Päivän teksti

Tiistai, 15. huhtikuuta

Teidän tulee laskea seitsemännen sapatin jälkeiseen päivään asti, viisikymmentä päivää, ja teidän on esitettävä Jehovalle uusi viljauhri. (3. Moos. 23:16)

Puhuessaan Abrahamille Jehova osoitti, että Abrahamin ”siemen” ei muodostuisi vain yhdestä jäsenestä. Se olisi ”kuin taivaiden tähdet ja kuin hiekkajyväset, jotka ovat meren rannalla” (1. Moos. 22:17). ”Siemenen” muiden jäsenten ilmaantumista esikuvattiin viikkojuhlalla. Jeesuksen ollessa maan päällä viikkojuhla tunnettiin kreikkalaisella nimellä pen·tē·kos·tē′ (’viideskymmenes [päivä]’). Suomessa siitä käytetään nimitystä helluntai. Vuoden 33 helluntaina suurempi Ylimmäinen Pappi, kuolleista herätetty Jeesus Kristus, vuodatti pyhää henkeä pieneen 120 opetuslapsen ryhmään, joka oli koolla Jerusalemissa. Näin noista opetuslapsista tuli Jumalan voideltuja poikia ja Jeesuksen Kristuksen veljiä. (Room. 8:15–17.) Heistä tuli uusi kansa, ”Jumalan Israel” (Gal. 6:16). Pienestä alusta tuon kansan lukumäärä kasvaisi lopulta 144000:een (Ilm. 7:1–4). w07 1/1 1:7, 8
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luuletko, että nuo144000 ovat jt:ia? Jos luulet, olet männikössä, lepikossa, pielessä, väärässä, harhassa.

Kyllä jt: sotkee koko Raamatun ilmoituksen pahemman kerran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jefta kirjoitti:

Tiistai, 15. huhtikuuta

Teidän tulee laskea seitsemännen sapatin jälkeiseen päivään asti, viisikymmentä päivää, ja teidän on esitettävä Jehovalle uusi viljauhri. (3. Moos. 23:16)

Puhuessaan Abrahamille Jehova osoitti, että Abrahamin ”siemen” ei muodostuisi vain yhdestä jäsenestä. Se olisi ”kuin taivaiden tähdet ja kuin hiekkajyväset, jotka ovat meren rannalla” (1. Moos. 22:17). ”Siemenen” muiden jäsenten ilmaantumista esikuvattiin viikkojuhlalla. Jeesuksen ollessa maan päällä viikkojuhla tunnettiin kreikkalaisella nimellä pen·tē·kos·tē′ (’viideskymmenes [päivä]’). Suomessa siitä käytetään nimitystä helluntai. Vuoden 33 helluntaina suurempi Ylimmäinen Pappi, kuolleista herätetty Jeesus Kristus, vuodatti pyhää henkeä pieneen 120 opetuslapsen ryhmään, joka oli koolla Jerusalemissa. Näin noista opetuslapsista tuli Jumalan voideltuja poikia ja Jeesuksen Kristuksen veljiä. (Room. 8:15–17.) Heistä tuli uusi kansa, ”Jumalan Israel” (Gal. 6:16). Pienestä alusta tuon kansan lukumäärä kasvaisi lopulta 144000:een (Ilm. 7:1–4). w07 1/1 1:7, 8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu