Pyrin matkustelemaan paljon ja olekin vuodesta vähintään 3 kuukautta ulkomailla, olen huomannut että muutaman kuukaudenkin poissaolo suomesta auttaa näkemään selvemmin yhteiskunnassa tapahtuvan muutoksen. Olenkin kiertänyt maapallon ja eri vaihtoehdoista mieluisimmaksi paikaksi kylmyyttä paetessa on tullut ns. köyhät ja epädemokraattiset valtiot.
Se miksi viihdyn niissä ihmetytti aluksi itsenikin, mutta asiaa tarkasteltuani olen tullu siihen tulokseen että ihmiset ovat keskimäärin onnelisenpia ja tyytyväisempiä köyhissä maissa.
Tämän voi jokainen todeta tutkimalla matkustellessaan ihmisia avoimesti ja puolueettomasti, tai jos ei pysty matkustelemaan, niin televisionkin avulla voi vertailla ihmisten olemuksia eri maissa,täytyy vain muistaa että televisio esittää ihmiset usein puolueellisesti.
Yksi paljon ihmisten hyvinvoinnista kertova asia on ihmisten kasvojen ilmeet ja käytös,ero kun on joskus silmiinpistävä,enemistö suomalaisistakin vääntelee ja mutristelee naamaansa, lipoo kielellään ja hymykin näyttää usein irvistykseltä, aivan kun olisi kovia tuskia koko ajan.
Köyhissä maissa saatetaan olla vähävaraisia ja elää yksinkertaisesti, mutta kasvojen levollisuus ja rauhallisuus kertoo paljon.
Erityisesti suomalaisten naisten käytös huolestuttaa minua, noita yhä useammin naamanväätelijoitä kun on jatkuvasti enemmän ja tuollainen käytös heijastuu väkisinkin lapsiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Afrikassakin ovatten niin perkuleen levollisen ja onnellisen näköisiä, kun kärpäset pörrää silmissä,korvissa ja suupielissä.
Mo eihän tuollainen miehenketale mitään tajua, uskoo kuolevien aidsia potevien ja ebolavirusta sairastavienkin olevan vain tyytyväsinä savimajoissaan lekottelevia köyhiä onnellisia.
Rakkain terveisin,
Valerie
En ole afrikassa pikään aikaan käynyt, mutta tilanne sielä varmasti on poikkeuksellin, valkoiset kun on ryöstänyt luonnovarat, ja kulttuurin sitten toimittaneet tilalle aseita.
Tarkoitan ensisijaisesti maita, mitä ei ole kolonialisoitu ja kulttuuria muutettu.