Nolo tilanne

Rekkamies oli ollut pari viikkoa tien päälla ja silmissä kiilui jo tuleva tapaaminen tyttöystävän kanssa. Rekkamies pelkäsi vain, että olisi liian innokas ja hekumalliset hetket olisivat ohi liian nopeasti.
Hän muisti lukeneensa, että ns. kuivaharjoittelu ennen varsinaista aktia auttaa pidentämään suoritusta. Häveliäänä miehenä hän ei vain tiennyt sopivaa paikkaa toimitukselle, apumieskin nukkui hytissä, joten sielläkään ei voinut napittaa.

Sitten hän sai kuningasajatuksen. Hän pysäytti rekan levähdysalueelle ja meni rekan alle makaamaan, näin hän voisi feikata korjaavansa rekkaa. Mies sulki silmänsä ajatellen tyttöystäväänsä ja alkoi toimiin.

Hetken kuluttua hän tunsi, että joku nyki häntä lahkeesta. Mies piti silmät kiinni, ettei illuusio katoaisi ja kysyi: "Mitä asiaa?"

"Poliisista päivää", kuului vastaus, "mitä te oikein puuhaatte?"

"Kardaanista kuului jotain outoa ääntä ja päätin tarkistaa onko kaikki kunnossa", vastasi rekkamies hädissaan.

"Kannattaisi varmaan tarkistaa jarrutkin, koska teidän rekkanne rullasi kymmenen minuuttia sitten tuota ramppia alas", sanoi poliisi.
3236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin välkällä kamuni kanssa. Luin ääneen urheilukilpailun tuloksia taululta, jota ystäväni kuunteli. Olin höpötellyt omasta tuloksestani jo tovin, kun huomasin, että kamuni hihitteli jossain 5m päässä, ja 6lk kiusaaja tytöt katsoi minua naurua pidätellen takanani..
Vitsi se oli oikeesti noloa!

- sbonja

Äänestä
  • siinä vihannesosatolla kiertelin, ja omamies roikkui perässä ostoskärryjen kanssa.
    Pistin perunat pussiin ja sipulit perässä. heitin pussit ostoskärryyn ja tiuskasin kiukustuneena; joutessas, käy punnitsee noi.
    Nostin katseen ja ihan vieras mies seisoi kärryjensä kanssa siinä kohtaan missä piti omamies olla.
    Nolona pyytelin anteeksi ja vajosin maan alle.:)

    Äänestä

  • sattui kerran kirjoitti:

    siinä vihannesosatolla kiertelin, ja omamies roikkui perässä ostoskärryjen kanssa.
    Pistin perunat pussiin ja sipulit perässä. heitin pussit ostoskärryyn ja tiuskasin kiukustuneena; joutessas, käy punnitsee noi.
    Nostin katseen ja ihan vieras mies seisoi kärryjensä kanssa siinä kohtaan missä piti omamies olla.
    Nolona pyytelin anteeksi ja vajosin maan alle.:)

    kyseessä ei ollu munat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rekkamiehellä kirjoitti:

Rekkamies oli ollut pari viikkoa tien päälla ja silmissä kiilui jo tuleva tapaaminen tyttöystävän kanssa. Rekkamies pelkäsi vain, että olisi liian innokas ja hekumalliset hetket olisivat ohi liian nopeasti.
Hän muisti lukeneensa, että ns. kuivaharjoittelu ennen varsinaista aktia auttaa pidentämään suoritusta. Häveliäänä miehenä hän ei vain tiennyt sopivaa paikkaa toimitukselle, apumieskin nukkui hytissä, joten sielläkään ei voinut napittaa.

Sitten hän sai kuningasajatuksen. Hän pysäytti rekan levähdysalueelle ja meni rekan alle makaamaan, näin hän voisi feikata korjaavansa rekkaa. Mies sulki silmänsä ajatellen tyttöystäväänsä ja alkoi toimiin.

Hetken kuluttua hän tunsi, että joku nyki häntä lahkeesta. Mies piti silmät kiinni, ettei illuusio katoaisi ja kysyi: "Mitä asiaa?"

"Poliisista päivää", kuului vastaus, "mitä te oikein puuhaatte?"

"Kardaanista kuului jotain outoa ääntä ja päätin tarkistaa onko kaikki kunnossa", vastasi rekkamies hädissaan.

"Kannattaisi varmaan tarkistaa jarrutkin, koska teidän rekkanne rullasi kymmenen minuuttia sitten tuota ramppia alas", sanoi poliisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu