on syntisten Vapahtaja. Sillä ei Jeesus tullut pelastamaan vanhurskaita, vaan syntisiä. Pitäisikö meidän sitten tahallamme ryhtyä syntiin, ollaksemme Jeesuksen omia? Pois se meistä!

Mutta koska me emme koskaan voi tulla täydelliseksi täällä ajassa, vaan tarvitsemme joka hetki Kristuksen eheyttävää ja anteeksiantavaa voimaa. Vain Hänen voimassaan voimme torjua pahan nuolet.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että me tahallamme vääryyttä tekisimme, mutta me olemme vajavaisia niinkauan kun tässä ruumiissa olemme.

Sentähden meidän tuleekin olla nöyrällä mielellä Jumalan edessä. Vain Kristus voi meidät pelastaa, ja se on jokapäiväistä taistelua syntiä vastaan, mutta onneksi emme taistele yksin, vaan Jeesus meissä on voimanamme,

mutta se ei silti tee meistä tahdottomia ropotteja, vaan valinnanvapaus ja omatahtomme säilyvät loppuun asti.

Sinäkään et ole synnitön, vaan teet syntiä joka päivä, tahtomattasikin ja ilman että itse sen huomaisit.

Tuo jo on iso synti, että väität olevasi synnitön, kun raamattu osoittaa että vain Jeesus on kyennyt siihe. Ei ole yhden yhtäkään toista, joka pystyisi synnittömään elämään.

Vaikka jokainen tosi uskova elää puhdasta, omantuntonsa mukaista elämää, ryhtymättä tietoisesti vääryyteen, niin silti meidän synnitömyytemme on Jumalan edessä kuin tahrainen vaate ja olemme jokainen Jumalan kirkkautta vailla joka hetki.

Nöyrry siis tuosta ylpeydestäsi, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon!"

Äänestä
  • KIRJOITUS, SILLÄ PELASTUKSESI RIIPPUU SIITÄ, ETTÄ TULET ALAS SIELTÄ NORSUNLUU TORNISTASI, JOHON OLET ITSESI SULKENUT. TULE ALAS ja OTA VASTAAN JEESUS KRISTUS! ANNA PELASTAA ITSESI. TÄMÄ VOI OLLA VIIMEINEN KEHOITUS JUMALALTA, OTA SE VAKAVASTI!

    Äänestä

  • Aloittaja

    on TOTTA.

    Joten älä jatka taisteluasi Jeesuksen sanomaa vastaan jota tuon, sillä Usko Jeesukseen Hänen sanaansa voi sinutkin vain pelastuksen tielle
    saattaaa EIVÄT mitkään ihmisopit.

    Äänestä

  • sen tarkoitus on johdattaa näkemään sinun saastaisen sydämesi tila.
    Mutta jos jo Jumalan paaduttama olet, etkä enää pysy valitsemaltasi tieltä
    totuuden tielle kääntymään, niin silloin Saatana ottaa sinusta
    kaikki tehot irti, ja pistää sinut viimeiseen hengenvetoosi saakka
    raivoamaan Pyhän Hengen saaneita valittuja vastaan. Jokaisen valitun
    tehtävä on tämä:

    "Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot
    kuulematta - he ovat uppiniskaisia."

    Äänestä

  • Aloittaja

    YLLÄOLEVA kirjoitti:

    KIRJOITUS, SILLÄ PELASTUKSESI RIIPPUU SIITÄ, ETTÄ TULET ALAS SIELTÄ NORSUNLUU TORNISTASI, JOHON OLET ITSESI SULKENUT. TULE ALAS ja OTA VASTAAN JEESUS KRISTUS! ANNA PELASTAA ITSESI. TÄMÄ VOI OLLA VIIMEINEN KEHOITUS JUMALALTA, OTA SE VAKAVASTI!

    viimeinen kehoitus saatanalta.

    Aivan turhaan siis sodit olen kyllä saanut kokea mitä on kun kokee, että Jumala on lopullisesti
    hylännyt.

    Mutta Jumala armossaan onkin johdattanut minua
    niin että olenkin SAANUT KOKEA SEN MITÄ ON KUN SANA TULEE ELÄMÄKSI.

    TEE SIIS ITSE PARANNUS JO TÄNÄÄN HUOMENNA VOI OLLA JO LIIAN MYÖHÄISTÄ.

    VAI OLETKO JO KULKENUT LIIAN KAUAS ETTET ENÄÄ VOI JUMALAN ÄÄNTÄ KUULLA?

    Jos et enää PYSTY MUUTA KUIN PARANNUS KEHOITUKSIA ANTAMAAN JUMALAN OMALLE NIIN SILLOIN ON JO
    HUONOSTI.

    Äänestä

  • Kehoittaisin nöyrtymään ja tekemään parannuksen synneistä !

    Oletko ajatellut mitä tarkoittaa syntinen ?Syntinen on pelastumaton ja vanhurskas on pelastunut !

    Aika jakomielitautinen ajattelu jos uskova voi olla yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas ?

    Ehkä luterilaista hapatusta ?

    Kehoittaisin tutkimaan Raamattua ja panemaan pois sen vanhan lihallisen ihmisen :

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    sen tarkoitus on johdattaa näkemään sinun saastaisen sydämesi tila.
    Mutta jos jo Jumalan paaduttama olet, etkä enää pysy valitsemaltasi tieltä
    totuuden tielle kääntymään, niin silloin Saatana ottaa sinusta
    kaikki tehot irti, ja pistää sinut viimeiseen hengenvetoosi saakka
    raivoamaan Pyhän Hengen saaneita valittuja vastaan. Jokaisen valitun
    tehtävä on tämä:

    "Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot
    kuulematta - he ovat uppiniskaisia."

    mestarisotilas puolustamaan sulotartaan. Olette molemmat niin pahasti eksyksissä kuin olla voi. Vaikene häirikkö ja poistu täältä pysyvästi. Olette molemmat rienaajia, sydämen kyllydestä suu puhuu. Aina on herrasi s:nan nimi huulillasi

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    sen tarkoitus on johdattaa näkemään sinun saastaisen sydämesi tila.
    Mutta jos jo Jumalan paaduttama olet, etkä enää pysy valitsemaltasi tieltä
    totuuden tielle kääntymään, niin silloin Saatana ottaa sinusta
    kaikki tehot irti, ja pistää sinut viimeiseen hengenvetoosi saakka
    raivoamaan Pyhän Hengen saaneita valittuja vastaan. Jokaisen valitun
    tehtävä on tämä:

    "Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot
    kuulematta - he ovat uppiniskaisia."

    "Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot
    kuulematta - he ovat uppiniskaisia."

    paino Teuvon sanalla: "..puhua MINUN sanani.."
    eikös ne ollutkaan Teuvo niitä totuuden hengen sanoja?

    Äänestä

kirjoittelet kaiken aikaa omiasi. Kuka vain voi kirjoitella tuollaisia, ei siihen tarvita mitään henkeä - ehkä suuria luuloja itsestään.

Ajattele nyt hetki ... mitä höpiset.

Alla muutamia esimerkkejä kuinka helppoa solkottaa oikeastaan sanomatta yhtään mitään:

Ikävä vain on, että Totuuden Hengen omia on vain niin vähän ja pilvin pimein on niitä jotka valheen hengen kaikella voimalla käyvät Jeesuksen sanomaa
vastaan, näin sekoittaen mahdollisimman hyvin
niitäkin jotka tahtoisivat käydä sisään ahtaasta
portista.

Kuitenkin Jumala on voimallinen valittunsa tykönsä
johtamaan vaikka tuutin täydeltä tulee ihmisopin
ihanaa valheen sanomaa joka lupaa vapautusta
vaikka mitään todellista vapautusta ei tule.

Miten saastaista touhua ja kuitenkin sitä pidetään
mahtavana asiana kun tuodaan toinen toistaan miellyttävämpiä sanomia Raamatusta, mutta mikä on
loppu tulos TURMIOON JOHTAA.

?????

Siis höpö höpö - näköjään olet yksi niistä jotka eivät oikeastaan puhu mistään kunhan paasaavat.

Valitan.
alex

Äänestä
  • Aloittaja

    todella valittaa. Joten pientä on valittelusi nyt.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    todella valittaa. Joten pientä on valittelusi nyt.

    Näin sinä tuomitsit Alex Kasin:

    >>>Saat kerran
    ArmiK 11.4.2008 klo 13.14
    todella valittaa. Joten pientä on valittelusi nyt.

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Näin sinä tuomitsit Alex Kasin:

    >>>Saat kerran
    ArmiK 11.4.2008 klo 13.14
    todella valittaa. Joten pientä on valittelusi nyt.

    Alex-Kasiko ei sanonut rumasti lähimmäistä kohtaan.
    Ja mikä on sitten tuomitsemista. Totuuden kertominenko? Jos totuuden kertominen sattuu niin eihän vika ole kertojassa.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Alex-Kasiko ei sanonut rumasti lähimmäistä kohtaan.
    Ja mikä on sitten tuomitsemista. Totuuden kertominenko? Jos totuuden kertominen sattuu niin eihän vika ole kertojassa.

    Jos hän olisi edes sanonut, että jos et tee parannusta niin voi olla, että: Saat kerran todella valittaa. Joten pientä on valittelusi nyt.

    Mutta niin hän ei sanonut, vaan ainoastaan uhitellen tuomitsi:

    >>>Saat kerran todella valittaa. Joten pientä on valittelusi nyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mikä sitten? kirjoitti:

    omavanhurskasta tekopyhää, nyt kun en sanonut JOS ET TEE PARANNUSTA NIIN HUKUT niin olet omassa viisaudessasi loukatussa itsessäsi huomauttamassa.

    Sillä TOTUUS on se ellei tuo kyseinen henkilö enää
    pysty parannuksen paikalle pääsemään niin todella valittelu tulee kerran olemaan AIVAN TOISTA LUOKKAA
    mitä hän nyt huolimattomasti ylimielisesti, ylväästi
    sanoi.

    Ja tämä kyseinen henkilö EI TODELLAKAAN OLE JUMALAN asialla, ja näin se näkyy kenen asialla
    sinäkin olet.

    Tämä kyseinen henkilö puhuu TÄYSIN JUMALAN TOTUUTTA VASTAAN.

    Mutta saapi nähdä jos meno jatkuu niin EI HYVÄLTÄ
    NÄYTÄ.

    ELÄMME VIELÄ ajassa jolloin JUMALAN voi löytää
    MUTTA kuinka kauan sillä kun tulee YÖ kaikki
    yritykset JUMALAN luo ovat turhia.

    SIIS ETSIKÄÄ NYT KUN VIELÄ AIKA ON JUMALAA JA
    HÄNEN VALTAKUNTAANSA ETTÄ SIELUNNE PELASTAISITTE.

    Äänestä

Onneksi meillä on totinen Jumala, iankaikkinen Jumala, joka on ollut alusta ja pysyy iäti. Luonut maan ääret.

Hänen vanhurskautensa on iankaikkinen vanhurskaus, ja Hänen lakinsa on totuus.

Jumalan rakkaus tulee ilmi Pojassansa, jonka hän on lähettänyt maailmaan, niin ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi. Hänen kauttaan uskova saa iankaikkisen elämän, ilon ja riemun. Murhe ja huokaus ovat kerran historiaa.

Tiedätkö mikä on iankaikkinen evankeliumi?

Äänestä
  • ja olen ottanut Hänet vastaan sydämeeni Vapahtajanani, niimpä USKON koko sydämestäni, että Jumala on minut armahtanut. Iankaikkinen evankeliumi on: SANOMA JEESUKSESTA KRISTUKSESTA, JOKA ON SOVITTANUT, EI AINOASTAAN MINUN, VAAN KOKO MAAILMAN SYNNIT. JA JOKAIKINEN, JOKA HÄNEEN USKOO, PELASTUU! Näin yksinkertainen on pelastussanoma!

    Äänestä

  • Aloittaja

    TOINEN jumala" Valitettavasti tuon toisen jumalan
    seurassa oleva"onni" keran muuttuu hirvittäväksi tuskaksi.

    Sillä sinä joka Jeesusta vastaan taistelet ihmisoppien voimalla et ole LUOJAMME JA LUNASTAJAMME
    OMA.

    Äänestä

ahtaaseen porttiinsa tuo Armik, kun noin kovasti valittaa ja voivottelee.. Noh, muutaman viikon siinä vielä pelkällä pyhällä hengellä elää, niin vois jo vaikka läpi päästäkin. toivottavasti ei takaisin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

käydään Totuuden Hengen ja saatanan valheen hengen
välillä.
Tämä täällä on selkeästi nähtävänä.

Ikävä vain on, että Totuuden Hengen omia on vain niin vähän ja pilvin pimein on niitä jotka valheen hengen kaikella voimalla käyvät Jeesuksen sanomaa
vastaan, näin sekoittaen mahdollisimman hyvin
niitäkin jotka tahtoisivat käydä sisään ahtaasta
portista.

Kuitenkin Jumala on voimallinen valittunsa tykönsä
johtamaan vaikka tuutin täydeltä tulee ihmisopin
ihanaa valheen sanomaa joka lupaa vapautusta
vaikka mitään todellista vapautusta ei tule.
Vaan se vapaus mihin ihmisopit johtaa tulee siitä
kun ihmisen tunto turtuu ihminen paatuu ja joutuu
näin eri hurmahenkien omaksi jolloin sielu
ajautuu valheelliseen rauhaan jossa ei kyllä
fiiliksiäkään puutu ja hyvältä tuntuu kun toiset
ihmiset ylistävät miten hyvin osataan ottaa Raamatun sanaa esille.

Miten saastaista touhua ja kuitenkin sitä pidetään
mahtavana asiana kun tuodaan toinen toistaan miellyttävämpiä sanomia Raamatusta, mutta mikä on
loppu tulos TURMIOON JOHTAA.

Sillä pätkääkään EI IHMISTÄ AUTA Raamattua kopsata
kun se KIRJAIMEN MUKAAN TEHDÄÄN, EI vaan se koituu
ihmisen itsensä turmioksi.

Siis MIKÄ HENKI SINUA kuljettaa KAVAHDA?

JOS JEESUKSEN SANOMAA kartat SITÄ VASTUSTAT olet
valheen hengen oma.

Siis tee jo tänään PARANNUS lakkaa VÄÄRISTELEMÄSTÄ
JEESUKSEN SELVÄÄ SANOMAA PELASTUKSEN TIESTÄ
JA PYYDÄ, ETTÄ oikealla TIELLE JUMALA ARMOSSAAN
vielä johdattaisi.

ÄLÄ SIIS ENÄÄ JATKA JEESUKSEN KRISTUKSEN VIHOLLISENA sillä se tie vie iankaikkiseen eroon
JUMALASTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu