Työntekijäluokitus käyttöön

Wihonen

Yksi erinomainen lisä työttömyysongelman ratkaisu keinoihin on työntekijäluokituksen käyttöön otto. Wihonen Organisaatio on suunnitellut tällaisen luokituksen karkeasti ottaen näin:

Luokka A

Kunnolliset, kelvolliset kansalaiset, jotka tekevät kunniallista työtä, hoitavat velkansa ja ovat luotto kelpoisia. Menestyvät työssään eivätkä omaa rikosrekisteriä. Kokevat työn teon hyvällä tapaa haastavaksi, mielenkiintoiseksi ja motivoivaksi.

Luokka B

Työtä vain rahan vuoksi tekevät, usein ns. pätkätöihin ja pimeisiin työtehtäviin ajautuvat moraaliltaan kuitenkin pääosin hyvää tahtovat kansalaiset. Useimmiten olosuhteiden pakosta lainvastaisissa työ-oloissa ja työskentelevät yleisesti hyvin ja tehokkaasti mutta eivät maksa valtiolle sen tarvitsemia osuuksia. Useinkaan eivät ole luottokelpoisia, toisinaan myös vero- ja rikos-ongelmaisia.

Luokka C

Jatkuvassa työttömyys kierteessä elävät, jotka eivät tahdo muuttaa tilannetta (esim. uudelleenkouluttautua tai aktivoitua muulla tavoin). Usein alkoholisoituneita, tupakoivia, pahatapaisia (rikos rekisteriä yms). Eivät ole kelvollisia työhön sivistyneen yhteiskunnan kanssa mutta tarvittaessa päteviä erilaisiin raskaisiin työ tehtäviin (ahtaaminen, ruoppaus, ojankaivuu, siirtotyöt) oikein motivoituina. Voidaan nostaa luokkaan B hyvinkin helposti jos näyttävät todellista tahtoa muuttaa tilannettaan.

Luokka D

Työntekoon moraaliltaan kelvoton henkilö: pummi, huijari, sosiopaatti yms.

--

Kyseinen luokitus käsittäisi siis VAIN työikäiset ei esim. sairaus/vanhuuseläkkeellä olevia tai alaikäisiä. Luokituksen tehtävä EI ole jakaa ihmisiä eri arvoisiksi vaan helpottaa TYÖNANTAJAA työllistämisessä. Näin työllistyisivät parhaiten motivoituneet ja työelämänsä vakavimmin ottavat ja tämä tuottaisi eniten plussaa työnantajalle ja verotuloissa valtiolle.

Järjestelmä ei olisi julkinen joten sitä ei voisi käyttää ketään vastaan (vrt. henkilötieto-rekisterit). Eli käytännössä vain virallisiin papereihin tulisi työluokitus A-D.

Kommentteja, ehdotuksia?

W. Wihonen

8

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wihonen

      Kyseessä EI siis ole minkään lainen kastijärjestelmä tms. Verratkaa lähinnä armeijan palveluskelpoisuus-luokitukseen, lisähuomiona tämä.

      W.Wihonen

      • joka

      • hieman

        Tuttua touhua suomessakin:

        Länsimaiden tarjoamat "kovat" talouslääkkeet näyttäytyvät kulttuuripiiristä riippumatta yllättävän samanlaisina: julkisen sektorin leikkauksina, hintojen vapauttamisena, valuutan devalvaationa ja lisääntyvänä riippuvuutena ulkomaanvelasta.

        http://yliopistolehti.helsinki.fi/2002_04/kulttuuri.html#Kehitysmaat velkapakkopaidassa

        politiikan seurausta:

        "pienempi vain tiettyjen tilastojen valossa.

        Thurow on osoittanut, että Yhdysvaltojen työvoimasta noin 14 prosenttia muodostaa alityöllistettyjen työvoimareservin yhtä suuren osan ollessa todellisuudessa työttömiä. Virallisesti työttömiä oli syksyllä 1995 noin 5,7 prosenttia. (Nyt vajaa viisi prosenttia.) Lisäksi maassa oli 5­6 miljoonaa ihmistä, jotka ovat vailla työtä, mutta joita ei lueta aktiivisen työväestön joukkoon. Lisäksi tulevat 4,5 miljoonaa osapäivätyöntekijää, jotka etsivät lisää töitä.

        Amerikkalaisista 8,1 miljoonaa työskentelee "tilapäisissä" töissä. Kaksi miljoonaa ovat työssä "puhelinsoiton" jälkeen ja 8,3 miljoonaa määritellään epämääräisesti keikkatyöntekijäksi omissa yrityksissä. Yhdysvaltoihin on syntynyt noin 2­3 miljoonaa "working poor" ­työläistä, jossa kokopäiväisen työntekijän markkinaehtoinen palkka on niin alhainen, että hän joutuu turvautumaan köyhäinapuun tai joutuu tekemään pakosta myös iltatöitä. Osapäivähommissa työskentelevät voivat joutua tekemään kolmeakin eri työtä, jotta pysyisivät hengissä.

        Yhdysvaltojen harjoittaman politiikan seuraukset ovat monella muullakin mittarilla arvioituna kaikkea muuta kuin kadehdittavia. Edellä mainittujen ryhmien lisäksi 5,8 miljoonaa työikäistä Yhdysvaltojen kansalaista on vain väestörekisterissä, mutta ei työttömyystilastoissa. He ovat kodittomia, rikollisia, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneita. Niiden lisäksi tulevat meksikolaiset ja muut pimeästi maassa asuvat siirtotyöläiset, jotka ovat kaikkien tilastojen ulkopuolella"
        http://www.helsinki.fi/agora/vara/talous/amerikkakritiikki.html

        Malliesimerkki seurauksista(piitkä, vaatii lukijaltakin, varsinkin kykyä vertailla)
        http://www.helsinki.fi/~totoivio/b.htm

        eräänlainen yhteenveto, pitkä sekin, vaatii taas lukijalta, jos ei muuta, niin käsityskykyä;)
        http://gamma.nic.fi/~otammile/globkoyh.htm


      • aaa
        joka kirjoitti:

        tapauksessa sinä kastijärjestelmänä, jenkeissä näin onkin, vain tosi himmeät haluavat tänne samanlaisen järjestelmän jonka tulos on

        http://netti.sak.fi/palkkatyolainen/pt2003/pt0305/p030604-a1.html

        seittemän ostaa sen mitä täällä 12 ja moni ei saa 12 tunnissa - usea on valtion orjatöissä työmarkkinatuella


    • asioita
    • Luuseri

      Tuollanen olisi vihosen viimmeinen menettely. Kun on leimattu, on vaikea muuttaa tilannetta. Muka vain "virallisiin". Tuleepa mieleen SONERA ja puhelinsalaisuus!

    • jo tälläistä

      puheista päätellen -> Työhalukkuus, työttömät,

      TT

    • cgi

      Tuosta listastahan puuttuu se tärkein eli filosofi/ajattelija. Ihminen, joka on vapaa eikä ole orja, joka päkertää jonkun kapitalistin ruuvitehtaassa kurjaa palkkaa vastaan jotakin mutteria, jota kukaan ei tarvitse. Ja ympäristökin siinä vielä pilaantuu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      7996
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2283
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2199
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1775
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1262
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1165
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      849
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      815
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      754
    Aihe