Joskus harmittaa kun on syntynyt tähän maailmaan naisena.
Nyt valmistuneena en ole saanut töitä ja työ haastatteluissa on pariinkin otteeseen tiedusteltu lastenteko aikeita, kun nyt satun olemaan siinä hedelmällisessä iässä. En taida töitä saadakkaan ennenkun käyn sukupuolenvaihdos leikkauksessa. Ja satun tietämään että kaikki miespuoliset luokkakaverini ovat hyväpalkkaisissa töissä, naisista vain puolet saanut töitä.
Olen kasvanut perheessä jossa sovinismi oli arkipäivää. Selkein esimerkki oli se että veljeni sai harrastaa mitä halusi. Minulla ei ollut harrastusta, kun ei ollut kuulemma varaa. Olisin halunnut harrastaa voimistelua, joten itseopiskelu ei siinä ollut kovin hedelmällistä.
Parisuhde kokemuksiakin löytyy. Jätin erään miehen kun hän vakaasti oli sitä mieltä että naisten kuuluu tehdä kotityöt, perusteluja ei löytynyt. Nyt ihan OK mies, mutta olen jo nyt huomannut hänellä tiettyjä sovinistisia taipumuksia.
Ehkäpä lohtua löytyisi uskonnosta. No jumalakin taitaa miesten puolella olla kun häntä niin herraksi ja isäksi kutsutaan. Ja raamattukin on täynnä sovinistisia asenteita. Sanomattakin selvää on että erosin kirkosta jo aikoja sitten. Pitäkööt miehet uskontonsa. No uskonnollisuuskaan ei ole vahvoja puoliani.
Ja en oikeasti uskalla liikkua yksin kaikkialla ja kaikkina vuorokaudenaikoina. En haluaisi joutua raiskatuksi. Haluisin esimerkiksi harrastaa lenkkeilyä luonnossa, mutta sain parivuotta sitten kuulla että lähimetsässä oli raiskattu eräs nainen, oli juttu lehdessä.
Sairaistuin tuossa sitten tautiin joka 80% yleisempi naisilla. Kyseessä on aika harvinainen sairaus. Olin sairaalassakin ja nyt syön lääkkeitä.
Tämä oli vuodatus. Joskus on vain vaikeaa olla nainen.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tulihan juttua taas... On se hirveetä varmasti, uskon.
naisena olisin jo rikas, 8 asiakasta päivässä a´ 200€, eli sellaiset 1.500€ päivä, 8.000€ viikko, 30.000€ kk, eli verottomana 300.000€ vuosi
(lomat ja vapaapäivät otettiin jo laskuissa huomioon)
Harmittaa etten oo syntynyt naiseksi
sinultakin, siitä vaan myymään, sinä 'pankin päällä istuja'.
Ei löydy markkinoita miehen perseelle. Kas, kun homot antavat persettä ihan ilmaiseksikin, on kilpailu vaikeaa.
Onko ihmisen limakalvot tarkoitettu moiseen rääkkiin?
Ei ihmisen.
Pikkuisen oli määriä ja hintojakin liioiteltu esimerkissä. Mutta eikös Hertha ole ikinä kuullut puhuttavan liukuvoiteista?
sovinistipalstalle.
Ja nyt pesen käteni ja käännän katseeni muualle enkä enää vastaa sinulle.
Ei tarvitsekaan vastata, mutta huolesi on aivan turha. Kaikilla ammattilaisilla on limakalvot tallella.
Työikäisten naisten ja miesten työttömyydessä ei ole "merkittävää" eroa ja tuo ero on vieläpä naisten eduksi:
Tuore työvoimakatsaus: http://www.tem.fi/files/18787/HELMI08.pdf
"Työttömistä työnhakijoista oli miehiä 114 300 (54 %) ja naisia 95 800 (46 %). Tammikuusta
miesten työttömyys laski 2 900:lla ja naisten 5 800:lla. Edellisvuoden helmikuuhun verrattuna
miesten työttömyys laski 12 200:lla (-10 %) ja naisten 12 400:lla (-11 %)."
Kyllä minuakin harmittaisi, jos olisin syntynyt naiseksi.
takerrun: kuinka paljon voimistelun harrastaminen mahtaa maksaa?