Suomalaisten alkoholinkulutus ei ole lähelläkäään maailman huippua
Mutta yhdessä suhteessa suomalaiset poikkeavat muista.Humalatilan julkinen näyttäminen ei ole Suomessa häpeällistä ja niinpä Suomessa näkee humalaisia enemmän kuin maissa joissa juodaan jopa puolet enemmän viinaa kuin Suomessa
Suomalaisessa kulttuurissa humalassa liikkuminen on miehekästä eikä häpeällistä
Voimakas humaltuminen ja sen häpeilemätön näyttäminen on Suomessa miehekästä ja hyväksyttyä
Hyväksykäämme tämä asia osana kulttuuriamme
Humalan näyttäminen ei ole Suomessa
17
758
Vastaukset
- raitis mies
Kännissä örveltäjät ovat arvaamattomia käytökseltään, kuvottavia, sikamaisia, ääliöitä, idiootteja! Ja vieläpä humalassa tehdyt typeryydet tuntuvat olevan yleisesti hyväksyttyjä, humalatilaan vetoamalla saa kaiken anteeksi!! SAIRASTA!!
Jos tämä humalassa örveltäminen on suomalaista kulttuuria niin HÄPEÄN OLLA SUOMALAINEN!
Itse en käytä alkoholia ollenkaan, en tarvitse moista paskalitkua elämääni tärvelemään.- keijo
paa lehteen
- koska
Suomalaiset on juoneet samalla tavalla satoja vuosia, eli humalahakuinen häpeilemätön juominen on syvälle suomalaiseen kulttuuriin juurtunut tapa
Näin syvälle kansaan juurtuneita tapoja ei hetkessä muuteta millään keinolla
Aina voi yrittää
- vaari
vilkkaan mielikuvituksesi tuottamasta fixideastasi.
>Hyväksykäämme tämä asia osana kulttuuriamme.
Minkähän kulttuurin veikutuspiirissä on mielestäsi kasvanut ja elää se alkoholisoituneiden suomalaisten pääjoukko, joka häpeää juomistaan ja inhoaa tämän vuoksi myös itseään? - che
Tulee itse käytettyä viinaa aika harvoin, kertasatsina sitten toisaalta enemmän. Näissä tapauksissa tulee kännissä toikkaroitua kapakasta toiseen, taksijonoon ym.
Riitaa en haasta koskaan enkä pidä kännissä meteliä. En ymmärrä ketä haittaa, jos pari-kolme kertaa vuodessa olen kadulla, bussissa tai muualla selvästi humaltuneena. Humalassa on ihmisen hyvä olla. Sikalärvit olen todella harvoin.
Humaltuminen on tärkeä osa suomalaisuutta, erityisesti suomalaisen miehen elämää. Ne ihmiset, jotka paheksuvat toisia kulkijoita ja kadun tallaajia, voivat kääntyä itseensä ja miettiä omaa suvaitsemattomuuttaan ja sen syitä. Rivouksien huutelu ja seinien kuseskelu on tietenkin aina väärin.- RAITIS MIES
Se nyt vaan on niin että humalaisilla häviää estot käyttäytyä asiallisesti joten ne on täysin arvaamattomia.
Voitko perustella minkä takia muka suomalaisen miehen elämään pitäisi kuulua humalassa toikkarointi? En usko tuota ollenkaan, viinaa ei tarvitse juoda vain siksi että joskus menneinä vuosikymmeninäkin on ukot sikailleet umpikännissä, se on huono perinne joka joutaa katkaista pois!
Humalassa julkisella paikalla esiintymiseen pitäisi puuttua vieläkin tehokkaammin, kännissä örveltäjät putkaan!
Mikä helvetti tässä maassa on vialla kun useimmat ei kestä selvinpäin tätä elämää, rappioalkoholisti puliukkoja riittää, masennuslääkkeitä kuluu tilastojen kärkivauhtia, itsemurhaluvutkin ovat huomiota herättävän suuret tässä maassa? Nyt puututaan vain seurauksiin eikä itse pahoinvoinnin syihin. - vaari
tai merkittävän suuri osa suomalaisista todella näin "ainutlaatuisella" tavalla humaltumiseen ja humalahakuiseen juomiseen? Eli kuka on ja missä mielessä oikeassa?
>yhdessä suhteessa suomalaiset poikkeavat muista. Humalatilan julkinen näyttäminen ei ole Suomessa häpeällistä . . .Voimakas humaltuminen ja sen häpeilemätön näyttäminen on Suomessa miehekästä ja hyväksyttyä?
Tähän asti olen luottanut kokemusperäisiin kertomuksiin ja erilaisiin selvityksiin, joiden mukaan huomattava osa irlantilaisista juo viinaa vähintään yhtä humalahakuisesti ja reippaasti kuin osa "miehekkäistä" suomalaisista.
Ja ainakin vielä muutama vuosikymmen sitten pääosa suomalaisista ei pitänyt voimakkaan humaltumisen häpeilemätöntä näyttämistä hyväksyttynä. Näin suhtautui omaan juomiseensa tuolloin myös pääosa niistä alkoholisoituneista kohtalotovereistani, joita tapasin eri hoitolaitosten asiakkaana. Tämän joukon pääosa inhosi juomistapaansa ja sen vuoksi myös itseään,
Vaikka suhtautumistapojemme väitetään viime vuosikymmninä tulleen monessa mielessä suvaitsevaisemmiksi ja "vapaammiksi", niin käytännön (ei siis mielikuvien) tasolla esimerkiksi työantajat antavat kenkää ja työntekijäjärjestöjen edustajat ohjaavat vähänkin humaltuneena tavatun työntekijän kokemusteni mukaan hoitoon huomattavasti entistä nopeammin. Jos "suomalaisten" suhtautuminen tämänkaltaisiin "nautintoihin" on muuttunut, niin siitä on tullut entistä kaksinaismoralistisempaa (ala USA) Toisaalta yksilöt voivat mielikuvien tasolla "toteuttaa itseään" ihan miten lystäävät mutta toisaalta mitä vähäisin poikkeaminen "yleisesti hyväksytystä" (pääoman määrittämistä) normeista johtaa ankariin sanktioihin.
> niinpä Suomessa näkee humalaisia enemmän kuin maissa joissa juodaan jopa puolet enemmän viinaa kuin Suomessa
Avaukseni "Venäläisyyteen hurahtanut juppihipistä" tai jotain sinnepäin sai tämän ketjun avaajan oikaisemaan "ennakkoluuloja" käsitelleestä ohjelmasta esittämiäni komentteja. Oikaisun ydinsanoma oli tämä: Suomalaisten ja venäläisten juomistapaojen erot ovat kulttuurieroja. Kulttuurien tutkimus on kuulemani mukaan nykyisin muodissa mm. yliopistomaailmassa. Tämä saattaa asettaa monet nykyisin puhtaasti yksilöllisiksi käsitetyt ongelmat jossain suhteessa yhteiskunnallisiin yhteyksiinsä. Ja hyvä näin. Mutta jos ja tässä tapauksessa kun käsite kulttuuri vain ympätään johonkin, esim. erilaisista juomatavoista muodostuneiden mielikuvien joukkoon, se tekee selviteltävistä ongelmista vain entistä vaikeammin lähestyttäviä ja ymmärrettäviä. - vaari
RAITIS MIES kirjoitti:
Se nyt vaan on niin että humalaisilla häviää estot käyttäytyä asiallisesti joten ne on täysin arvaamattomia.
Voitko perustella minkä takia muka suomalaisen miehen elämään pitäisi kuulua humalassa toikkarointi? En usko tuota ollenkaan, viinaa ei tarvitse juoda vain siksi että joskus menneinä vuosikymmeninäkin on ukot sikailleet umpikännissä, se on huono perinne joka joutaa katkaista pois!
Humalassa julkisella paikalla esiintymiseen pitäisi puuttua vieläkin tehokkaammin, kännissä örveltäjät putkaan!
Mikä helvetti tässä maassa on vialla kun useimmat ei kestä selvinpäin tätä elämää, rappioalkoholisti puliukkoja riittää, masennuslääkkeitä kuluu tilastojen kärkivauhtia, itsemurhaluvutkin ovat huomiota herättävän suuret tässä maassa? Nyt puututaan vain seurauksiin eikä itse pahoinvoinnin syihin.Tanskanmaalla tai Suomessa taitaa olla vaikea ellei peräti ratkaisematon ongelma. Tästä kertoo sekin, että tartut viestissäsi ensin seurauksiin, mutta etsit sitten Jepen juomisen syitä.
>Humalassa julkisella paikalla esiintymiseen pitäisi puuttua vieläkin tehokkaammin, kännissä örveltäjät putkaan!
>Nyt puututaan vain seurauksiin eikä itse pahoinvoinnin syihin.
Keskustelu jälkimmäisestä aihepiiristä on mielestäni aina ja varsinkin nykyisin paikallaan. - che
RAITIS MIES kirjoitti:
Se nyt vaan on niin että humalaisilla häviää estot käyttäytyä asiallisesti joten ne on täysin arvaamattomia.
Voitko perustella minkä takia muka suomalaisen miehen elämään pitäisi kuulua humalassa toikkarointi? En usko tuota ollenkaan, viinaa ei tarvitse juoda vain siksi että joskus menneinä vuosikymmeninäkin on ukot sikailleet umpikännissä, se on huono perinne joka joutaa katkaista pois!
Humalassa julkisella paikalla esiintymiseen pitäisi puuttua vieläkin tehokkaammin, kännissä örveltäjät putkaan!
Mikä helvetti tässä maassa on vialla kun useimmat ei kestä selvinpäin tätä elämää, rappioalkoholisti puliukkoja riittää, masennuslääkkeitä kuluu tilastojen kärkivauhtia, itsemurhaluvutkin ovat huomiota herättävän suuret tässä maassa? Nyt puututaan vain seurauksiin eikä itse pahoinvoinnin syihin.Ei suomalaisen miehen elämään tietenkään pidä kuulua känniläinen toikkarointi, mutta se saa kuulua. Puhuin oikeudesta olla humalassa, en velvollisuudesta. Loppujen lopuksi humalaisista käyttäytyy asiattomasti aika pieni osa, mutta niin äänekkäästi että kaikki huomaavat. Suurin osa suomalaisista on melkoisia jurottajia myös kännissä.
En tiedä oletko koskaan juonut viinaa. Jos et ole, niin arvostan sinua kyllä. Mielestäni kuitenkin eräs elämän tähtihetkiä on saapua lauantaiaamuna kunnon krapuloissa kantabaariin, tavata siellä hyviä ystäviä, ottaa tasoittavia (yöhön asti) ja parantaa maailmaa. Seuraava aamu on tietysti edellistä pahempi.
Oletko varma, että viinan kieltämisellä itsemurhaluvut pienenisivät. Olen hyvin selvillä viinan aiheuttamista ongelmista sekä käyttäjälle itselleen että perheelle (aivan lähipiirissäni on vaikeita tapauksia). Mutta on viina myös pirun hyvä stressilääke, jos juominen on satunnaista ja jää sellaiseksi. Suurkuluttajalla juominen alkaa tietysti itsessään aiheuttamaan stressiä, jota poistaakseen juo lisää ... jne. Kyllä ne pahoinvoinnin perimmäiset syyt löytyvät jostain muusta kuin viinasta itsestään. Juoppoja toki täytyy auttaa katkaisemaan riippuvuutensa.
Minä kirjoitan tätä hiukan pilke silmäkulmassa, koska jotkut ottavat asian mielestäni turhan vakavasti. Tosin suuresti arvostamani Veikko Huovinen on laulanut viinan ylistyslaulut tuhat kertaa paremmin. Huovinen ei edes ole mikään kova viinamäen mies, mutta on löytänyt tien alan miehen sieluun. Eräs lausahdus menee muistaakseni jotenkin näin: jos mies ei pysty ottamaan viinaryyppyä yököttelemättä, on parempi jättää juominen nille ketkä sen osaa. - Jooseppi
Häpeällinen ei ehkä ole oikea sana, äärimmäisen nolo pikemminkin. Verrataan humalassa toikkarointia vaikka siihen että kuset vahingossa housuusi julkisella paikalla - kukaan tuskin siitä raivostuu, voihan sinulla olla joku sairaus tai muuta... Mutta jos se ei sinua itseäsi nolostuta, vaan hymyilet leveästi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, housut märkänä - nii-in, sinua pidettäisiin todella pimeänä. Samanlaisina pidetään etelä-euroopassa estottomasti käyttäytyviä humalaisia Pohjoismaalaisia.
- che
vaari kirjoitti:
tai merkittävän suuri osa suomalaisista todella näin "ainutlaatuisella" tavalla humaltumiseen ja humalahakuiseen juomiseen? Eli kuka on ja missä mielessä oikeassa?
>yhdessä suhteessa suomalaiset poikkeavat muista. Humalatilan julkinen näyttäminen ei ole Suomessa häpeällistä . . .Voimakas humaltuminen ja sen häpeilemätön näyttäminen on Suomessa miehekästä ja hyväksyttyä?
Tähän asti olen luottanut kokemusperäisiin kertomuksiin ja erilaisiin selvityksiin, joiden mukaan huomattava osa irlantilaisista juo viinaa vähintään yhtä humalahakuisesti ja reippaasti kuin osa "miehekkäistä" suomalaisista.
Ja ainakin vielä muutama vuosikymmen sitten pääosa suomalaisista ei pitänyt voimakkaan humaltumisen häpeilemätöntä näyttämistä hyväksyttynä. Näin suhtautui omaan juomiseensa tuolloin myös pääosa niistä alkoholisoituneista kohtalotovereistani, joita tapasin eri hoitolaitosten asiakkaana. Tämän joukon pääosa inhosi juomistapaansa ja sen vuoksi myös itseään,
Vaikka suhtautumistapojemme väitetään viime vuosikymmninä tulleen monessa mielessä suvaitsevaisemmiksi ja "vapaammiksi", niin käytännön (ei siis mielikuvien) tasolla esimerkiksi työantajat antavat kenkää ja työntekijäjärjestöjen edustajat ohjaavat vähänkin humaltuneena tavatun työntekijän kokemusteni mukaan hoitoon huomattavasti entistä nopeammin. Jos "suomalaisten" suhtautuminen tämänkaltaisiin "nautintoihin" on muuttunut, niin siitä on tullut entistä kaksinaismoralistisempaa (ala USA) Toisaalta yksilöt voivat mielikuvien tasolla "toteuttaa itseään" ihan miten lystäävät mutta toisaalta mitä vähäisin poikkeaminen "yleisesti hyväksytystä" (pääoman määrittämistä) normeista johtaa ankariin sanktioihin.
> niinpä Suomessa näkee humalaisia enemmän kuin maissa joissa juodaan jopa puolet enemmän viinaa kuin Suomessa
Avaukseni "Venäläisyyteen hurahtanut juppihipistä" tai jotain sinnepäin sai tämän ketjun avaajan oikaisemaan "ennakkoluuloja" käsitelleestä ohjelmasta esittämiäni komentteja. Oikaisun ydinsanoma oli tämä: Suomalaisten ja venäläisten juomistapaojen erot ovat kulttuurieroja. Kulttuurien tutkimus on kuulemani mukaan nykyisin muodissa mm. yliopistomaailmassa. Tämä saattaa asettaa monet nykyisin puhtaasti yksilöllisiksi käsitetyt ongelmat jossain suhteessa yhteiskunnallisiin yhteyksiinsä. Ja hyvä näin. Mutta jos ja tässä tapauksessa kun käsite kulttuuri vain ympätään johonkin, esim. erilaisista juomatavoista muodostuneiden mielikuvien joukkoon, se tekee selviteltävistä ongelmista vain entistä vaikeammin lähestyttäviä ja ymmärrettäviä.En todellakaan jaksa suhtautua asiaan vakavasti. Alkoholismin aiheuttamat sairaudet ja alkoholismi on vakava asia, johon pitää puuttua. Alkoholisti on myös usein todella loppuunkulunut ihminen, jolta viina on vienyt kaiken. Ilmeisesti keskustelussa oli kyse kuitenkin katukuvan humalaisista. En valitettavasti nähnyt ohjelmaa.
Kadulla esiintyvistä humalaisista suurin osa ei ole alkoholisteja vaan tavallisia duunareita, toimihenkilöitä, johtajia ja työttömiä perjantaipullon ja kapakkakierroksen jälkeen. Joukossa on myös onnettomia puliukkoja, jotka ovat hetken onnellisia humalassa.
Käsittääkseni kunnon tuiterissa hoipertelevat yksilöt herättävät valtaväestössä lähinnä säälinsekaista hilpeyttä. Tosin kyllä humalikot joutuvat kohtaamaan myös suvaitsemattomuutta, jopa rasismia selväpäisiltä möllöttäjiltä, jotka laput silmillä kulkevat ruuhkaliikenteessä. Toiset taas ovat vapaalle ja iloiselle vesselille avoimen kateellisia. Toisilla kateuden tunne purkautuu pintaan katkeruutena ja vihana.
Kuten tuot esille, myös työnantajat ovat kadottaneet huumorintajunsa ja ymmärryksensä punanenäistä ystäväämme kohtaan. Jyrkimmät alkavat krapulapäivänä ehdotella katkaisuhoitoa lopputilin uhalla. Toiset taas jakelevat niska punaisena viimeisiä varoituksia.
Ei oteta vaari asiaa vakavasti. Jos muualla maailmassa paheksutaan Suomen katukuvassa esiintyviä juoppoja, niin mitä sitten. On heidän oma ongelmansa, jos he haluavat muodostaa suomalaisista niin yksipuolisen kuvan. Saksalaisista kulki yhteen aikaan paljon tarinoita kuinka he putsaavat seisovat pöydät muovipusseihinsa, vievät maitolaitureilta tummelit sulatejuustoksi, kulkevat aina omissa eväissä ja varastavat minkä kerkiävät. Tämähän ei pitänyt lainkaan paikkaansa ja nyt puheet ovat muuttuneet, kun ihmiset tietävät enemmän Saksasta ja saksalaisista.
Jos joku häpeää humalaisia esitellessään kaupunkikuvaa ulkomaiselle vieraalleen, turha huolestua. Vieras saattaa ihmetellä humalaisia, mutta huomaa kyllä ettei Suomen katukuvassa näy ostoskärryjä kuskaavia kerjäläisiä eikä muita yhteiskunnan kelkasta pudonneita, joihin turvaverkkomme ei ulottuisi. Hän ymmärtää myös sen, että meillä humalaisilla on ihmisarvonsa mukainen oikeus kulkea kaduilla ja missä haluavat, toisin kuin jossain muualla missä eliitti siivotuttaa ei-toivotut yksilöt pois silmistään. - vaari
che kirjoitti:
En todellakaan jaksa suhtautua asiaan vakavasti. Alkoholismin aiheuttamat sairaudet ja alkoholismi on vakava asia, johon pitää puuttua. Alkoholisti on myös usein todella loppuunkulunut ihminen, jolta viina on vienyt kaiken. Ilmeisesti keskustelussa oli kyse kuitenkin katukuvan humalaisista. En valitettavasti nähnyt ohjelmaa.
Kadulla esiintyvistä humalaisista suurin osa ei ole alkoholisteja vaan tavallisia duunareita, toimihenkilöitä, johtajia ja työttömiä perjantaipullon ja kapakkakierroksen jälkeen. Joukossa on myös onnettomia puliukkoja, jotka ovat hetken onnellisia humalassa.
Käsittääkseni kunnon tuiterissa hoipertelevat yksilöt herättävät valtaväestössä lähinnä säälinsekaista hilpeyttä. Tosin kyllä humalikot joutuvat kohtaamaan myös suvaitsemattomuutta, jopa rasismia selväpäisiltä möllöttäjiltä, jotka laput silmillä kulkevat ruuhkaliikenteessä. Toiset taas ovat vapaalle ja iloiselle vesselille avoimen kateellisia. Toisilla kateuden tunne purkautuu pintaan katkeruutena ja vihana.
Kuten tuot esille, myös työnantajat ovat kadottaneet huumorintajunsa ja ymmärryksensä punanenäistä ystäväämme kohtaan. Jyrkimmät alkavat krapulapäivänä ehdotella katkaisuhoitoa lopputilin uhalla. Toiset taas jakelevat niska punaisena viimeisiä varoituksia.
Ei oteta vaari asiaa vakavasti. Jos muualla maailmassa paheksutaan Suomen katukuvassa esiintyviä juoppoja, niin mitä sitten. On heidän oma ongelmansa, jos he haluavat muodostaa suomalaisista niin yksipuolisen kuvan. Saksalaisista kulki yhteen aikaan paljon tarinoita kuinka he putsaavat seisovat pöydät muovipusseihinsa, vievät maitolaitureilta tummelit sulatejuustoksi, kulkevat aina omissa eväissä ja varastavat minkä kerkiävät. Tämähän ei pitänyt lainkaan paikkaansa ja nyt puheet ovat muuttuneet, kun ihmiset tietävät enemmän Saksasta ja saksalaisista.
Jos joku häpeää humalaisia esitellessään kaupunkikuvaa ulkomaiselle vieraalleen, turha huolestua. Vieras saattaa ihmetellä humalaisia, mutta huomaa kyllä ettei Suomen katukuvassa näy ostoskärryjä kuskaavia kerjäläisiä eikä muita yhteiskunnan kelkasta pudonneita, joihin turvaverkkomme ei ulottuisi. Hän ymmärtää myös sen, että meillä humalaisilla on ihmisarvonsa mukainen oikeus kulkea kaduilla ja missä haluavat, toisin kuin jossain muualla missä eliitti siivotuttaa ei-toivotut yksilöt pois silmistään.Internetissä sattuu ja tapahtuu. "Mainostin" Telakkaa kahdesta syystä:
1.sen toimittajat eivät vain myy itseään ja ohjelmaansa kaupallisena tuotteena, vaan ovat poikkeuksellisen raikkaita nuoria, jotka löytävät ohjelmiinsa itsensä kaltaisia ajatusmaailmaltaan ja suhtatumistavoiltaan urautumattomia ihmisiä. ( tämän vuoksi epäilin, ettei näin poikkeuksellisesta ohjelmasarjasta tule pitkäikäistä)
2. kyseinen ohjelma suomalaisten ja venäläisten ennakkoluuloista toisiaan kohtaan "pysyi kasassa" eikä hajonnut pirstaleiksi.(Innostuin kirjoittamaan asiasta kenties myös siksi, että tyttäreni nauhoitti sen voidakseen arvioida saisiko siitä materiaalia uuteen "venäläisen draaman" nimellä kulkevaan opetustyöpajaansa)
Suomalaisten turistien Pietarin katukuvassa näkyvä alkoholin käyttö oli vain yksi ohjelmassa esille tullut yksityiskohta. Mainitsin sen ja annoin tahattomasti herätteen "suomalaisten" viinan juomisen ihanuutta ja kauheutta käsittelevään keskusteluun. Tunnen henkilökohtaisesti asian kummankin puolen - enkä sen vuoksi voi olla tämän ongelman tiukkapipoinen ratkaisja. Toisaalta en kuitenkaan malttanut olla puuttumatta siihen, ettei "kulttuurieroista" löydy mitään niin yksiselitteistä vastausta näihin kysymyksiin kuin eräs avauksestani innoittunut kirjoittaja antoi ymmärtää.
Summa summarum: puhuimme kaiken aikaa ohi toisiemme. mikä on tuiki tavallista. - Mauri
che kirjoitti:
En todellakaan jaksa suhtautua asiaan vakavasti. Alkoholismin aiheuttamat sairaudet ja alkoholismi on vakava asia, johon pitää puuttua. Alkoholisti on myös usein todella loppuunkulunut ihminen, jolta viina on vienyt kaiken. Ilmeisesti keskustelussa oli kyse kuitenkin katukuvan humalaisista. En valitettavasti nähnyt ohjelmaa.
Kadulla esiintyvistä humalaisista suurin osa ei ole alkoholisteja vaan tavallisia duunareita, toimihenkilöitä, johtajia ja työttömiä perjantaipullon ja kapakkakierroksen jälkeen. Joukossa on myös onnettomia puliukkoja, jotka ovat hetken onnellisia humalassa.
Käsittääkseni kunnon tuiterissa hoipertelevat yksilöt herättävät valtaväestössä lähinnä säälinsekaista hilpeyttä. Tosin kyllä humalikot joutuvat kohtaamaan myös suvaitsemattomuutta, jopa rasismia selväpäisiltä möllöttäjiltä, jotka laput silmillä kulkevat ruuhkaliikenteessä. Toiset taas ovat vapaalle ja iloiselle vesselille avoimen kateellisia. Toisilla kateuden tunne purkautuu pintaan katkeruutena ja vihana.
Kuten tuot esille, myös työnantajat ovat kadottaneet huumorintajunsa ja ymmärryksensä punanenäistä ystäväämme kohtaan. Jyrkimmät alkavat krapulapäivänä ehdotella katkaisuhoitoa lopputilin uhalla. Toiset taas jakelevat niska punaisena viimeisiä varoituksia.
Ei oteta vaari asiaa vakavasti. Jos muualla maailmassa paheksutaan Suomen katukuvassa esiintyviä juoppoja, niin mitä sitten. On heidän oma ongelmansa, jos he haluavat muodostaa suomalaisista niin yksipuolisen kuvan. Saksalaisista kulki yhteen aikaan paljon tarinoita kuinka he putsaavat seisovat pöydät muovipusseihinsa, vievät maitolaitureilta tummelit sulatejuustoksi, kulkevat aina omissa eväissä ja varastavat minkä kerkiävät. Tämähän ei pitänyt lainkaan paikkaansa ja nyt puheet ovat muuttuneet, kun ihmiset tietävät enemmän Saksasta ja saksalaisista.
Jos joku häpeää humalaisia esitellessään kaupunkikuvaa ulkomaiselle vieraalleen, turha huolestua. Vieras saattaa ihmetellä humalaisia, mutta huomaa kyllä ettei Suomen katukuvassa näy ostoskärryjä kuskaavia kerjäläisiä eikä muita yhteiskunnan kelkasta pudonneita, joihin turvaverkkomme ei ulottuisi. Hän ymmärtää myös sen, että meillä humalaisilla on ihmisarvonsa mukainen oikeus kulkea kaduilla ja missä haluavat, toisin kuin jossain muualla missä eliitti siivotuttaa ei-toivotut yksilöt pois silmistään.Palsta tökkii taas - jos haluat saada esiin ja lukea vastaukseni niin klikkaa ensin esiin esim. ketjun toinen viesti ja katso sitten, mitä vastasin viestiisi "kamalaa". (Kun vaarilla ei saa viestejä esiin kokeilen toista nimimerkkiä)
- che
vaari kirjoitti:
Internetissä sattuu ja tapahtuu. "Mainostin" Telakkaa kahdesta syystä:
1.sen toimittajat eivät vain myy itseään ja ohjelmaansa kaupallisena tuotteena, vaan ovat poikkeuksellisen raikkaita nuoria, jotka löytävät ohjelmiinsa itsensä kaltaisia ajatusmaailmaltaan ja suhtatumistavoiltaan urautumattomia ihmisiä. ( tämän vuoksi epäilin, ettei näin poikkeuksellisesta ohjelmasarjasta tule pitkäikäistä)
2. kyseinen ohjelma suomalaisten ja venäläisten ennakkoluuloista toisiaan kohtaan "pysyi kasassa" eikä hajonnut pirstaleiksi.(Innostuin kirjoittamaan asiasta kenties myös siksi, että tyttäreni nauhoitti sen voidakseen arvioida saisiko siitä materiaalia uuteen "venäläisen draaman" nimellä kulkevaan opetustyöpajaansa)
Suomalaisten turistien Pietarin katukuvassa näkyvä alkoholin käyttö oli vain yksi ohjelmassa esille tullut yksityiskohta. Mainitsin sen ja annoin tahattomasti herätteen "suomalaisten" viinan juomisen ihanuutta ja kauheutta käsittelevään keskusteluun. Tunnen henkilökohtaisesti asian kummankin puolen - enkä sen vuoksi voi olla tämän ongelman tiukkapipoinen ratkaisja. Toisaalta en kuitenkaan malttanut olla puuttumatta siihen, ettei "kulttuurieroista" löydy mitään niin yksiselitteistä vastausta näihin kysymyksiin kuin eräs avauksestani innoittunut kirjoittaja antoi ymmärtää.
Summa summarum: puhuimme kaiken aikaa ohi toisiemme. mikä on tuiki tavallista.Meidän kesken erittäin tavallista. En ehtinyt lukea koko ketjua enkä edellistä viestiäsi lävitse, vaan tartuin muutamaan vastustavaan sanaan lausuakseni oodin viinalle. En toki halua suomalaisten häiriköivän ainakaan ulkomailla miten sattuu: Ei sen vuoksi mitä he meistä mahdollisesti ajattelevat, vaan siksi että se on epäkohteliasta heitä kohtaan. Sen sijaan kotimaan juoppoutta katukuvassa liioitellaan rankasti.
Itsekin pidän Telakkaa varsin kelpona ohjelmana. Jätkillä on nuoruuden intoa, josta johtuen kyselevät haastateltavilta asioita oikeasti kiinnostuneena ja tietämättöminä. He myös, sopivassa määrin, asettavat asioita kyseenalaisiksi, mutta eivät kuitenkaan loukkaa ketään. Vaihtoehtohoitojakso oli todella hyvä. Myös unirytmiasiat ja unen tarve kiinnostivat, koska olen koko ikäni kärsinyt enemmän tai vähemmän univajeesta.
- tai juoppo
terv:somalian pojat
- humalatilaan
kuuluu häiriön aiheuttaminen ja väkivallanteot. Siksipä en hyväksy humalatilan julkista näyttämistä vaikka miten kuuluisi kulttuuriin. Vieläkään en ymmärrä, mitä miehekästä on ryypätä ja mokailla. Katsokaapa vaikka Halmetta; äijä ryyppää ja on kuukauden letkuissa teholla. Onpa miehekästä juu.
- tuntematon nainen
Mielestäni humalanhakuisessa örveltämisessä ja riehumisessa kaduilla ja muilla yleisillä paikoilla ei ole mitään kunnioitettavaa ja nostettavaa meidän vallitsevaksi kultuuripiirteeksemme. Päinvastoin sitä pitäisi yrittää kitkeä pois kaikin tavoin. Sillä ei ole mitään väliä, jos kotona tekee mieli ottaa kalsarikännit, mutta kun yleisesti se halutaan näyttää kaikelle kansalle on lapsellista ja ajattelematonta.
On ikävää katsottavaa esim. kun vappuna tai taiteiden yönä yhä nuoremmat heiluvat pullot kourassa ja pilaavat kaikkien tunnelman. En enää viitsi edes lähteä yleisille paikoille näinä juhlapyhinä ja tapahtumina.
En myöskään ole missään muualla maailmalla nähnyt matkustaessani sellaista kännilaumaa kaduilla kuin täällä Suomessa, Helsingissä viikonloppuisin. Kyllä ne sielläkin juovat, mutta eri mentaliteetillä: humala ei ole itsetarkoitus. Irlantilaiset ovat aika kovia ottamaan ja saattavat olla humalassa kaiken päivää, mutta suurin osa kansasta ei örvellä ja haasta riitaa kuin suomalaiset yleisillä paikoilla.
Suomalainen kun onkin niin ujo, hän ottaa sen verran kotona pohjia, että pääsee tiettyyn fiilikseen.Sitten sitä jutellaan kaikille iloisena ja kaikki on yhtä suurta perhettä. Kun arki koittaa, niin suu onkin toisella tapaa mutturalla. En ymmärrä ihmisiä, yleensäkin miehiä, että ei osata pitää hauskaa ilman viinan kantavaa voimaa. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kuvitellaan, että voi tehdä mitä vaan kännissä ja kaikki hölmöily on kännin syy. Mutta jos asia onkin, niin että ne kaikki alhaisimmat ja sielun syvimmät ajatukset ja halut purkautuvat esille kännissä ja tämä henkilö haluaakin näin tapahtuvan, mutta kuvittelee pääsevänsä kuin koira veräjästä kun laitetaan kännin piikkin.
Eli aasin silta siihen, että Suomen kansa voi huonosti henkisellä tasolla. Ei käsitellä huonoa oloa ja ongelmia selvistepäin, vaan yritetään hoitaa asiat kännissä.
Suomessa naisten näyttäytyminen ravintoloissa ympäripäissään on kamala näky ja sitäpaitsi ulkomaalaiset ihmettelevät sitä kovasti.
Onhan selvää, että muutama lasiviiniä tai pieni hiprakkakin auttaa rentoutumaan, mutta kännin puolelle meno vain kaksinkertaistaa pahaa oloa ja vaikeuksia sen myötä.
tuntematon nainen
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760