Kaste ja Kateus

Homouteen perustuva oppi, joka opettaa lapset kaikkien lakien rikkojiksi (syntisiksi), ja osoittaa lapsen perimän väärin, tässä se on pienessä paketissa;

"Synti ja rikos" minkä lapsi on tehnyt on, että lapsi on NAISEN SYNNYTTÄMÄ, johon myös NAISVIHA juurtuu; Kateus.
11186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)

"Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa." (Valit.5:7)

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room.3:23)

Kasteessa lapsi saa tuon luvatun Jumalan kirkkauden omakseen eli Pyhän Hengen lahjan. Kasteessa lapsi pyhitetään kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

Äänestä
  • Muistutan siitä, että 10 Käskyä on Ensimmäinen Raamattu; Mitä Raamattuun on 10 Käskyn jälkeen kirjoitettu, kirjoitettua ei saa missään mielessä käyttää 10 Käskyn rikkomiseen. Jos joku on niin tehnyt, tai niin tekee, hänet asetetaan Suelujen Valtakunnan ulkopuolelle ja oppi sinänsä ei ole Jumalasta.

    ' Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. '

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    Muistutan siitä, että 10 Käskyä on Ensimmäinen Raamattu; Mitä Raamattuun on 10 Käskyn jälkeen kirjoitettu, kirjoitettua ei saa missään mielessä käyttää 10 Käskyn rikkomiseen. Jos joku on niin tehnyt, tai niin tekee, hänet asetetaan Suelujen Valtakunnan ulkopuolelle ja oppi sinänsä ei ole Jumalasta.

    Roisto - "syntinen" - sai ristillä anteeksi, mutta ristijä ei koska ristjiä on kirottu. Niin on myös Isäni tahto, että sinä saat anteeksi koska olet harhaanjohdettuna rikkonut Lakia, mutta harhaanjohtaja - ristijä - on kirottu;

    Tuomiopäivänä (Matteus 25) lampaat asetetaan oikealle ja vuohet vasemmalle.

    Totisesti minä sanon teille; Kaikki kuollut on merkitty ristillä riippumatta siitä puhummeko niistä jotka ovat maan päällä, tai jotka maan alla ovat. Ja totiseti minä sanon teille, ellette kääny oikeaoppisiksi; ' te kirotut, te menette siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. '

    Jokaisen Mieli on henkilökohtainen eikä kollektiivinen, ja jokaisen Sielu on henkilökohtainen ja kollektiivinen, sillä kaikki ovat Jumalan kuva; Mitä toiselle henkilölle sanot ja teet, sen todistaa Jumala henkilön silmien ja korvien kautta. Ja mitä sanot ja mitä teet, sen mukaan on tuomiosi.

    Amen.

    Synnin palkka on kuolema, joka tuli kaikkien osaksi.

    "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet."

    Paavali sanoo vielä n. 50 v.Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen, että kaikki ihmiset ovat synnin vallassa. Uuden liiton aikaiset ihmiset syntyvät edelleen synnin alle.

    "Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan."

    Äänestä

  • kaikille. kirjoitti:

    Paavali ei ole Jeesuksen Apostoli, sillä kukaan Jeesuksen Apostoleista ei koskaan riko Liittoa missään mielessä, eikä 10 Käskyä, eikä opeta vasten Jeesusta.

    42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
    43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
    44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
    45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
    46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
    47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."

    näyttää minut syypääski syntiin : Sanat ei riitä, vaan sinun pitää esittää konkreettiset todisteet, näyttää, että Suomen kansan nuorin ja Suomen kansan vanhin ja kaikki ketä heidän välillä on, ovat kaikkien lakien rikkojia (syntisiä). Jos et sitä voi tehdä, Paavalin opit voit köyttää myllynkiveen ja heittä ne meren syvyyksiin.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    Amen.

    huudella aamenia omien viestiensä perään

    Joh. 8:17
    Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä.

    Äänestä

  • lukija, kirjoitti:

    huudella aamenia omien viestiensä perään

    Joh. 8:17
    Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä.

    Jos kaks useampia ihmistä hoilaa lutherin valheita niin ne ovat valheita edelleen!
    16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    Jumalan Laki:

    Suomen kielellä - Raamattu 1933/38

    3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

    5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;

    6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

    7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

    8 Muista pyhittää lepopäivä.

    9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;

    10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.

    11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

    12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

    13 Älä tapa.

    14 Älä tee huorin.

    15 Älä varasta.

    16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."

    huom!
    Tähän Jumalan lakiin on raamatun mukaan Jeesus lisännyt rakasta lähimmäistäsi käskyn. (UT)

    Äänestä

Lähti kuule jo paratiisista ja ihminen langetessaan menetti hengellisessä mielessä vapaan tahdon.

"Luonnollinen ihminen ei ota vastaan mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi käsittää hengellisiä"(1.Kor.2:14).

Äänestä
  • "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi käsittää hengellisiä"(1.Kor.2:14).

    Luonnollinen ihminen : apina, apina-ihminen, se joka kehittyi apinasta ( Septuaginta ). Minun sukupuussa ei roiku apinoita.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi käsittää hengellisiä"(1.Kor.2:14).

    Luonnollinen ihminen : apina, apina-ihminen, se joka kehittyi apinasta ( Septuaginta ). Minun sukupuussa ei roiku apinoita.

    on sokea, ei ymmärrä mitään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matti E Simonaho kirjoitti:

Homouteen perustuva oppi, joka opettaa lapset kaikkien lakien rikkojiksi (syntisiksi), ja osoittaa lapsen perimän väärin, tässä se on pienessä paketissa;

"Synti ja rikos" minkä lapsi on tehnyt on, että lapsi on NAISEN SYNNYTTÄMÄ, johon myös NAISVIHA juurtuu; Kateus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu