Liikenne ulkomailla asuvan silmin

Ulko Suomalainen

Olen lomareissulla käymässä Suomessa. Pikkasen huvittaa liikenne täällä.

Esimerkiksi kolmikaistaisella moottoritiellä kukaan ei mene oikeanpuoliselle kaistalla, koska 'joku saattaa vaikka ohittaa minut'. Matkasin lahden moottoritietä Helsinkiin päin, koska käännyin Koskelantien liittymästä ulos, niin ryhmityin heti Porvoontien / Kehä III:n liittymien välillä oikeanpuoleiselle kaistalle. Minulla oli yksin käytössä koko kaista, muut ajoivat kiltisti jonossa keskimmäistä kaistaa pitkin. Jopa ne jotka kääntyivät Koskelantien liittymästä pois pysyttelivät tiukasti keskikaistalla niin pitkään kuin mahdollista.

Sama ilmiö toistui takaisinpäin tullessani, Porvooseen kääntyvät käyttivät vasemmanpuoleisia kaistoja ja syöksyivät suin päin kuolemaa halveksien ulos kääntyville kaistoille viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Yleisesti sanoen täällä Suomessa näyttäisi kiusanteko ja muiden matkan vaikeuttaminen olevan tärkeintä. Seurauksena sitten saadaan käsittämättömän pienillä liikennemäärillä aikaan jopa ruuhkan poikasia. Todelllisia ruuhkia Suomessa ei sentään ole.

Sumuvalojen käyttö oli kiitettävästä vähentynyt parin vuoden takaisesta. Rekkojen lisäksi vain muutama homo-poika ajoi sumarit päällä.

Jalankulkijat eivät edelleenkään uskalla astua suojatielle, ei silti ei heitä näemmä kukaan väistäisikään.

6

588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mesekuski

      johtuu siitä että suurinosa ei tajua liikenteen dynamiikasta yhtään mitään joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää oikeuksistaan ja pykälistä kiinni pitäminen sokeasti.

    • luulet

      taas on joku impotentti it-insinööri päässy muutamaks viikoks ulkomaille nokian hommiin. ja nyt ollaan sitte olevinaan niin suuressa maailmassa kaiken kokenutta ku vaan voi. samanlaista pelleilyä se on muualla maailmassakin ku suomessa. esim. saksalaiset jotka kuvittelevat myös olevansa rattimiehiä, ovat niitä euroopan pahimpia kiusantekijöitä liikenteessä, sen lisäksi että osaavat tehdä ruuhkan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. ja tähän ei kelpaa selitykses et niitä on niin paljo. joten pidä sä vaan iho ummes ja ryhmity oikein. nimim: on tullu kierrettyä muutaki ku veroja

    • Xan

      Toi mootoritien keski- tai vasentakaistaa korottely on kieltamatta
      arsyttava ilmio, mutta kylla liikenne ylipaataan sujuu taalla paljon
      paremmin kuin useammassa Euroopan maassa, puhuttakaan esim.
      Aasian maista. Joten aivan turha tulla selvittamaan Suomen liikenteen
      kummalisuuksia verrattuna muihin maihin.

      • Juha

        kun eräillä palaa päreet heti ja aina. Pahoin vaan pelkään että samanlaisia primitiivireaktioita esiintyy tuolla tien päälläkin. Jos nyt sattuu olemaan ajokorttia tai edes kulkuneuvoa pyrstön alla...

        Asiaahan tuo alkuperäinen kirjoittaja kynäili siitä miten täällä ajetaan. Menkääs ajelemaan (tai mieluummin tien laidalle katselemaan) esim. Länsiväylälle, niin huomaatte kyllä tuon ääliömäisen pakkomielteen ajaa vain kahta vasemmanpuoleista kaistaa.


      • Xan
        Juha kirjoitti:

        kun eräillä palaa päreet heti ja aina. Pahoin vaan pelkään että samanlaisia primitiivireaktioita esiintyy tuolla tien päälläkin. Jos nyt sattuu olemaan ajokorttia tai edes kulkuneuvoa pyrstön alla...

        Asiaahan tuo alkuperäinen kirjoittaja kynäili siitä miten täällä ajetaan. Menkääs ajelemaan (tai mieluummin tien laidalle katselemaan) esim. Länsiväylälle, niin huomaatte kyllä tuon ääliömäisen pakkomielteen ajaa vain kahta vasemmanpuoleista kaistaa.

        Heh, heh, ei multa ole pareet, eika edes hihat palaneet :)

        Asiaa kirjoitin mielestani minakin. Ajoin takaa sita, etta Suomen liikenteessa
        ja autoilijoiden asenteissa ei mitaan mainittavaa vikaa tai omituisuutta
        verrattuna muihin maihin. Jotenkin valilla tuntuu toi kotimainen
        "kyykkyyn meno asenne" kummalliselta. Kaykaas tsekkaa miten ne valopaat
        Roomassa tai Pariisissa kurvailee, niin alkaa nayttaa, jotta on homma on meilla
        kutakuinkin hyvin hallussa.


      • Juha
        Xan kirjoitti:

        Heh, heh, ei multa ole pareet, eika edes hihat palaneet :)

        Asiaa kirjoitin mielestani minakin. Ajoin takaa sita, etta Suomen liikenteessa
        ja autoilijoiden asenteissa ei mitaan mainittavaa vikaa tai omituisuutta
        verrattuna muihin maihin. Jotenkin valilla tuntuu toi kotimainen
        "kyykkyyn meno asenne" kummalliselta. Kaykaas tsekkaa miten ne valopaat
        Roomassa tai Pariisissa kurvailee, niin alkaa nayttaa, jotta on homma on meilla
        kutakuinkin hyvin hallussa.

        osui näin kökkelöltä kynäilijältä toi vastaukseni vähän väärään kohtaan. En tarkoittanut sinua vaan erästä toista tähän juttuun mielipiteensä ilmaissutta.

        Sinänsä on totta mitä sanot, että ei ne sen kummempia mulkeroita muuallakaan ole, pääosin päinvastoin. Suomessa esim. yleensä riittää kun tarkkailee liikennettä edessäpäin (taustapeilejä tietenkään unohtamatta), mutta jossain Välimeren hiutuvilla saa kyllä yhtä herkeämättä tuijotella kumpaankiin suuntaan, koskaan ei tiedä, milloin joku kamikaze iskee yhtäkkiä takaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe