Nimenomaan VANHUUTTAAN puu ei anna hedelmää!

Kaikki tuntevat tuon Matteuksen tutun kohdan: 7:17: "Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä."

Tuo "huono" on alkutekstissä sana "sapron", joka tarkoittaa paitsi huonoa, myös mädäntynyttä, vanhuuttaan pilaantunutta ja käyttämiseen kelvotonta. Kyse on siis siitä, että Jeesuksen mukaan erilaisilla uskonnollisilla traditioilla kuten tässä erityisessä tapauksessa juutalaisuudella (viikunapuulla) on oma luonnollinen ikänsä, jonka jälkeen ne käyvät iällisiksi ja alkavat kuihtua pois.

Kyse on siis tavallaan luonnollisesta kehityksestä, jota on turha yrittää kääntää taaksepäin. Vanhan on annettava rauhassa kuolla pois ja istuettava uusia puita tilalle, kuten Jeesus ja kumppanit tekivät:

Hebr. 8:13: "Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. "

8

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vierailija

      on kadonnut, entä milloin kristinusko mätänee pois? Tai hindulaisuus, juutalaisuuttakin vanhempi? Uskonnot elävät niin kauan kuin niihin uskotaan ja se taas riippuu siitä mitä niillä on antaa, ei niillä ole mitään tiettyä kehityskulkua, monet erilaiset asiat vaikuttavat uskonnon säilymiseen.
      Kristinuskon hedelmät ovat olleet sellaiset että toivon sen tilalle istutettavan uusia puita - ellei siten lisääntyvä maallistuminen hoida tuota asiaa. Uskonnoilla ei lännessä juuri ole enää sijaa tai merkitystä kuin pienten ihmisjoukkojen elämässä, islam saattaa tosin panna maallistumiselle kampoihin, mutta tuskin kovin pitkään.

    • Trubaduuri

      Luojamme, taivaallinen Isä ei kuitenkaan tee ikuna minkäänmoisia liittoja ihmisen, yksilöiden, eikä ihmisten, kansakuntien, kanssa. Ei Hänen tarvitse.
      Sillä ei Hän liittoudu joidenkin ihmisten puolelle
      joitakin vastaan, katsokaas nyt vähän faktaatin välillä, niin lapsellinen Hän ei suinkaan ole, ei vaikka joku pikku narsisti niin asian tolan itse toivoisi olevankin.
      Ja siinä mielessä voidaan katsoa tuonkin niinsanotun paavalin tekstin olevan todella vain jotakin "hepreaa", jonka voi heittää helvettiin.
      Ja mitä tuohon vanhaan ja mädäntyneeseen puuhun tulee, niin sehän revittiin jo juurineen irti maasta ja polttettiin viimeistä siementä myöten jo kauan aikaa sitten.

      • l-h

        tupa vakuuttaa----Luojamme, taivaallinen Isä ei kuitenkaan tee ikuna minkäänmoisia liittoja ihmisen, yksilöiden, eikä ihmisten, kansakuntien, kanssa.///

        Löytyi 26 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä.

        1. Moos. 6:18
        Mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäisi sinun kanssasi1. Moos. 9:9
           "Katso, minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa
        1. Moos. 9:11
           
        Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele."
        1. Moos. 9:12
           
        Ja Jumala sanoi: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä ikuisiksi ajoiksi teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat:

        1. Moos. 9:13
        minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.

        1. Moos. 9:17
           
        Ja Jumala sanoi Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on".

        1. Moos. 15:18
           
        Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton, sanoen: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka:

        1. Moos. 17:7
           
        Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala,

        1. Moos. 17:11
           
        Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.

        1. Moos. 21:27
           
        Silloin Aabraham otti pikkukarjaa ja raavaskarjaa ja antoi Abimelekille; ja he tekivät molemmat keskenänsä liiton.

        1. Moos. 21:32
           
        Niin he tekivät liiton Beersebassa. Ja Abimelek nousi ja Piikol, hänen sotapäällikkönsä, ja he palasivat filistealaisten maahan.

        1. Moos. 26:28
           
        He vastasivat: "Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sentähden ajattelimme: 'Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton,

        2. Moos. 24:8
           
        Niin Mooses otti veren ja vihmoi sitä kansan päälle ja sanoi: "Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen perusteella".

        2. Moos. 34:10
           
        Hän vastasi: "Katso, minä teen liiton, minä teen kaiken sinun kansasi nähden ihmeellisiä tekoja, joiden kaltaisia ei ole tehty yhdessäkään maassa, ei minkään kansan keskuudessa. Niin koko kansa, jonka keskellä sinä olet, on näkevä Herran teot, sillä peljättävää on se, mitä minä sinulle teen.

        2. Moos. 34:27
           
        Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa".

        2. Moos. 34:28
           
        Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.

        3. Moos. 26:25
           
        Minä saatan teidän kimppuunne miekan, joka kostaa rikotun liiton; ja kun te kokoonnutte kaupunkeihinne, niin minä lähetän teidän sekaanne ruttotaudin, ja teidän on antautuminen vihollisen valtaan.

        3. Moos. 26:45
           
        Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra."

        4. Moos. 25:12
           
        Sano siis: Katso, minä teen hänen kanssansa liiton hänen menestymiseksensä.

        5. Moos. 5:2
           
        Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.

        5. Moos. 7:9
           
        Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,

        5. Moos. 9:9
           
        Kun minä olin noussut vuorelle vastaanottamaan kivitaulut, sen liiton taulut, jonka Herra oli tehnyt teidän kanssanne, olin minä vuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta.

        5. Moos. 29:1
           
        Nämä ovat sen liiton sanat, jonka Herra käski Mooseksen tehdä israelilaisten kanssa Mooabin maassa, sen liiton lisäksi, jonka hän oli tehnyt heidän kanssaan Hoorebilla.

        5. Moos. 29:9
           
        Noudattakaa siis tämän liiton sanoja ja täyttäkää ne menestyäksenne kaikessa, mitä teette.

        5. Moos. 29:25
           
        Silloin vastataan: 'Siitä, että he hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, liiton, jonka hän teki heidän kanssansa viedessään heidät pois Egyptin maasta,

        5. Moos. 31:16
           
        Ja Herra sanoi Moosekselle: "Katso, sinä käyt lepäämään isiesi tykö; silloin tämä kansa nousee ja lähtee haureudessa kulkemaan vieraiden jumalien jäljessä, joita palvellaan siinä maassa, johon se menee, ja hylkää minut ja rikkoo liiton, jonka minä olen tehnyt sen kanssa.

        tuossa aluksi--ole hyva-- voin hakea U-T..n. liitotkin sinulle ...jos haluat?hyvaa illanjatkoa

      • Trubaduuri
        l-h kirjoitti:

        Jos sinulla juutalaisena on liittoja oman jumalasi kanssa niin sehän on sitten sinun ja sinun ikioman tekojumalasi välinen asia. Ja jos raamattu on myös tuo sinun yksi ikioma ja suuri tekojumalasi, niin sillekkään en mahda mitään.
        Toki, ethän sinä suinkaan ole ainua, yksilö, ihminen tässä maailmassa joka avoimesti sotii Luojaa, taivaallista Isää vastaan, etkä sinä ole ainua ihminen maailmassa joka sotii ihmisen Pojan, Kristuksen paimentamia ihmisiä vastaan.

      • yhdessä ryppäässä
        l-h kirjoitti:

        tupa vakuuttaa----Luojamme, taivaallinen Isä ei kuitenkaan tee ikuna minkäänmoisia liittoja ihmisen, yksilöiden, eikä ihmisten, kansakuntien, kanssa.///

        Löytyi 26 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä.

        1. Moos. 6:18
        Mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäisi sinun kanssasi1. Moos. 9:9
           "Katso, minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa
        1. Moos. 9:11
           
        Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele."
        1. Moos. 9:12
           
        Ja Jumala sanoi: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä ikuisiksi ajoiksi teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat:

        1. Moos. 9:13
        minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.

        1. Moos. 9:17
           
        Ja Jumala sanoi Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on".

        1. Moos. 15:18
           
        Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton, sanoen: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka:

        1. Moos. 17:7
           
        Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala,

        1. Moos. 17:11
           
        Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.

        1. Moos. 21:27
           
        Silloin Aabraham otti pikkukarjaa ja raavaskarjaa ja antoi Abimelekille; ja he tekivät molemmat keskenänsä liiton.

        1. Moos. 21:32
           
        Niin he tekivät liiton Beersebassa. Ja Abimelek nousi ja Piikol, hänen sotapäällikkönsä, ja he palasivat filistealaisten maahan.

        1. Moos. 26:28
           
        He vastasivat: "Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sentähden ajattelimme: 'Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton,

        2. Moos. 24:8
           
        Niin Mooses otti veren ja vihmoi sitä kansan päälle ja sanoi: "Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen perusteella".

        2. Moos. 34:10
           
        Hän vastasi: "Katso, minä teen liiton, minä teen kaiken sinun kansasi nähden ihmeellisiä tekoja, joiden kaltaisia ei ole tehty yhdessäkään maassa, ei minkään kansan keskuudessa. Niin koko kansa, jonka keskellä sinä olet, on näkevä Herran teot, sillä peljättävää on se, mitä minä sinulle teen.

        2. Moos. 34:27
           
        Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa".

        2. Moos. 34:28
           
        Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.

        3. Moos. 26:25
           
        Minä saatan teidän kimppuunne miekan, joka kostaa rikotun liiton; ja kun te kokoonnutte kaupunkeihinne, niin minä lähetän teidän sekaanne ruttotaudin, ja teidän on antautuminen vihollisen valtaan.

        3. Moos. 26:45
           
        Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra."

        4. Moos. 25:12
           
        Sano siis: Katso, minä teen hänen kanssansa liiton hänen menestymiseksensä.

        5. Moos. 5:2
           
        Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.

        5. Moos. 7:9
           
        Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,

        5. Moos. 9:9
           
        Kun minä olin noussut vuorelle vastaanottamaan kivitaulut, sen liiton taulut, jonka Herra oli tehnyt teidän kanssanne, olin minä vuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta.

        5. Moos. 29:1
           
        Nämä ovat sen liiton sanat, jonka Herra käski Mooseksen tehdä israelilaisten kanssa Mooabin maassa, sen liiton lisäksi, jonka hän oli tehnyt heidän kanssaan Hoorebilla.

        5. Moos. 29:9
           
        Noudattakaa siis tämän liiton sanoja ja täyttäkää ne menestyäksenne kaikessa, mitä teette.

        5. Moos. 29:25
           
        Silloin vastataan: 'Siitä, että he hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, liiton, jonka hän teki heidän kanssansa viedessään heidät pois Egyptin maasta,

        5. Moos. 31:16
           
        Ja Herra sanoi Moosekselle: "Katso, sinä käyt lepäämään isiesi tykö; silloin tämä kansa nousee ja lähtee haureudessa kulkemaan vieraiden jumalien jäljessä, joita palvellaan siinä maassa, johon se menee, ja hylkää minut ja rikkoo liiton, jonka minä olen tehnyt sen kanssa.

        tuossa aluksi--ole hyva-- voin hakea U-T..n. liitotkin sinulle ...jos haluat?hyvaa illanjatkoa

        kaikki pahat mielessään. Tehden laittomia tekoja!

    • hepskukkuja

      juutalaispalstan sheriffi- ehdokas, ( oma-aloitteinen ) taas pistää parastaan.

      Oot sie hupaisa veikkonen.

      • /..\
         ▼

      • joku muualta
        KTS kirjoitti:

        /..\
         ▼

        näköjään kadottanut propellilakin.Kyyti ollut kova?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      195
      11768
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8194
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6196
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5116
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      42
      4891
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4470
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4373
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3845
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3343
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1821
    Aihe