Lapsiperheet ahtaalla
Julkaistu: 13.4.2008 Helsingin sanomissa
Hallituksen päätös tehdä päivähoitomaksuihin kerralla kuuden vuoden inflaatiotarkistukset askarruttaa Savon Sanomia.
"Hallitus perusteli korotuksia kustannusten ja palkkojen nousulla. Peruste on sinänsä täysin hyväksyttävissä. Ristiriitaiseksi korotukset tekee se, että etuuksia ei ole sidottu indeksiin, vaikka eduskunta on edellyttänyt sitä jo vuosia sitten."
"Lapsilisien korottaminen on toistuvasti esillä ennen eduskuntavaaleja. Ilmeisesti ehdokkaat ovat todenneet sen äänestäjiin tehoavaksi vaaliteemaksi. Lopulta korotukset ovat jääneet vähäisiksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtavan asiantuntijan Esa Iivosen mukaan lapsilisien ostovoima on merkittävästi alhaisempi kuin 1990-luvun puolivälissä."
"Useissa selvityksissä on todettu, että lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt kansantalouden voimakkaasta kasvusta huolimatta."
"Monessa lapsiperheessä eletään niin tarkassa taloudenpidossa, että muutamilla kympeilläkin on merkitystä ja korotusten jälkeen menoja ja tuloja on tarkasteltava uudelleen. Keskimääräistä muhkeampien palkankorotusten vaikutuskin on jäämässä vähäiseksi."
"Jos hallitus on todella sitä mieltä, että perheissä tulisi olla useampia lapsia, sen pitäisi näkyä myös politiikassa. Yksinkertaisimpia keinoja olisi lapsilisien tuntuva korottaminen."
Pienenä pehmennyksenä päivähoidon korotuksissa nostetaan hoitomaksun pohjana olevia perheen tulorajoja 19,7 prosenttia, Etelä-Suomen Sanomat toteaa.
"Esimerkiksi neljän hengen perheessä hoitomaksu on katossa, jos perheen yhteenlasketut bruttotulot ovat noin 4600 euroa kuussa."
"Tällainen perhe on hoitomaksutaulukossa 'suurituloinen' ja pulittaa maksuja sen mukaan. Kuitenkin heidän yhteiset tulonsa ovat vähäisemmät kuin ovat tilastojen mukaan kahden palkansaajan keskiansiot. On miltei rienausta laskea heidät hyvätuloisiksi."
Lehtomäki vai Kanki-Kaikkonen? Selvemmin ei poliitikko voisi ilmoittaa haastavansa puolueensa istuvan puheenjohtajan kuin Paula Lehtomäki, kirjoittaa Aamulehti.
Lehti lainaa Lehtomäen lausuntoa: "En ole sanonut olevani ehdolla, mutta en myöskään ole luvannut, etten ole. Sillä, että joku toinen kertoo omista näkemyksistään, ei ole merkitystä."
"Lehtomäen siirto oli vastaveto Matti Vanhasen pyrkimyksille. Tämä kun on jo ehtinyt tehdä tiettäväksi, että hänen tarkoituksensa on jatkaa paitsi keskustan puheenjohtajana vuoteen 2015 saakka myös pääministerinä vielä kolmannen kauden."
"Onhan se hyvä, että pääministerissä on virtaa ja hän on sitoutunut tehtäviinsä. Vanhasen pyrkimyksissä vain on täysin ennenaikainen ja vähän korskeakin maku, hänen toinen pääministerikautensahan ei ole vielä ehtinyt edes lähelle puoltaväliä."
"Äänestäjissä ja etenkin keskustavaikuttajissa näin pitkälle menevät aikeet ovat omiaan ruokkimaan spontaania vastareaktiota, kun ihmiset alkavat epäillä, että Vanhanen pitää jo itseään korvaamattomana."
"Moni keskustavaikuttaja oli luultavasti vain tyytyväinen, kun Lehtomäki paljasti poliittiset ambitionsa ja pani näin kapuloita Vanhasen rattaisiin."
Viisi pääministerivuotta ovat jättäneet jälkensä Matti Vanhasen pitkään olemukseen: "Pää on jo niin korkealla, ettei sieltä alas rahvaan pariin näe", kirjoittaa
Turun Sanomien päätoimittaja Aimo Massinen. "Tämä hallitus istuu todennäköisesti koko vaalikauden. Mutta keskustan puheenjohtajan tuoli alkaa jo horjua."
"Tulevan kesän puoluekokouksessa Vanhanen valittaneen vielä uudelleen keskustan johtoon, mutta 2010 tilanne on jo aivan toinen. Silloin vahvoilla on Paula Lehtomäki, 35, joka olisi tuore, vetävä voima myös pääministeriehdokkaaksi seuraavan vuoden vaaleihin. Tai ehkä silloin media on nostanut vielä suuremmaksi suosikikseen tähtitanssija Antti 'Kanki' Kaikkosen, 34? 'Kanki-Kaikkonen koikkelehtii keskustan keulaan!' olisi komealta kalskahtava iskulause."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Muuta valittamista ei näköjään enää keksitä, kuin lapsiperheet? Ihmiset ovat siinä iässä terveitä, vahvoja ruumiiltaan. Rahaa ihan toista luokkaa, kuin alle 1000€ eläkeläisillä. Ongelma on vain siinä, kun ollaan lapsentekoiässä, niin kaikki haluamiset, ovat silloin myös huipussaan? Eikä tämä ryhmä osaa ajatella, että joskus on mennyt nuoruus, terveys ja myös rahat? Kyllä silloin on nykymaailmassa aika rahaton, jos bruttotulot ovat alle 1000€ kk.
jää minulla alle 400e/kk pienen boxini vuokran jälkeen siinä sitä centinvenytystä piisaa.Lapsiperheillä on menotkin toista luokkaa katsoppa vaikka lastenvaatteiden hintoja ja kaikkea
ei kirppikseltäkään saa.Päiväkotimaksut yhdeltä on 200e ja mikäli on yksinhuoltaja ja osaaikatyössä niin kyllä sitä tosi pulassa on.
Meitä köyhiä kun on kovin erilaisia.työttömiä
osaaikatyön tekijöitä,opiskelijoita eläkeläisiä
ja meidän ei kannata toisiamme kadehtia.
mukaan ja vain tuloista yli 3000 € / kk menee tuo täysi maksu.
Käsittämätöntä tulla tänne jauhamaaan pelkää potaskaa.
mut jospa nekin tuntee itsensä köyhäksi? Se on niin suhteellista, kuka mitenkin.