Jeesus parantaa halvaantuneen, Mark. 2:1-12

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN
Mark. 2:1-12
--
2:1 Ja muutamien päivien perästä hän taas meni Kapernaumiin; ja kun kuultiin hänen olevan kotona,
2:2 kokoontui paljon väkeä, niin etteivät he enää mahtuneet oven edustallekaan. Ja hän puhui heille sanaa.

2:3 Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä.

2:4 Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi.

2:5 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi".

2:6 Mutta siellä istui muutamia kirjanoppineita, ja he ajattelivat sydämessään:

2:7 "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?"

2:8 Ja heti Jeesus tunsi hengessänsä, että he mielessään niin ajattelivat, ja sanoi heille: "Miksi ajattelette sellaista sydämessänne?

2:9 Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'?

2:10 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" - hän sanoi halvatulle -
2:11 "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

2:12 Silloin hän nousi, otti kohta vuoteensa ja meni ulos kaikkien nähden, niin että kaikki hämmästyivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Tämänkaltaista emme ole ikinä nähneet".

6

255

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Edellisessä luvussa Markus on kertonut Jeesuksen kastamisesta (1:9-11), kiusauksista (1:12,13), julistustyöstä ja parantamisteoista (1:21-45).

      Pian Jeesuksen toimintaa kohtaan alkaa kuitenkin ilmetä arvostelua ja vastustusta.
      Varsinkin kirjanoppineet ajattelivat Jeesuksen pilkkaavan Jumalaa, kun Hän julisti halvatulle miehelle syntien anteeksiantamusta (6-8). Jeesuksen varsinainen tehtävähän oli julistaa syntejä anteeksi (2:10).
      Tätä Jeesus piti ruumiillista terveyttä tärkeämpänä. Jeesus nimittää itseään Ihmisen Pojaksi (10).

      Markuksen evankeliumissa Jeesus käyttää itsestään kolmetoista kertaa nimeä Ihmisen Poika (2:10,28; 8:38; 9:9,12,31; 10:33,45; 13:26; 14:21,41,62).
      Tämä ilmaisu juutalaisessa ympäristössä merkitsee jotain muuta kuin vain tavallinen ihminen (Dan 7:13, KR 1938).
      Jeesus on myös Jumala, Jumalan Poika (Mark 1:1,11,24; 3:11; 5:7; 13:32; 15:39).

      Jeesuksen tekemien ihmetekojen yhteydessä mainitaan usein avuntarpeessa olevien usko (Mar. 5:36, 9:23).
      Halvattua oli kantamassa neljä miestä (3).
      He osoittivat sitkeyttä. Väentungoksen takia heidän oli vietävä halvattu mies kattoon tekemänsä aukon kautta Jeesuksen luo (4).

      Jeesus näki kantajien peräänantamattoman uskon (5).
      Usein syyllistämme sairaita sanomalla että heiltä puuttuu usko, kun eivät parane.
      Voimme kysyä, eikö myös rukoilijalla tulisi olla Jumalan antamaa uskoa paranemiseen.

      Jeesus ottaa puheeksi vielä vakavamman ”sairauden”, nimittäin synnin.
      Tästä hän joutuu väittelemään kirjanoppineiden kanssa.
      Juutalaiset ajattelivat, että sairauksien syynä oli joku synti.
      Tämä käy hyvin ilmi esim. opetuslasten kysyessä Jeesukselta sokeana syntyneestä miehestä:
      ” …kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?” (Joh. 9:1-3)
      Jeesus tyrmää tällaisen ajattelun:
      ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa tehneet syntiä” (j.3).
      Juutalaiset myös ajattelivat, että karmeasta kohtalosta voitiin päätellä onnettomuuden uhrien synnin suuruus (Lue Lk. 13:1-5).

      Me kaikki olemme syntisiä ja tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta joka päivä.

      • 1.
        Ei mikään niin voi virvoittaa,
        en muusta iloani saa,
        ei autuutta saa suurempaa
        kuin minkä Jeesus lahjoittaa.

        5.
        Ainoa anteeksantamus,
        ainoa synnin sovitus
        ja ainoa tie armohon
        Jeesuksen risti yksin on.

        (Virsi 299:1,5).

    • hildurvonhopsis

      Siunausta Tapio522 sinulle ja perhekunnallesi.

      Näin toissayönä unen, jossa minulle annettiin virsi. Tuo virsi ei ole edes tuttu, mutta hyvät sanat siinä on. Todellinen evankeliumi tuossa virressä. Usein en edes muista mitä unta olen nähnyt, mutta tuon unen muistan.

      Virsi 93:

      1.
      Nouse mieli, käänny kieli
      Jeesuksesta veisaamaan.
      Hän on täällä surun säällä
      turvan tuonut kuollessaan,
      syntisille, saastaisille
      Isän armon autuaan.

      2.
      Jumalasta armiaasta
      olimme me luopuneet,
      kirouksen, kadotuksen
      vallan alle vaipuneet,
      syntisiksi, syyllisiksi,
      tuomituiksi joutuneet.

      3.
      Herra täällä ristin päällä
      kantoi tuskat tuimimmat,
      sielussansa, ruumiissansa
      kärsimykset katkerat.
      Synneistämme päästäksemme
      haavat verta vuotivat.

      4.
      Vaivan alla Golgatalla
      Jeesus Isää rukoili.
      Uhrinamme puolestamme
      syntimme hän sovitti,
      hautaan mennen meitä ennen
      meille haudan pyhitti.

      5.
      Voiton jalon, uuden valon
      Jeesus meille valmisti,
      luopuneille, langenneille
      Isän armon ilmoitti.
      Kuolemasta kauheasta
      meidät Kristus lunasti.

      6.
      Noustessansa haudastansa
      julisti hän voittoaan.
      Omillensa, rakkaillensa
      hän toi rauhan tullessaan,
      kuninkaana, valtiaana
      astui taivaan kunniaan.

      7.
      Näin on tuotu, meille suotu
      armo iankaikkinen.
      Saatanasta, kuolemasta
      voiton saamme riemuisen.
      Turvallinen, lohdullinen
      tie on Herran omien.

      8.
      Elää saamme! Laulakaamme
      ratki riemullisesti
      Jeesukselle Kristukselle,
      joka meidät lunasti.
      Kiittäkäämme! Eläkäämme
      kunniakseen iäti!

      Venantius Fortunatus n. 600. Ruots. Sigfrid Aronus Forsius 1614. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. Bengt Jakob Ignatius 1824, komitea 1984.

      Lue Kol. 3:16

      Siunauksin Hildur,
      sisaresi Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

      • hildurvonhopsis

        Eilen oli Kronologisen Raamatunlukuprojektin aiheena sokean parantuminen. Jeesus paransi.
        Laitan tuon tekstin tännekin, kun se on niin puhutteleva:

        UUDEN TESTAMENTIN LUKUKAPPALE
        ------------------------------------------------------------
        Mark. 8:13-26
        SOKEAN PARANTAMINEN BETSAIDASSA

        Mark. 8:13
        Ja hän jätti heidät, astui taas veneeseen ja lähti vastarannalle.
        Jeesus nuhtelee opetuslapsia ymmärtämättömyydestä
        8:14 Opetuslapset olivat unohtaneet varata leipää mukaansa. Heillä oli veneessä yksi ainoa leipä.
        8:15 Jeesus puhui heille vakavasti: "Olkaa varuillanne. Varokaa fariseusten ja Herodeksen hapatetta."
        8:16 Mutta he vain puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää.
        8:17 Jeesus huomasi sen ja sanoi: "Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut?
        8:18 Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista:
        8:19 kun jaoin ne viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, kuinka monta täyttä korillista te keräsitte palasia?" "Kaksitoista", he vastasivat.
        8:20 "Entä kun jaoin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle? Kuinka monta koria te silloin keräsitte täyteen palasia?" He vastasivat: "Seitsemän."
        8:21 Jeesus sanoi heille: "Ettekö te vieläkään käsitä?"
        Jeesus parantaa sokean Betsaidassa
        8:22 He tulivat Betsaidaan. Siellä Jeesuksen luo tuotiin sokea mies ja häntä pyydettiin koskettamaan tätä.
        8:23 Jeesus otti sokeaa kädestä ja vei hänet kylän ulkopuolelle. Sitten hän sylkäisi miehen silmiin, pani kätensä hänen päälleen ja kysyi: "Näetkö mitään?"
        8:24 Mies avasi silmänsä ja sanoi: "Minä näen ihmisiä - näen ikään kuin puita, mutta ne kävelevät."
        8:25 Jeesus pani uudestaan kätensä miehen silmille, ja nyt tämä näki tarkasti. Hän oli täysin parantunut ja näki selvästi kaiken.
        8:26 Jeesus lähetti hänet kotiin ja sanoi: "Älä edes poikkea kylään."

        ------------------------------------------------------------
        JORIN ALUSTUS TEKSTIIN
        ------------------------------------------------------------
        Tekstin alkuosassa (Mark. 8:14-21) on melko koominen ja hupaisa tarina, vaikka se toki sanomaltaan on vakava ja todesta otettava teksti siinä missä muutkin Raamatun tekstit. Myös Matteuksella on oma versionsa tapahtumasta (Matt. 16:5-12), mutta mielestäni Markuksen versio on aavistuksen hauskempi.

        Raamattua ei ole tarkoitettu luettavaksi naama kuivakasti peruslukemilla, vaan sen äärellä on lupa itkeä ja nauraa. Itkeä toki osaamme, mutta nauraminen Raamatun äärellä on monelle vierasta. Raamatun tekstille nauraminen ei ole rienaavaa tai paheksuttavaa vaan jopa suotavaa, jos kirjoittaja on tarkoituksella sisällyttänyt tekstiinsä koomisia sanankäänteitä tai tilanteita.

        Tekstiin huolella perehtynyt lukija huomaa sinne tänne raamatuntekstissä 'piilotetun' huumorin pilkahduksia. Ja miksi ei olisi? - Onhan huumori ja hyvän maun mukainen komiikka sekin Jumalan ihmiselle suoma lahja.

        Ikävä kyllä lukiessaan esimerkiksi Jeesuksen nasevia kielikuvia, sananlaskuja tai vaikkapa Vanhan testamentin satiireja, nykypäivän lukija ei välttämättä tavoita tekstin koomista ulottuvuutta tapojen ja kulttuurin erilaisuuden tähden. Markuksen tekstin komiikan ymmärtäminen ei onneksi vaadi lukijalta Jeesuksen ajan miljöön tuntemusta, vaan hauskuus nousee tekstistä, jos lukija vain malttaa eläytyä tekstin tilanteeseen ja antaa tapahtumien piirtyä eteensä kuin elokuva ikään.

        Luepa teksti vielä uudelleen ajatuksella läpi (Mark. 8:14-21) ja kuvittele tilanne mielessäsi. Katso tilannetta kolmesta näkökulmasta: a) ulkopuolisen sivustaseuraajan silmin, b) opetuslasten silmin ja c) tyrmistyneen Jeesuksen silmin.

        On koomista, että opetuslapset keskittyivät 'leipäongelmaan' niin intensiivisesti, etteivät edes kuuntele Jeesusta, jolla oli heille vakavaa sanottavaa. Jeesuksen varoitus meni hukkaan, koska kielikuva leivän valmistuksessa käytettävästä hapatteesta tuntui siirtävän opetuslasten huomion takaisin siihen, etteivät he olleet muistaneet varata riittävästi leipää matkalle.

        Toki leipäongelma oli todellinen, koska he olivat matkalla harvaan asutulle seudulle, mutta eivätkö he tosiaan olleet oppineet aiheesta vielä mitään? Jeesus oli kahdesti ruokkinut monituhantisen kansanjoukon muutamalla kalalla ja leivänpalalla, ja kummallakin kerralla opetuslapset olivat eläneet pelkillä ylitse jääneillä tähteillä hyvän aikaa. Mutta ilmeisesti tosiasiat olivat jälleen kerran päässeet toveruksilta unohtumaan...

        Kuvittele Jeesus sanomassa jotain tärkeää opetuslapsilleen, mutta he eivät ota asiaa kuullakseen, koska ratkovat visaista leipäongelmaa! Opetuslapset tuskin ymmärsivät 'tyhmyyttään' ja tilanteen koomisuutta, vaikka lukijalle se on ilmeinen. Mutta onko tuo sama 'tyhmyys' yhtä ilmeinen itsellemme, kun olemme itse arkielämässä opetuslasten asemassa?

        Markus kirjoitti tekstin lohduttaakseen alkuseurakuntaa osoittamalla, etteivät edes heidän johtajansa (apostolit) olleet uskossa ja ymmärryksessä erehtymättömät. Teksti antaa rehellisen kuvan apostoleista; he olivat vain tavallisia ihmisiä. Se, että heistä tuli suuria Jumalan miehiä, ei johtunut heidän omista avuistaan, vaan Jumalan armovalinnasta.

        Evankelistat myönsivät, etteivät ainoastaan Jeesuksen vastustajat tulkinneet väärin Jeesuksen opetuksia, vaan jopa hänen lähimmät opetuslapsensa olivat hengellisen ymmärtämättömyytensä vuoksi vaikeuksissa niiden kanssa. Tämä on jälleen yksi todiste siitä, etteivät evankeliumit ole apostolien jälkeenpäin sepittämiä taruja, sillä kukapa haluaisi esittää narria, jos kuninkaan roolikin olisi tarjolla?

        ------------------------------------------------------------
        KYSYMYS
        ------------------------------------------------------------
        Milloin viimeksi 'huolehdin leivästä' sen sijaan, että olisi uskonut huoleni Herralle?

        LISÄÄ SAMASTA AIHEESTA
        http://kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2007-07-06

      • hildurvonhopsis kirjoitti:

        hildurvonhopsis, kiitos virren sanoista ym.
        Virsi 93 on vanha virsi, n. 600-luvulta.

      • hildurvonhopsis
        Tapio522 kirjoitti:

        hildurvonhopsis, kiitos virren sanoista ym.
        Virsi 93 on vanha virsi, n. 600-luvulta.

        Niin siinä virsikirjassa lukikin, että se virsi on 600 luvulta. Varmaan 'suoraan Taivaasta' nuo sanat.

        Myös tuo Psalmi 103 on todella ihanaa Jumalan Sanaa:

        Psalmit 103
        1 Daavidin virsi. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
        2 Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt,
        3 hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,
        4 joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella,
        5 joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.
        6 Herra tekee vanhurskauden ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille.
        7 Hän on tehnyt Moosekselle tunnetuksi tiensä, Israelin lapsille suuret tekonsa.
        8 Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.
        9 Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti.
        10 Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
        11 Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
        12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
        13 Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
        14 Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.
        15 Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.
        16 Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
        17 Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille,
        18 niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä.
        19 Herra on pystyttänyt istuimensa taivaisiin, ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkia.
        20 Kiittäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte, kun kuulette hänen sanansa äänen.
        21 Kiittäkää Herraa, kaikki hänen sotaväkensä, te hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa teette.
        22 Kiittäkää Herraa, kaikki hänen tekonsa, hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa. Kiitä, minun sieluni, Herraa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1187
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      825
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    12. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      415
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    Aihe