Olin kylässä ja siellä lapset katsoi elokuvaa Godzilla.
Kuvissa välähteli useasti Wtc kaksoistornit.
Kiinnostuin aiheesta ja katsoin elokuvan alusta loppuun.
Elokuva on tehty vuonna 1998 jolloin siis tornitalot olivat vielä hengissa.
Elokuvan tapahtumat olivat suurimmaksi osaksi kuvattu New Yorkissa ja siksi varmaan ei ole ihme että kaksoistornit vilahtelivat sanoisinko hyvinkin usein ja ainakin pari kertaa salamat iski niihin pahanenteisesti.
Elokuvassa mainittiin myös että hirviön tuhot ovat paljon suuremmat kuin aiempi wtc pommiattentaatti.
Hirviö pani todella taloja palasiksi kuin totutellakseen ihmisiä tulevasta, oliko jollakin jotain jo tiedossa silloin?.
Elokuvassa on muitakin yhtymäkohtia epäilemääni "ennakkopropagandaan".
Ensinnäkin ydinase ja sen seuraukset olivat keskeisesti esillä, elokuvan toinen sankari ja auttaja oli ranskalainen ja tämä ranskalaisuutta tuotiin aivan silmiinpistävästi esille! onhan nyt koko eurooppa auttamassa Usaa sen taistelussa terrorismia vastaan (godzilla), siinä yhtymäkohtaa.
Usan armeija ja sotilaat olivat myös keskeisesti esillä ja uhrautumassa taistelussa hirviötä vastaan jne,
Mielenkiintoinen oli myös se että toimittajat ja valokuvaajat muodostivat eräänlaisen ydinteeman elokuvassa, ja siinä kävi selville miten käy vilpillisellä tavalla ansaitun aineiston levittäjälle kuten vastaavasti esimiesuskolliselle totuudenpuhuija toimittajalle onhan nyt koko valtamedia vaiennut 11/9 epäselvyyksistä ja kaikki kunnioittaa Usan virallista selitystä, että tätä rataa.
Katsokaa itse ja päätelkää! voi olla että liioittelin hieman mutta en välttämättä ole aivan väärässäkään jollain on voinut olla tulevasta tietoa ja tällä elokuvalla kypsytettiin mieliä tulevaan, ainakin siltä se mielestäni näyttää näin jälkikäteen.
Muuten elokuva oli mahdottoman surkeaa ja typerää katsottavaa.
http://www.leffatykki.com/elokuva/godzilla

Vastaukset 3
Vanhimmat
Moikka, pikkusen ehkä myöhässä tämä vastaus mutta kattelin itsekin Godzilla leffaa ja huomasin saman asian. Aloin sitten Googlettelemaan ja löysin tämän keskustelun jälkeen englannin kielisellä haulla Yahoo keskustelun, josta selvisi että myös vuonna 1993 oli WTC-torneissa tapahtunut isku. Tarkistin vielä Wikipediasta ja johan selvisi tämä asia.
WTC oli niitä harvoja komplekseja planeetalla jonka suurin piirtein kaikki tunsi. Ei siis ihme jos elokuvassa käytetään sellaista teemana.
Vähän kuin Golden Gate silta, sekä San Franciscon toinenkin silta, Bay Bridge. Löytyy vähintään kaksi elokuvaa jokaista WTC:tä "esittelevän" elokuvaa kohti joissa on Golden Gate.
Ja vaikka WTC on muutamassa elokuvassa ottanut osumaa tai pistetty päreiksi; niitä elokuvia joissa Golden Gate pistetään päreiksi on niitäkin vähintään se kaksinkertainen määrä.
Silti tänään, Heinäkuun 15 päivä 2016, Golden Gate edelleen on paikallaan.
Teoriasi siis vähintään ontuu.
Voisin listata muitakin maamerkkejä jotka toistuvasti esiintyy elokuvissa, usein päätyen päreiksi: Vapauden Patsas, Eiffel-torni, Seattlen Space Needle, Lontoossa useampi rakennus, Punainen Tori, Valkoinen Talo, Los Angelesin keskusta kokonaisuudessaan, miksei myös Manhattan.
Et muuten puhunut yhtään Lone Gunmen jaksosta joka näytettiin televisiossa vain kuukausia ennen 9/11. LG oli X-Files spinoff. Jakson pääteema oli mitenkä vetäistään kauko-ohjattu matkustajalentsikka WTC torniin...
niillehän annettiin komento " pull down" jolloin ne vedettiin alas, koneet ei niitä tiputtanu.
olin nimittäin vaihto-oppilaana ja näin koko tapahtuman livenä