Kun palsta on

tarkoitettu adventismista keskustelemiseen, niin tahtovatko palstalle mielipiteitään kirjoittelevat adventistit antaa adventismista juuri sen kuvan, että vain ja ainoastaan adventistit ovat Jumalalle otollista kansaa, johonka Jumala mielistyy, koskapa tässä aloitustani alempana on monta sellaista aloitusta, joissa siitä paasataan?

Entäs luterilaiset, helluntailaiset, vapaakirkolliset, yms. uskonyhteisöt, joita Jeesus ohjaa.
Eikö heitä em. adventistien mielestä noteerata Jumalan silmissä miksikään uskoviksi, vaikka Jeesus Kristus on itse kutsunut ja asettanut palvelukseensa?
21521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

niin, että adventisteissa on vilpittömiä Jeesukseen uskovia ilman tiivistä kytkentää adventtikirkkoon, eivätkä he allekirjoita kaikkea sitä, mitä adventtikirkon opinkappaleissa väitetään.

Täällä palstalla, niinkuin muillakin uskonnollisilla palstoilla on fanaattisia "oman totuuden" puolustajia, ja vain he ovat oikeassa -omasta mielestään.

Totuus kuitenkin on, että on vain yksi totuus - Jeesus. Vain Hän ja Jumala ovat oikeassa.

Äänestä

Paimen kokoaa omansa, valitunsa.

Jes.
15 Koska te sanotte: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen" -
16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene.
17 Ja minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa'aksi, ja rakeet hävittävät valheturvan, ja vedet huuhtovat pois piilopaikan.

tulkinta suunnan välillä, jossa toisena osapuolena on lusifer, joka kumosi Jumalan käskyt jo taivaassa ja opettaa laittomuuden saarnaajien kanssa, jatkaa samaa linjaa maan päällä.

Jeesuksen ja lusiferin tulkintojen ero on siinä, että Jeesus täytti kaikki ne käskyt jotka lusifer on kannattajineen kumonnut.

Lusifer opettaa: Ette suinkaan kuole ja Jeesus opettaa, se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava.
Lusiferin saarnaajat opettavat, että toinen kuolema on iankaikkinen elämä tulijärvessä. Jeesus opettaa, että tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, ja he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle, eikä heistä jää jäljelle, juurta eikä oksaa.
Nämä opetukset seuraavat kahtena kointähtenä Raamatun ensimmäisiltä sivuilta Raamatun viimeiseen sivuun asti.
Lusifer kointähtenä esiintyy Jesajan 14:12, ja Jeesus kointähtenä löytyy Raamatun viimeiseltä sivulta, jossa sanotaan: Minä olen Daavidin juurivesa, ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti, ja se on Jeesus Kristus.

Lusifer ei saanut Jeesusta lankeamaan laittomuuteen ja kumoamaan Jumalan kymmentä käskyä, vaan surmautti Jeesuksen, ja perusti itse kirkon Jeesuksen nimeen, jota Luther sanoo antikristuksen kirkoksi.

Kuitenkin näissä kirkoissa lusifer ja Kristus kohtaavat toisensa, lain ja laittomuuden välisessä taistelussa, joissa joidenkin tulkintojen mukaan Jeesuksestakin tehdään lusiferin työkaveri käskyjen kumoamisessa, opettamalla esim. Joh.5:18 Jeesuksesta tehdään vääristellysti sapatin kumoaja, vaikka sanat ovat juutalaisista lähtöisin.

Langenneissakin kirkoissa on niitä, jotka uskovat Jeesukseen, eikä lusiferin opetuksien mukaan, sillä kysymyksessä on lakiin tai laittomuuteen uskovista kristityistä.

Jumala onkin lähettänyt väkevän eksytyksen hengen niille joilla ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua, sillä Jeesus ei yksinkertaisesti tunne kaikkia.

Kumpaa Herraa on uskominen?

Äänestä
  • ovat nämä lusiferin kannattajat?

    Äänestä

  • old_profile_32829 kirjoitti:

    ovat nämä lusiferin kannattajat?

    Vaan ne uskovat jotka ovat kirkon sisällä, ovat joko totuudessa tai valheen pettäminä.

    Ei Jeesus tullut rakentelemaan kirkkoja, vaan sanoi: Hajoittakaa maahan tämä temppeli, niin Minä rakennan sen kolmessa päivässä.
    Tapasin Roomalaiskatolisen uskovan, joka sanoi minulle: Minä en halua, että minua sanotaan katoliseksi, vaan että minua sanotaan kristityksi. Vastasin hänelle oikein sanoit, sillä Jeesus käski hajoittamaan temppelin kivineen ja sinä olet yksi niistä hajoitetuista temppelin kivistä, joiden tuli julistaa evankeliumia kaikkeen maailmaan.

    Samoin Luterilaisissa, Helluntailaisissa, Baptisteissa ja monissa muissa seurakunnissa on niitä jotka pitävät Raamatullisen sapatin ja samoin uskovat lain ja evankeliumin olevan kasvattaja Kristukseen.

    Raamattu jakaantuu, lain ja laittomuuden opettajiin, jotka puolustavat omia näkemyksiään, joko Jeesuksen tai lusiferin kannalta katsottuna totuutena suhteesta lakiin.
    Nämä eroittavat seurakunnat toisistaan, ja uskovat eksyvät tai löytävät totuuden, näiden opetusten perusteella.
    Kandaken Hoviherrakin joutui palvelemaan Jumalaa epäjumalan temppelissä, ei temppeli vaikuta uskovan uskoon, vaan se miten hän uskoo sanoman.

    Äänestä

  • RAAMATTU JA JEESUS YHÄ AJANKOHTAISIA !

    Matt. 23:27
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset,
    te ulkokullatut,
    kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia:
    ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta,
    mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita
    ja kaikkea saastaa!

    Luuk. 11:46
    Mutta hän sanoi:
    "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!

    Matt. 23:13
    Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut,
    kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä!
    Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

    Luuk. 11:45
    Silloin eräs lainoppineista rupesi puhumaan ja sanoi hänelle: "Opettaja, kun noin puhut, niin sinä häpäiset myös meitä".

    Äänestä

  • ylifariseus kirjoitti:

    Vaan ne uskovat jotka ovat kirkon sisällä, ovat joko totuudessa tai valheen pettäminä.

    Ei Jeesus tullut rakentelemaan kirkkoja, vaan sanoi: Hajoittakaa maahan tämä temppeli, niin Minä rakennan sen kolmessa päivässä.
    Tapasin Roomalaiskatolisen uskovan, joka sanoi minulle: Minä en halua, että minua sanotaan katoliseksi, vaan että minua sanotaan kristityksi. Vastasin hänelle oikein sanoit, sillä Jeesus käski hajoittamaan temppelin kivineen ja sinä olet yksi niistä hajoitetuista temppelin kivistä, joiden tuli julistaa evankeliumia kaikkeen maailmaan.

    Samoin Luterilaisissa, Helluntailaisissa, Baptisteissa ja monissa muissa seurakunnissa on niitä jotka pitävät Raamatullisen sapatin ja samoin uskovat lain ja evankeliumin olevan kasvattaja Kristukseen.

    Raamattu jakaantuu, lain ja laittomuuden opettajiin, jotka puolustavat omia näkemyksiään, joko Jeesuksen tai lusiferin kannalta katsottuna totuutena suhteesta lakiin.
    Nämä eroittavat seurakunnat toisistaan, ja uskovat eksyvät tai löytävät totuuden, näiden opetusten perusteella.
    Kandaken Hoviherrakin joutui palvelemaan Jumalaa epäjumalan temppelissä, ei temppeli vaikuta uskovan uskoon, vaan se miten hän uskoo sanoman.

    KIRKON SEINISSÄ - EI SIIS ADVENTISMISSAKAAN - OLE PELASTUSTA

    Jopa yhdeksällä opinkohdalla annu42 adv.teologien puolesta todisteli ellenismin olevan
    yhtä ja samaa kristikansan kanssa. Mutta viekkaus on siinä, että sitten tulee lisäksi nuo
    alla mainitut kohdat, joissa tehdään selvä pesäero raamatulliseen kristinuskoon.

    Huom!
    10. Odotamme Jeesuksen takaisintuloa, koska hän on luvannut palata.
    Kun hän tulee, hän tietää tarkasti, kenet hän täältä noutaa mukaansa Jumalan valtakuntaan. Hänellä on tässä maailmassa kansa, jonka vain hän tietää.
    Siihen kuuluu ihmisiä kaikista kansoista, sukukunnista, heimoista ja kielistä.

    Aivan oikein tavallaan....mutta on muistettava tässäkin yhteydessä,
    että Herra tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet.
    Eivät ellenistit päätä, kuka tuntee ja kuka ei - ei ellensapattisinetti päätä,
    eikä liioin päätä oppi sunnuntain demonisoinnista.
    HÄNEN OMANSA TUNTEVAT HÄNEN ÄÄNENSÄ JA NOUSEVAT
    HÄNEN LUOKSEEN PILVIIN.

    Joh. 6:44
    Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.
    Joh. 10:14
    "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,
    Joh. 10:27
    Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
    Ef. 1:13
    Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
    Ef. 4:30
    Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka
    --------------------------

    Huom!
    11. Kun tuo päivä koittaa, ja Jeesus saapuu, haudat avautuvat, Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, elossa olevat temmataan Kristusta vastaan yläilmoihin
    [Ellenistien valhe: ..."ja jumalattomat kuolevat hänen ilmestyessään. He jäävät tänne maan lannaksi, ja näin paholainen on sidottu olosuhteiden kahleilla joukkoineen tähän maailmaan katsomaan kättensä töitä. Hänellä ei ole ketään kiusattavana."]

    Matt. 24:40
    Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
    2. Tess. 2:6
    Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    2. Tess. 2:7
    Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    1. Tess 4:16-17
    16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
    ------------------------------------------

    12. [Adventtikorkon ellenistinen supervalhe:
    "Nyt alkaa tuhannen vuoden aika taivaassa. Sen kuluessa kaikkien tänne jääneiden asiat tutkitaan. Näin selviää, miksi joku ei ole mukana, vaan on jäänyt pois Jeesuksen joukosta. Koko maailmankaikkeudelle selviää Jumalan rakkaudellisuus ja oikeamielisyys. Tuomioissaankin Jumala on rakkaus."]

    Raamatun totuus - mitä tässä vaiheessa tapahtuu:
    Ilm 20:1-5
    Tuhatvuotinen valtakunta

    1
    Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet.
    [2. Piet. 2:4; Juud. 6; Ilm. 9:1,2]
    2
    Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi,
    [1. Moos. 3:1; Sak. 3:1; Ilm. 12:9]
    3
    syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven.
    Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen.
    Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa.
    4
    Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta.
    Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden,
    niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
    [Dan. 7:9,22,27; 1. Kor. 6:2 | Ilm. 3:21, 5:10, 6:11]
    5
    Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. [1. Tess. 4:16

    Ilm 20:6-9
    6
    Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa,
    vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
    [Ilm. 2:11 | Jes. 61:6; Room. 5:17; 1. Piet. 2:5; Ilm. 1:6, 5:10] [Sak 14:3-18] [Jes 66:20-24]
    7
    Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
    8
    ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa.
    [Hes. 38:8,9; Ilm. 16:14]
    9
    Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.
    [Ps. 78:68, 87:2 | 2. Kun. 1:10,12; Luuk. 9:54]

    Ilm 20:10-15
    10
    Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta,
    ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää,
    aina ja ikuisesti.
    [Ilm. 13:11, 14:10,11, 19:20]
    11
    Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään.
    [Jes. 6:1; Matt. 25:31 | 2. Piet. 3:7]
    12
    Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
    [Dan. 7:10; Luuk. 10:20 | Matt. 16:27 ]
    13
    Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
    14
    Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.
    [1. Kor. 15:26,54; Ilm. 2:11]
    15
    Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
    [Ps. 69:29; Dan. 12:1; Matt. 25:41; Ilm. 19:20]
    -----------------------------------------------

    Huom!
    13. [Ellenistisen adventtiopin supervalhe:
    "Kun tuhat vuotta ovat kuluneet, Jeesus palaa kansansa kanssa takaisin tänne autioon maailmaan uuden Jerusalemin laskeutuessa alas taivaasta.
    Nyt heräävät jumalattomat ja taas paholaisella on ihmisiä ympärillään.
    Hän yllyttää heidät nousemaan sotaan uutta Jerusalemia vastaan ja uskottelee sodan avulla voittavansa sen omakseen.]

    Raamatun mukaan, kun valvovat krsitityt on pois
    temmattu, voivat valvomattomat pelastua vain
    marttyyrikuoleman kautta - kun eivät pedonmerkkiä
    huoli, vaan pitävät kiinni Kristuksesta nyt.
    Peto hyökkää Israelia vastaan aj häpäiseen
    jälleenrakennetun Jerusalemin pyhäkön.
    Mutta Jeesus saapuu pyhien kanssa hallitsemaan
    tuhannen vuoden rauhanaikaa ja tuhoaa pedon joukot.

    Tuhannen vuoden lopussa saatana irti päästettynä
    villitsee jälleen antisemitismit hyökkäämään,
    vaikka varoitus on ollut olemassa, (Jes 66:23-24).
    Sitten tulee lopullinen tuomio.
    Asia käy ilmi 12. kohdassa ja Ilm 20. luvusta.
    Sekä profeetoissa, eritoten Sak 66. ja Sak 14.
    ---------------------------------------------------------------------

    Huom! 14. ja 15. kohta on jo todistettu sekasotkuksi ellenistien kynästä. Mm. väite, ettei
    tulevassa rauhanajassa lainkaan olisi syntiä. Saatana tosin on sidottu pois kiusaamasta,
    mutta SILTI liha on hieman heikko:

    Jes. 65:20 Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.

    [ egw-potaskaa: 14. Se ei onnistu, vaan tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Näin on kaikesta jumalattomuudesta, paholaisesta ja hänen seuraajistaan, tullut loppu ja tämä maa on tulella puhdistettu kaikesta synnin saastasta.
    15. Jumala luo uuden maan, jossa hän asuu aina ja iankaikkisesti pelastettujensa kanssa. Tämä maailma on ikuinen Jumalan valtakunta, jossa ei synti voi toista kertaa nousta. Jumala luo uutta, ja me saamme ihastella hänen tekojaan. Hän on rakkaus. Ainoa jälki ensimmäisestä, tuhotusta maailmasta on Kristuksen kantamat arvet käsissään, jaloissaan ja kyljessään. ]

    Olen toistuvasti todistanut palstalla, että uusi Jerusalem tosin lasketaan tänne alas.
    Mutta kun siinä ei Sanan mukaan ole temppeliä ja rauhanajassa kuitenkin on temppeli,
    jonka alta virtaa elävä vesi - niin ei tämäkään Jerusalem tule tuhotuksi pedon toimesta.
    Älkäämme tuomitko kadotukseen valheopin levittäjiä, vaan antakaamme sijaa Jumalan
    kostolle. Sillä Sana pidättää Jumalle yksinoikeuden kaikkeen kostoon!

    Tarvitsemme jumalanpelon ja armoherätyksen.
    Ellenismiä tai E.G. Whitea emme tarvitse.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Jumala sanoo, että minun lakini on totuus.
    Totuuden, lain täyttäjä on Jeesus Kristus Jumalan poika.
    Jeesus on tie totuus ja elämä. Tullut valkeudeksi ja paelastajaksi ihmisille.
    Lain täyttäjänä, tahrattamona, synnittömänä ottanut kantaakseen koko maailman synnin.
    Totuudessa on elämän ja kuoleman lähteet. Kummalle lähteelle on halusi?

    Älä häpise Jeesusta ja hänen työtään. Sapatin herra on Herra tänääkin. Ei Herraus katoa.

    Äänestä

  • Mistä ihmeestä sinä vedät tuon kirkko-oppisi?
    Siitäkö, kun adventikirkollisuus perustuu oikana kirkkona olemiseen?

    Evankeliumiin ei mitenkään kuulu mikään kirkollisuus. Kirkko on laitos, eikä kristinusko tunne mitään ihmisten kokoamia järjestöjä,yliopistoja tai professuureja.

    Näyttää sille, että yrität epätoivon vimmalla saada oma persoonasi mahtumaan kristioppisi sisälle.

    Äänestä

  • old_profile_32829 kirjoitti:

    ovat nämä lusiferin kannattajat?

    vaan ihmisiä, jotka eivät seuraa Jumalan selviä ohjeita. Jumala ei pelasta "kirkkokuntia", vaan hän pelastaa ja etsii ihmisiä.
    Joka ei seuraa Jumalan ohjeita, on Luciferin seuraaja. Hän yrittää eksyttää "valitutkin" näinä aikoina, joten Jumalan sana on jalkaimme lamppu ja valkeus meidän teillämme.
    "Valitut" ovat niitä, jotka seuraavat Karitsaa mihin hän ikinä menee, siis hän tekee sen mitä Jeesus ikinä opettaa. Valittu uskoo kaiken, mitä Jumalan sanassa sanotaan. Pyhä Henki ohjaa hänen kulkuaan kohti taivasta. Valitulla on usko yksin Jeesukseen, katse kiinnitettynä vain häneen ja hänen ristillä suoritettuun pelastustekoonsa.

    Äänestä

Tämä palsta on adventismista keskustelua varten. Adventismi tarkoittaa Jeesuksen paluun odotusta. Jos näin on, niin silloin tällä palstalla ei keskutella ainoastaan adventtikirkosta, vaan kaikista uskovista, jotka odottavat Jeesuken paluuta kunniassaan ja kirkkaudessaan. Tällä palstalla on valitettavasti keskitytty ppenkomaan yksinomaan adventtikirkkoa ja sen opetusta ja toimintaa. Täällä on syrjäytetty itse pääasia eli Jeesuksen paluu ja sen odottamiseen liittyvät asiat.

Mitä tulee Jumalan asenteeseen kaikkiin niihin, jotka Jeesukseen uskovat, niin se on todettava, että tätä joukkoa ei voida missään tapauksessa rajoitta yksinomaan adventtikirkkoon kuluvien joukkoon. Ei tarvitse muuta kuin luekea Joh. 3:16, niin jokainen voi huomata, miten avara Jumalan rakkaus todella on. Kiitos Herralle, että tuohon pelastettujen joukkoon saavat adventistitkin kuulua.

Äänestä

Vaimoni joka sairastaa masennusta,niin hänellä on paljon ystäviä eri kirkkokunnista,joilla on sama sairaus.

Meidän mielestämme Jumalan omia on kaikissa kirkkokunnissa ja seurakunnissa,kielissä ja kansoissa.

Me tapaamme kesäisin Orivedellä on ystäväpariskunta,joka kuuluvat helluntaiseurakuntaan,eikä meillä ole kokskaan riitaa oppikysymyksistä.

Kerran eräältä vanhalta adv.veljeltä kysyttiin,mikä on advettisanoma. Hänen vastauksensa oli:Vain yksin Jeesus,vain yksin Jeesus!Tähän oma sydämenikin yhtyy.

Äänestä

Adventistien kirjoituksissa nousee hyvin usein ajatus ainoasta oikeasta lopunajan seurakunnasta, joka on itsessään adventtikirkko. Koska eivät kanna luopumuksen merkkiä, eivät pidä sunnuntaita lepopäivänään, vaan pitävät kuuliaisuuden merkkiä sapattia.

Olkoonpa mikä tahansa kirkko tai seurakunta, joka sanoo;,
" vain meillä on totuus hallussa" on se silloin jo viimeistään harhassa.

Jeesus vain on tie, totuus ja elämä. Eikä sitä mikään yhteisö voi omistaa.

Äänestä
  • koska väität olevasi vieläkin parempi ja kaikkitietävä.

    Äänestä

annu42:n julistus - 15 kohtaa - myöntää 1-9 kohdissa
kaikkien uskovien pelastuvan.
Mutta loput kohdat, 10-15, muosostavat ahtaan
portin, josta pääsee läpi vain ellenisti.
Tutkin jika kohdan ja kommentoin kristittyjen
raamatullisella näkemyksellä.

------------------------------------

Huom!
10. Odotamme Jeesuksen takaisintuloa, koska hän on luvannut palata.
Kun hän tulee, hän tietää tarkasti, kenet hän täältä noutaa mukaansa Jumalan valtakuntaan. Hänellä on tässä maailmassa kansa, jonka vain hän tietää.
Siihen kuuluu ihmisiä kaikista kansoista, sukukunnista, heimoista ja kielistä.
HÄNEN OMANSA TUNTEVAT HÄNEN ÄÄNENSÄ JA NOUSEVAT
HÄNEN LUOKSEEN PILVIIN.

Joh. 6:44
Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.
Joh. 10:14
"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,
Joh. 10:27
Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
Ef. 4:30
Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka
--------------------------

Huom!
11. Kun tuo päivä koittaa, ja Jeesus saapuu, haudat avautuvat, Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, elossa olevat temmataan Kristusta vastaan yläilmoihin
[Ellenistien valhe: ..."ja jumalattomat kuolevat hänen ilmestyessään. He jäävät tänne maan lannaksi, ja näin paholainen on sidottu olosuhteiden kahleilla joukkoineen tähän maailmaan katsomaan kättensä töitä. Hänellä ei ole ketään kiusattavana."]

Matt. 24:40
Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
2. Tess. 2:6
Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
2. Tess. 2:7
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
1. Tess 4:16-17
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
------------------------------------------

12. [Adventtikorkon ellenistinen supervalhe:
"Nyt alkaa tuhannen vuoden aika taivaassa. Sen kuluessa kaikkien tänne jääneiden asiat tutkitaan. Näin selviää, miksi joku ei ole mukana, vaan on jäänyt pois Jeesuksen joukosta. Koko maailmankaikkeudelle selviää Jumalan rakkaudellisuus ja oikeamielisyys. Tuomioissaankin Jumala on rakkaus."]

Raamatun totuus - mitä tässä vaiheessa tapahtuu:
Ilm 20:1-5
Tuhatvuotinen valtakunta

1
Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet.
[2. Piet. 2:4; Juud. 6; Ilm. 9:1,2]
2
Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi,
[1. Moos. 3:1; Sak. 3:1; Ilm. 12:9]
3
syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven.
Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen.
Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa.
4
Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta.
Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden,
niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
[Dan. 7:9,22,27; 1. Kor. 6:2 | Ilm. 3:21, 5:10, 6:11]
5
Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. [1. Tess. 4:16

Ilm 20:6-9
6
Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa,
vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
[Ilm. 2:11 | Jes. 61:6; Room. 5:17; 1. Piet. 2:5; Ilm. 1:6, 5:10] [Sak 14:3-18] [Jes 66:20-24]
7
Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
8
ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa.
[Hes. 38:8,9; Ilm. 16:14]
9
Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.
[Ps. 78:68, 87:2 | 2. Kun. 1:10,12; Luuk. 9:54]

Ilm 20:10-15
10
Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta,
ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää,
aina ja ikuisesti.
[Ilm. 13:11, 14:10,11, 19:20]
11
Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään.
[Jes. 6:1; Matt. 25:31 | 2. Piet. 3:7]
12
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
[Dan. 7:10; Luuk. 10:20 | Matt. 16:27 ]
13
Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
14
Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.
[1. Kor. 15:26,54; Ilm. 2:11]
15
Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
[Ps. 69:29; Dan. 12:1; Matt. 25:41; Ilm. 19:20]
-----------------------------------------------

Huom!
13. [Ellenistisen adventtiopin supervalhe:
"Kun tuhat vuotta ovat kuluneet, Jeesus palaa kansansa kanssa takaisin tänne autioon maailmaan uuden Jerusalemin laskeutuessa alas taivaasta.
Nyt heräävät jumalattomat ja taas paholaisella on ihmisiä ympärillään.
Hän yllyttää heidät nousemaan sotaan uutta Jerusalemia vastaan ja uskottelee sodan avulla voittavansa sen omakseen.]

Raamatun mukaan, kun valvovat krsitityt on pois
temmattu, voivat valvomattomat pelastua vain
marttyyrikuoleman kautta - kun eivät pedonmerkkiä
huoli, vaan pitävät kiinni Kristuksesta nyt.
Peto hyökkää Israelia vastaan aj häpäiseen
jälleenrakennetun Jerusalemin pyhäkön.
Mutta Jeesus saapuu pyhien kanssa hallitsemaan
tuhannen vuoden rauhanaikaa ja tuhoaa pedon joukot.

Tuhannen vuoden lopussa saatana irti päästettynä
villitsee jälleen antisemitismit hyökkäämään,
vaikka varoitus on ollut olemassa, (Jes 66:23-24).
Sitten tulee lopullinen tuomio.
Asia käy ilmi 12. kohdassa ja Ilm 20. luvusta.
Sekä profeetoissa, eritoten Sak 66. ja Sak 14.
---------------------------------------------------------------------

Huom! 14. ja 15. kohta on jo todistettu sekasotkuksi ellenistien kynästä. Mm. väite, ettei
tulevassa rauhanajassa lainkaan olisi syntiä. Saatana tosin on sidottu pois kiusaamasta,
mutta SILTI liha on hieman heikko:

Jes. 65:20    Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.   

[ egw-potaskaa: 14. Se ei onnistu, vaan tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Näin on kaikesta jumalattomuudesta, paholaisesta ja hänen seuraajistaan, tullut loppu ja tämä maa on tulella puhdistettu kaikesta synnin saastasta.
15. Jumala luo uuden maan, jossa hän asuu aina ja iankaikkisesti pelastettujensa kanssa. Tämä maailma on ikuinen Jumalan valtakunta, jossa ei synti voi toista kertaa nousta. Jumala luo uutta, ja me saamme ihastella hänen tekojaan. Hän on rakkaus. Ainoa jälki ensimmäisestä, tuhotusta maailmasta on Kristuksen kantamat arvet käsissään, jaloissaan ja kyljessään. ]

Olen toistuvasti todistanut palstalla, että uusi Jerusalem tosin lasketaan tänne alas.
Mutta kun siinä ei Sanan mukaan ole temppeliä ja rauhanajassa kuitenkin on temppeli,
jonka alta virtaa elävä vesi - niin ei tämäkään Jerusalem tule tuhotuksi pedon toimesta.
Älkäämme tuomitko kadotukseen valheopin levittäjiä, vaan antakaamme sijaa Jumalan
kostolle. Sillä Sana pidättää Jumalle yksinoikeuden kaikkeen kostoon!

Ellenismiä tai E.G. Whitea emme tarvitse.
-------------------------------

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000034350880

Äänestä
  • ja perustuu katolisen kirkon vastauskonpuhdistukseen ja Raamatun halveksimiseen.

    Äänestä

Adventtikirkossa opetetaan että "me olemme lopunajan seurakunta, ainoita oikeassa, Jumalan valitsemia"

Kaikki muu on Babyloniaa

Toissa viikon Nykyajassa oli artikkeli sympatiasta, missä kirjoittaja käytti vielä "meistä" sanaa jäännöskansa.

Toivonlinnassa oli näkyseminaarissa, sama henki.
Raamatun teksti on se 144.000 lasimerellä...ja mehän kaikki jotka olemme täällä koolla kuulumme tähän porukkaan.

Mistä tiesti kaikista meistä nuorista, olemmeko uskossa? edes?

Kyllä on aivan avoimesti varoitettu esim Helluntailaisista.

Itselle tuli oikeen pelko heitä kohtaan.

Se on sitä saatanan synagoogaa, synnin lapsia.

Nyt kun on itse nähnyt niin aivan ihania Jumalanlapsia joka seurakunnassa.

"enemmän" uskossa kuin me....

Äänestä
  • saanatanan synägooga ei tarkoita ihmisiä, vaan mitä siellä opetetaan, onko opetus raamatullista vai onko se opittuja ihmiskäskyjä, tätä se varmasti tarkoittaa, koska jokaisessa seurakunnassa on todellisia uskovia, mutta myös on sekakansaa joukossa kaikissa seurakunnissa, koska me ihmiset olemme niin erilaisia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

stefanus kirjoitti:

tarkoitettu adventismista keskustelemiseen, niin tahtovatko palstalle mielipiteitään kirjoittelevat adventistit antaa adventismista juuri sen kuvan, että vain ja ainoastaan adventistit ovat Jumalalle otollista kansaa, johonka Jumala mielistyy, koskapa tässä aloitustani alempana on monta sellaista aloitusta, joissa siitä paasataan?

Entäs luterilaiset, helluntailaiset, vapaakirkolliset, yms. uskonyhteisöt, joita Jeesus ohjaa.
Eikö heitä em. adventistien mielestä noteerata Jumalan silmissä miksikään uskoviksi, vaikka Jeesus Kristus on itse kutsunut ja asettanut palvelukseensa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu