Pakanainajat

Kertokaa KAIKKI milloin alkoi Raamatussa puhuttu pakanainajat?
Vastausta odotan etenkin nimim. Markku Meilolta
341673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Itse asiassa minulle on herttaisen yhdentekevää milloin Luukkaan 21:24:ssä mainitut pakanain ajat täsmälleen alkoivat. Minulle riittää varmuus siitä, että ko. ajanjakso ei missään tapauksessa alkanut satoja vuosia ennen noiden sanojen lausumista. Siis kuten Vartiotorniseura Raamatun vastaisesti väittää, eikä jätä sitä siihen, vaan jopa vääristää Raamatun sisältöä omassa käännöksessään.

Jos kuitenkin jotain vastaan, niin sijoittan alun vuoteen 70.

Äänestä
  • kysymyksiin

    Äänestä

  • kysymyksiin kirjoitti:

    Ensinnäkin tuo Hesekielin ennustus ei lainkaan koske pakanainaikojen alkua, eikä sitä aikaa lainkaan.

    Pakanain ajat alkoivat silloin, kun Jeesus uhrasi itsensä Golgatalla kaikien ihmisten edestä.

    Israelin kansa ei ottanut Messias -Jeesusta vastaan ja Jumala kääntyi pakanoitten puoleen. Se oli pakanain ajan alku. Ja loppuu Jeesuksen paluuseen.

    Nyt on vielä pakanain aika pelastukseen, koska pakanain luku ei vielä ole täynnä Taivaaseen päsyn merkeissä. Jeesuksen Kristuksen takaisintulo maan päälle lopettaa pakanain ajat. Pakanoille on suotu määrätty pääluku, jotka pelastuvat, se loppuu siis siloin, kun Jeesus palaa, silloin on pakainain luku sisälle kokonaisuudessaan tullut. Näin sen Raamattu kertoo.

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    Enpä ole tällaista selitystä aikaisemmin kuullut, mutta kuulostaa paljon loogisemmalta kuin Jt:n selitys koska Jeesus puhuu aivan selvästi tulevasta ajasta.

    Äänestä

  • kysymyksiin kirjoitti:

    >>Ilman muuta se on sinulle yhdentekevää, vai etkö uskalla vastata!?

    En nyt tähän hätään keksi mitä voisin tässä asiassa pelätä.

    >>Annan vihjeen: Hesekielin 21:25

    En hetikään näe miten tuo muuttaa Raamatun mainintaa pakanain aijoista.

    >>Kerro nyt kaikille palstalla olijoille milloin ne alkoivat,

    Olen jo olettamukseni asiasta ilmaissut, jos se ei sinulle kelpaa, en voi auttaa.

    >>Mitä käännöstä sinä käytät?

    Kirkkoraamattu on tuossa yleisemmässä käytössä.

    >>Älä yritä tuoda muita aiheita sekoittamaan asiaa. Yritä vääristää Hesek.21:25,26,27 etenkin 27 jae. Kenestä tuo 27 jae puhuu?

    Kukahan tässä sekoittaa? Minä kun oletin, että kyseessä on Luukkaan 21:24 mainuttu pakanain aika.

    Äänestä

  • kysymyksiin kirjoitti:

    Minäkin annan sinulle vihjeen. Lue muitakin käänösiä kuin UM:ä. Tässä nuo samaiset jakeet Kirkkoraamatun mukaan.

    ************
    26 "Babylonian kuningas pysähtyy risteykseen, josta kumpikin tie alkaa, ja tutkii ennusmerkkejä. Hän pudistaa nuoliaan ja kysyy jumaltensa mieltä, hän ennustaa eläimen maksasta. 27 Hänen oikeaan käteensä osuu Jerusalemin arpa: sinne hänen on vietävä muurinmurtajat, siellä hänen on kohotettava sotahuuto, pantava muurinmurtajat porteille, luotava valtausluiska ja rakennettava piiritysvalli. 28 Jerusalemin asukkaiden silmissä se ennustus on väärä, he luottavat vannottuun valaan. Mutta hän tulee, hän paljastaa heidän syntinsä ja ottaa heidät vangiksi.

    29 "Sen tähden sanoo Herra Jumala: Teidän syyllisyytenne on tuotu julki, teidän rikkomuksenne on paljastettu, teidän syntinne näkyvät kaikessa mitä teette. Teidän syyllisyytenne on osoitettu, ja teidät pannaan kahleisiin. 30 Sinä iljettävä, jumalaton Israelin ruhtinas! Hetkesi on koittanut, tilinteon hetki. 31 Näin sanoo Herra Jumala: Riisu päähineesi, nosta kruunusi pois, aika on muuttunut. Alhainen korotetaan, ylhäinen alennetaan. 32 Kaikki tuhotaan, kaikki hävitetään, koko maa raastetaan raunioiksi. Näin tapahtuu silloin, kun saapuu se, jolle tuomiovalta kuuluu. Hänen käsiinsä minä annan sen vallan.
    **********

    Miten sinä revit näistä jakeista pakanainaikojen alkamisen. Milloin Raamattu puhuu ensimmäisen kerran pakanainajoista?

    >>>Oletko noin tietämätön Raamatun perusopetuksista, kukaan luopio ei ole noin tietämätön siitä kuin sinä?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

  • lisää kirjoitti:

    >>Ilman muuta se on sinulle yhdentekevää, vai etkö uskalla vastata!?

    >>On paljon pelättävää!

    Toistaiseksi ei pelkää ja hyvä niin.

    >>Montako vuotta kerkesit olla Jehovan todistaja?

    Aivan liian monta.

    >>-Naurettavaa luopiolta, joka esittää tietävänsä lähes kaiken.

    Missä näin olen esittänyt?

    >>Kohta näet, lue teksti!

    Eikö nyt ollut kyse Luukkaassa mainitusta pakanain ajoista?

    >>-Sydämmesi estää vastaamatta, ei ole tiedon puute.

    Keskity itseesi, älä elä toisten elämää.

    >>Kannustetaan sydäntäsi hiukan. Kenellä on Raamatun mukaan laillinen oikeus kruunuun Sidkian jälkeen.

    Mikä vaikeus sinulla on pysyä Jeesuksen maininnassa pakanain ajoissa? Mikä tarve sinulla on ratsastaa Raamatun ristiriitaisuudella ja puoltaa sillä Vartiotorniseuran harhaa?

    >>Kaiva historiaa esiin ja yritä vastata.

    En edelleenkään löydä Hesekielistä mainintaa pakanain ajoista.

    >>-Ylläolevaan kysymykseen jätit vastaamatta, voisitko vastata?

    Minä annan muiden ratkaista tuollaiset asiat.

    >>-Ei mennä siihenkään vielä, vaan pysytään tässä pakanainajan alussa.

    Sinulta lienee edelleen havaitsematta, että kyse on nimenomaan Raamatussa mainitusta pakanain ajoista. Pakanain ajat mainitaan Luukkaan 21:24 ja kyseessä on futuuritempus, joten Jeesuksen mainitsemaksi kirjatut pakanain ajat eivät voineet alkaa ennen niiden mainitsemista.

    Äänestä

  • vielä.

    Menee kirjoitti:

    Minäkin annan sinulle vihjeen. Lue muitakin käänösiä kuin UM:ä. Tässä nuo samaiset jakeet Kirkkoraamatun mukaan.

    ************
    26 "Babylonian kuningas pysähtyy risteykseen, josta kumpikin tie alkaa, ja tutkii ennusmerkkejä. Hän pudistaa nuoliaan ja kysyy jumaltensa mieltä, hän ennustaa eläimen maksasta. 27 Hänen oikeaan käteensä osuu Jerusalemin arpa: sinne hänen on vietävä muurinmurtajat, siellä hänen on kohotettava sotahuuto, pantava muurinmurtajat porteille, luotava valtausluiska ja rakennettava piiritysvalli. 28 Jerusalemin asukkaiden silmissä se ennustus on väärä, he luottavat vannottuun valaan. Mutta hän tulee, hän paljastaa heidän syntinsä ja ottaa heidät vangiksi.

    29 "Sen tähden sanoo Herra Jumala: Teidän syyllisyytenne on tuotu julki, teidän rikkomuksenne on paljastettu, teidän syntinne näkyvät kaikessa mitä teette. Teidän syyllisyytenne on osoitettu, ja teidät pannaan kahleisiin. 30 Sinä iljettävä, jumalaton Israelin ruhtinas! Hetkesi on koittanut, tilinteon hetki. 31 Näin sanoo Herra Jumala: Riisu päähineesi, nosta kruunusi pois, aika on muuttunut. Alhainen korotetaan, ylhäinen alennetaan. 32 Kaikki tuhotaan, kaikki hävitetään, koko maa raastetaan raunioiksi. Näin tapahtuu silloin, kun saapuu se, jolle tuomiovalta kuuluu. Hänen käsiinsä minä annan sen vallan.
    **********

    Miten sinä revit näistä jakeista pakanainaikojen alkamisen. Milloin Raamattu puhuu ensimmäisen kerran pakanainajoista?

    >>>Oletko noin tietämätön Raamatun perusopetuksista, kukaan luopio ei ole noin tietämätön siitä kuin sinä?

    Äänestä

  • vielä. kirjoitti:

    Mitä ihmeellistä näissä jakeissa on?

    31 Näin sanoo Herra Jumala: Riisu päähineesi, nosta kruunusi pois, aika on muuttunut. Alhainen korotetaan, ylhäinen alennetaan. 32 Kaikki tuhotaan, kaikki hävitetään, koko maa raastetaan raunioiksi. Näin tapahtuu silloin, kun saapuu se, jolle tuomiovalta kuuluu. Hänen käsiinsä minä annan sen vallan.

    Milloin tämä tulisi tapahtumaan eli milloin Jerusalem tultaisiin hävittämään? "Näin tapahtuu silloin, kun saapuu se, jolle tuomiovalta kuuluu. Hänen käsiinsä minä annan sen vallan."

    Eli kyse oli Babylonin kuninkaasta joka tulisi tuhoamaan koko kaupungin. Sinulla on pakkomiele lisätä tähän jokin tuhansien vuosien päässä tapahtuva asia. Hypätä Israelin kuninkaista, taivaalliseen kuninkaaseen Jeesukseen jne...

    Samaa taktiikkaa Jt:t joutuvat noudattamaan koko pakanainajat ennustuksessa. On hämmästyttävää miten haluat väkisin löytää asioille 'piilomerkityksiä'. Jeesuksen sanat tulevista tapahtumista käännät menneeksi tapahtumaksi vain siksi että sinun havaitsema 'piilomerkitys' olisi totta.

    Eikö sinua yhtään ala epäilyttämään näiden 'piilomerkitysten' luotettavuus? Wt-seura on rakentanut koko oppinsa pitkälti näiden 'piilomerkitysten' päälle (Esim. Matteuksen 24 luvun tapahtumilla 'täytyy' Jt:n mukaan olla toinen suurempi täyttymys meidän aikanamme). Kaikki Wt-seuran tekemät ennustukset ovat jääneet toteutumatta, koska ne perustuvat piilomerkityksiin. Eikö olisi korkea aika alkaa lukemaan Raamatunteksiä sellaisenaan ja yrittää ymmärtää sitä aikalaistensa näkökulmasta.

    Eli tuh

    Kysehän oli siitä että Jerusalem hävitetään Babylonin toimesta

    Äänestä

  • Piilomerkityksiä kirjoitti:

    Jos sopii, niin tarkastellaan sitä kruunua tarkemmin.

    1.Aikakirja.17:7 Ja näin sinun nyt tulee sanoa palvelijalleni Daavidille: ’Näin on armeijoiden Jehova sanonut: ”Minä olen ottanut sinut laidunmaalta katrasta seuraamasta, jotta tulisit kansani Israelin johtajaksi.

    Eli Daavidista Jumala teki maallisen Kuninkaan Valtaistuimelleen.

    14 Ja minä annan hänen pysyä huoneessani ja kuninkuudessani ajan hämärään asti, ja hänen valtaistuimensakin tulee pysymään ajan hämärään asti.

    Jehova lupasi valtaistuimen pysyvän ajanhämärään asti.
    Salomonista tuli seuraava Kuningas joka istui Jumalan maallisella valtaistuimella.
    1.Aikak.27:4 
    Niinpä Jehova, Israelin Jumala, valitsi minut kaikesta isäni huoneesta tulemaan Israelin kuninkaaksi ajan hämärään asti, sillä Juudan hän valitsi johtajaksi, ja Juudan huoneesta isäni huoneen, ja isäni poikien joukosta hän hyväksyi minut tehdäkseen minut koko Israelin kuninkaaksi,
    5 ja kaikkien poikieni joukosta (sillä Jehova on antanut minulle paljon poikia) hän valitsi sitten poikani Salomon istumaan Jehovan kuninkuuden valtaistuimella Israelin hallitsemiseksi.

    Nyt onkin jälleen kysymyksen paikka.
    Koska sinun mielestäsi tämä Jehovan maallinen Kuninkuuden ketju katkesi?

    Ps.2:4 
    Hän, joka istuu taivaissa, nauraa,
    Jehova itse pitää heitä pilkkanaan.

    5 Siihen aikaan hän puhuu heille suuttumuksessaan,
    ja paheksunnan hehkussaan hän järkyttää heitä

    6 sanomalla: ”Minä, niin, minä olen asettanut kuninkaani
    Siioniin, pyhälle vuorelleni.”

    7 Tahdon kertoa Jehovan säädöksestä.
    Hän on sanonut minulle: ”Sinä olet minun poikani;
    minusta, minusta on tänään tullut sinun isäsi.

    Koska sinun mielestäsi Jeesukselle annettaisiin Kuninkuus?

    Äänestä

  • kysymyksiin kirjoitti:

    ..lisesti täysin oikeassa; Sidkian jälkeinen " päättyi, kun Juudan kansan jäännös yhdessä Israelin palanneiden kanssa palasi Persian suurkuningas Kooreksen käskystä , kuningas Artahsastan aikana, ( -Onhan ne luettavissa -Esra, Nehemia, Sakaria, ja muut profeetat-.")..Rakentamaan Temppeliä uudestaan.
    Juutalaisten osalta kysytty -Pakanain Aika alkoi, kun Jesuah sanoi Herodeksen temppelin ylipapistolle;
    "; Teidän huoneenne on jäävä "Hyljätyksi",
    Kun Titus hävitti Herodeksen temppelin, ja sen sukuluettelot, loppui Mooseksen laki, koska se koski -sukuluetteloissa olevia;
    Kuitenkin, Sakariaan kautta ilmoitettiin , etukäteen, Rauhanruhtinaan tulosta; -Sak; 10; 6-
    .12; 10.
    Alkuseurakunnan jälkeinen Pakanain aika alkoi, kun viimeinen Apostoli Johannes kuoli,

    Äänestä

  • esiin kirjoitti:

    Jos sopii, niin tarkastellaan sitä kruunua tarkemmin.

    1.Aikakirja.17:7 Ja näin sinun nyt tulee sanoa palvelijalleni Daavidille: ’Näin on armeijoiden Jehova sanonut: ”Minä olen ottanut sinut laidunmaalta katrasta seuraamasta, jotta tulisit kansani Israelin johtajaksi.

    Eli Daavidista Jumala teki maallisen Kuninkaan Valtaistuimelleen.

    14 Ja minä annan hänen pysyä huoneessani ja kuninkuudessani ajan hämärään asti, ja hänen valtaistuimensakin tulee pysymään ajan hämärään asti.

    Jehova lupasi valtaistuimen pysyvän ajanhämärään asti.
    Salomonista tuli seuraava Kuningas joka istui Jumalan maallisella valtaistuimella.
    1.Aikak.27:4 
    Niinpä Jehova, Israelin Jumala, valitsi minut kaikesta isäni huoneesta tulemaan Israelin kuninkaaksi ajan hämärään asti, sillä Juudan hän valitsi johtajaksi, ja Juudan huoneesta isäni huoneen, ja isäni poikien joukosta hän hyväksyi minut tehdäkseen minut koko Israelin kuninkaaksi,
    5 ja kaikkien poikieni joukosta (sillä Jehova on antanut minulle paljon poikia) hän valitsi sitten poikani Salomon istumaan Jehovan kuninkuuden valtaistuimella Israelin hallitsemiseksi.

    Nyt onkin jälleen kysymyksen paikka.
    Koska sinun mielestäsi tämä Jehovan maallinen Kuninkuuden ketju katkesi?

    Ps.2:4 
    Hän, joka istuu taivaissa, nauraa,
    Jehova itse pitää heitä pilkkanaan.

    5 Siihen aikaan hän puhuu heille suuttumuksessaan,
    ja paheksunnan hehkussaan hän järkyttää heitä

    6 sanomalla: ”Minä, niin, minä olen asettanut kuninkaani
    Siioniin, pyhälle vuorelleni.”

    7 Tahdon kertoa Jehovan säädöksestä.
    Hän on sanonut minulle: ”Sinä olet minun poikani;
    minusta, minusta on tänään tullut sinun isäsi.

    Koska sinun mielestäsi Jeesukselle annettaisiin Kuninkuus?

    >>>14 Ja minä annan hänen pysyä huoneessani ja kuninkuudessani ajan hämärään asti, ja hänen valtaistuimensakin tulee pysymään ajan hämärään asti. >Nyt onkin jälleen kysymyksen paikka.
    Koska sinun mielestäsi tämä Jehovan maallinen Kuninkuuden ketju katkesi? Koska sinun mielestäsi Jeesukselle annettaisiin Kuninkuus?

    Äänestä

  • perustana kirjoitti:

    .. Tapahtuu silloin, kun Juuda "..Luo katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet,ja itkevät surua, niinkuin Esikoisen kuolemaa, Sak;

    Äänestä

Kertokaa KAIKKI milloin alkoi Raamatussa puhuttu pakanainajat?

-Heee, ajattelin laittaa Tyrosta aloituksen Makelle. Lykätään asiaa hiukan. Tästä tuleekin mielenkiintoinen juttu. Toivottavasti linjat pysyvät auki. Tämä onkin Makelle avainkysymys, ellei peräti elämän ja kuoleman kysymys! Suurempikin!!
Kirjoitan tässä puhetta kokoukseen joten, palaillaan.

Äänestä
  • "Tämä onkin Makelle avainkysymys, ellei peräti elämän ja kuoleman kysymys! Suurempikin!! "

    Tarkoitit varmaan Makella Vartiotorni-seuraa.

    Äänestä

  • Nyt pikkasen kirjoitti:

    "Tämä onkin Makelle avainkysymys, ellei peräti elämän ja kuoleman kysymys! Suurempikin!! "

    Tarkoitit varmaan Makella Vartiotorni-seuraa.

    "Make" Markku Meiloa tarkoitin.

    Äänestä

  • >>Lykätään asiaa hiukan.

    Sinun hiukan on samaa sarjaa kuin Vt-seuran pian, ei siis aikuisten tapa käyttää noita sanoja.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Lykätään asiaa hiukan.

    Sinun hiukan on samaa sarjaa kuin Vt-seuran pian, ei siis aikuisten tapa käyttää noita sanoja.

    ei oo kiinnostunu ku parjaamaan,pakanain ajat alko 1924 ku Jeesus sai kuninkaana vallan taivaassa ja syösi saatanan ja demonit maahan

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    >>ku parjaamaan

    Onko kyseessä pelkkä nimittely, vai voitko antaa esimerkkkejä?

    >>pakanain ajat alko 1924 ku Jeesus sai kuninkaana vallan taivaassa

    Tuollaista ajatusta ei elättele edes Vt-seura, jolle ne ajat päättyivät 1914.

    Äänestä

  • keskity puheeseesi ja pistä joskus kampea näille pöhlöille

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    ei oo kiinnostunu ku parjaamaan,pakanain ajat alko 1924 ku Jeesus sai kuninkaana vallan taivaassa ja syösi saatanan ja demonit maahan

    >>ei oo kiinnostunu ku parjaamaan,pakanain ajat alko 1924 ku Jeesus sai kuninkaana vallan taivaassa ja syösi saatanan ja demonit maahan

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    keskity puheeseesi ja pistä joskus kampea näille pöhlöille

    -Mikä ettei! On ollut pari viikkoa linjat poikki ja vielä hommasin mokkulan modeemiksi. Sitten taisteltiin liittymän kaa, mutta nyt pitäisi olla kunnossa yhteydet.
    Ilman muuta Jehovan asiat ensin sitten muut, kuten tämä palsta.
    Voimia sinulle!

    Äänestä

  • old_profile_41878 kirjoitti:

    keskity puheeseesi ja pistä joskus kampea näille pöhlöille

    -Mikä ettei! On ollut pari viikkoa linjat poikki ja vielä hommasin mokkulan modeemiksi. Sitten taisteltiin liittymän kaa, mutta nyt pitäisi olla kunnossa yhteydet.
    Ilman muuta Jehovan asiat ensin sitten muut, kuten tämä palsta.
    Voimia sinulle!

    ku ennen tienraivaajana osas ja muisti kaikki,nyt on unohttunu paljon ja haluan auttaa ihmisiä.Yhen vuosiluvun muistin väärin, muuten kaikki ok

    Äänestä

alko v. 1914 ku Jeesus sai vallan kuninkaana taivaassa ja ajo pois maahan saatanan ja demonit

Äänestä
  • oli väärin ku hätäsesti kirjotin ,2 ykkösen tilalla ,sori

    Äänestä

  • >>alko v. 1914

    Ei siinä mitään, saa noin uskoa, Vt-seuralle ne päättyivät vuonna 1914.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>alko v. 1914

    Ei siinä mitään, saa noin uskoa, Vt-seuralle ne päättyivät vuonna 1914.

    anteeksi,pakanain ajat päätyi 1914 kun jeesus sai vallan.Jottain on päässy unohtunaan vuosien varrella.

    Äänestä

>>Milloin päättyivät pakanain ajat?

Äänestä

Pakanain ajat aloittivat aikakauden, joka tuli päättymään maailmanloppun. Kansojen määräaika kuluisi umpeen.

Tuo määräaika oli raamatun mukaan käynnissä jo 2.000 vuotta sitten. Paavali kirjoittaa Korintolaisille, aikalaisilleen...
1.Korinttolaiskirje:
10:11 Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
...maailman aikojen loppukauden koittaneen HEIDÄN elinaikanaan.

Pakanain ajat olivat siis kynnissä jo silloin!

Kerropa nyt SINÄ, milloin ne alkoivat?

Äänestä
  • Jeesus kuoli paalus

    Äänestä

  • ku Jeesus sai vallan kuninkaana,kirjoitin väärin

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    ku Jeesus sai vallan kuninkaana,kirjoitin väärin

    Autetaan nyt tuota Neitokaista kun on nuo jehovien opit hiukka hakusessa.

    Siis: jehovien mukaan pakanain ajat alkoivat 607 eKr, kesti 2520 vuotta ja päättyi 1914 jKr.

    Sitten pari torpeedoa tuohon 607-2520-1914 -oppiin:

    (1) Jerusalem hävitettiin Raamatun mukaan 587 eKr josta seuraa että 607 eKr. on väärä vuosi Jerusalemiin hävitykselle, ja siten tuo jehovien oppi karahtaa karille jo lähtökuopissa.

    (2) Opin alkuperäisenä tarkoituksena oli laske lopun tuleminen, josta seuraa että oppi on epäraamatullinen ja Jeesuksen sanoja ylpeästi uhmaava.

    Kaikki tuohon oppiin liittyneet odotteet ja jatko-opit kuten esimerkiksi 'sukupolvioppi' ovat menneet pieleen lukuisia kertoja.

    -Corrector-

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    ku Jeesus sai vallan kuninkaana,kirjoitin väärin

    näki Saatanan lankeavan maahan kuin salaman omana elinaikanaan, niin miten Saatana ja demonit olisi heitetty maan päälle v.1914? Eihän raamattu voi todistaa itseänsä vastaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkoivat? kirjoitti:

Kertokaa KAIKKI milloin alkoi Raamatussa puhuttu pakanainajat?
Vastausta odotan etenkin nimim. Markku Meilolta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu