"Balettitanssija" pois kisoista myös

Eikös kaikilla muilla, paitsi kangella ole tanssitaustaa: näyttelijät tanssivat teatterissa. aerobic-tanssija, muka balettitanssija, ketä jää jäljelle Kaikkonen voittakoon, koska on ainut joka aloitti alkeista.
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On se kumma, kun tämän pitäs olla hauska ohjelma. Ja sitten jotkut pillittävät "kun eivät pääse tanssimaan rumbaa tai olisivat vielä halunneet jatkaa"...vähän kuulostaa lapselliselta. Kansa päättää sen, että ketä he haluavat katsella. Eikä niin että tanssija itse ajattelee ja kuvittelee, että muut haluavat nähdä just hänet. Sitäpaitsi monella siellä taitaapi nousta päähän ja luulevat olevansa parempia tansijoita kuin ovatkaan. Sitten taas itketään kun tipahdetaan pelistä pois. Hassua!

Äänestä

Tietysti parhaan pitää voittaa, eli Maria ja Mikko ovat suosikkejani olleet alusta asti ja Vappu parinsa kanssa oli kakkonen. Onneksi Maria parinsa kanssa on vielä kilpailemassa. Aion katsoa ehkä vasta finaalin, jos siellä on enää ketään katsomisen arvoisia. Eihän se Kaikkosen vika ole jos häntä ja pariansa äänestetään, mukavaltahan hän ja parinsa vaikuttavat ihmisinä, mutta kun kyseessä pitäisi olla tanssikilpailu, niin mukavuudesta ei kuuluisi saada ainuttakaan pojoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paha täti kirjoitti:

Eikös kaikilla muilla, paitsi kangella ole tanssitaustaa: näyttelijät tanssivat teatterissa. aerobic-tanssija, muka balettitanssija, ketä jää jäljelle Kaikkonen voittakoon, koska on ainut joka aloitti alkeista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu