Olisipa mielenkiintoista saada kommentteja siitä, millaisia virheitä olette huomanneet liikenteessä tehneenne. Virheitä tietenkin sattuu jatkuvasti, mutta valtaosan saa itse paikattua, ennen kuin mitään todellista vahinkoa syntyy. Jos tekee hieman pahemman virheen, silloinkin yleensä joku muu liikenteessä pystyy vielä vahingon estämään, esim. hieman väistämällä. Mitä virheitä teille on sattunut. Listaan omiani:
Joskus on epähuomiossa ajanut vasenta kaistaa suojatien yli pysähtymättä, vaikka oikealla kaistalla on pysähdytty antamaan jalankulkijoille tietä. Siitä aina oppii ja muistaa olla jatkossa tarkempi.
Muutenkin yleisimpiä virheitäni tuntuu olevan keskittymisen herpaantuminen. Ei sitä välttämättä usein tapahdu, mutta joskus kuitenkin.
Kaistan vaihto niin, että kuolleen kulman tarkistaa vasta viimetingassa.
Liian kovat nopeudet pikkuteillä, jos alla on hyvä auto. (kun se nyt vaan on niin kivaa, eikä mennä kun vähän yli)
Kyllä varmasti keksisin muitakin mokia, mutta vielä ei ole tullut naarmuakaan yhteenkään autoon. Tosin ajokokemustakin on vain reilut kuusi vuotta (kortti vasta vähän vanhemmalla iällä) ja n. 100 000km. Isoa virhettä odotellessä olisi mukava kuulla muita näkemyksiä ja ottaa opiksi.
Teetkö virheitä?
5
525
Vastaukset
- Mad
Kyllähän niitä tulee tehtyä:
Aina en jaksa käyttää vilkkua kaistaa vaihtaessani, varsinkaan jos liikenne on
vähäistä. Joskus ajan vanhoilla vihreillä,
joskus lievää ylinopeutta (en kuitenkaan räikeästi), kuolleen kulman tarkastaminen joskus
vasta viime hetkellä, aina en jaksa ajaa taloudellisesti vaan kiihdytän valoihin jne.
en käytä aina liikenneympästä poistuessani vilkkua, varsinkaan jos liikenne on hiljaista,
en aina päästä jalankulkijoita ylitse vaan menen
heitä ennen...muitakin tulee varmasti tehtyä,
mutta nuo nyt päälimmäisenä tulee mieleen. - Kaahaaja
Minäkin olen joskus ajanut suojatien eteen pysäköidyn auton ohi. Se säväytti niin paljon, etten ole toistanut temppua.
Alkuaikoina tuli pari kertaa liukasteltua jääkeleillä, kun ei ollut vielä kokemusta. Toisella kerralla liu'uin kolmion takaa päätielle, jolla onneksi ollut liikennettä. Toisella kerralla pyöräytin auton 180 astetta kesken mutkan. Myös silloin tie oli autio.
Muutama vuosi sitten tulin valoristeykseen liian lujaa. Olisin liukunut edellä menijän perään, mutta onneksi viereinen kaista oli vapaa ja sain väistettyä.
Kerran tulin tienvieruspaikasta ajoradalle katsomatta - mikä lie ajatuskatko ollut päällä. Onneksi takaa tullut auto ehti väistää.
Peltiä en ole rutannut kertaakaan, mutta täysin omaa ansiota se ei ole ollut. Tiukimmat tilanteet ovat olleet maantiellä, muttei omasta syystä. Kerran pappa tuli kolmion takaa talvella eteen niin, että meinasi kolahtaa. Tänä kesänä meinasin ajaa kesken ohituksen jalankulkijan päälle, kun hän toikkaroi keskellä maantietä, jolla on 100 km/h rajoitus. Näin kyseisen herran vasta viime tipassa, koska ohittamani kuorma-auto peitti hänet.
Kaikenlaisista läheltä piti -tilanteista on se hyöty, että nykyään jätän aina pelivaraa etäisyyksissä. Ennemmin tulen risteykseen liian hiljaa kuin liian lujaa. - Redness
Virheistä usein viisastuu ja sitä kautta paljon ajanut pitäisi olla hyvä kuski liikenteessä vaan niin ei kyllä aina ole, mutta se siitä....
Mokiani...
Kauan sitten, päästelin pärrällä tyynesti yksisuuntaista vastavirtaa, koska kaupunki oli vieras, mutta huomasin virheeni ajoissa ja mitään vaaratilannetta ei tullut.
Talviliukkaalla pikkutieltä hieman isommalle tielle tullessa en meinanut huomata risteystä ja kun huomasin oli jo myöhäistä pysähtyä, joten ajoin suoraan yli. Tilannetta edesauttoi se, että oli pimeää, liukasta ja tiemestari oli unohtanut risteyksestä kolmion, mikä siihen kiistättä olisi kuulunut.
Kerran huomasin tilannenopeuteni olevan liian suuri eräällä tiellä, kun kolme hirveä oli lenkkeilemässä keskellä tietä. En olisi millään saanut autoa pysähtymään ennen hirviä, joten ajoin vastaantulijoiden kaistan kautta ensimmäisen ja toisen hirven välistä.
Auto ja matkustajat sekä kuski säilyivät 'virheettöminä'.
Onneksi silloin ei tullut "Auto-Antero" loistoautollaan kahtasataa vastaan, tosin hänellähän on sellaiset reaktiot, että olisi voinut mennä toisen ja kolmannen hirven välistä, joten ei silloinkaan olisi ollut vaaraa... ;o) - -S-
Niitä kun noudattaa niin kerkiää huomata paljon enemmän ja seurata asioita. On muuten melkonen merkitys silläkin kuinka pirteä on ajaessaan autoa. itse joka päivä ajellessa huomaa koska on syytä ajella hissunkissun ja taas joinain päivinä voi olla niin hyvä fiilis että auto pysyy hanskassa vaikka mitä tapahtuisi ja voisi ajaa vaikka 300kmh keskellä ruuhkaa:D Se että ei tulisi sellasta vauhti sokeutta....
- Autollah
Olen ajanut usein "alinopeutta". Joskus tieten tahtoen, kun en millään ole uskaltanut huonon kelin, tai väsymyksen tai nalkuttavan vierustoverin vuoksi ajaa säädettyä nopeutta. Joskus tahtomattani, kun autoni ei kertakaikkiaan ole raskaasti kuormattuna jaksanut kovempaa. Tällöin olen aiheuttanut runsaasti vaaratilanteita, kun olen saanut ohitus paineita aikaan kanssamatkustajissa. Toki tietä olen antanut ja väistänyt pientareelle, joskus melkein ojaankin asti, en tosin kohteliaisuuttani, vaan ihan itsekkäistä ja omahyväisistä syistä. Olen pelännyt oman henkeni puolesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475345Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "602042Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181750Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 141445
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301397Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887