Kansainvälinen yhteisö kohisee nyt kovasti Iranin mahdollisesta ydinaseohjelmasta. Vaikka sellainen olisikin käynnissä, niin kenen pommeja oikeasti tulee pelätä?
On yksi maa, joka on käyttänyt ydinasetta sodassa. Sama maa kehittelee yhä uusia ydinaseita, nimenomaan käytettäväksi ydinaseettomia valtioita vastaan. Ja saman maan ydinohjuksia oli todistetusti kylmän sodan vuosina (kenties yhä?) tähdättynä Suomeen oletetun venäläisinvaasion varalle. Vaikka Iran valmistaisi 100 ydinkärkeä, en pelkää ainuttakaan niistä. Iranilaisilla ei ole ainuttakaan syytä (puhumattakaan kalustosta) hyökätä ydinasein oikein ketään vastaan, vähiten länttä ja Yhdysvaltoja. USA sen sijaan voi mäiskiä ydinpommeja pitkin maailmaa rangaistuksia pelkäämättä.
Miksi ihmiset huolestuvat jostain oletetusta pommiohjelmasta tuhansien kilometrien päässä köyhässä maassa? Enemmänkin huolestuisin USA:n imperialistisesta politiikasta, joka johtaa (on johatnut)maailman kahtijakoon.
Kenen pommia pelkäät?
9
474
Vastaukset
- United States
Mietitäänpä, mistä kaikki lähti liikkeelle- vuoden 2001 syyskuun 11.päivän terrori-iskuista. Tämän teon suorittajat eivät olleet Amerikkalaisia, vaan Lähi-idän terroristeja, jotka vihaavat länsimaailmaa. Tästä alkoi terrorismin vastainen sota, jota USA käy täysin oikeutetusti.
Pelkään enemmän terroristien pommia kuin Yhdysvaltalaisten. Pitää ottaa huomioon, että vaikka Iran ja muut ydinaseita kehittävät terrorivaltiot ovat pieniä, ne eivät ole vaarattomia. Nämä kyseiset valtiot nimittäin myyvät aseitaan terrorijärjestöille, jotka käyttävät niitä meihin - vapaaseen länsimaailmaan.
Yhdysvallat vastasi pahan iskuun, mikä on hyvä. Maailma ei voi vain odottaa seuraavaa terrori-iskua. Pahan toimintaan on puututtava.- bush
amerikkalaiset ovat viime aikoina olleet hyvin hyvin paha kansa. heidät pitäisi pommittaa kivikaudelle niin juurta jaksain...
juhaa ja muka maailman demokraattisin vaaltio..
Paskan marjat mitä vitun demokratiaa se on kun joka vitun kerta valitaan kahdesta melkein tasan samanlaisesta puolueesta johto ja vielä kaiken kukkuraksi valitaan presidentiksi sellainen henkilö joka sai prosentuaalisesti vähämmän ääniä kuinvastaehdokas...
Ja ihmisoikeudet... katsotaanpas amerikkalaista oikeusjärjestelmää ja kuuban keskitysleiriä...
setä Bush, jonka aikaansaannosta koko nykyameriikan ulkopoliittinen tilanne on pitäisi muiluttaa siperiaan ja koko muu johto ampua kuuhun... ohgodnukeamerika
en sinänsä kannata myöskään terroristejä tai juutalaisia, jotka hekin omalta osaltaan käyttäytyvät kuten natsi-saksa konsanaan...
mietitäänpä israelin valtion pikku palestiinalaisghettoja...
mikähän oikeus heilläkin on sortaa muita kansoja... muka terrorismi... niinpä...
sääli siis että aikanaan kävi miten kävi... - terhen
...ihmisparkaa. Olisikohan aika ottaa ne vaaleanpunaiset silmälasit pois silmiltä ja lakata vihdoinkin puhumasta hyvästä ja pahasta. Se oli oikeastaan aika hellyyttävää, kannattaisi tosin varmaan hieman rajoittaa amerikkalaisten elokuvien katselemista.
Mitäs jos ottaisit hiukan enemmän selvää tämän päivän maailmasta ennenkuin alat viljelemään sellaisia amerikkalaisia propagandakliseitä kuin: "vapaa länsimaailma". Alkajaisiksi voisit lukea William Blumin Roistovaltion. Siinä on tietoa aika rajoitetusti, mutta syynä lienee se että kirjasta olisi tullut aikas paksu jos kirjoittaja olisi kaikki USAn toilailut maailmalla yksityiskohtaisesti selvittänyt. Mielenkiintoisia lukuja ovat esim. ne missä selvitetään USAn tukea eri terroristijärjestöille, sissiliikkeille ja diktaattoreille ympäri maailmaa.
Henkilökohtaisesti otti eniten päähän näin Amnestyn-jäsenenä tieto siitä kuinka CIA ja USAn armeija ovat vuosikymmeniä melkeinpä kunnioitettavalla tarmolla työskennelleet ihmisoikeuksia vastaan, opaskirjasia ja- videoita kuinka "kuulustella" ihmisiä on jaeltu ties minkä maiden poliisivoimille ja armeijoille.
Terrorismi on tietenkin halveksittava ja kauhea asia ja sille on tehtävä jotain, mutta eiköhän se ole jo monta kertaa todettu että, siitä ei päästä eroon sillä että, USA pommittaa jonkun jo valmiiks köyhän maan takas kivikaudelle. Jostain joskus luin (en nyt häpeäkseni muista kuka/ketkä näin sanoi) että, suurin uhka demokratialle maailmassa on USA. Mietippä sitä.
- pommia
joka muhii tämän ketjun avaajan päässä.
- Susi rajalta
Karjalan kannaksen keskiosissa jossain Muolaan ja Kivennavan vaiheilla on muutamia vielä aika hyväkuntoisia betonipäällysteisiä teitä, jotka vievät noin 10 km viivasuoraan mäkien ja notkojen poikki ei-mistään ei-mihinkään (tavalliset taajamien väliset tiet ovat yleensä tosi surkeassa kunnossa). Niitä pitkin siirreltiin liikkuvilla laukaisualustoilla keskimatkan ohjuksia, kantomatka 300-500 km. Ne vedettiin pois vasta Gorban aikana joskus 1986 tai -87. Täällä se uutisoitiin vähin äänin ja ilman kommentteja.
Niin, _mihinkähän_ sieltä mahtaa olla matkaa 300- 500 km?- ankka
Jeps, kyllä itärajan takana muhii aikaslailla pelottava ydinuhka, mutta väitän silti että seuraavaksi räjähtävässä ydinpommissa lukeepi pohjassa että "made in usa". Kannattaa muistaa, että kylmän sodan päätyttyä Venäjä on uspistanut asevoimiaan valtavasti, USA sen sijaan kasvattanut "puolustus"menojaan jatkuvasti. Jos terrorismin vastainen sota mukamas alkoi 11.9.01, niin mitä uhkaavastaan vuosina 1991-2001 sitten suojauduttiin?
Kylmän sodan aikana ei ollut mitään globaalia kommunistisalajuonta, eikä meitä nytkään uhkaa mikään länsimaisen elämäntavan tuhoa suunnittelevien äärimuslimien valtava salajuoni. Se on paskapuhetta, jolla on tarkoitus oikeuttaa USA:n maailmanlaajuinen imperialismi ja kansalaisoikeuksien kaventaminen.
Olisitko sinä, "United States" hyväksynyt jos Sudan olisi vuonna 1998 vastannut amerikkalaisten
terrori-iskuun (erittäin tärkeä lääketehdas tuhottiin risteilyohjuksilla) hyökkäämällä Yhdysvaltoihin?
- Duke Nukem
Pitää paikkansa, että USA on maailman ainoa ydinpommia sodassa käyttänyt valtio (vieläpä kaksi kertaa). Pitäänee myös paikkansa, että seuraavankin ydinpommin räjäyttää USA. Suunnitteilla on nk. miniydinpommit, joilla saadaan bunkkerit ym. johtokeskukset nopeasti pois pelistä. Kun niitä nyt kovalla vaivalla ollaan hankkimassa, niitä myös käytetään. USA:n politiikka on vastuutonta.
Meillä suomalaisilla on kuitenkin toisenlaiset uhat. Venäjän viimeisin sotilasdoktriini on mielenkiintoinen. Siinä varataan oikeus käyttää ydinasetta myös ydinaseettomia maita vastaan, ts. myös Suomea. Doktriini määritellään kolmiportaisesti 1)näyttö 2) pelote 3) kosto.
Näyttö tarkoittaa, että vihollista varoitetaan siitä että ydinaseitakin voidaan käyttää jos sana ei muuten mene perille. Näytössä ei välttämättä käytetä oikeaa ydinasetta. Tyhjänäkin vihollisen alueelle laukaistu ydinohjus on tehokas pelote, varsinkin jos kohteella ei ole omaa ydinasetta. Näin tehtiin tietääkseni Tsetseniassa.
Pelotusta käytetään puolustauduttaessa, ydiniskuja suunnataan siten että niiden arvellaan estävän konfliktin laajenemisen. Kosto on sitten "sitä ihteään" - massiivisia ydiniskuja a'la Hiroshima.
Toisin sanoen, kaikki on auki sellaiselle mahdollisuudelle, että Venäjä voisi käyttää ydinuhkaa Suomen painostamiseen. Suurvaltastatuksen menettäminen on käynyt kovasti keskivertovenäläisen itsetunnolle. Putin ei ole vallassa ikuisesti. Venäjän talous ei ole ikuisesti alamaissa. Jos joudutaan tilanteeseen, jossa Venäjän talous on vahva, se alkaa väistämättä rakentaa uudelleen sotavoimiaan, koska halu ei ole minnekään kadonnut, kyky vain. Mikäli poliittinen tilanne sen sallii, Venäjä varmasti haluaisi liittoutumattoman Suomen satelliitikseen, jos se voidaan tehdä poliittisesti pienin uhrauksin.
Suomen suurin uhka ydinaseiden osalta ei ole USA, vaan Venäjä. Tämän artikkelin tiedot tulivat osittain Erkkin Nordbergin kirjasta "Arvio ja Ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla"- bbbb
usa iskee seuraavaksi ydin pommilla eduskunnan tila autoon tampereen hervannassa itku pillin maakunta matkalla
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507989Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672273Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332194- 1471764
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251254Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511239Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101158Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65845Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59806Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7750