Mitä mieltä ?!

KYSYMYS:
Vaikea kysymykseni koskee maapallolla parituhatta vuotta sitten seikkaillutta ukkelia,
nimeltaan Jeesus. Kuinka Jeesus olisi voinut olla mies, jos han syntyi neitseellisesti? Eihan
ukolla ollut kuin yksi Xkromosomi, jolloin han siis oli X0, eli nainen? Kuinka kirkko pystyy
selittamaan taman.
EN USKO JUMALAAN SEN PAREMMIN KUIN JEESUKSEENKAAN.
Hulluja keksintoja

VASTAUS:
Tähän on helppo sanoa Jeesuksen omilla sanoilla: 'te eksytte, kun ette tunne
kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa'.
Tarkoitan siis, että tuntuu hullulta, kun ihminen arvostelee Jumalla itse keksimiensä
(kromosomi, ym )sääntöjen perusteella. Jumalalla ei ole mikään ongelma tehdä
joku asia toisin, kuin ihmisen säännöt määräävät. Jokaisen ihmisen kromisomi-
aines on niin monipuolinen, että siitä löytyy aineksia tosi erilaisille miehille ja naisille.

Oot ihan oikeassa, että hulluja keksintöjä. Raamattu sanoo: "sana rististä (Jeesuksesta,
uskosta) on hullutusta maailmalle.

http://www.saunalahti.fi/hapalo/ateisti.htm

- Mitä mieltä tästä?
- Entä muista kyseisen vastaajan mielipiteistä ?!
10381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tämä oli jollekulle muullekin siis tullut mieleen. Vähän samaan tapaan mietin hiljan puolisoni kanssa keskustellessa. Ihmettelimme, kuinka Jeesus olisi voinut olla mies ilman y-kromosomia.

Sitä en tiennytkään, että pyhä henki tuottaa "0-kromosomin"! En tosin tiedä tästä peehoosta muutenkaan - ehkä se kykenee tuottamaan kromosomeja vähän joka lähtöön?

Ja ettäkö Jumala kykenee toimimaan ihmisten keksimiä sääntöjäkin vastaan? Vai olisiko niin, että ihmisten keksimä jumal-mytologia ei kysele luonnonlakeja?

Mistä kiskaisit tuon ajatuksen siitä, että "jokaisen ihmisen kromisomi- aines on niin monipuolinen, että siitä löytyy aineksia tosi erilaisille miehille ja naisille"? Sellaista en ollut ennen kuullutkaan - eikä sellaista ainakaan Raamatussa sanota ...

Äänestä
  • vaan Heikki Palomäki. Joka ylläpitää kyseistä sivustoa. Takerruin vain kysyjän kysymykseen, joka on omaankin mieleeni juolahtanut joskus. Heh, tosiaankin, ihminen on keksinyt jumalan, eikä jumala ihmistä !

    Äänestä

...haaskata aikaa turhiin mietiskelyihin.

Ihminen ei tajua Jumalan tekoja kuitenkaan.

Jeesuksen DNA:ta ei voida enää löytää, eikä ole tarviskaan. Jeesus on ainut joka on kyennyt nousemaan kuolleista, sekin tapahtui Raamatun kirjoitusten mukaan... niin tulee tapahtumaan loputkin, mitä on kirjoitettu.

Ehkä olisi viisautta laittaa asiat kuntoon Jumalan kanssa, ettei tule ikuista itkua ja turhaa katumusta helvetissä. Mark.16:16

Lue. Joh. 14:6, Room. 10:9-13, Joh.3:3-16 1:12-13, Ap.t.17:24-30

Äänestä
  • sekin tapahtui Raamatun kirjoitusten mukaan..

    Niin juuri!
    lue iltasatuinasi mitä haluat mutta älä ala julkisesti väittää sitä totuudeksi vain sillä perusteella että sinun iltasatukirjassasi lukee niin.

    Äänestä

  • Naulankantaan kirjoitti:

    sekin tapahtui Raamatun kirjoitusten mukaan..

    Niin juuri!
    lue iltasatuinasi mitä haluat mutta älä ala julkisesti väittää sitä totuudeksi vain sillä perusteella että sinun iltasatukirjassasi lukee niin.

    Jeesus ei voinut lukea UT, koska se koottiin kasaan vasta kanonisoinnin aikana joskus 300-luvulla.

    Jeesus kuoleman jälkeen vasta kirjoitettiin Uusi Testamentti, esim. lääkäri Luukaan toimesta osaltaan:

    Luuk. 1:3
    "niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus,"

    Tarkoitat varmaan UT:n kaaninoitia? VT oli Jeesuksen aikana eli "laki ja profeetat" mitkä Jeesus täytti elämällään ja kuolemallaan.

    Jeesuksen aikana ei ollut vielä kirjamuotoista kirjaa keksitty, vaan Raamattu oli ehkä kymmeniä kiloja painava pergamentti rullien sarja. Niitä säilytettiin temppelissä ja synagogissa, ne olivat Ylipappien ja vanhinten johtaman valvonnan ja huolenpidon tarkassa alaisuudessa... ja sama tietenkin edelleenkin VT:n kohdalta. Mikä nähtiin tarpeelliseksi kanonisoida virallisesti vasta v. 90.

    Jeesus, Luoja täytti kymmeniä ennustuksia, kun hän antoi itsensä ristin kuolemaan:

    ennustus - - -> täyttymys

    1.Moos. 3:15 - - -> Joh.19:18
    2.Moos. 13:46 - - -> Joh.19:36
    Ps. 2:2 (Psalmi) - - -> Mark. 15:1
    Ps. 22:1 -> Matt. 27:46
    Ps. 22:6 - Matt.27:39-44
    Ps. 22:7-8 - Matt.27:39-44
    Ps. 22:16 - Joh.19:18
    Ps. 22:17 - Matt.27:36
    Ps. 22:18 - Matt.27:35
    Ps. 31:5 - Luuk. 23:46
    Ps. 34:20 - Joh.32:32-33 & 36
    Ps. 35:11 - Mark. 14:56
    Ps. 38:11 Luuk. 23:49
    Ps. 41:9 Joh. 13:18
    Ps. 69:19 Matt.27:28-29
    Ps. 69:21 Matt.27:34
    Ps. 109:25 Matt. 27:39
    Jes. 50:6 Matt. 26:67
    Jes. 53:3 Joh.1:11
    Jes. 53:5, 6, 10 Room. 5:6,8
    Jes. 53:7 Matt. 27:13-14
    Jes. 53:7 Matt. 26:62-63
    Jers. 53:8 Mark. 15:1-25
    Jes. 53:9 Matt. 27:57-60
    Jes. 53:12 Mark.15:27-28
    Dan 9:26 Matt. 26:24
    Aamos 8:9 Matt. 27:45
    Sakaria 11:13 Matt. 27:9
    Sakaria 12:10 Joh. 19:34
    Sakaria 13:7 Mark.14:27, 50

    Tämän valtavan todistuksen ja opetuslasten parannuksen julistuksen uskon kautta Jeesuksen nimeen tuhannet kovasydämiset juutalaiset, jotka olivat olleet Jeesusta ristiin naulitsemassa muuttivat mielensä ja antoivat Jeesuksen pelastaa itsensä:

    Ap.t. 2:36-41

    "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
    37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
    38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
    39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
    40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
    41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua."

    Tämä sanoma koskee aivan jokaista:

    Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
    25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
    26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
    27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
    28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
    29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
    30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että KAIKKIEN ihmisten KAIKKIALLA on tehtävä parannus."

    Äänestä

  • >> Jeesuksen DNA:ta ei voida enää löytää, eikä ole tarviskaan. Jeesus on ainut joka on kyennyt nousemaan kuolleista, > niin tulee tapahtumaan loputkin, mitä on kirjoitettu.

    Äänestä

  • pehmopappa kirjoitti:

    En jaksanut tsekata koko viestiäsi, täytyy nyt ensin tunnustaa, jäin vain ihmettelemään mitä ne kaaninoidat on ... Kaanin tiiän, samoin noidan, mutta öööö?

    Siis tää:
    >> Tarkoitat varmaan UT:n kaaninoitia?

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    >> Jeesuksen DNA:ta ei voida enää löytää, eikä ole tarviskaan. Jeesus on ainut joka on kyennyt nousemaan kuolleista, > niin tulee tapahtumaan loputkin, mitä on kirjoitettu.

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/zeitgeist_elokuva.html

    Kandee lukea kunnolla!

    Äänestä

Minua on alkanut askarruttaa, että miten muumit voivat nukkua koko talven yli laihtumatta lainkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

KYSYMYS:
Vaikea kysymykseni koskee maapallolla parituhatta vuotta sitten seikkaillutta ukkelia,
nimeltaan Jeesus. Kuinka Jeesus olisi voinut olla mies, jos han syntyi neitseellisesti? Eihan
ukolla ollut kuin yksi Xkromosomi, jolloin han siis oli X0, eli nainen? Kuinka kirkko pystyy
selittamaan taman.
EN USKO JUMALAAN SEN PAREMMIN KUIN JEESUKSEENKAAN.
Hulluja keksintoja

VASTAUS:
Tähän on helppo sanoa Jeesuksen omilla sanoilla: 'te eksytte, kun ette tunne
kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa'.
Tarkoitan siis, että tuntuu hullulta, kun ihminen arvostelee Jumalla itse keksimiensä
(kromosomi, ym )sääntöjen perusteella. Jumalalla ei ole mikään ongelma tehdä
joku asia toisin, kuin ihmisen säännöt määräävät. Jokaisen ihmisen kromisomi-
aines on niin monipuolinen, että siitä löytyy aineksia tosi erilaisille miehille ja naisille.

Oot ihan oikeassa, että hulluja keksintöjä. Raamattu sanoo: "sana rististä (Jeesuksesta,
uskosta) on hullutusta maailmalle.

http://www.saunalahti.fi/hapalo/ateisti.htm

- Mitä mieltä tästä?
- Entä muista kyseisen vastaajan mielipiteistä ?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu