Rasistin

Mietityttää toisinaan, millainen ihminen on rasisti. Hänellä on tarve leimata jokin ryhmä tietynlaiseksi. Itse asiassa hän on ainakin puheidensa perusteella täysin vakuuttunut siitä, että jokin väestöryhmä on huonompi ja tyhmempi kuin se, johon hän itse kuuluu.

En tunne ketään älykästä ihmistä, joka nostaisi itsensä jonkin ryhmän jäsenyyden kautta muiden yläpuolelle - ei tunnu olevan minkäänlaista tarvetta siihen. Yksikään tuntemani älykäs ihminen ei myöskään ole suppeakatseinen, vaan tutkii avoimin mielin maailmaa, pohtii, omaksuu uutta tietoa ja kokemusta.

Rasistin tutkimustyö taas tuntuu olevan, että kaikki istuu omaan maailmankuvaan. Jos jossakin on tehty rikos, hän 'tietää' että sen on tehnyt hänen halveksimansa ihmisryhmän jäsen jne. Jos joskus kuulee jotakin muuta, sitä ei usko. Missä on tutkiminen, oppiminen, ymmärtäminen?

Mistä tulee tarve tähän? Miksi esimerkiksi ei ajattele, että 'minä olen älykkäämpi ja parempi kuin tuo naapurin ihminen' vaan että 'rotuni on parempi ja älykkäämpi kuin tuo toinen rotu'? Tunteeko itsensä jotenkin muita huonommaksi, että tarvitsee tällaisen 'ryhmän' jonka kyvyillä voi ratsastaa kuuluessaan sen jäseneksi?

Ja missä on kyky katsoa avoimin silmin, oppia muiltakin ihmisiltä ja halu tutustua tähän palloon, jolla kaikki elämme?
332072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kaikki viralliset tutkimukset osoittavat, että esim. Suomeen tuotettu tänne kuulumaton porukka tehtailee rikoksia selvästi enemmän kuin suomalaiset, jotka hyvää hyvyyttään ovat ottaneet tämän porukan tänne turvaan. Sama porukka vaatii suureen ääneen kaikkia lisävapauksia, ollen suurimmaksi osaksi suomalaisten veronmaksajien elätettävänä.

Esim. minulla ei ole mitään monikulttuurisuutta vastaan, matkailen mielelläni eri maissa ja keskustelen paikallisten kulttuurien edustajien kanssa.

Silti olen realisti. Kulttuurien sekoittaminen ei ole onnistunut yhdessäkään Euroopan valtiossa. Kaikissa se on johtanut täydelliseen katastrofiin ja kantaväestön harmeihin ja kärsimyksiin. Esimerkkejä ei tarvitse luetella, jokainen jolla on yleissivistystä tietää mistä on kyse.

Eniten ärsyttää Suomessakin sensuuri ja valheiden levittäminen julkisuudessa jopa virkamiesten suusta. Esim "Somaliväestö alkaa tuottamaan tuloa Suomen kansantaloudelle jo 2-3 vuoden maassa olon jälkeen" (joku random hyysäri). FAKTAT 10-vuoden maassaolon jälkeenkin kys. väestö aiheuttaa veronmaksajille enemmän kuluja kuin tuottoja (oikeuspoliittinen tutkimuslaitos).

Äänestä
  • Työttömyys, köyhyys, syrjäytyminen - siinä riskitekijöitä rikollisuuden kasvun lisääntymiselle, ihan väristä riippumatta. Linkkinä maahanmuuttajien tilanteeseen vaikkapa: http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_03_05_maahanmuuttajat.html

    Kautta maailmanhistorian kansat ovat 'sekoittuneet' toisiinsa, muuttaneet jne. Ja sitä kautta sisäsiittoisuus on vältetty. Eivät suomalaisetkaan tänne historian valossa 'kuulu'.

    Maahanmuuttajien ongelmat eivät ole mustavalkoisia, kuten ne yleensä halutaan tulkita. Eivätkä maahanmuuttajat ole yhtenäinen ryhmä. Asiaa voi pohtia hyvinkin monesta näkökulmasta ja jopa siitä, miten tilanne oikeasti saataisiin toimivaksi. Jos ottaa osan faktoista huomioon, mutta jättää piittaamasta osasta, saa kyllä jonkin lopputuloksen, mutta ei koko totuutta.

    Tällä tosin ei alkuperäisen kysymykseni kanssa paljon tekemistä ole - ellei nyt ehkä sitten sellainen, että itsekritiikki mahdotonta, kohdistetaan muihin...

    Äänestä

  • viedään =) kirjoitti:

    Työttömyys, köyhyys, syrjäytyminen - siinä riskitekijöitä rikollisuuden kasvun lisääntymiselle, ihan väristä riippumatta. Linkkinä maahanmuuttajien tilanteeseen vaikkapa: http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_03_05_maahanmuuttajat.html

    Kautta maailmanhistorian kansat ovat 'sekoittuneet' toisiinsa, muuttaneet jne. Ja sitä kautta sisäsiittoisuus on vältetty. Eivät suomalaisetkaan tänne historian valossa 'kuulu'.

    Maahanmuuttajien ongelmat eivät ole mustavalkoisia, kuten ne yleensä halutaan tulkita. Eivätkä maahanmuuttajat ole yhtenäinen ryhmä. Asiaa voi pohtia hyvinkin monesta näkökulmasta ja jopa siitä, miten tilanne oikeasti saataisiin toimivaksi. Jos ottaa osan faktoista huomioon, mutta jättää piittaamasta osasta, saa kyllä jonkin lopputuloksen, mutta ei koko totuutta.

    Tällä tosin ei alkuperäisen kysymykseni kanssa paljon tekemistä ole - ellei nyt ehkä sitten sellainen, että itsekritiikki mahdotonta, kohdistetaan muihin...

    Mitään ongelmia ja pohdintaa ei tarviste harjoittaa kun emme ota maahanmuuttajia. Tämä on yksinkertaista.

    Ei Suomesta tarvitse tehdä samalaista kuin ranska, hollanti, ruotsi, uk, belgia, itävalta, sveitsi....

    Äänestä

  • allaaah kirjoitti:

    on =DDDDD Helppoa ja kätevää =DDDDDD

    Ok, kiitos kuitenkin ja kivaa jatkoa =DDDDD Ehkä ne silmät joku päivä aukeaa tai ehkä ei ;)

    Äänestä

  • se sitten kirjoitti:

    on =DDDDD Helppoa ja kätevää =DDDDDD

    Ok, kiitos kuitenkin ja kivaa jatkoa =DDDDD Ehkä ne silmät joku päivä aukeaa tai ehkä ei ;)

    kun argumentit loppuivat.

    Teidän puuhissa ei ole järjen häivää.

    Äänestä

  • että sinun perustellut, ja kaikkien vähänkin todellisuutta seuraavien mielipiteet, tullaan taas tyrmäämään joillain rasismi- tai vastaavilla argumenteilla, jotka eivät päde.

    Eivät suomalaiset vastusta erilaisten ihmisten tuloa, vaan elätettäväksi tulevien vastaanottoa. Eivät vietnamilaiset tänne aikanaan elätettäväksi tulleet. Missä ovat somalien yritykset, aikaa on ollut niitä perustaa.

    Äänestä

  • jfkdhkasjdhf kirjoitti:

    kun argumentit loppuivat.

    Teidän puuhissa ei ole järjen häivää.

    tuon nokkelan ilmoituksen jälkeen että emme ole maahanmuuttajia, ei siis ongelmaa =DDDDDD Joo, mitäpä siihen enää sanoisi... =DDDDDDDDD Älä viitsi et sinä tosissasi ole ;) En minä ketään niin pällinä pidä =)

    Äänestä

  • huomaamaan kirjoitti:

    että sinun perustellut, ja kaikkien vähänkin todellisuutta seuraavien mielipiteet, tullaan taas tyrmäämään joillain rasismi- tai vastaavilla argumenteilla, jotka eivät päde.

    Eivät suomalaiset vastusta erilaisten ihmisten tuloa, vaan elätettäväksi tulevien vastaanottoa. Eivät vietnamilaiset tänne aikanaan elätettäväksi tulleet. Missä ovat somalien yritykset, aikaa on ollut niitä perustaa.

    sen (somali-)bussikuskin työtä, jonka kyydissä juuri tulit kotiin?

    lähti pohtimaan juurikin rasismia? Joten eikö tässä nyt aika luontevaa ole siitä puhua silloin?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    sen (somali-)bussikuskin työtä, jonka kyydissä juuri tulit kotiin?

    Bussikuljettaja, joka ajaa autoa ei ole yrittäjä. Hän on työntekijä. Paitsi jos hän omistaa kyseisen linja-autofirman tai toimii sen palkattuna toimitusjohtajana. Mutta aika harvoin kuljetusyritysten johtajat ajavat itse ajoja.

    Ero esimerkiksi taksikuskiin on selvä. Taksi on yleensä kuljettajan oma ja vaikka hän toimii samassa "taksiverkossa" muiden paikallisten kanssa hän on itse vastuussa töidensä suorittamisesta ja elantonsa tienaamisesta (työajat yms). Bussikuljettajat taasen äärimmäisen harvoin omistavat itse autoaan (varsinkin paikallisliikenteessä) ja tekevät töitä määrättyjen aikataulujen perusteella.

    Äänestä

  • Daider kirjoitti:

    olla yrittäjä voidakseen tulla Suomeen töihin?

    Äänestä

  • "Kulttuurien sekoittaminen ei ole onnistunut yhdessäkään Euroopan valtiossa. Kaikissa se on johtanut täydelliseen katastrofiin ja kantaväestön harmeihin ja kärsimyksiin."

    Oletko käynyt Lontoossa? Tai muissa Englannin kaupungeissa?

    Joka päivä kun kulin metrossa Lontoossa viikon ajan, suurin osa matkustajista oli aasialaisia ja mustia ja näillä oli joko puvut päällä tai muuten vain hienot vaatteet ja kiireisiä olivat. Ja tuli noita sitten joka kadulla vastaan ja joka minuutti. Ja alkuperäisiä brittejä kulki yhtä hyvissä vaatteissa ja yhtä kiireisen näköisinä. Ranskassa en ole käynyt mutta tekisi mieli nähdä sama siellä. No, paremminhan en tiedä kantaväestön ja ulkomaalaisten kouluttautumis- ja työllisyyseroista briteissä joten en mene sanomaan mutta katukuva oli juuri kuvailemani kaltainen. Toki kodittomiakin oli, mutta yhtä lailla valkoisia kuin mustiakin. Että perehtymisen arvoinen asia varmaan?

    Äänestä

sinunko mielästä ihminen joka ei hyväksy jotakuta ihmisryhmää on tyhmä?
Huomasitko, syyllistyit itse juuri rasismiin.
; )

Äänestä
  • Hän sanoi, "ettei tunne yhtään älykästä ihmistä", joka kohdistaisi kritiikkinsä ryhmään.

    Aloittaja ei siis sinänsä ryhmittele ihmisiä ollenkaan, hän puhuu ainoastaan tietynlaisen suhtautumisen merkityksestä.

    Nämä ovat vakavia asioita, salpiina2, joissa on kysymys aivan oikeiden ihmisten elinehdot.

    Tutki asia, ettet hutkisi sitä.

    Äänestä

jos suomi on hyvä ja rauhallinen, terrorismi vapaa, ei mellakoita. Ei köyhiä kerjäläisiä.
Niin miksi te haluatte tuhota lintukodon?
Eikö maapallolla saa olla maata jossa on ns. kaikkihyvin. Ei levottomuuksia.
Mieti ensin, ennen kuin vastaat.

Jos haluat auttaa näitä kurjia, kurjista oloista, ei se ole auttamista, että raahaat heidät tänne. Tuot vain sen kurjuuden tänne.
; (

Äänestä
  • Tuonhan mukaan suomalaisperäiset eivät tekisi mitään rikollista. Lähtökohta on väärä. Ei tämä mikään lintukoto ole.

    Maahanmuuttaja ja pakolainen ei ole sama asia. Myöskään mikään ihonväri ei tee henkilöstä maahanmuuttajaa tai pakolaista. Tässä on nyt käsitteet aika sekaisin? Ja vielä asia erikseen 'raahaaminen tänne'...

    Toiseen vastaukseesi sanoisin, että katso mitä rasismi on.

    Kiinnostaako sinua todellisuus vai oletko vain jotakin mieltä ja se riittää?

    Äänestä

  • on juuri tomintaa, mikä sitä luo:

    Kaikenlainen eristäminen, luokittelu ja dogmaattisuus, joka rajoittaa minkä tahansa yksilön perusoikeuksia (asui hän sitten täällä tai muualla), antaa polttoainetta terrorismille, ja muille ulkoyhteiskunnallisille toimille - ja mikä pahinta - se muuntaa jopa niiden merkitystä lailliseen suuntaan.

    Äänestä

  • ole totta kirjoitti:

    Tuonhan mukaan suomalaisperäiset eivät tekisi mitään rikollista. Lähtökohta on väärä. Ei tämä mikään lintukoto ole.

    Maahanmuuttaja ja pakolainen ei ole sama asia. Myöskään mikään ihonväri ei tee henkilöstä maahanmuuttajaa tai pakolaista. Tässä on nyt käsitteet aika sekaisin? Ja vielä asia erikseen 'raahaaminen tänne'...

    Toiseen vastaukseesi sanoisin, että katso mitä rasismi on.

    Kiinnostaako sinua todellisuus vai oletko vain jotakin mieltä ja se riittää?

    rikoksia tekevät mutta kuinka moni niistä suomalaista onkaan mustalainen tai joku muu tumma.

    Kyllä olisi suomessa vankiloissa tilaa jos ei olisi mustalaisia sun muita tummia saati muslimeja.

    Äänestä

Kukas suomalaisvastainen rasisti se sinä olet? Kyllä se kuuluu terveeseen kansan itsetuntoon, että halutaan pitää omasta jatkumostaan huoli kulttuureineen päivineen ja kun nuo TIETYT VONKAAJAT eivät edusta minkäänlaista tasoa koulutukseltaan taikka ammattitaidoltaan, niin miksi emme vastustaisi heidän tänne tuloa.

Miksi juuri näitä pitäisi hyysätä, kun maailmassa riittää miljardeittain ja syntyy koko ajan. Kyllä näiden vaeltajien kotimaiden tullee laittaa asita kuntoon. Ei meidän tule hoitaa toisten maiden aikuisten asioita kuntoon.

Suomalaisia ei ole liikaa maapallolla, mutta monia muita on ja niiden ei tarvitse JOKA PAIKKAAN ÄNGETÄ!

Äänestä
  • Millä perusteella teit minusta rasistin - viestiäni et ilmeisesti ainakaan lukenut?

    Keitä tarkoitat tietyillä vonkaajilla? Muita 'rotuja' - jos, niin mitä? Maahanmuuttajia? Pakolaisia? Suomalaisia työttömiä? Kaikkia työttömiä? Heikosti kouluttautuneita ihmisiä Suomessa / maailmalla?

    Viestistäsi päätellen nyt kirjoitat pakolaisista, jotka saavat turvapaikan. Ja heidän kohdallaan ilmeisesti niistä, jotka eivät ole työllistyneet.

    Aloituksia tällaiseen keskusteluun oli paljon, olisi ollut kiva keskustella siitä mistä tämän avasin.

    Ihan mielenkiinnon vuoksi vaan että mitenhän tuo geeniperimä kun ajan mittaan, ellei siihen tuoda mitään uutta, alkavat taudit jyllätä - siinä mielessä biologisesti on hyvä 'rotujen' vähän sekoittua, etteivät pois näivety.

    Äänestä

  • reilut 5 miljoonaa liikaa.

    Äänestä

  • hiukkasen kirjoitti:

    Millä perusteella teit minusta rasistin - viestiäni et ilmeisesti ainakaan lukenut?

    Afrikan mustat ovat muhineet keskenään miljoona vuotta eristyksissä mantereellaan ja sen näkee.

    Tarkoitan vonkaajilla heitä ja näitä muslimiperäisiä vonkaajia, jotka yrittävät ja vaativat suomeen omia tapojaan ja uskomuksiaan lain kirjaamme saakka. Ja haluan todellakin, että Suomi säilyy valkoisena. Se tarkoittaa samalla myös sitä, että valkoinen rotu säilyy planeetalla ja maamme pysyy suht. rauhallisena.

    Äänestä

  • hiukkasen kirjoitti:

    Millä perusteella teit minusta rasistin - viestiäni et ilmeisesti ainakaan lukenut?

    Keitä tarkoitat tietyillä vonkaajilla? Muita 'rotuja' - jos, niin mitä? Maahanmuuttajia? Pakolaisia? Suomalaisia työttömiä? Kaikkia työttömiä? Heikosti kouluttautuneita ihmisiä Suomessa / maailmalla?

    Viestistäsi päätellen nyt kirjoitat pakolaisista, jotka saavat turvapaikan. Ja heidän kohdallaan ilmeisesti niistä, jotka eivät ole työllistyneet.

    Aloituksia tällaiseen keskusteluun oli paljon, olisi ollut kiva keskustella siitä mistä tämän avasin.

    Ihan mielenkiinnon vuoksi vaan että mitenhän tuo geeniperimä kun ajan mittaan, ellei siihen tuoda mitään uutta, alkavat taudit jyllätä - siinä mielessä biologisesti on hyvä 'rotujen' vähän sekoittua, etteivät pois näivety.

    Vai pitäisi rotujen sekoittua.Toivottavasti kaikki ei ajattele näin,itse en suurin surminkaan kyllä antaisi kenenkään mustan lääppiä saati sitten että perustaisin perheen sellasen kans jonka kulttuuriin kuuluu että nainen ei ole mitään ja sille voi tehdä mitä vaan eli miehensä omaisuutta.Taudeista vielä,sieltä Afrikan maastahan se aidskinaikanaan lähti,sekoiteltiin vähän rotuja ja Bingo!! Kannattaa pitää vehkeet housus apinoiden seassa.

    Äänestä

Älykkyys ja rasismi tuskin korreloivat mitenkään, mutta mainittakoon että mm Tatu Vanhanen on professori ja Halla-Ahokin tohtori ja eräskin Nobel voittaja totesi hiljakkoin että "mustat ovat tyhmempiä kuin valkoiset"

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Nobelistin rasistisista lausunnoista kohua Britanniassa/1135231119861

Äänestä
  • jossa rasistisuus tuomitaan 99-prosenttisesti - nimittäin tiedemaailma.

    Itse asiassa Halla-ahokaan ei ole esittänyt Watsonin tasoista systemaattista rasistisuutta pitäessään itseään "monikulttuurisuuden vastustajana" - kuitenkin niputtaessaan hienosti ajoittain kansanryhmiä.

    Watsonin matsku on sen sijaan täysin katetta vailla. Se, että on lääkäri, ei tee ihmisestä yhteiskuntatieteilijää. Ja sehän näkyy.

    Äänestä

  • ...vai kenties vaan totella kun A.I.Virtanen(tohtori, professori sekä nobelisti) käskee hyppäämään lentokoneesta ilman laskuvarjoa?

    Äänestä

  • Mamuniikki kirjoitti:

    ...vai kenties vaan totella kun A.I.Virtanen(tohtori, professori sekä nobelisti) käskee hyppäämään lentokoneesta ilman laskuvarjoa?

    No jos professori Virtanen osaa esittää pätevät tieteelliset todisteet siitä, että lentokoneesta varjotta hyppääminen edistää kaikkea hyvää maailmassa, niin mikä ettei.

    Äänestä

  • Daider kirjoitti:

    No jos professori Virtanen osaa esittää pätevät tieteelliset todisteet siitä, että lentokoneesta varjotta hyppääminen edistää kaikkea hyvää maailmassa, niin mikä ettei.

    "varjotta hyyppääminen" onkin hyvä vertaus tälle monikulttuurisuushullutukselle

    suuta pähkää ollaan haalimassa eksoottista mamua maahan ilman mitään pelastussuunnitelmaa

    kukaan ei suunnittele mitä sitten tehdään kun rähinä alkaa ja eräät heistä alkavat täälläkin harrastaa uskontonsa mukaisia itsemurha-iskuja ja kristittyjen päiden katkomisia

    Äänestä

  • Daider kirjoitti:

    No jos professori Virtanen osaa esittää pätevät tieteelliset todisteet siitä, että lentokoneesta varjotta hyppääminen edistää kaikkea hyvää maailmassa, niin mikä ettei.

    ...osaako kemisti esittää pätevät tieteelliset todisteet hypyn kannattavuudesta?

    Entä jos minä, joka en ole professoori, en edes tohtori saati Nobelisti, esitän pätevät tieteelliset todisteet hyppysi välttämättömydestä, niin hyppäätkö?

    Äänestä

Että vihollinen niin tulee selvästi sanottua..

Äänestä

Kriittisyys ei ole rasismia. Eikä kyse ole minkään ryhmän jalustalle nostamisesta tai jonkun toisen järjestelmällisestä mollaamisesta.

Kommenttisi avoimin mielin pohdiskelusta ja maailman tutkiskelusta herättää todellakin kysymyksiä.

Onko rasismi valkoisten suomalaisten yksinoikeus vai voiko tummaihoinen tai ulkomaalainen olla rasisti? Onko sopeutumattomuus suomalaisiin lakeihin ja tapoihin rasismia? Jos muutat itse ulkomaille, (pakolaisena, työn perässä tai mistä syystä hyvänsä), kenellä on velvollisuus sopeutua? Vain alkuperäisväestölla tai molemmilla? Jos jokin asia ei suju oman mielen mukaan, onko kyse rasismista ja kumpi osapuoli siihen syyllistyy?

Avoimin silmin katseluun kuuluu kyky ajatella asioita monesta näkökulmasta.

Äänestä
  • Olen miettinyt sitä usein kulkiessani rautatieasemalla junaan.Muutamaa kieltä osaan vaan en yhtään sellaista jota he puhuvat joten on vain arvailujen varassa se irvisteleminen sekä tuijotus.

    Johtuuko tuollainen rasismi huumeiden käytöstä vai onko se opetettu oikein isältä pojalle ja kulkee suvussa.

    Eikö meillä ole jo yksi pysyvä ryhmä suomessa joka häslää vain keskenänsä ilman yhteydenpitoa suomalaisiin lukuunottamatta tietenkin sosiaaliviranomaisia sekä poliisia.

    Rasismi on huono ilmiö joka on nostanut päätään 90-luvun alusta alkaen,hämmästyttää vain miksi.

    Annettiin kodit,huonekalut,rahaa,rahaa jopa perheen yhdistämisiä varten ja silti tulee lokaa niskaan jatkuvasti kaikilta tahoilta.

    Mahdamme olla huono kansa.

    Äänestä

Kattoo vaan hyysäreiden ja viestinpoistajien lössistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

älykkyys kirjoitti:

Mietityttää toisinaan, millainen ihminen on rasisti. Hänellä on tarve leimata jokin ryhmä tietynlaiseksi. Itse asiassa hän on ainakin puheidensa perusteella täysin vakuuttunut siitä, että jokin väestöryhmä on huonompi ja tyhmempi kuin se, johon hän itse kuuluu.

En tunne ketään älykästä ihmistä, joka nostaisi itsensä jonkin ryhmän jäsenyyden kautta muiden yläpuolelle - ei tunnu olevan minkäänlaista tarvetta siihen. Yksikään tuntemani älykäs ihminen ei myöskään ole suppeakatseinen, vaan tutkii avoimin mielin maailmaa, pohtii, omaksuu uutta tietoa ja kokemusta.

Rasistin tutkimustyö taas tuntuu olevan, että kaikki istuu omaan maailmankuvaan. Jos jossakin on tehty rikos, hän 'tietää' että sen on tehnyt hänen halveksimansa ihmisryhmän jäsen jne. Jos joskus kuulee jotakin muuta, sitä ei usko. Missä on tutkiminen, oppiminen, ymmärtäminen?

Mistä tulee tarve tähän? Miksi esimerkiksi ei ajattele, että 'minä olen älykkäämpi ja parempi kuin tuo naapurin ihminen' vaan että 'rotuni on parempi ja älykkäämpi kuin tuo toinen rotu'? Tunteeko itsensä jotenkin muita huonommaksi, että tarvitsee tällaisen 'ryhmän' jonka kyvyillä voi ratsastaa kuuluessaan sen jäseneksi?

Ja missä on kyky katsoa avoimin silmin, oppia muiltakin ihmisiltä ja halu tutustua tähän palloon, jolla kaikki elämme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu