Ei pahoille

Miehillä on parta, naisilla ja lapsilla ei.

Ei parta pahoille kasva, turpa jouhet joutaville.

Parrasta ollaan montaa mieltä ja siitä on useita luuloja ja harhoja, yleisin varmaan on, että jos partaa ei leikaa niin se kasvaa metritolkulla, näin ei ole ,parta kasvaa eri miehillä eri mittaiseksi, ja täyden mittansa saavuttaessaan pituuta ei tule lisää.

Parta ei vaadi erityisiä pesuaineita puhtaana pysyäkseen, jollei sitten harrasta suuseksiä, joka varmaan on suuri syy parran leikkaaamiseen. Myös monessa kulttuurissa on yleinen käytäntö, että naimisissa ja naimisiin pyrkivät miehet ajelevat parran pois, kun naimattoman saavat parran pitää.

Parta on myös ollut miehen mitta monissa kulttuureissa,

Suomessa entisaikoina mies vannoi partansa kautta, ja valheesta kiinnijääneeltä leikattin parta pois, joten mitä pidempi parta sitä luotettavampi oli mies.

Demokratian syntysijoilla muinaisessa Kreikassa, vain vapailla miehillä sai olla parta, orjilta ja palvelijoilta parrat leikattiin.

Myös Viikingeillä parta oli vapaan miehen tunnus, ja orjilta parrat leikattiin, he myös uskoivat leikkauksen tekevän orjasta nöyremmän ja ahkeramman.

Ortodoksisen kirkon hierarkia on aikaisemmin perustunut parran pituuteen, mitä pitempi oli parta sen korkeampi arvo.

Kiinalaiset tietäjät ja opettajat olivat hyvin ylpeitä ohuista ja pitkistä parroistaan, joka kertoi miehen pitkästä vakaumesta.

Intiassa tänäkin päivänä, pyhät miehet Babat eivät leikkaa partaansa mistään hinnasta ja pitävät sitä kunniqa asiana.

Moderni länsimaalainen kultuuri on saanut lähes kaikki miehet leikkaamaan itseään päivittäin,

parta on epäluotettavan tai halveksitun ihmisen merkki, monet pitävät partaa epäsiistinä, ja varsinkin vanhat naiset eivät pidä partaisista miehistä, parran myös arvellaan kertovan kantajansa väkivaltaisuudesta, rikollisuudesta tai jopa terroristisuudesta,

ja kaikki tämä valhe vain siksi että nainen tykkää kun pimppiä nuollaan.
21805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

näyttää olevan myös aivoissasi. Kirjoitat tämän suuren oivalluksesi tänne vähän väliä. Muisti pätkii?

Äänestä
  • Linkki ?

    Äänestä

  • Partasuu uros kirjoitti:

    Linkki ?

    mieleenikään vaivautua etsimään tähän likkejä, se nyt vielä puuttuisi! Minun muistini ei pätki ja partateema on ollut täällä USEIN. Feminismi-palstalla! Mitä ihmen tekoa täällä on parralla?

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Naiset kun ajavat miehiä partaa leikaamaan

    Äänestä

Jatka sinä vaan sitä parralla leikkimistäsi elämäntehtävänäsi.

Sillä tavoin eliminoit itse itsesi.
Cutting up-terveisin,
Valerie

Äänestä
  • Menestystä vaan sinullekin, matkalla hyvyyteen

    Äänestä

  • Ei kukaan kirjoitti:

    Menestystä vaan sinullekin, matkalla hyvyyteen

    Alathan ymmärtää, että estot on raivattava tieltä ennenkuin HYVÄ YHTEISKUNTA syntyy.
    Cutting up-terveisin,
    Valerie

    Äänestä

  • Valerie S. kirjoitti:

    Mitähän estoja sulla on kun oot aina nii kärttyisä? Käviskö kunnon persepanot niin se demoni joka sut on vallannu vois väistyä.

    Tarkoitatko hyvällä yhteiskunnalla jotain sodoman ja gomorran tapaista estotonta menoa. Kuulostaa hyvältä.

    Fucking up-terveisin
    Rock o

    Äänestä

  • rocco kirjoitti:

    Sodoman ja Gomorran tapainen meno kuuluu miehen ihanne-yhteiskuntarakennelmaan, jossa ei juuri empatiaa ja henkistä elämää ole.
    On vain seksiä ja väkivaltaa.
    Miehet vain kilpailevat keskenään miehuudessa, mikä on vain pelkkää kuvitelmaa, mitään miehuutta ei tosiasiassa ole olemassakaan.

    Miehuuskuvitelmaan kuuluu myös naisten saalistaminen ja kaato, naisten alistaminen seksiesineeksi ja ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi työjuhdaksi, niin kodissa ja sen ulkopuolellakin.

    Nainen on miestä kehittyneempi ja mies tietää tämän ja tuntee syvää kateutta naisia kohtaan.

    Mies on se demooni, joka aiheuttaa kärsimystä ja tuskaa kaikille naisille ja koko maailmalle.
    Sitten kun miestä ei enää ole, ei ole myöskään mies-demoonien aiheuttamia kamaluuksia.

    Cutting up-terveisin,
    Valerie

    Äänestä

  • Valerie S. kirjoitti:

    Alathan ymmärtää, että estot on raivattava tieltä ennenkuin HYVÄ YHTEISKUNTA syntyy.
    Cutting up-terveisin,
    Valerie

    !!!

    Äänestä

  • Valerie S. kirjoitti:

    Sodoman ja Gomorran tapainen meno kuuluu miehen ihanne-yhteiskuntarakennelmaan, jossa ei juuri empatiaa ja henkistä elämää ole.
    On vain seksiä ja väkivaltaa.
    Miehet vain kilpailevat keskenään miehuudessa, mikä on vain pelkkää kuvitelmaa, mitään miehuutta ei tosiasiassa ole olemassakaan.

    Miehuuskuvitelmaan kuuluu myös naisten saalistaminen ja kaato, naisten alistaminen seksiesineeksi ja ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi työjuhdaksi, niin kodissa ja sen ulkopuolellakin.

    Nainen on miestä kehittyneempi ja mies tietää tämän ja tuntee syvää kateutta naisia kohtaan.

    Mies on se demooni, joka aiheuttaa kärsimystä ja tuskaa kaikille naisille ja koko maailmalle.
    Sitten kun miestä ei enää ole, ei ole myöskään mies-demoonien aiheuttamia kamaluuksia.

    Cutting up-terveisin,
    Valerie

    on sulle harhaa kun ei kukaan ole vielä tehnyt susta naista. Mikä on demooni? Demoni on henkiolento joita ei voi tuhota eliminoimalla miehet kun ei niitä välttämättä ole olemassakaan.
    Kuka nainen on muka miestä kehittyneempi?

    Sodoma ja gomorra on tuskin kenenkään ihanneyhteiskunta.

    Miten voit tietää kenenkään miehuuskuvitelmista jos naiseuskin on sulle epäselvää, pelottavaa harhaa.

    Perhearvot kunniaan-terveisin
    rocco

    "Miehuuskuvitelmaan kuuluu myös naisten saalistaminen ja kaato, naisten alistaminen seksiesineeksi"

    että naiset haluavat tulla otetuiksi, ne haluaa saada kyrpää ja kunnolla. Silloin ne ovat onnellimmillaan. Ne haluavat antautua miehelle ja tuntea itsensä naiseksi. Mutta... mistäpä sinä näistä asioista voisit tietää, onneton ressukka.

    >Kuka nainenon miestä kehittyneempi.
    No esim. minä olen miestä kehittyneempi.

    Kun miehiä kuuntelee ja täälläkin heidän hengentuotteitaan lukee, niin voi tietää melko paljon miesten miehuusajatuksista.
    Tyhjää täynnä olevaa vallan pönkitystä.

    Perhearvot kunniaan? Kenen perhearvot, miehenkö?

    Cutting up-terveisin,
    Valerie

    Äänestä

  • Parrua sullekin kirjoitti:

    Etköhän hieman yliarvioi parruntynkäsi merkitystä naiseudelle.
    Pian se sinunkin pikku-parrusi on vieläkin pienempi.

    No esim. minä olen miestä kehittyneempi?
    >no joo ethän sä ihan normaali nainen voi olla mutta nyt on kyllä kehitys ottanut pahasti takapakkia.

    >Kun naisia kuuntelee ja täälläkin heidän hengentuotteitaan lukee, niin voi tietää melko paljon naisten naiseusajatuksista.
    Tyhjää täynnä olevaa olemattoman vallan pönkitystä.

    No miehen tietenkin ja mielellään islamilaisen.
    Kuvitteletko sinä että naisilla on aikaa huolehtia arvokysymyksistä kun kotiki pitää hoitaa ja perhe ruokkia.

    Ei kyllä kaveri yhtään yliarvioi parruaan. Koko maailma pyörii parrujen ympärillä kaikkihan sen tietää, paitsi sä vielä. Parrusta oot iteki tullu = sua ei olis ilman miehiä. Eksä tiedä että jos parrun leikkaa niin tilalle kasvaa 2xisompi ns. tukki, jolla raiskata neitseitä ja pyörittää maailmaa.

    Oppia ikä kaikki!

    Äänestä

  • horocco kirjoitti:

    Sitten kun miehiä ei enää ole, ei ole myöskään miehen arvoja.

    Äänestä

  • attila kirjoitti:

    Ei kyllä kaveri yhtään yliarvioi parruaan. Koko maailma pyörii parrujen ympärillä kaikkihan sen tietää, paitsi sä vielä. Parrusta oot iteki tullu = sua ei olis ilman miehiä. Eksä tiedä että jos parrun leikkaa niin tilalle kasvaa 2xisompi ns. tukki, jolla raiskata neitseitä ja pyörittää maailmaa.

    Oppia ikä kaikki!

    Ja tässä on esimerkki ajattelun laadusta,kun ajattelee parrulla aivojen puuttuessa.
    CUTTING UP!
    Valerie

    Äänestä

Aikoinaan, kun asuin Vuosaaressa,naapurissa asui perhe, jonka aviomiehellä oli rumannäköinen musta parta. Hoitamaton sellainen. Kun ehdotin hänen vaimolleen, että neuvoisi miestään ajamaan partansa, rouva vastusti sitä kovasti. Hän sanoi, että et usko, miten kivasti parta kutittaa hänen alapäätään suuseksiä harjoitettaessa. Eli ei parta ole aivan turha. Mitä tuuheampi,. ilmeissesti sitä parempi kutina

Äänestä
  • Pimpin nuoleminen oli taas naisten mielessä

    Äänestä

  • Niin no ainakin satiaiset tykkää kovasti parrasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Partasuu uros kirjoitti:

Miehillä on parta, naisilla ja lapsilla ei.

Ei parta pahoille kasva, turpa jouhet joutaville.

Parrasta ollaan montaa mieltä ja siitä on useita luuloja ja harhoja, yleisin varmaan on, että jos partaa ei leikaa niin se kasvaa metritolkulla, näin ei ole ,parta kasvaa eri miehillä eri mittaiseksi, ja täyden mittansa saavuttaessaan pituuta ei tule lisää.

Parta ei vaadi erityisiä pesuaineita puhtaana pysyäkseen, jollei sitten harrasta suuseksiä, joka varmaan on suuri syy parran leikkaaamiseen. Myös monessa kulttuurissa on yleinen käytäntö, että naimisissa ja naimisiin pyrkivät miehet ajelevat parran pois, kun naimattoman saavat parran pitää.

Parta on myös ollut miehen mitta monissa kulttuureissa,

Suomessa entisaikoina mies vannoi partansa kautta, ja valheesta kiinnijääneeltä leikattin parta pois, joten mitä pidempi parta sitä luotettavampi oli mies.

Demokratian syntysijoilla muinaisessa Kreikassa, vain vapailla miehillä sai olla parta, orjilta ja palvelijoilta parrat leikattiin.

Myös Viikingeillä parta oli vapaan miehen tunnus, ja orjilta parrat leikattiin, he myös uskoivat leikkauksen tekevän orjasta nöyremmän ja ahkeramman.

Ortodoksisen kirkon hierarkia on aikaisemmin perustunut parran pituuteen, mitä pitempi oli parta sen korkeampi arvo.

Kiinalaiset tietäjät ja opettajat olivat hyvin ylpeitä ohuista ja pitkistä parroistaan, joka kertoi miehen pitkästä vakaumesta.

Intiassa tänäkin päivänä, pyhät miehet Babat eivät leikkaa partaansa mistään hinnasta ja pitävät sitä kunniqa asiana.

Moderni länsimaalainen kultuuri on saanut lähes kaikki miehet leikkaamaan itseään päivittäin,

parta on epäluotettavan tai halveksitun ihmisen merkki, monet pitävät partaa epäsiistinä, ja varsinkin vanhat naiset eivät pidä partaisista miehistä, parran myös arvellaan kertovan kantajansa väkivaltaisuudesta, rikollisuudesta tai jopa terroristisuudesta,

ja kaikki tämä valhe vain siksi että nainen tykkää kun pimppiä nuollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu