astiataimella ja pakkauksella jossa on useampi verso. Käsittääkseni jälkimmäinen on ainakin halvempi, mutta kasvaako niistä samanlaisia pensaita vai onko jälkimmäinen kehitelty varta vasten aitakasviksi vai miksi erona?
Mitä eroa
2
405
Vastaukset
- Töyhtötiainen
Kyllä kaikista taimista hyvällä hoidolla samanmoiset puskat kasvaa, niiden lähtökohdat vain on hieman erilaiset.
Astiataimi on taimi, joka on kasvanut purkissaan pienestä pitäen (tai on istutettu siihen taimitarhalla edellisen kesän aikaan), ja on kasvattanut multapaakkuunsa hyvän juuriston. Taimi myydään yleensä hyvässä kasvussa. Astiataimia voi istuttaa koko sulan maan ajan ja ne lähtevät yleensä nopeasti kasvuun,kun niillä onj o valmiiksi toimiva juuristo.
Avojuuriset, esipakatut taimet on pellossa kasvaneita taimia, joista noston yhteydessä mullat on juuristolta karisteltu pois. Näitä taimitarhalla sitten niputetaan useampi samaan pakkaukseen turpeeseen ja muoviin käärittynä. Myynnissä vain keväällä ja syksyllä, samoin istutus vain samoihin aikoihin, kasvien ollessa lepotilassa. Istutusleikkaus suotavaa.
Aitataimiksi myydään nuoria yksi-kaksivuotisia ns. piiskataimia. Soveltuvat tarkoitukseen hyvin, koskapa aita yleensä istutetaan tiheään ja pitkät versot kun leikkaa istutettaessa, niin taimet haaroittuvat ja muodostavat tuuhean alun aidalle.
Hintaero tulee taimien iän ja hoidon perusteella. Astiataimi vaatii taimitarhalla paljon enemmän hoitoa, kun taas avojuuriset usein tulevat ulkomailta tai saavat kasvaa pellossa aikalailla omillaan. Astiataimen etu on varma kasvuunlähtö ja mahdollisuus istuttaan koska vaan. Avojuuriset taas on hyvä valinta, kun tarvitsee taimia paljon, mutta istutus onnistuu vain keväällä ja syksyllä. Avojuuritaimia kannattaa kysellä ja varta taimistolta etukäteen, että saa mitä haluaa.
No mutta, enpä osannut kovin selkeäti selvittää asiaa, mutta toivottavasti jotain selvennystä asiaan tuli. :)- Ja taidan
ostaa sitten niitä astiataimia, koska en varmaankaan osaisi leikata taimia oikein enkä luultavasti tarvitse kovin montaa pensastakaan per laji.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191