Kirkniemen tehdas lakossa

Ossi Binn Laden

Kamala epämääräinen kasa paperimiehiä nähty liikkeellä Virkkalassa. Lauma mölisee kännissä, osa ehtoopuolen kulkijoita, kaikilla reilusti ylipainoa, tulitikkumiehen jalat. Joku kertoi, että Kirkniemen tehdas on suljettu lakon takia. Nyt se porukka pärisee tuossa keskustassa R-kioskin nurkilla. Voisiko joku saattaa ne onnettomat kotiinsa.

16

1259

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Don Lähteenmäki

      Paperitehdas on eräänlainen suojatyöpaikka ihmisille, jotka eivät osaa tehdä normaalia työtä. Suppean elämän piirin rakoillessa paperityömiehillä on taipumus kasaantua yhteen pallomaiseen muotoon kuten pesästään karanneet mehiläiset. paperimiehen pistoa ei tarvitse pelätä. Pahimmillaan hän saattaa aiheuttaa melu- ja hajuhaittoja. Hänellä on taipumusta ulostamisen tarpeen ilmettyä laskea lastinsa läheisen nurkan viereen. Meluun saattaa lievennystä tuoda suuhun työnnetty tuttipullo, jossa on olutta. Ei paperimies ole paha luonteeltaan. Hyvin ruokittuna hän on lauhkea. Ruokkikaa paperimiestä makkaralla. Varokaa sormianne tarjoillessanne makkaraa. Halvin laatu on parasta ja muovikuoria ei tarvitse poistaa. Paperimies syö muovikuoretkin.

    • Ali Kaida

      Hyvä Ossi, älä suotta pelästy paperimiehiä jotka parveilevat heille niin rakkaan ympäristön puuttuessa yllättäen heidän päivästään... Muuta pois sieltä paperimiesten saastuttamalta paikkakunnalta, jossa he vievät naisesikin, jotka rohkeasti ovat uskaltaneet ruokkia tuota rujoa rotua. Älä suotta kiinnitä heihin edes huomiota, sillä "aina löytyy joku..." paperimies päiväsi pilaamaan.

      • Tiina

        *meinaa vetää herneen nenään* kiitti vaan mun faija sattuu olemaan töissä siellä ja itekkin opiskelen paperialaa ja oon ollu töissä m-realilla enkä todellakaan oo mikään läski, haiseva, kaljaa juova äijä!


      • mizzo
        Tiina kirjoitti:

        *meinaa vetää herneen nenään* kiitti vaan mun faija sattuu olemaan töissä siellä ja itekkin opiskelen paperialaa ja oon ollu töissä m-realilla enkä todellakaan oo mikään läski, haiseva, kaljaa juova äijä!

        Taas nähdään, ketkä niihin paperitehtaisiin pääsee..
        Isi on töissä, niin kyllä tytärkin pääsee..
        Joka paperi/sellutehtaassa sama juttu.
        Itsellä on myös paperialan kolulutus hyvin arvosanoin, mutta mikään tehdas ei ole osoittanut kiinnostusta vaikka olen hakenut yli 3-vuotta aktiivisesti. Olen katkera, mutta antaa olla ku nyt on kuiteski palkka parempi ku jollain paperin rullaajalla...


      • Sunds-Defibrator
        mizzo kirjoitti:

        Taas nähdään, ketkä niihin paperitehtaisiin pääsee..
        Isi on töissä, niin kyllä tytärkin pääsee..
        Joka paperi/sellutehtaassa sama juttu.
        Itsellä on myös paperialan kolulutus hyvin arvosanoin, mutta mikään tehdas ei ole osoittanut kiinnostusta vaikka olen hakenut yli 3-vuotta aktiivisesti. Olen katkera, mutta antaa olla ku nyt on kuiteski palkka parempi ku jollain paperin rullaajalla...

        Noinhan se vieläkin valitettavasti menee. Paperiteollisuus on Suomessakin aivan sairaan vanhakantaista ja hyvin paikkakuntasidonnaista. Kirkniemi on Suomen eteläisin paperitehdas ja siellä on ehkäpä sittenkin se dynaamisin ja fiksuin porukka, ehkäpä.

        No, Kemijärven sellukombinaatissa (stora-enso) on jo aika velivenäläinen meininki...

        Kehitys paperi ja massateollisuudessa on aika hidasta, asenteellisesti. Tekniseti Suomessa ollaan toki kärjessä....paitsi ympäristön suojelussa. Kaukaan sellutehtaan kaltaisia mustalipeäpäästöjä ei helvetti sentään pitäis tapahtua, sivistysvaltiossa.


    • yleistä?

      Pientä kunnioitusta paperimiehiä kohtaan kiitos. Muistakaa, että nämä kaverit maksavat teidänkin toimeentulotukenne. Maksavat armottomasti veroja eli 50000 - 60000 euron vuosiansiosta maksetaan tommoset 20-25 t euroa veroa (>120 000 mk). Sillä elää monta "huono-osaista". Repikää siitä!

    • mörkö

      ne kuiteskin pyörittävät tämänkin paikkakunnan taloutta. Ruokakauppoja, rakennusfirmoja, autoliikkeitä, ravintoloita, Alkoa. älkää olko kateellisia.

    • puolesta

      Ei kannata haukkua paperimiehiä.He kuitenkin pyörittävät tämän maan taloutta.Muut tulevat katetun pöydän ääreen

    • Anneli Järvinen

      Eikös sieltä irtisanota 180 ihmistä?
      Jokin sopimus lakkaa ensi kuun puolessa välissä ja koko lauma pistetään ulos ja siitä romuläjästä valitaan sisälle jakojäännökset. Kaikki vakanssit jaetaan uudelleen. Mengele mittaa kielten ruskeavärisyyden ja sitä kautta jaotellaan vakanssit ylhäältä alaspäin.
      Olenkin huomannut Lohjalla harvinaisen paljon ruskean sävyisiä kieliä.

      • Helmi Taulu

        Eikös siitä mummon matikallakin laskemalla tule melko iso säästö tehtaalle vuodessa, jos ei tarvi noille 180 :lle maksaa palkkaa? Jestas sentään. Rahat ne on tiukoilla noilla paperitehtaillakin. Kova kilpailu ja ties mitä.


    • Nenni

      Niin, jokainen noista syöttiläistä maksaa tehtaalle välillisinä kuluina 100000 euroa, joten säästöä tulee 90 miljoonaa euroa. Kalliita miehiä nuo paperimiehet ja siksi he ovatkin niin pöyhkeinä kaupungilla kehuskelemassa itseään ja tulojaan ja siinä ohessa mielessä on pillu, mutta kaikkihan ymmärtävät paperimiehen olevan lerppukullisen juopon, jota naiset vain käyttävät hyväkseen ostattamalla tällä drinkkejä ja maksattamalla taksin.
      Taitaa tulla hurjat vuodet, kun paperimies tekee sukupuuttoaan.

      • Pena

        Täytyy yrittää ymmärtää eikä olla katkera paperimiehelle, hän on sentään meidän yhteiskuntamme tukipilari. Se että hän on pöyhkeilevä ja kerskaileva ja laiska ovat sellaisia asioita jotka meidän pitää hyväksyä. Paperimies on sentään se joka kuluttaa ja ostaa kaikkea tarpeetontakin ja samalla pitää tätä yhteiskuntaa yllä.


      • Ymmärrän
        Pena kirjoitti:

        Täytyy yrittää ymmärtää eikä olla katkera paperimiehelle, hän on sentään meidän yhteiskuntamme tukipilari. Se että hän on pöyhkeilevä ja kerskaileva ja laiska ovat sellaisia asioita jotka meidän pitää hyväksyä. Paperimies on sentään se joka kuluttaa ja ostaa kaikkea tarpeetontakin ja samalla pitää tätä yhteiskuntaa yllä.

        Paperimies elää tosiaan kädestä suuhun. Kaikki tuleva on menevä ja missään ei näy putken päätä. Paperimiehellä aina samat nuhruiset vaatteet, nuo tikkitakit jo 70-luvulta tutut ja ne vakosamettihousut hän laittaa, kun pillua tekee mieli. Vanha puvuntakki on jo piukka hartiaseudulla ja olalla loistavat 25 vuotta vanhat hilseet.
        Raha kiertää kehän; paperimies häkissään ihmettelee.


    • Anneli Kunnas

      Jäljelle jääneet saavat 55 senttiä lisää pituutta. Minua hävettää myydä työkaverini. Tunnen olevani Juudas. Mutta paperimieshän myy vaikka äitinsä saadakseen palkanlisää.
      Ja se vitun yhden päivän lakko tuntuu naurettavalta. Se on yhtä naurettava yritys AY-liikkeen puolelta kuin TU:n esittämä 15 minuutin lakko. Onhan niiden kauluspaitojen jotain esitettävä palkkansa takia.
      Todellisuus on loitonnut kauaksi. Todesta erkaantuneet pulskat ay-toimitsijat möllöttävät menneisyydessä, kun heidän pitäisi nähdä tulevaisuus.

    • Jouni Lampinen

      Onko se niin, että ne elukat saavat 1500 euroa joulurahaa ja palkat nousevat yhden euron tunnilta? Minusta asia kuulostaa sangen hankalalta ollakseen totta.
      Mitä sitä oikein höpötellään valtakunnan päällimmäisessä iltapäivälehdessä ihan niitä ja näitä? Minusta paperiliiton lakko lisää tuon arvioidun 30 miljoonan edestä seutukuntien ravintolamyyntiä. Ovathan paperimiehet aikamoisia juoppoja ja joku on sanonut paperimiehen omivan geeneissään alkoholismin.
      Ovat he aikamoisia läskisiä äijiä, rasvankäryisiä. Ei ihme vaimojen lähteä ja lasten tukehtua tyhmyyteen.

      • Lissu

        tässä on yks tuleva paperi"mies" ja ne paperimiehet kenet mä tunnen niin eivät ole rasvankärysii / alkoholisteja / läskejä..miks aina pitää yleistää? taidatte olla vaan kateellisia kun ette saa yhtä hyvää palkkaa ja ootte jossain paskahommis tai työttömii luusereita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      653
      8014
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      468
      2296
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2220
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1791
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1292
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1180
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      854
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      833
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      766
    Aihe