Joku hullu

Museopanssarivaunuja mallia T72. Taitaa olla aseidenkeräilijä, joka olisi ostanut takapihalleen komeaa romurautaa. Onneksi ovat menneet teräsmarkkinoille hyvän suhdanteen aikaan. Tositilanteessa niiden elinikä taistelukentällä olisi jäänyt hyvin lyhytaikaiseksi.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä on nyt käytettävissämme kaikki maailman aseet venäläisiä vastaan. Valitse siitä. Suomi on Nato. Heidän tulee olla kiltisti niin saavat leipää. Venäjä on valtava Hitlerin leiri, mutta kokoonpanoleirit tehdään erikseen. Länsikuplat ranskalaiset ruokakaupat, saksalaiset tavaratalot ja USA:n hotellit on suppealla alueella. Alastomat venäläiset ilotytöt tanssivat meidän Naton joukoille mielellään, se on ennalta määrätty, siihen tehdään valmisteluja. Saksalaiset vievät jo tehtaita. Länsi omistaa Moskovan. Putinin hirttäjäiset televisioidaan koko maailmaan! Ahtisaari on suurmies!

Maailman tärkein asia, jota koko ajan kaikki ulkoministerit kaikkialla maailmassa pohtivat on neuvostomiehityksen saaminen pois kokonaan.

Putin leikkii pitävänsä neuvostorippeitä alhaalla ja on antanut julmia ohjeita miliisille välittömästi tappaa.

Tarkoitus on pelastaa maailma. Rauhanomainen hajoaminen jatkuu. Nato laajenee. Kuitenkin täytyy olla myös kättä pidempää sadistista FSB:tä vastaan. Yhtenäinen länsi. Suomi on Nato.

Mielellään on ystävällinen venäläiselle. Rikolliselle tulee olla kiltti. Se syö kuin koira kädestä, mutta sääliä emme tunne, kun pistin menee Putinistin läpi. Pyyntö tulee oikeilta venäläisiltä. (Vapauden kaipuulta) Venäjästä tulee vapaa ja pääsee Natoon. Karjala vapautuu kommunistisesta pilatusta helvetistä jo on aikakin! Ei olla tyhmiä! Hyvät venäläiset haluavat pian Natoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaipailee vielä kirjoitti:

Museopanssarivaunuja mallia T72. Taitaa olla aseidenkeräilijä, joka olisi ostanut takapihalleen komeaa romurautaa. Onneksi ovat menneet teräsmarkkinoille hyvän suhdanteen aikaan. Tositilanteessa niiden elinikä taistelukentällä olisi jäänyt hyvin lyhytaikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu