Mistä voi ostaa uuden siirtolapuutarhaMÖKIN?

Olisiko jollakin tietoa, mistä voisi hankkia valmiin siirtolapuutarhamökin tontille, jossa on purkukuntoinen mökki?
Minkä hintaisia mökit ovat? Kiitos vastauksista!!
1611282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

missäpäin suomea siirtolapuutarhatonttisi sijaitsee. Helsingissä lienee tiukimmat säännöt mökin koosta/muodosta/materiaaleista. Näitä mökkejä ei saa mistään valmiina ja ne on rakennettava / rakennutettava itse. Joillakin yhdistyksillä on valmiit piirustukset perusmökkiä varten ja niistä saa kopioita yhdistyksen sihteeriltä (pientä maksua vastaan). Itselläni oli sama ongelma muutama vuosi sitten ja yhdistys näytti "vihreää valoa" ehdotukselleni että ostan ulko/sisämittojen puolesta sääntöjenmukaisen pienen, valmiin hirsimökin ja verhoilen sen sitten ulkopuolelta laudoilla. Sääntöjen mukaan mökki tulee olla ulkoapäin joko vino- tai pystylaudoitettu. Näin olisin säästänyt huomattavasti sillä valmis tähän soveltuva hirsimökki olisi maksanut vain n. 6000€, kun lautamökin rakentaminen olisi maksanut kaikkineen n.12000€, siis itsetehtynä. Rakennutettuna hinta olisi ollut yli 20000€.
Muualla suomessa kuulemma sääntöjä tulkitaan huomattavasti väljemmin, joten sijainnilla on merkitystä.

Äänestä
  • Kiitos tiedoista! Olen vasta etsimässä mökkiä, toivealueina Herttoniemi ja Kumpula.

    Äänestä

  • Anni kirjoitti:

    Kiitos tiedoista! Olen vasta etsimässä mökkiä, toivealueina Herttoniemi ja Kumpula.

    Sen verran vielä olisin kysynyt, että olisiko yhdistys silloin hyväksynyt pienen saunamökin? Nythän saunan saa rakentaa esim. Herttoniemessä mökin takaseinässä kiinni olevaan vajaan. Monissa pienissä hirsimökeissä sauna taas olisi valmiina mökin "sisällä"..

    Ainakaan Helsingin alueella ei saunoja sääntöjen mukaan hyväksytä.

    Äänestä

Vähän myähässä, but... Teijo-talot tekevät puutarhamökkejä. Ovat ihan nykyaikaisia, niitä on mm. Turun Illoisten siirtolapuutarhassa. Pulpettikatto. Tuodaan kuorma-autolla suoraan perustusten päälle. Hinnoista en tiiä. Firma Perniössä.

Äänestä

Mökkikyselijöille tiedoksi, että Helsingin mökkialueilla mökit vaihtavat omistajaa aika harvoin, mutta kuitenkin joka vuosi mökkejä myös tulee tarjolle. Vasikkasaaressa tilanne on samanlainen
kesämajojen (n.12 neliötä) suhteen. Jos jollakulla on kiinnostusta
ottakaa yhteyttä. Nytkin on mahdollissti tilaisuus löytää oma unelma aivan Helsingin edestä
luonnon rauhasta suurkaupungin sykettä katsellen.

Hinnat eivät päätä huimaa. Tontti vuokrataan kaupungilta yhteisesti kaikille mökkiläisille.
Kulut vuosittain ovat vain vuokra ja yhteiset kulut n. 400,-/vuosi. "kaikilla mukavuuksilla" ilman
kunnallistekniikoita...

Äänestä
  • Olen tulevaisuudessa ajatellut hankkia mökin Vasikkasaaresta, koska sukulaisilla on siellä mökki ja olen sitä kautta päässyt tutustumaan saaren ihastuttavaan miljööseen ja ihmisiin. Toivottavasti niitä olisi siis myynnissä joskus 4 - 5 vuoden päästäkin! Mahdatko tietää, millä hintaa mökkejä on nyt myynnissä? Onko niitä paljonkin vapaana? Olen nyt hoitovapaalla lasten kanssa kotona, niin varallisuus ei anna myöten tarttua mökkiin heti kiinni, mutta realistinen arvio on, että muutaman vuoden kuluttua asia olisi ajankohtainen.

    Äänestä

  • uvaisanen kirjoitti:

    Olen tulevaisuudessa ajatellut hankkia mökin Vasikkasaaresta, koska sukulaisilla on siellä mökki ja olen sitä kautta päässyt tutustumaan saaren ihastuttavaan miljööseen ja ihmisiin. Toivottavasti niitä olisi siis myynnissä joskus 4 - 5 vuoden päästäkin! Mahdatko tietää, millä hintaa mökkejä on nyt myynnissä? Onko niitä paljonkin vapaana? Olen nyt hoitovapaalla lasten kanssa kotona, niin varallisuus ei anna myöten tarttua mökkiin heti kiinni, mutta realistinen arvio on, että muutaman vuoden kuluttua asia olisi ajankohtainen.

    Hei,

    Kiitos kiinnostuksestasi.
    Mökkejä on nytkin ollut muutama tarjolla. Tällä hetkellä tiedän tarjolla olevaien muutaman mökin hintojen olevan välillä 20 - 30 t.eur. Mökkejä ei varsinaisesti ole "vapaana", vaan niiden omistajat käyttävät ja hoitavat niita yleensä itse vaikka saattavat sopivan ostajan löytyessä olla valmiita luopumaan
    oman elämäntilanteensa mukaan. Luopuminen on usein vaikeaa,muttanytkin ko.tilanteessa parimökin omnistajaa mitä ilmeisimmin on, että uuden omistajan löytyessä sopivalle henkilölle myynti saattaisi tulla kysymykseen.

    Äänestä

  • mökkimaailmasta kirjoitti:

    Uusi mökkialue tulossa vanhasta vanhasta saa maksaa noin 40-50 t €

    Äänestä

  • mökkimaailmasta kirjoitti:

    Hei,

    Kiitos kiinnostuksestasi.
    Mökkejä on nytkin ollut muutama tarjolla. Tällä hetkellä tiedän tarjolla olevaien muutaman mökin hintojen olevan välillä 20 - 30 t.eur. Mökkejä ei varsinaisesti ole "vapaana", vaan niiden omistajat käyttävät ja hoitavat niita yleensä itse vaikka saattavat sopivan ostajan löytyessä olla valmiita luopumaan
    oman elämäntilanteensa mukaan. Luopuminen on usein vaikeaa,muttanytkin ko.tilanteessa parimökin omnistajaa mitä ilmeisimmin on, että uuden omistajan löytyessä sopivalle henkilölle myynti saattaisi tulla kysymykseen.

    http://www.turku.fi/public/?contentid=45336

    Äänestä

Sillä sinne minnekä olet ostamassa puutarhamökkiä niin se ei sovi sinne. Kun sinne pitää olla semmoinen mökki joka sopii sinne.??

Äänestä

Jätä se irtomökin osto-

Hyvää uutta vuotta

Äänestä

www.siirtolapuutarha.com

Äänestä
  • jättäkää jo se mökin osto ilmoitus on jo vanha siltä on loppunut rahat.

    Äänestä

Terve,

Nuori perhe olisi kiinnostunut ostamaan mökin vasikkasaaresta. Jos olet luopumassa niin olisithan yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla.

Niko Jyränoja
niko_jyranoja (ät) hotmail.com
040 710 8693

Äänestä

olisit aloittanut kokonaan uuden jutun etkä pöhlöjen kirjoituksen perään mutta missa se vasikkasaari on ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anni kirjoitti:

Olisiko jollakin tietoa, mistä voisi hankkia valmiin siirtolapuutarhamökin tontille, jossa on purkukuntoinen mökki?
Minkä hintaisia mökit ovat? Kiitos vastauksista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu