Mitkä yksiköt kärsivät kovimmat tappiot talvi- ja jatkosodassa? Kävikö koskaan niin, että joku osasto tuhoutui kokonaan? En ainakaan muista lukeneeni.
Talvisodan lopussa nurmolaisten epäonninen hyökkäys Äyräpäässä oli varmasti prosentuaalisesti raskaimpia taisteluja sodassa. Kaatuneita tuli helvetisti ja aikaa ei tainnut kulua varttia pidempään.
Yleensä ottaen suomalaisten tappioita voinee pitää inhimillisinä - vai voiko?
Talvisodan lopussa nurmolaisten epäonninen hyökkäys Äyräpäässä oli varmasti prosentuaalisesti raskaimpia taisteluja sodassa. Kaatuneita tuli helvetisti ja aikaa ei tainnut kulua varttia pidempään.
Yleensä ottaen suomalaisten tappioita voinee pitää inhimillisinä - vai voiko?
Vastaukset 15
Vanhimmat
...ja kaikki ne yksiköt, jotka olivat kannaksella suurhyökkäyksen
aikaan kesäkuussa 1944.
Ja mahdollisesti hyökkäysvaiheen aikana myös pohjalainen JR53
ja lappilainen JR12 kesällä 1941.
Suomalaiosten tappiot viimesodissa olivat hyvin raskaat. Puuttuva materiaali maksettiin verellä. Kaztuneiden kokonaismäärä oli noin 95 000 eli noin 2,7, % 3,6 miljoonan kansasta. Vertauksena esim. brittien ja jenkkien tappiot kaatuneina olivat vain noin 300 000 kummallakin.
Joukko-osastojen ja yhtymien vertailu pitkän sodan aikana on järjetöntä. Lyhyessäkin taistelussa kesällä 1944 saatettiin menettää jopa 60 % jalkaväestä kaatuneina ja haavoittuneina. Toisalta kovakin kmappailu saattoi päättyä suhteellisen pieniin tappioihin.
Jatkododan päättyessä ei jalkaväkiyksiköissä juuri ollut alkuperäisiä miehiä jäljellä.
Talvisodan loppuvaiheissa Laatokan koillisnurkassa olevissa Mantsin- ja Petäjäsaaressa olleet suomalaiset jäivät mottiin. Venäläiset tulivat panssareilla Laatokan jäitä pikin ja saartoivat saaret. Kaikki, yli 300 suomalaista kaatuivat viimeiseen mieheen.
Mantsinsaari, Lunkulansaaren pohjoisosa ja Uuksalonpään eteläosa pysyivät suomalaisten hallussa rauhantekoon asti.
Uuksalonpää tosin menetettiin rauhantekoa edeltäneenä päivänä. Ne muodostivat vihollisen sivustassa, itse asiassa lähes selustassa olevan puolustusaseman.
Useita kymmeniä kilometrejä pohjoisempana kokonainen neuvostodivisioona oli lähes motissa Kitelän alueella. Mottiin johti Laatokan saariston halki kapea huoltotie, jonka kuljetuksia Mantsinsaaren patterin tuli vaikeutti tehokkaasti. Mantsinsaaren rannikkopatteri ampui talvisodassa putkensa täysin loppuun
http://perinneyhdistys.suntuubi.com/?cat=18
______________________________________________
" Saareen ei saa jäädä ainoatakaan siviiliä, paitsi noin 30 vapaaehtoista ja 20 lottaa. He jäivät auttamaan noin 400 saaren rannikkotykistökasarmeilla olevaa sotilashenkilöä, joiden tehtävänä oli puolustaa saarta vihollisen hyökkäyksiä vastaan. Tehtävänsä he hoitivat menestyksellisesti. Kummankaan sodan aikana vihollinen ei kyennyt lukuisista yrityksistä huolimatta valloittamaan Mantsinsaarta.
http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Mantsinsaari/Niilon_teksti.htm
TAPPIOITA MAALISKUULTA.
Pataljoonien vahvuudet olivat maaliskuun 10. päivän aikana supistuneet jo keskimäärin alle 250 miehen.
Huomattavat upseeritappiot vähentivät vielä supistuneiden joukkojen käyttöä. II AK:n komentaja kenraaliluutnantti Öhguist oli esittänyt mielipiteenään että ellei ihmeitä tapahdu joukot kestävät ehkä viikon jolla tarkoitti ak:nsa nykyistä rintamaa.
Talvela kertoi kaiken olevan hiuskarvan varassa ja hänhän oli komentajana Taipale-Vuosalmi rintaman osuudesta vastaavana. Maaliskuun 12. päivän iltana 21. divisioonan jalkaväen vahvuus oli laskenut alle 1000 mieheen. Ja venäläisillä esiintyi samaan aikaa Vuosalmella 30 taisteluvaunua.
Tappiot maaliskuun viimeisillä viikoilla olivat rajut, suomalaiset menettivät 3.3.-9.3.- välisenä aikana keskimäärin 1500 miestä pois riveistä. Vain tuona reilun kymmenen päivän aikana kaatui 2 223 miestä , haavoittui 7 475 miestä ja katosi 883 miestä. Elävä voimamme oli kutistumassa olemattomiin ja nyt Stalin onneksi suostui rauhaan.
Talissa venäläiset pääsivät jo Viipurin- Imatra valtatielle. Tähän puolustuslinjaan saapui puolustusta vahvistamaan sodan viime päivinä komppania Amerikan suomalaisia. Kollaalle vihollinen toi samaan aikaan neljä uutta divisioonaa. Kitilän mottiin venäläiset saivat huoltoyhteyden.
Viipurinlahden sotatoimiin liittyen vihollinen heitti sotavoimiaan Suomenlahden jääkentän yli Virolahden rannikkoa vastaan, jonne Mannerheim joutui määräämään joukkoja Laatokan Karjalasta.
"Vain tuona reilun kymmenen päivän aikana kaatui 2 223 miestä , haavoittui 7 475 miestä ja katosi 883 miestä."
On melkoinen ihme, että sodasta selvinneet veteraanit pystyivät jatkamaan elämäänsä suhteellisen normaalisti (ja tietysti käymään toisen sodan melkein perään). Olosuhteiden on täytynyt olla hirveät. Kummallista, miten ihmisen psyyke kestää paitsi tappamisen, myös karmeat tappiot ja ainaisen kuoleman/haavoittumisen pelon. Tuo on mietityttänyt usein.
Itse olisin luhistunut todennäköisesti alta aikayksikön. Hyvä kuitenkin, että suurin osa miehistä klaarasi tilanteen. Sitähän tässä saa kiittää.
holkkäävät ruotsinkieliset joilla rintamamieseläke juoksee vaikka kävivät ruotsista asti etäsotaa.
Nurmolaiset saavat syyttää vain itseään tappioistaan. He olivat joukkopsykoosissa ja oli komentajilta harkintakyvyn puutetta laittaa heidät hyökkäämään.
Nurmolaiset laiminlöivät kaikki järjelliset sotilasopit ja syöksyivät raivoa täynnä, mitenkään itseään suojaamatta, varmaan kuolemaan.
Talvisodassa kovimmat tappiot tulivat 9 divisioonalle. Menetykset olivat n. 4500 miestä. Tosin Kollaanjoella taistellut 12 divisioona ja Laatokan Karjalassa taistellut 13 divisioona menettivät lähes yhtä paljon.
Jatkosodassa pahimpaan verenvuodatukseen joutui 2 divisioona.
Pelkästään Vuosalmella 1944 divisioona menetti kaatuneina 747, haavoittuneina 4755, ja kadonneina 746 miestä.
Kuten jo toinen kirjoittaja ilmoitti, Talvisodan saaristotaisteluissa tuli prosentuaalisesti raskain yksittäinen tappio. Myös Viipurinlahdella sekä 1940, että 1944 tuli saarissa hyvin raskaat tappiot.
Voiko tappioita pitää koskaan inhimillisinä ? Korkeintaan jotenkin siedettävinä.
Yksikään suurempi yksikkö ei sodissamme tuhoutunut. Ainakaan paikallista katastrofia ei siis syntynyt.
En nyt jaksa alkaa tarkastamaan, mutta olen käsittänyt että Kiestingissä v. -41 suomalaisten olosuhteet olivat hankalat ja tappioita tuli. Saksalaiset kai saivat myös karvaasti kokea "ali-ihmisten" vastarinnan ja olosuhteiden ankaruuden..
Eversti Jussi Turtola, kaatui Kiestingissä 29. elokuuta 1941.
Herraksi siis verraten pieni, mutta hänen kohtalonsa liittyy isojen herrojen kuvioihin. Hitler, Stalin, Churchill, Roosevelt ja tietysti Ryti ja Mannerheim tarkkailivat hänen toimintaansa Jalkaväkirykmentti 53:n komentajana Kiestingin ja Louhen välillä elokuussa 1941.
Pääkonnan roolin dramaattisessa elämäkerrassa saa maineikas suomalainen kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo. Talvisodan Suomussalmen ja Raatteen taistelujen voittajaa ei ole ennen käsitelty näin kriittisesti.
Saksalaisten tavoitteena Kiestingin suunnalla oli Louhi, Muurmannin radan asemapaikka. Siilasvuon armeijakunta alistettiin saksalaisten komentoon. Vienan korpimaastoissa saksalaisten sotataito petti, ja Turtolan rykmentti joutui etenemään kärjessä tavoitteena Muurmanni.
Kun Muurmannin rata katkaistaisiin, katkeaisi myös Englannin ja Yhdysvaltain sotatarvikkeiden virta rataa pitkin Neuvostoliiton avuksi. Mannerheim ja Ryti huolestuivat, koska eivät tahtoneet suututtaa Englantia ja Yhdysvaltoja.
Siinä oli sotilaallis-diplomaattista ristiriitaa kerrakseen. Neuvostoliiton joukot torjuivat Turtolan rykmentin hyökkäyksen vähän ennen Louhea. Syntyi kuuluisa Kiestingin motti.
Oikeastaan se ei ollut täysi motti, vaan shakkitermein patti: Siilasvuo ei päästänyt Turtolaa vetäytymään eikä puna-armeija etenemään.
Pohjois-Suomen miehet kärsivät viikkotolkulla viluissaan, nälissään ja haavoissaan. Eteneminen Muurmannin rataa kohti oli niellyt miehiä, ja kun motista lähdettiin pois, oli 2800-miehisestä rykmentistä jäljellä 800. Jussi Turtola oli jo sankarivainaja, kun päämaja ylensi hänet everstiksi 30. 9. 1941.
Martti Turtola syyttää setänsä kuolemasta Siilasvuota, joka ei antanut lupaa vetäytymiseen ja haukkui alaistaan pelkuriksi.
Turtola arvostelee Siilasvuota reippaasti. Hänen mukaansa kenraalia ajoi kohti Louhea vain talvisodassa hankitun maineen kartuttaminen. Hän moittii Siilasvuota araksi, tosin esimerkein perustelematta. Psykologiseen kuvaan hän lisää vielä Siilasvuon taitamattomuuden armeijakunnan komentajana.
Suomalaisen sotahistorian luonnekuvat ovat olleet liian varovaisia, mutta näin raaka arviointi olisi kyllä vaatinut vankasti perusteluja.
Turtola huomauttaa, että Siilasvuon asema "Mikkelin päämajan ja toisaalta Saksan Norjan-armeijan johdon välillä ei ollut kadehtittava".
Huomattakoon myös, että Siilasvuo inhosi natsismia. Saksalaiset vaativat Muurmannin radan katkaisemista. Turtola ei selvitä, mitä Mannerheim ja Ryti halusivat. Ilmeisesti etenemisen pysäyttämistä, siis jotakuinkin samaa kuin Neuvostoliittokin.
Siilasvuon alaisena toiminut Wolf Halsti antaa muistelmissaan ymmärtää, että asetelma oli tällainen. Turtola ei sano suoraan, että tilanne oli sotilaallisesti mahdoton, mutta sitähän koko Kiestingin motti verisesti ilmensi.
Turtola tuo esiin, että Siilasvuon armeijakunnan upseereista everstiluutnantti Somersalo tapatti itsensä etulinjassa, Jussi Turtola kaatui "kamikaze-tyylisessä hyökkäyksessä" ja eversti, Mannerheim-ristin ritari Verner Viikla ampui itsensä divisioonansa komentopaikalla jouluna 1941.
Turtolan mukaan "kysymys ei voi olla sattumasta", ja hän ihmettelee vakavasti "suomalaisten joukkojen ylimmän johdon pätevyyttä ja vastuuntuntoa".
Ylin johto tarkoittanee Mannerheimiä, joka Turtolan mukaan teki "suuren luokan virheen" alistaessaan Siilasvuon armeijakunnan saksalaisille kesäkuussa 1941.
Etulinjassa taisteleva rykmentinkomentaja ei voinut tietää suurpolitiikan asetelmia, toteaa Turtola. Ainakaan hänen sateessa värjöttelevät miehensä eivät voineet. Mutta Jussi Turtola oli ollut Sotakorkeakoulussa kurssinsa priimus ja talvisodassa päämajan upseereita. Ymmärsihän majuri Halstikin suurpoliittisen pulman jo Kiestinkiin tullessaan.
Mietittäväksi jää myös, kuinka epämiellyttäviä totuuksia laukova Halsti tuli kuitenkin toimeen Siilasvuon kanssa, kun taas Turtola ei tullut.
Turtola kuvaa Siilasvuon vaikeaksi esimieheksi, joka muun muassa haukkui alaisiaan komentajia miesten kuullen. Henkilösuhteet menivät sellaisiksi, että Turtola ja muut katsoivat motissa olosta löytyvän sentään sen valopuolen, että Siilasvuo ei pääse sinne. Kyllä täällä kaatuakin voidaan tekee oikeutta eversti Jussi Turtolalle. Se keskittyy hänen näkökulmaansa jopa niin, että Martti Turtola on sepittänyt mukaan setänsä monologeja. Rohkea kaunokirjallinen yritys jää sovinnaiseksi ja kömpelöksi. Näillä eväillä ei voiteta Helsingin Sanomain esikoisteospalkintoa.
Wolf Halstin luonnehdintaa eversti Turtolasta särmikkäänä ja hankalana luonteena Martti Turtola ei hyväksy. Lisää ainesta luonnekuvaan olisi antanut kirjailija Kalle Päätalon näkökulma. Hän kohtasi Jussi Turtolan vain kerran, kuten kerrotaan Iijoki-sarjan osassa Liekkejä laulumailla .
Päätalon komppania saapuu Kiestingin mottiin, ja eversti Turtola käskee sen heti hyökkäykseen. Kun komppanianpäällikkö alkaa selvittää hyökkäyssuunnitelmaa alijohtajilleen, karjuu Turtola hänelle tasakäpälää hyppien ja syyttää viivyttelystä, miesten kuullen.
Tässä Turtolan käskemässä hyökkäyksessä kuolee miehiä turhaan. Lähimmäksi vihollisasemia pääsee Kalle Päätalo, joka haavoittuu pahasti.
Martti Turtola kyllä lainaa lyhyesti Päätaloa, mutta ei tätä kohtausta. Tietenkin eversti Turtola toimi kovan paineen alla, mutta niin toimi Siilasvuokin. Ankara kriittisyys vakuuttaisi paremmin, jos se olisi tasapuolista.
Sotahistoriallinen elämäkerta nostaa esiin Kiestingin motin raastavat henkilösuhteet. Hetkittäin tuntuu jopa siltä, että kenraali Siilasvuo olisi ollut eversti Turtolalle pahempi vastus kuin Neuvostoliiton joukot.
Valitettavasti kenraali Siilasvuo poltti jatkosodan päätyttyä kaikki muistiinpanonsa sotatoimistaan saksalaisille alistettuna.
Vesa Karonen
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Everstin tragediassa konna on kenraali/HS20000928SI1KU010m1
Tuosta Kiestingin motin tappioista.
>tilanne oli sotilaallisesti mahdoton, mutta sitähän koko Kiestingin motti verisesti ilmensi<
Hjalmar verinen ESTI täydennyksen ja vetäytymisen Turtolalta => mottiin jouduttiin auttamattomasti.
Taisteleva rykmentti menettää päivittäin paljon miehiä ja voimat ehtyy koko ajan eteenpäin mentäessä, vieläpä keskelle vihollisia.
Täydennystä olisi tarvittu satoja miehiä päivässä. Loipulta Ryhmä J oli lähes pataljoonan suuruinen vahvuudeltaan ja motti oli edessä.
>> Mannerheim-ristin ritari Verner Viikla ampui itsensä divisioonansa komentopaikalla jouluna 1941.
Neuvostoliiton joukot. 60 000 sotavankia piskuista Suomea vastaan? hahahaha