Häpeä pieksää rintaa..

Muudan ukkeli, vanhas masa nimeltään kuluttelee valtaosan ajastaan itkemällä miten media käsittelee äijän toilauksia ja tohelluksia väärin.

Vokoteltuaan erään ruususen petiin netin treffipalstoilta ja lempattuaan hänet sen jälkeen ryhtyi ko. masa tolokottamaan tavanneensa naikkosen ikeassa. Ruusunen tietty hermostui ja säntäsi kertomaan totuuden. Nyt masa vasta suuttuikin ja haastoi ruususen oikeuteen koska totuutta ei patun mielestä saa kertoa ja hakeekin ukkeli oikeuden päätöstä mielipiteelleen. Tiesittekö muuten, että masan oikeudenkäyntikulut kaatuvat veronmaksajien niskaan ja näitä kuluja on jo nyt yli 80,000 euroa? Hovista kuluja tulee moninverroin lisää. Oletko halukas maksamaan äijän naiskäräjöinnit?

Muistan noin 3-4 vuotta sitten kun vanhas masa esiintyi tälläkin palstalla omalla nimellään. Patu vain erehtyi luulemaan tätä valtamediatyyppiseksi joo/joo foorumiksi. Masa sai kuitenkin tuta karvaasti ettei täällä kuvia kumarreta ja nolattuna se poistuikin nopeasti eikä sitä ole sen koommin nähty.

Minun on aivan mahdoton uskoa, että sama äijä on muka suomen pääministeri.
2491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Netistä ei saa hakea seuraa? Vai että jos alkaa suhteeseen, sitä ei saa katkaista ikinä?

Vai onko pointtisi sitten se, että yksityiselämästä saa raportoida kaikille kirjoittamalla kirjan - eli sinunkin kuka hyvänsä ystävä, ex tms. saa julkaista kirjan, joka kertoo sinun yksityiselämästäsi?

Vai menikö pointti siihen, että jos yksityiselämää loukataan, pitää se mukisematta hyväksyä eikä saa viedä asiaa oikeuteen?

Kyllä, jos kulut kaatuvat veronmaksajien niskaan (mistä tieto peräisin?), niin olen valmis maksamaan oman osani, koska todellakin haluan tähän ennakkopäätöksen. Haluan, että minunkin perustuslaillinen oikeuteni yksityisyyteen olisi jatkossa turvattu - tämähän on meillä jokaisella vaarassa kun siitä nyt on tinkimään lähdetty.

Äänestä
  • Netistä saa hakea seuraa joka haluaa mutta ikeaa ja nettiä ei kannata sekoittaa.

    Kirjan saa kirjoittaa ihan vapaasti. Minulla toimii pelit ja vehkeet toisin kuin masalla ruususen mukaan.

    Mitä ja kenen yksityiselämää on loukattu? Masa jaaritteli itse lapsistaan ennen ruususta ja samat jorinat ruusunen toisti.

    Tieto on peräisin siitä, että valtiovarainministeriö kieltäytyy ehdottomasti vastaamasta kysymykseen; osallistuuko valtio verovaroin masan naiskäräjiin.

    Minä en missään tapauksessa halua maksaa senttiäkään masan naisriidoista ja tulen lopulta ottamaan selvän kuka tai ketkä tekivät päätöksen siitä, että masan naiskäräjät maksetaan verovaroista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


salvarsaani kirjoitti:

Muudan ukkeli, vanhas masa nimeltään kuluttelee valtaosan ajastaan itkemällä miten media käsittelee äijän toilauksia ja tohelluksia väärin.

Vokoteltuaan erään ruususen petiin netin treffipalstoilta ja lempattuaan hänet sen jälkeen ryhtyi ko. masa tolokottamaan tavanneensa naikkosen ikeassa. Ruusunen tietty hermostui ja säntäsi kertomaan totuuden. Nyt masa vasta suuttuikin ja haastoi ruususen oikeuteen koska totuutta ei patun mielestä saa kertoa ja hakeekin ukkeli oikeuden päätöstä mielipiteelleen. Tiesittekö muuten, että masan oikeudenkäyntikulut kaatuvat veronmaksajien niskaan ja näitä kuluja on jo nyt yli 80,000 euroa? Hovista kuluja tulee moninverroin lisää. Oletko halukas maksamaan äijän naiskäräjöinnit?

Muistan noin 3-4 vuotta sitten kun vanhas masa esiintyi tälläkin palstalla omalla nimellään. Patu vain erehtyi luulemaan tätä valtamediatyyppiseksi joo/joo foorumiksi. Masa sai kuitenkin tuta karvaasti ettei täällä kuvia kumarreta ja nolattuna se poistuikin nopeasti eikä sitä ole sen koommin nähty.

Minun on aivan mahdoton uskoa, että sama äijä on muka suomen pääministeri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu