kysymykseeni etenkin teiltä jotka olette ns.myöhemmällä iällä eronneet kirkon holhoavasta suojasta.
Eli;miten olette sopeutuneet tähän uuteen elämään ilman kirkkoa?Meitähän on aikanaan lapsesta saakka "työnnetty" uskonnon pariin,pyhäkoulussa ja siihen aikaan kansakoulussa oli hyvin tiukka uskonnonopetus,ulkoa piti opetella kaikki "jeesusjutut".
Onko ollut ongelmia irtautua tästä tiukasta opetuksesta,onko tullut omantunnontuskia,että nyt olen tehnyt väärin?
Onko meidät todella aivopesty jo lapsena,että emme uskaltaisi aikuisenakaan erota kirkosta,että niin vahva olisi se pienenä luotu pelon ilmapiiri;huonosti sinulle elämässä käy jos et pysy kirkon yhteydessä?
Kiinnostuneena odotan vastauksia tähän itseäni vaivaavaan ongelmaan!
Eli;miten olette sopeutuneet tähän uuteen elämään ilman kirkkoa?Meitähän on aikanaan lapsesta saakka "työnnetty" uskonnon pariin,pyhäkoulussa ja siihen aikaan kansakoulussa oli hyvin tiukka uskonnonopetus,ulkoa piti opetella kaikki "jeesusjutut".
Onko ollut ongelmia irtautua tästä tiukasta opetuksesta,onko tullut omantunnontuskia,että nyt olen tehnyt väärin?
Onko meidät todella aivopesty jo lapsena,että emme uskaltaisi aikuisenakaan erota kirkosta,että niin vahva olisi se pienenä luotu pelon ilmapiiri;huonosti sinulle elämässä käy jos et pysy kirkon yhteydessä?
Kiinnostuneena odotan vastauksia tähän itseäni vaivaavaan ongelmaan!
Vastaukset 19
Vanhimmat
tai päivätansseissa nämä "myöhemmän iän"ihmiset,kun ei oikein vastauksia ole tullut.
Omalta kohdaltani kirkosta eroamisen käsittely vei aikaa jonkin verran,kun olin lopulta sen ratkaisun eroamisesta tehnyt.
Juuri nuo tietynlaiset varmaan lapsuudesta saakka periytyneet käsitykset siitä,että kirkko on kaiken keskipiste ja siihen pitää kuulua vaikka ei oikein haluaisikaan.
Mutta aika auttaa sinunkin ongelmaasi,rohkeasti vain jatkat elämääsi,eiköhän ne ajatukset selkiydy ja huomaat tehneesi ihan oikean ratkaisun,sinun päätöksesihän se on ollut.
Voihan kirkkoon myös liittyä takaisin jos tuntuu siltä ettei ero ollutkaan oikea ratkaisu.
pitää jäseniään otteessaan pelolla. Eli monet eivät uskalla erota ajatellen, jos siitä sittenkin seuraa jotain pahaa. Eikö kirkkkoon pitäisi kuulua siksi, että se antaa jotain positiivista, hyvää?
ja osittain taikauskoistakin,että jotain pahaa tapahtuu jos teen niin kuin on tottunut tekemään.
Eihän kirkko sinänsä meitä pelossa pidä vaan juuri ne opitut tunteet ja lapsesta saakka käytössä olleet tavat.
Nuoremmat eivät välttämättä tätä ymmärrä,mutta minutkin on aikoinaan kasvatettu näihin tiukkoihin sääntöihin ja uskonnon valtaan.
He jotka ovat todella luontevasti uskossa ja kirkon yhteydessä eivät myöskään voi ymmärtää näitä "vanhempien ihmisten" tuntemuksia.
Ehkä sitten seurakunnissa ja työntekijöissä on eroa, itse en vain koskaan ole törmännyt pelotteluun tai painostamiseen. Kaikissa yhteyksissä kirkon työntekijöihin olen kohdannut rohkaisua ja kannustusta. Mitä tulee eroamiseen, ihmisellä on oikeus kuulua tai olla kuulumatta, mutta kirkko ei kyllä eroajaa tuomitse.
saman seurakunnan työntekijöissä on eroja suhtautumistavoissa.
Nuoremmilla on vähän rennompi ote kuitenkin(toki yksilöllisiä poikkeuksia varmasti on),joku vanhempi saattaa olla tosi tiukka mielipiteissään.
Olen itsekin joutunut tilanteeseen jossa on sanottu etten ole oikea uskovainen ja uudestisyntynyt kuten tämä diakonissa mielestään on.
En ihmettele ollenkaan jos vähän vanhemmat ihmiset ovat arkoja näiden itseään parempina pitävien kanssa.Saati sitten jos suunnittelee kirkosta eroamista,ehkä me vähän nuoremmat ei tajuta tätä asiaa aivan täysin.
kristinuskon perussanomaan. Ei kirkon edustajien tarvitse erikseen pelotella ihmisiä. Taivaaseen pääsy edellyttää uskoa. Muuten käy huonosti. Siinä on pelottelua ihan tarpeeksi.
jäsenistä jäseninä juuri tuon pelottelun takia?
Jos ei muuten uskoa ole niin kyllä tuntuu oudolta,että taivaaseen pääsy on varma,kun vaan kuulut kirkkoon.
Osa ei tietenkään täysin usko tuohon höpinään,mutta ei uskalla erota vaikka haluaisi,kun mistäs sen kuitenkaan tietää.Parempi pysyä jengissä mukana,näyttelee vaan uskovaista tarpeen tullen.
Eikös sisin olisi kuitenkin tärkeämpi vaikka ei kirkkoon kuuluisikaan?
jolla herää moisia ajatuksia. Itse olen "säästynyt" melko hyvin uskonnolliselta aivopesulta, mutta muistan kyllä, että itsellenikin tuli kirkosta erotessani mieleen, josko siitä sittenkin jotenkin kummallisella tavalla voisi seurata jotain pahaa. Mutta en voi sanoa, että eroaminen olisi pelottanut minua. Sen verran luotin omaan älyyni, että tajusin moiset ajatukset järjettömiksi. Eikä siitä tosiaankaan mitään ikävää seurannut.
"Häpeäkseni" täytyy tunnustaa, että huomaan itsessäni silloin tällöin taikauskoisia piirteitä, vaikka tajuan, että se on huuhaata, enkä anna sen vaikuttaa tekemisiini. Ne on ehkä urheilijoillekin tyypillisiä taikauskoja tyyliin: "Panempa seuraavaan peliin samat sukat kuin viimeksi, kun voitimme", tai "Menenpä pelipaikalle samaa reittiä kuin viimeksi, kun voitimme."
Naurettavaa, että ihan fiksunkin, omakehu haisee, ihmisen päähän voi juolahtaa jotain näin typerää!
vaikka nuorena erosinkin kirkosta.
Täysi-ikäisenä siis erosin, eikä se minun elämääni muuttanut suuntaan tai toiseen, mitä nyt parit haukkumiset sain.
En ole koskaan käynyt kirkossa, muuta kuin niissä pakollisissa häissä ja hautajaisissa, enkä ole myöskään osallistunut mitenkään kirkon toimintaan.
En ymmäränyt silloin, enkä ymmärrä vieläkään miten aikuinen ihminen voi uskoa moisiin uskonsatuihin. Kyllä minuun lapsena iskostettu jumalanpelko karisi ajattelun kehittyessä.
juuri niinkuin itsekin olisin vastannut!
Osaan kyllä kuvitella miten paljon vaikeampaa on vanhempana tehdä ratkaisuja kirkkoon kuulumisestakin,olen jutellut monen eronneen kanssa näistä asioista.
Toivon,että tälle kysyjällekin löytyy ihmisiä jotka osaavat auttaa ja helpottaa näissä elämän isojen asioiden pohdinnoissa,kaikkea hyvää sinulle!
on sulle tehnyt:-)
Ikään kuin kesukustelupalstoilla ei saisi keskustella, voi jeesus sentään!
hyvin tärkeää!
Minähän kehuin "kössiä"kuten häntä kutsut enkä moittinut mistään.
Keskustelu näillä palstoilla on todella tärkeää,mutta pitää myös osata lukea!
joku pölkkypää ei tuolla taas ymmärtänyt,että kiittelin sinua!
jos hätäisesti lukee, saattaa jäädä jotain huomaamatta.
Vaikka kyllähän minua on syytetty siitä, että tungen nokkani joka asiaan, mikä on kyllä hassu väite näin keskusteluareenalla.
niin saadaan vähän vipinää näihin mielipiteisiin!
se ei ole niin kivaa, koska vaikka kuinka omasta mielestään yrittää esittää järkeviä kannanottoja, niin usein saa herjaa niskaansa.
Minusta Suomen laki rikkoo uskonnonvapauslakia.
Usein sanotaan, että kyllä vanhemmilla on oikeus kasvattaa lapsensa omaan arvomaailmaansa. Niin varmasti onkin, mutta miksi laki sallii lapsen liittämisen kirkkoon ja sitten vielä vaatii uskonnonopetukseen osallistumista koulussa? Se on vähintäänkin omituista.
Sen arvomaailman voi lapselle välittää kotonakin, ei siihen yhteiskunnan ylimääräistä pakottamista pitäisi liittää.
..tullut siitä, etä erosin evlut kirkosta, olin siloin jotain 40, en muista edes tarkalleen. Jumalan Sanalle uskottomasta kirkosta joutaakin erota, tee se, jos et vielä ole eronnut?
Minua ei ole koskaan vaivannut kirkosta eroni. Tulin Jeesukseen Kristukseen uskovaksi 34 vuotiaana, sitä ennen, parikymppiseksi nuoruus meni kodissa, jossa ei vanhempani oleet uskovia, isovanhemmat sen sijaan olivat ja pahasti lain alla pelottelemassa "kuumalla kivellä", mutta ei ne pelottelut minua hetkauttaneet. En kokenut kouluaikanakaan mitään pakkopullaa uskonnon tunneilla, ne oli helppoja tunteja ne, eritoten, kuin historia, jota inhosin koko sydämestäni.
Minutkin on mummo jo pienenä pelotellut kaikenlaisilla kauheuksilla,kun hieman ääntä pidimme "kirkonmenojen"aikana.Myöskään radiosta ei saanut kuunnella "riettaalta puolelta"eli siihen aikaan rinnakkaisohjelmaa.
Voi olla,että isovanhemmat ovat olleet monelle suuri tietolähde,kun uskonnosta on puhe ja varmasti myös pelkojen alkuun panija.
Siis vieläkään? Itse olen aina ollut kiinnostunut menneisyydestä.
Virallinen historia tosin kirjoitetaan aina välillä uudestaan, mutta onkin toinen juttu lukea tutkijoiden teoksia, kuin koulun historiankirjoja.
Enkä tarkoita pelkästään maailmanhistoriaa (useimmiten sotien historiaa), vaan joukkoon mahtuu niin elämäkertoja (historiaa nekin)kuin taiteen historiaakin. Myös maapallon historia kaikkine mannerlaattojen liikkeineen, evoluutioineen ja ihmisen kehityksineen kiinnostaa.
Ja uskonnot.