kun halutaan kirkkoherran vaalit uusiksi?
Miten
menetellään
8861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Osoitat vain, että vaaleissa on tapahtunut jokin laittomuus. Toinen vaihtoehto on kirkkoherran viran avoimeksi saattaminen, esimerkiksi järjestämällä kirkkoherralle ero.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirkkoherrankin vaalissa on jokaisella täysi-ikäisellä seurakuntalaisella ollut mahdollisuus vaikuttaa. Näin ollen kirkkoherraksi valittu on oikeasti seurakuntalaisten enemmistön valitsema. Kaikkia ei aina voi miellyttää, sitähän tämä demokratia on.
Jos taas ei käy äänestämässä niin on turha valittaa, sillä oikea hetki vaikuttamiseen on äänestyslipuketta täytettäessä.
vastauksesta. Entä sitten jos ilmenee vakavia puuteita ammattitaidossa, voiko asialle tehdä mitään?
lienee syytä saattaa asia piispan tutkittavaksi.
Jotenkin kyllä tuntuisi siltä, että kirkkoherran vaaliin ilmoittautuneiden ja siihen piispan asettamien ehdokkaiden ammattitaito olisi jo aiemmin punnittu ja pätevyydet tarkastettu. Edellyttäähän kirkkoherraksi pääseminen pappisvihkimystä ja käsittääkseni myös hieman työkokemustakin. Yleensä ennen vaaleja järjestetään myös ehdokkaiden koepalvelukset, joissa voi käydä tarkkailemassa ehdokkaiden ammattitaitoa palvelusten suorittamisessa. Muilta osin ammattitaitoa ei ehkä kuitenkaan voida testata etukäteen.
"Muilta osin ammattitaitoa ei ehkä kuitenkaan voida testata etukäteen"
Mutta voidaanko hakijat alistaa johonkin soveltuvuustestiin tms. Nimittäin seurakunnan työntekijoiden esimiehen tulisi olla yhteistyökykyinen ja osaava esimies. Helsingin tulevia kirkkoherranvaaleja silmälläpitäen tämä olis huomioitava asia.
Jotkut työnantajat teettävät tällaisia testejä. Niihin kuuluu kaikenlaisia asioita psykologin haastattelusta ryhmätöihin jne. Joillakin työpaikoilla ne otetaan sellaisenaan ja muualla lähinnä suuntaa-antavina. Itse näkisin tällaisten testien olevan enemmän suuntaa-antavia kuin absoluuttisia. Testit ovat kuitenkin melko lyhyitä, joten niissä on mahdollisuus antaa itsestään todellista parempi kuva, varsinkin kun tietää mitä testeillä pyritään osoittamaan. Ja vaikka testeissä todettaisiin kuinka yhteistyökykyiseksi, niin entäs jos alaiset osoittautuvat yhteistyökyvyttömiksi. Sellaisten alaisten käsittely on äärimmäisen vaikeaa kenelle hyvänsä. Ja kuten olen aiemmin todennut: kaikkia on mahdotonta miellyttää. Eikä esimiehen ensisijainen tehtävä edes ole miellyttää alaisiaan, vaan saada hommat hoidettua. Aina tulee vastaan sellaisia töitä, joita kukaan ei halua tehdä, joten esimiehen on määrättävä tekijä. Tällä en tietenkään anna siunaustani minkäänlaiselle simputukselle, esimiehen on aina pyrittävä tasapuolisuuteen.
Toinen asia on sitten voidaanko kirkolliseen työpaikkaan hakeva alistaa tällaiseen testiin. Henkilökohtaisesti en usko Kirkon sellaiseen lähtevän. Ja kuten jo aiemmin tässä keskustelussa totesin, kirkkoherranvaali on demokraattinen henkilövaali, jossa jokaisella täysi-ikäisellä seurakuntalaisella on oikeus vaikuttaa. Käyttäkäämme siis äänioikeuttamme myös kirkollisissa vaaleissa ja valitkaamme aina paras ehdokas, niin ei tarvita tällaista keskustelua. Uskoakseni perinteisesti kirkollisissa vaaleissa äänestysprosentti on jäänyt alhaiseksi. Ja jos minulta kysytään, niin minusta suurimmat valittajat protestoivat jo jättämällä äänestämättä tai tyhjää äänestämällä. Itse äänestän lähestulkoon kaikissa vaaleissa, mutta en ryhdy vaalituloksia kritisoimaan, vaikka tulos ei miellyttäisikään. Enemmistö on kuitenkin ollut lopputuloksen puolella. Voisi sanoa, että demokratian mukaisesti vaaleissa kansa on puhunut. Jos ei halua ääntään julki ajallaan, niin melko turhaa on perään huutelu.
joten yritän tällä saada sen esille.
on alkanut ja hän ei itse sitä huomaa?
Mitäs jos meneteltäisiinkin niin, että koetettaisiin tukea kirkkoherroja heidän vaativassa ja raskaassa työssään? Jätettäisiin omat usein ylimieliset ja tietämättömyyteen perustuvat luulot ja kaunat syrjään ja koetettaisiin nöyrtyä sen edessä, että kirkkoherra on enemmistön päätöksellä virkaansa haluttu.
Kun kirkkoherra on virkaansa korkean kirkonmiehen toimesta asetettu ja vaaleilla valittu, on kaikkinainen napina asiasta sopimatonta ortodoksille. Vasta jos kirkkoherra syyllistyy vakaviin virkavirheisiin, tarvitsee asioihin alkaa puuttua. Muuten meidän on parasta tyytyä kansan, Kirkon ja Jumalan tahtoon. Jos siis uskovia olemme.