Luopumus

Joku heitti ajatuksen että nykyinen virallinen MAP-kirkko ei hyväksy moniavioisuutta eikä kaikkia muitakaan Joseph Smithin opetuksia. Eli tämä kirkkohan se oikeastaan on luopunut alkuperäisistä opetuksista. Tämä kirkko joka kutsuu itseään viralliseksi ja ainoaksi oikeaksi. Tietääkö joku mistä muista opeista on aikojen kuluessa luovuttu? Paitsi mustaihoisten pappeudesta.
Puhutaan että evankeliumi on muuttumaton mutta eihän se ole. Sitähän säädetään mennen tullen ja palatessa.
391237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

toiset eivät. Kristuksen sovitus lopetti uhraamisen verta vuodattamalla ja muutti valtuuden, jolla kirkkoa johdettiin. Aaronin pappeuden tilalle tuli Melkisedekin pappeus. Silloin palattiin ennen Moosesta vallinneeseen tilaan pappeuden suhteen.

Alkukristillisyydessä ei liioin vaadittu enää ympärileikkausta ja monet syömistä koskevat rajoitukset muuttuivat.

Herra voi antaa ilmoituksia, jotka muuttavat aikaisempia käytäntöjä. Se ei ole luopumusta.
Muuttamattomia ovat evankeliumin perustavat opit ja toimitukset. Niinpä kastetta tulee edeltää usko ja parannus. Kasteen on oltava upotuskaste oikealla valtuudella suoritettuna. Kirkon johdossa tulee olla 12 apostolia. Evankeliumi on sama eläville ja kuolleille. - Tässä muutamia tosi kirkon tunnusmerkkejä.

Äänestä
  • Eikös temppelitoimituksissa ole ollut jotain muutoksia 90-luvun alussa? Miksi alkukirkossa siis mormonien, oli alunperin moniavioisuutta? Kun se ei ole enää Uuden testamentin mukainen oppi? En ole jaksanut lukea noita vanhoja inttämisiä vaan olen kiinnostunut ihan asiallisesti tästä.

    Äänestä

  • muuttuneet? kirjoitti:

    Eikös temppelitoimituksissa ole ollut jotain muutoksia 90-luvun alussa? Miksi alkukirkossa siis mormonien, oli alunperin moniavioisuutta? Kun se ei ole enää Uuden testamentin mukainen oppi? En ole jaksanut lukea noita vanhoja inttämisiä vaan olen kiinnostunut ihan asiallisesti tästä.

    mutta sisältö pysyä samana.
    Moniavioisuus oli voimassa jonkin aikaa siksi, että Joseph Smith ihmetteli VT:n aikaista moniavioisuutta:

    OL 132
    1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta vaimoa ja sivuvaimoa;
    2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
    3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.
    4 Sillä katso, minä ilmoitan sinulle uuden ja ikuisen liiton, ja ellette te pysy siinä liitossa, te olette tuomittuja, sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni.
    5 Sillä kaikki, jotka haluavat saada siunauksen minun käsistäni, pysykööt laissa, joka on määrätty sen siunauksen saamiseksi, ja sen ehdoissa, niin kuin on säädetty ennen maailman perustamista.
    6 Ja mitä tulee uuteen ja ikuiseen liittoon, se säädettiin minun kirkkauteni täyteyttä varten, ja sen, joka saa sen täyteyden, täytyy ja tulee pysyä laissa, tai hänet tuomitaan, sanoo Herra Jumala.
    7 Ja totisesti minä sanon teille, että tämän lain ehdot ovat nämä: Eivät mitkään liitot, sopimukset, sitoumukset, velvoitteet, valat, lupaukset, teot, yhdistämiset, liittämiset tai odotukset, joita ei tehdä ja joihin ei astuta lupauksen Pyhän Hengen kautta ja joita lupauksen Pyhä Henki ei sinetöi hänen kauttaan, joka on voideltu, sekä ajaksi että koko iankaikkisuudeksi, eikä kaikkein pyhimmin ilmoituksen ja käskyn kautta, voideltuni välityksellä, jonka olen nimittänyt pitämään maan päällä hallussaan tämän voiman (ja minä olen nimittänyt palvelijani Josephin pitämään hallussaan tätä voimaa viimeisinä aikoina, ja maan päällä on kerrallaan vain yksi sellainen, jolle tämä valtuus ja tämän pappeuden avaimet on annettu), ole voimassa kuolleista ylösnousemuksessa eivätkä sen jälkeen; sillä kaikki sopimukset, joita ei ole tehty tätä tarkoitusta varten, päättyvät ihmisten kuollessa.

    Mormonin kirjassa kielletään jyrkästi moniavioisuus ellei siitä saada käskyä:
    Jaak. 2
    30 Sillä jos minä tahdon hankkia itselleni jälkeläisiä, sanoo Herra Sebaot, minä annan käskyn kansalleni; muuten kuulkoon se tätä.

    Äänestä

  • Ajattele itse kirjoitti:

    Jos ei uskossa oleva kysyy jotain asioita niin älkää hyvät ihmiset tukkiko noita valmiita kohtia. Niitä ei kerta kaikkiaan jaksa lukea. Jos haluatte viestin perille, niin selventäkää. Jos minä menen lääkärille ja kysyn jotakin tieteellistä ei hänkään lyö eteeni suoraa otetta jostain kirjasta vaan kyllä lääkäri selittää kansantajuisesti vastauksen.
    Taas kerran yritin kysyä asiallisesti mutta tukitte tien täysin. Miten ihmeessä saatte ihmisiä kääntymään?

    Äänestä

  • oikeasti kirjoitti:

    oli Suomessa vuoden 2006 lopulla.
    Amerikan uskontokauppiaiden agentit ovat olleet taitamattomia työssään.

    Mormonien määrä on koko ajan laskemassa eikä ihme.
    Lupaukset liha-luurankojumalista ovat niin älyttömiä että täytyy olla tosi tahvo joka menee lankaan.

    Mutta niitäkin aina kuitenkin löytyy.
    Omansa ovat valinneet ja kaiken itse maksavat.
    Uskoataan ja tyhjistä lupauksista he maksavat kymmenesosan tuloistaan kirkolle.

    Täälläkin kun jotain kysytään tulee tuo tahvomaisuus esiin vastauksissa.

    Amerikassa Utahissa sensijaan menee lujaa johdossa olevilla.
    Täälläkin joku selvitti heidän ansioitaan ja ei voi muuta kuin ihmetellä sitä röyhkeyttä mikä heissä löytyy.

    Hengen päälle he eivät onneksi käy niinkuin käy toinen amerikkalainen uskontokauppias, Jehovantodistajat. He vaativat jäseniään uhraamaan henkensä Jehovalleen säännöissä sanotulla tavalla.

    Jehovantodistajatkin keräävät rahaa jatkuvasti ja hallitsevat jäseniään pelolla ja uhkakuvilla.
    Sellaisia uskontokauppiaita Suomessakin hääräilee ja kukaan ei voi mitään.
    Lainsäädännöllä olisi helppo panna noiden uskontokauppiaiden töille päätös.
    Se vaatisi vain poliittista tahtoa.

    Äänestä

  • lainkaan. 3254 mormonia kirjoitti:

    kirkon kustannuksella.

    Äänestä

  • Ajattele itse kirjoitti:

    kirkon kustannuksella.

    Tuotakin olet hokenut sanasta sanaan samalla tavalla jo vuosikausia. Ensin tosin lisäsit aina tuohon, että Hinckleykin asuu vaatimattomassa kerrostalokaksiossa. Kun totuus hänen asumisestaan paljastui (ei todellakaan kerrostalokaksio, vaan koko kerroksen kattava lukaali), silloin hiljenit hetkeksi, mutta pian aloit taas toistaa tuota, että kukaan ei elä ylellisyydessä.

    Miksi muuten lopetit kirjoittelun tälle palstalle nimimerkilläsi Tapani1? Siksikö, että tulit paljastaneeksi liikaa itsesi ja tyttäresi asioita?

    Äänestä

  • >> Niinpä kastetta tulee edeltää usko ja parannus. Kasteen on oltava upotuskaste oikealla valtuudella suoritettuna.

    Äänestä

  • Ajattele itse kirjoitti:

    mutta sisältö pysyä samana.
    Moniavioisuus oli voimassa jonkin aikaa siksi, että Joseph Smith ihmetteli VT:n aikaista moniavioisuutta:

    OL 132
    1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta vaimoa ja sivuvaimoa;
    2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
    3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.
    4 Sillä katso, minä ilmoitan sinulle uuden ja ikuisen liiton, ja ellette te pysy siinä liitossa, te olette tuomittuja, sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni.
    5 Sillä kaikki, jotka haluavat saada siunauksen minun käsistäni, pysykööt laissa, joka on määrätty sen siunauksen saamiseksi, ja sen ehdoissa, niin kuin on säädetty ennen maailman perustamista.
    6 Ja mitä tulee uuteen ja ikuiseen liittoon, se säädettiin minun kirkkauteni täyteyttä varten, ja sen, joka saa sen täyteyden, täytyy ja tulee pysyä laissa, tai hänet tuomitaan, sanoo Herra Jumala.
    7 Ja totisesti minä sanon teille, että tämän lain ehdot ovat nämä: Eivät mitkään liitot, sopimukset, sitoumukset, velvoitteet, valat, lupaukset, teot, yhdistämiset, liittämiset tai odotukset, joita ei tehdä ja joihin ei astuta lupauksen Pyhän Hengen kautta ja joita lupauksen Pyhä Henki ei sinetöi hänen kauttaan, joka on voideltu, sekä ajaksi että koko iankaikkisuudeksi, eikä kaikkein pyhimmin ilmoituksen ja käskyn kautta, voideltuni välityksellä, jonka olen nimittänyt pitämään maan päällä hallussaan tämän voiman (ja minä olen nimittänyt palvelijani Josephin pitämään hallussaan tätä voimaa viimeisinä aikoina, ja maan päällä on kerrallaan vain yksi sellainen, jolle tämä valtuus ja tämän pappeuden avaimet on annettu), ole voimassa kuolleista ylösnousemuksessa eivätkä sen jälkeen; sillä kaikki sopimukset, joita ei ole tehty tätä tarkoitusta varten, päättyvät ihmisten kuollessa.

    Mormonin kirjassa kielletään jyrkästi moniavioisuus ellei siitä saada käskyä:
    Jaak. 2
    30 Sillä jos minä tahdon hankkia itselleni jälkeläisiä, sanoo Herra Sebaot, minä annan käskyn kansalleni; muuten kuulkoon se tätä.

    ol-kirjaan sinäkin tukeudut? Raamatun vääristelyä!

    >>Jaak. 2

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    >> Niinpä kastetta tulee edeltää usko ja parannus. Kasteen on oltava upotuskaste oikealla valtuudella suoritettuna.

    Sinä voit kyllä omaa uskoasi perustella Raamatulla, mutta älä yritä perustella toisen uskoa samalla tavalla...

    Meillä kun on muitakin Pyhiä Kirjoituksia....

    Äänestä

  • muuttuneet? kirjoitti:

    Eikös temppelitoimituksissa ole ollut jotain muutoksia 90-luvun alussa? Miksi alkukirkossa siis mormonien, oli alunperin moniavioisuutta? Kun se ei ole enää Uuden testamentin mukainen oppi? En ole jaksanut lukea noita vanhoja inttämisiä vaan olen kiinnostunut ihan asiallisesti tästä.

    Temppelitoimituksissa on ollut muutoksia jokainen vuosikymmen... Joku voisi sanoa että jatkuvasti...

    Moniavoisuuden palautuksen yhdeksi syyksi on sanottu sitä että kaikki piti palauttaa palautuksen yhteydessä... Jotkut asiat ova Pyhien Kirjoitusten mukaan sellasia, että Herra voi tarvittaessa ottaa jonkin asian käyttöön ja tarvittaessa sitten siitä voidaan luopuakin. Ja moiniavoissuus on yksi tälläien asia.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Moniavioisuuden lopetti rautatie, mustien pappeuskiellon veroviraston kanta.

    Herralle jää vähän liikkumatilaa...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Sinä voit kyllä omaa uskoasi perustella Raamatulla, mutta älä yritä perustella toisen uskoa samalla tavalla...

    Meillä kun on muitakin Pyhiä Kirjoituksia....

    Teillehän Raamattu on välillä ok, välillä ei. Kas, siinäpä pulma

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    ol-kirjaan sinäkin tukeudut? Raamatun vääristelyä!

    >>Jaak. 2
    30 Sillä jos minä tahdon hankkia itselleni jälkeläisiä, sanoo Herra Sebaot, minä annan käskyn kansalleni; muuten kuulkoon se tätä.

    Mormonin kirjassa on Jaakobin kirja, mutta Raamatussa Jaakobin kirje. Arvelin, että oli selvää, että nämä osattaisiin erottaa tässä asiayhteydessä. Yleensä Mormonin kirjan Jaakobin kirjaa tarkoitettaessa kirjoitetaan kuten otsikossa.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Sinä voit kyllä omaa uskoasi perustella Raamatulla, mutta älä yritä perustella toisen uskoa samalla tavalla...

    Meillä kun on muitakin Pyhiä Kirjoituksia....

    >>Sinä voit kyllä omaa uskoasi perustella Raamatulla, mutta älä yritä perustella toisen uskoa samalla tavalla...

    Meillä kun on muitakin Pyhiä Kirjoituksia....

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    >>Sinä voit kyllä omaa uskoasi perustella Raamatulla, mutta älä yritä perustella toisen uskoa samalla tavalla...

    Meillä kun on muitakin Pyhiä Kirjoituksia....

    täydellisen tietämättömyytesi mormonismista.
    Mormonien pyhien kirjoitusten tunteminen ainakin nimeltä kuuluu mielestäni mormonismipalstalle kirjoittavien yleissivistykseen.
    Keskustelua on työläs jatkaa ennen kuin hankit perustiedot.

    Äänestä

  • kysymykselläsi kirjoitti:

    http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html

    http://www.mormonit.fi/

    Vastustajan sivut:
    www.mormonismi.net

    Äänestä

  • kysymykselläsi kirjoitti:

    täydellisen tietämättömyytesi mormonismista.
    Mormonien pyhien kirjoitusten tunteminen ainakin nimeltä kuuluu mielestäni mormonismipalstalle kirjoittavien yleissivistykseen.
    Keskustelua on työläs jatkaa ennen kuin hankit perustiedot.

    >>Paljastat
    kysymykselläsi 12.4.2008 klo 10.21

    lopussa esittämäsi väite on oma näkemyksesi asiasta.
    Voisitko täsmentää, mitä tarkoitat ilmauksilla "Raamatun valossa" ja "harhaoppi"?
    Entä miten määrittelet "mormonismin"? Et äskettäin vielä edes tiennyt, mitkä ovat mormonismin pyhiä kirjoja.
    Keskustelua on työläs jatkaa ennen kuin hankit perustiedot.

    Äänestä

  • Ajattele itse kirjoitti:

    mutta sisältö pysyä samana.
    Moniavioisuus oli voimassa jonkin aikaa siksi, että Joseph Smith ihmetteli VT:n aikaista moniavioisuutta:

    OL 132
    1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta vaimoa ja sivuvaimoa;
    2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
    3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.
    4 Sillä katso, minä ilmoitan sinulle uuden ja ikuisen liiton, ja ellette te pysy siinä liitossa, te olette tuomittuja, sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni.
    5 Sillä kaikki, jotka haluavat saada siunauksen minun käsistäni, pysykööt laissa, joka on määrätty sen siunauksen saamiseksi, ja sen ehdoissa, niin kuin on säädetty ennen maailman perustamista.
    6 Ja mitä tulee uuteen ja ikuiseen liittoon, se säädettiin minun kirkkauteni täyteyttä varten, ja sen, joka saa sen täyteyden, täytyy ja tulee pysyä laissa, tai hänet tuomitaan, sanoo Herra Jumala.
    7 Ja totisesti minä sanon teille, että tämän lain ehdot ovat nämä: Eivät mitkään liitot, sopimukset, sitoumukset, velvoitteet, valat, lupaukset, teot, yhdistämiset, liittämiset tai odotukset, joita ei tehdä ja joihin ei astuta lupauksen Pyhän Hengen kautta ja joita lupauksen Pyhä Henki ei sinetöi hänen kauttaan, joka on voideltu, sekä ajaksi että koko iankaikkisuudeksi, eikä kaikkein pyhimmin ilmoituksen ja käskyn kautta, voideltuni välityksellä, jonka olen nimittänyt pitämään maan päällä hallussaan tämän voiman (ja minä olen nimittänyt palvelijani Josephin pitämään hallussaan tätä voimaa viimeisinä aikoina, ja maan päällä on kerrallaan vain yksi sellainen, jolle tämä valtuus ja tämän pappeuden avaimet on annettu), ole voimassa kuolleista ylösnousemuksessa eivätkä sen jälkeen; sillä kaikki sopimukset, joita ei ole tehty tätä tarkoitusta varten, päättyvät ihmisten kuollessa.

    Mormonin kirjassa kielletään jyrkästi moniavioisuus ellei siitä saada käskyä:
    Jaak. 2
    30 Sillä jos minä tahdon hankkia itselleni jälkeläisiä, sanoo Herra Sebaot, minä annan käskyn kansalleni; muuten kuulkoon se tätä.

    Eiköhän se ollut mormoonimiesten himot, jotka saivat Joseph Smithin säätämään tästä moniavioisuudesta niinkuin hän sääti!

    Äänestä

  • kysymykselläsi kirjoitti:

    lopussa esittämäsi väite on oma näkemyksesi asiasta.
    Voisitko täsmentää, mitä tarkoitat ilmauksilla "Raamatun valossa" ja "harhaoppi"?
    Entä miten määrittelet "mormonismin"? Et äskettäin vielä edes tiennyt, mitkä ovat mormonismin pyhiä kirjoja.
    Keskustelua on työläs jatkaa ennen kuin hankit perustiedot.

    Mormonismilla ei ole pyhiä kirjoja. Raamattua he eivät kunnioita ja muut "pyhät kirjat" ovat Smithin sepitelmiä.

    (Tarkoitin tänne tämän vastaukseni. Ilmeisesti ehti lähteä myös väärään paikkaan.)

    Äänestä

  • koska... kirjoitti:

    Teillehän Raamattu on välillä ok, välillä ei. Kas, siinäpä pulma

    ... niin se on muillekin kristityille... välillä ok ja välillä ei.

    Ja jos oikein ymmärsit viestini, niin sehän tarkoitti sitä että ei kukaan voi perustella tosien uskonnon uskomuksia oikeiksi tai vääriksi oman uskonsa välineillä, vaan toisen uskontoa pitää koetella tuon usonnon hyväksymillä Pyhillä Kirjoituksilla tai muilla ko. uskonnon hyväksymillä lähteillä... Tämäö on ihan peruskauraa kaikille muille kuin uskoville...

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    >>Sinä voit kyllä omaa uskoasi perustella Raamatulla, mutta älä yritä perustella toisen uskoa samalla tavalla...

    Meillä kun on muitakin Pyhiä Kirjoituksia....

    Olet tullut tänne argumentoimaan että mormonismi ei ole totta tai että se on väärä uskonto tms... MUTTA sinulla ei ole HAJUAKAAN siitä mitä muita Pyhiä Kirjoituksia meillä on...

    Mormonin Kirja
    Oppi ja Liitot
    Kallisarvoinen Helmi

    Ja sitten konffaliahona aina puolivuosittain joka sisälttä profeetan ja apostolien puheita meitä varten.

    Noista on hyvä aloittaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    >>Paljastat
    kysymykselläsi 12.4.2008 klo 10.21
       täydellisen tietämättömyytesi mormonismista.
    Mormonien pyhien kirjoitusten tunteminen ainakin nimeltä kuuluu mielestäni mormonismipalstalle kirjoittavien yleissivistykseen.
    Keskustelua on työläs jatkaa ennen kuin hankit perustiedot.

    "Raamatun valossa mormonismi on harhaoppi!"

    Kun asiaa ajattelet niin huomaat tuon järjettömäksi ja tyhjäksi väiteeksi.

    Noin voidaan sanoa kaikista musitakin kritityistä kirkoista ja ryhmistä ja uskovista....

    Eli väiteesi on täysin liian ylimalkainen ja sen todistaminen on mahdotonta.

    Mutta fundamentalistiuskovan suuhun tuo kyllä sopii, sillä kokousissan tuota on hyvä toistella ja saada siitä sitten "pyhää henkeä" mukaan kokouksiin...

    Äänestä

  • sivusta: kirjoitti:

    Mormonismilla ei ole pyhiä kirjoja. Raamattua he eivät kunnioita ja muut "pyhät kirjat" ovat Smithin sepitelmiä.

    (Tarkoitin tänne tämän vastaukseni. Ilmeisesti ehti lähteä myös väärään paikkaan.)

    Mutta sinulla ei ole oikeutt amääritellä sitä että mikä uskontosuunta pitää mitäkin kirjoja pyhinä kirjoina.

    Sen kun ymmärrät niin keskutelu voi jatkua paljon järkevämmällä tasolla.

    Mikä se teissä fundiksissa on että tulett tänne räksyttämään muutamaksi viikoksi ja sitten taas vaivutte horroksiin? Onks teillä ollut jokin uskonto- tms. kurssi, jossa on käsitelty mm. momoneita?

    Ja kyllä meilä on ne Pyhät Kirjoitukse ja kunnioitamme Raamttua enemmän kuin uskotkaan.

    Sehän sisältää evankeliumin ja nimenomaan sen että Kristus oli maan päällä ja Hänen vaiheistaan.

    Miten kukaan siis *kehtaa* väittää että emme kunnioita Raamattua?

    Äänestä

  • Heh, heh! kirjoitti:

    Moniavioisuuden lopetti rautatie, mustien pappeuskiellon veroviraston kanta.

    Herralle jää vähän liikkumatilaa...

    Enkä komenttiasi, sillä saahan se syy olla mikä tahansa...

    "Moniavioisuuden lopetti rautatie, mustien pappeuskiellon veroviraston kanta. "

    Ny ton mun vuoro nauraa...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Enkä komenttiasi, sillä saahan se syy olla mikä tahansa...

    "Moniavioisuuden lopetti rautatie, mustien pappeuskiellon veroviraston kanta. "

    Ny ton mun vuoro nauraa...

    En odottanutkaan että ymmärtäisit. Vähintäänkin odotin, että olet olevinasi ymmärtämättä...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Mutta sinulla ei ole oikeutt amääritellä sitä että mikä uskontosuunta pitää mitäkin kirjoja pyhinä kirjoina.

    Sen kun ymmärrät niin keskutelu voi jatkua paljon järkevämmällä tasolla.

    Mikä se teissä fundiksissa on että tulett tänne räksyttämään muutamaksi viikoksi ja sitten taas vaivutte horroksiin? Onks teillä ollut jokin uskonto- tms. kurssi, jossa on käsitelty mm. momoneita?

    Ja kyllä meilä on ne Pyhät Kirjoitukse ja kunnioitamme Raamttua enemmän kuin uskotkaan.

    Sehän sisältää evankeliumin ja nimenomaan sen että Kristus oli maan päällä ja Hänen vaiheistaan.

    Miten kukaan siis *kehtaa* väittää että emme kunnioita Raamattua?

    Tämän kerran saat anteeksi. Tarkoitin tietysti, että miksi muiden pitäisi pitää teidän "pyhiä kirjojanne" pyhinä kirjoina?

    Te ette kunnioita Raamattua, koska lisäilette semmoisia oppeja jotka eivät siihen kuulu. En minäkään kunnioita Raamattua kuin vähäiseltä osin. Mutta minulle se ei olekaan pyhä kirja. Ammuit siis harhaan luullessasi minun olleen uskontokurssilla;-)

    Äänestä

  • sivusta: kirjoitti:

    Mormonismilla ei ole pyhiä kirjoja. Raamattua he eivät kunnioita ja muut "pyhät kirjat" ovat Smithin sepitelmiä.

    (Tarkoitin tänne tämän vastaukseni. Ilmeisesti ehti lähteä myös väärään paikkaan.)

    paljastat sinäkin tietämättömyytesi.
    Kolme ensimmäisessä kappaleessa esittämääsi väitettä ovat aivan tuulesta temmattuja.
    Toisessa kappaleessasi olevat kaksi väitettä saattavat pitää paikkansa.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    "Raamatun valossa mormonismi on harhaoppi!"

    Kun asiaa ajattelet niin huomaat tuon järjettömäksi ja tyhjäksi väiteeksi.

    Noin voidaan sanoa kaikista musitakin kritityistä kirkoista ja ryhmistä ja uskovista....

    Eli väiteesi on täysin liian ylimalkainen ja sen todistaminen on mahdotonta.

    Mutta fundamentalistiuskovan suuhun tuo kyllä sopii, sillä kokousissan tuota on hyvä toistella ja saada siitä sitten "pyhää henkeä" mukaan kokouksiin...

    >>Mutta fundamentalistiuskovan suuhun tuo kyllä sopii, sillä kokousissan tuota on hyvä toistella ja saada siitä sitten "pyhää henkeä" mukaan kokouksiin...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Olet tullut tänne argumentoimaan että mormonismi ei ole totta tai että se on väärä uskonto tms... MUTTA sinulla ei ole HAJUAKAAN siitä mitä muita Pyhiä Kirjoituksia meillä on...

    Mormonin Kirja
    Oppi ja Liitot
    Kallisarvoinen Helmi

    Ja sitten konffaliahona aina puolivuosittain joka sisälttä profeetan ja apostolien puheita meitä varten.

    Noista on hyvä aloittaa.

    >>
    Mormonin Kirja
    Oppi ja Liitot
    Kallisarvoinen Helmi

    Äänestä

  • kysymykselläsi kirjoitti:

    paljastat sinäkin tietämättömyytesi.
    Kolme ensimmäisessä kappaleessa esittämääsi väitettä ovat aivan tuulesta temmattuja.
    Toisessa kappaleessasi olevat kaksi väitettä saattavat pitää paikkansa.

    Todistapa että mormonien "pyhät kirjat" eivät ole Joseph Smithin kyhäelmiä.

    Äänestä

pitää erillään OPIN ja OPETUKSET. OPPI on virallista opetukset ovat ihmisen sanomaa.
OPPIA emmeole muuttaneet emmekä hyljänneet, opetukset taas voivat olla hieman vuosisadan tiedoista riippuvaisia.
Ei ole mitään väärää siinä ettäjonkun opetukset vanhenevat, mutta OPPI pyssy aina ja iankaikkisesti!

Äänestä

evankeliumi on muuttumaton?

Äänestä
  • Evankeliumi on sanoma siitä, että Kristus on ylösnoussut.

    Ei se ole muuttunut miksikään noista ajoista, jolloin kaikki tapahtui. Mormonit vaan käyttävät sanaa evankeliumi omien tarkoitusperiensä takia omasta oppijärjestelmästään, jolla on tuskin mitään tekemistä varsinaisen evankeliumin kanssa.

    Se on samaa mormoneilla, kuin politiikassakin. Kun yritys saneerataan, se on suomeksi sitä, että moni ihminen jää työttömäksi, ei siis ole kysymys työpaikan rakennusten kunnostamisesta.

    Tässä ajateltavaa evankeliumista eri kanteilta laajemmin:

    http://www.kirjasilta.net/artikkelit/santala/evankeliumi.html

    Äänestä

  • on muuttumaton kirjoitti:

    Evankeliumi on sanoma siitä, että Kristus on ylösnoussut.

    Perusta on usko Kristukseen, upotuskaste, pyhän hengen saaminen ja kunnolla eläminen. Nämä ovat Raamatussa. Missä siellä muka sanotaan, ettei Jumalalla koskaan enää muka olisi puhetorvea maassa? Lukekaa esim Johanneksen ilmestys, mutta se on liian vaikeaselkoista tajuta ihmisopilla. Evlut papitkaan ei tajua sitä. Rukoilkaa. Kyllä oli tapahtunut luopumus Jeesuksen ajan tapahjtumien jälkeen, pappeus menetetty ja tarvittiin kaiken palautus. Se onnistui, kun armollinen Jumalamme antoi kaiken Joseph Smithin myötä takaisin. Ja sen jälkeen meillä on ollutkin jatkuvaa ilmoitusta suoraan Jumalalta. MAP- kirkossa on totuus ja pelastus löydettävissä, ja kirkkomme osoittaa muita paremmin Jumalan armon ihmisiä kohtaan.

    Äänestä

  • on muuttumaton kirjoitti:

    Evankeliumi on sanoma siitä, että Kristus on ylösnoussut.

    Ei se ole muuttunut miksikään noista ajoista, jolloin kaikki tapahtui. Mormonit vaan käyttävät sanaa evankeliumi omien tarkoitusperiensä takia omasta oppijärjestelmästään, jolla on tuskin mitään tekemistä varsinaisen evankeliumin kanssa.

    Se on samaa mormoneilla, kuin politiikassakin. Kun yritys saneerataan, se on suomeksi sitä, että moni ihminen jää työttömäksi, ei siis ole kysymys työpaikan rakennusten kunnostamisesta.

    Tässä ajateltavaa evankeliumista eri kanteilta laajemmin:

    http://www.kirjasilta.net/artikkelit/santala/evankeliumi.html

    Me emme käytä sanaa evankeliumi omien tarkoitusperiemme takia vaan kuten tuo aloittaja http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000034307975, käyttä sitä väärin omien taroituperiensä perusteluiksi...

    Eli siis ne uskovat (Sillä ateistit hallitsevat argumentoinnin parhaiten...) jotka yrittävät mormonismia perustella vääräksi, eivät itse tiedä mistä puhuvat...

    Äänestä

Mormonismilla ei ole pyhiä kirjoja. Raamattua he eivät kunnioita ja muut "pyhät kirjat" ovat Smithin kehitelmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielenkiintoinen pointti kirjoitti:

Joku heitti ajatuksen että nykyinen virallinen MAP-kirkko ei hyväksy moniavioisuutta eikä kaikkia muitakaan Joseph Smithin opetuksia. Eli tämä kirkkohan se oikeastaan on luopunut alkuperäisistä opetuksista. Tämä kirkko joka kutsuu itseään viralliseksi ja ainoaksi oikeaksi. Tietääkö joku mistä muista opeista on aikojen kuluessa luovuttu? Paitsi mustaihoisten pappeudesta.
Puhutaan että evankeliumi on muuttumaton mutta eihän se ole. Sitähän säädetään mennen tullen ja palatessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu