Mikäli Jeesus tulisi elämään ja toimimaan tämän sukupolven keskelle, Jeesus ei alkaisi helluntailaiseksi.
Näin se on
poika.tuntureilta
10323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että kuitenkin kaikkien kurjien luokse tulisi.
Leskien ja orpojen, päähänpotkittujen sorrettujen ja köyhien luokse menisi etsimään heitä lohduttaakseen. Kyllä sellaisia löytyy helareistakin...
No jos ehkä yksi tuhansista tai vieläkin harvemmin.
Totuus kuitenkin on, että Jeesuksen toiminnan tarkoituksella ja alkuperäisellä apostolisella seurakunnalla on eroa nykyiseen helluntailaisuuteen kuin yöllä ja päivällä.
Lahkolaisuus paistaa kaikessa toiminnassa ja kaikki, mitä tehdään, tehdään vain ihmisten käännyttämiseksi tai oma lahkon mainostamiseksi.
Raponen kuukausi sitten löydettiin Kitilässä invalidi kaatuneen pyörätuolinsa vierestä kinoksesta kuolleena. Oli ollut siinä kolme vuorokautta ja ilmeisesti paleltunut kuoliaaksi. EIKÖ KITTILÄSSÄ OLE JUMALAA? Vai eikä Jumalalla ole Kittilässä ainuttakaan palvelijaa, jonka Jumala olisi voinut hädässä avuksi lähettää?
tääkin tapaus Sirkan kylässä sattui.
Mutta toisaalla tässäkin kylässä eräs alkoholisti jäätyi ja sormetkin oli jo jääpuikkoina, paikalle sattui toinen alkoholisti ja niin säästyi henki tältä kaverilta.
Jospa Jumala toimikin tään alkoholistin kautta, koska pelasti kaverinsa kuolemalta?
Tutkimattomat ovat Herran teot...
liippaa läheltä sikäli, että olin itse viitisentoista vuotta sitten täsmälleen samassa tilanteessa. Eli minulla oli täsmälleen kaksi vaihtoehtoa: joko päästä omin avuin ylös tai peleltua kuoliaaksi.
No. Pääsin omin avuin ylös vaikka puoli tuntia siihen ponnisteluun meni.
Meillä Suomessa on kymmeniä tuhansia invalideja, valtaosin ilman syyttään, ja monet näistä elävät päivästä toiseen henkisen jaksamisen äärirajoilla - kaikkien hylkäämänä ja unohtamana "kaatopaikkatavarana", joista kukaan ei välitä ja sama pätee yksinäisiin vanhuksiin.
Omalta kohdaltani, Sodankylän Invalidiyhdistyksen varapuheenjohtajana ja kotisivujen http://www.sodankylan-invalidiyhdistys.com/index.html ylläpitäjänä kannan jatkuvaa huolta näiden lähimmäisten jaksamisesta ja heidän ihmisarvostaan ja oikeuksistaan. Ja näin tekisi myös Jeesus mikäli eläisi ja toimisi nyt.
katkeruus Jumalaan kohdistuu.
Jumala on RAKKAUS ja vanhurskas jopa armossaan, vaikkei meidän järkeilymme ylläkään Taivaallisiin.
Tulipa vain mieleen, että Henki laskee jonkin asian sydämmelle, niin olemmeko valmiit sen täyttämään.
Se jopa voi hullutukselta tuntua, muttaa lopputulos on tietty, se olikin Jumalan tahto.
Minä olen tuon usein kokenut.
Yksi tapaus tuolla avustusten keskellä.
Myöhään viimeisenä iltana koin, että olisi vietevä vettä ja hiukan ruokaa 20 kilometrin päähän ja niin sit päätin että vien 20 litraa vettä ja jo kotiini ostetut ruuat.
Kun saavuin tuonne kotiin, siellä oli yli viikko eletty ilman ruokaa ja vettä ei kaivossa ollut tippaakaan, eli kiitollinen mieli valtasi minunkin sydämmeni, kun olin noudattanut sisäistä kehoitusta ja näitä on monia.
Tosin on monia joita en ole noudattanut, eli "velkaakin", siltä osin löytyy.
........
5. Lesken puut
Eräänä maaliskuisena maanantaipäivänä 1980 istuin pitkän tovin Sodankylässä eräässä baarissa ja join parin kaverin kanssa kahvia. Aivan yllättäen sisimpääni tuli tunne, että minun on mentävä tapaamaan erästä sivukylällä yksin asuvaa leskeä. Sinä iltana kävin sillä suunnalla, mutta oli jo niin myöhä, että lesken mökki oli pimeänä ja leski nukkumassa, joten käynti sillä kerta jäi. Seuraavana päivänä olin jälleen liikkeellä samalla suunnalla ja vein entiseen kotiini moottorikelkan, jolla nuoremmat veljeni alkoivat ajamaan kuivia koivuhalkoja tien varteen.
Kirkonkylälle takaisin palatessani ja tämän lesken mökin ohi ajaessani tuli sisäinen tunne entistäkin voimakkaampana. "Minun on mentävä tuohon mökkiin". Ja niin perruuttelin autoni mökin kohdalle ja menin tapaamaan tätä leskiemäntää. "Oletko sinä uskossa", kysyi leski ensimmäiseksi sisään päästyäni. "Olen, kuinka niin"? kysyin. "No kun minä olen jo monta päivää rukoillut, että Jumala lähettäisi jonkun joka tietää kuivia polttopuita kun minulla on puut kaikki ja on vasta maaliskuun alkua". "Jo vain minä tiedän kuivia puita, justiin äsken vein velipojille moottorikelkan, jolla alkoivat ajamaan kuivia halkoja tien varteen". Ja niin noustiin autooni ja leski kävi ostamassa isältäni kaksi kuutiota koivuhalkoja, jotka parin päivän kuluttua ajoin autollani lesken kotiin. "Näinkö se Jumala kuulee ja vastaa"; ihmetteli leski vielä vuosienkin kuluttua.
Niin. Jumala kuulee ja tahtoisi vastata, mutta Jumalan vaikeus on siinä, että niin kovin harvassa ovat ne hengen johdossa vaeltavat, jotka kuulisivat Jumalan kehoitukset ja joita Jumala voisi lähettää sinne missä todella apua tarvitaan.
>>>>>
http://www.aretalogia.com/rukous.html
että kun Jeesus elää sinussa, niin hän toimii sinun kauttasi just noin, niinkuin kerroit..
Jeesuksen elämä meissä on yksinkertainen uskonasia.. ;)
jokaisen osata ulkoa:
1.
Orjantappuroita kasvaa
syntiinlankeemuksen maa.
Moni harhaa turvatonna
tuntematta Jumalaa.
Jaksammeko, Herran kansa,
nähdä kylmin sydämin
vihamiehen saalistusta,
julmaa valtaa helvetin?
2.
Moni kantaa kärsimystään
epätoivo sielussaan.
Moni vaipuu vierellämme
paatuneena kuolemaan.
Käytämmekö itsekkäästi
Herran suomaa armoa?
Eikö Jeesus Kristus kuollut
kaiken kansan puolesta?
3.
Jeesus käski riemuvuotta
maailmalle kuuluttaa,
vangituille, sorretuille
viedä voiton sanomaa.
Jeesus käski riivaajaiset
lannistaa ja syöstä pois.
Sairaita hän neuvoi tuomaan
kärsimyksen yöstä pois.
4.
Jeesus, pyhän nimes tähden,
vuoksi kalliin veresi
valtakuntas työhön lähden,
apuun lähimmäisteni.
Kerron heille armostasi,
rakkautes työtä teen.
Kärsivien taakkaa kannan,
kuivaan tuskan kyyneleen.
5.
Armopalkan saanhan sulta:
ilon auttaa, palvella.
Aarteeni sä itse olet,
Jeesus, kaikki kaikessa.
Saavu, Jeesus, ikävöity,
seurakuntas odottaa.
Kerran luodaan, lupasithan,
uusi taivas, uusi maa.
muuksi "-laiseksi". Jeesus ei tee eri seurakuntia ja ryhmiä vaan ihminen. Jeesus haluaa vaan yhden seurakunnan joka koostuu Häneen uskovista ihmisistä.
tehtävänä on puolustaa Jumalan vanhurskauutta, totuutta ja oikeutta kaikissa tilanteissa eikä liehuttaa jotain uskonlahkon lippua kaikelle kansalle.