Hankkikaa...

Minulla on jo 2 kummilasta

Tämä järjestö tosin on uskonnolinen, mutta ei sillä väliä, oikealla asialla ovat. Itse olen kylläkin ateisti.

Ei se hirveästi lompakkoa rasita, ja vaikka rasittaisikin, niin jo Jeesus-vainaa totesi, että köyhä antaa vähästäänkin, rikas ei paljostakaan.

Pisara meressähän se on yhden ihmisen panos köyhien maailaman lasten hyväksi, mutta pienistä puroista kasvaa suuri joki, kuten sananlaskussa osuvasti todetaan.

Tässä linkki http://www.kummi.fi/    
5190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En varmasti hanki. Kyllä tuollainen toiminta rasittaa aivan liikaa lompakkoani.

Äänestä

Minulla ei ole mitään auttamista vastaan, päinvastoin autan aina läheisiäni jos heillä on hätää. Itselleni raha ei merkitse mitään muuta kuin päivittäisten, vaatimattomien tarpeideni tyydyttämistä ja se ei ole paljon. Viimeisen viikon aikana on kauppalaskuni 15 euroa mutta annoin samana aikana hädässä olevalle läheiselle 1030,00 euroa. Hän kyllä maksaa takaisin sitten kun hänellä on siihen mahdollisuus. Ehkä huomenna ehkä viiden vuoden päästä.

Kummilapsia en ota ja hyvästä (mielestäni) syystä. Juttelin näiden ihmisten kanssa ja kerroin, että haluan auttaa suoraan lasta tai perhettä ilman, että raha kulkee järjestön kautta. Minulle vastattiin, ettei ole mahdollista auttaa ketään ilman järjestön organisaatiota.

Keskustelu oli pitkä ja kiivas ja lopulta tuli ilmi miksi auttaminen on mahdotonta ilman järjestöä. Järjestö tarvitsee itselleen rahaa ja esim. annetusta 100,00 eurosta lapsi tai perhe saakin vain 30,00 euroa järjestön ottaessa ensin toimituspalkkion 70 euroa.

Uskokaa pois, jokainen hyvänteväisyysjärjestö haluaa tehdä hyvää vain itselleen.

Äänestä
  • Järjestöllä pitää olla työntekijöitä, jotka hoitavat auttamisen. Luulet kai, että he elävät syömällä ilmaa ja asuvat taivasalla maksamatta vuokraa? Hehän eivät saisi kuluttaa rahaa ruokaansa, vaatteisiinsa, vuokraansa tai bussilippuihinsa, vai mitä? Ja tuo 70/30 on muuten täysi vale, jos puhut WV:stä. Planilla voi ollakin, he ovat ahneita.

    Äänestä

  • valehtele! kirjoitti:

    Järjestöllä pitää olla työntekijöitä, jotka hoitavat auttamisen. Luulet kai, että he elävät syömällä ilmaa ja asuvat taivasalla maksamatta vuokraa? Hehän eivät saisi kuluttaa rahaa ruokaansa, vaatteisiinsa, vuokraansa tai bussilippuihinsa, vai mitä? Ja tuo 70/30 on muuten täysi vale, jos puhut WV:stä. Planilla voi ollakin, he ovat ahneita.

    Järjestön tulee kertoa avoimesti, ilman kitkerää puhelua paljonko annetusta rahasta päätyy itse avun tarvitsijalle. Yksikään ns "avustusjärjestö" ei näin tee.

    Valetta asiassa ei ole senttiäkään mutta tämän järjestön prosentti on silti paras mahdollinen (30). Planilla prosentti on 6 eli satasesta kohde saa 6 euroa lopun mennessä ihramahojen perseeseen.

    Minulla on erikoisen paljon sanottavaa asiasta mutta yritän malttaa mieleni.

    Äänestä

  • salvarsaani kirjoitti:

    Planin 6% on tavoite ei välttämättä toteutuva määrä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kummilapsi kirjoitti:

Minulla on jo 2 kummilasta

Tämä järjestö tosin on uskonnolinen, mutta ei sillä väliä, oikealla asialla ovat. Itse olen kylläkin ateisti.

Ei se hirveästi lompakkoa rasita, ja vaikka rasittaisikin, niin jo Jeesus-vainaa totesi, että köyhä antaa vähästäänkin, rikas ei paljostakaan.

Pisara meressähän se on yhden ihmisen panos köyhien maailaman lasten hyväksi, mutta pienistä puroista kasvaa suuri joki, kuten sananlaskussa osuvasti todetaan.

Tässä linkki http://www.kummi.fi/    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu