Tämä on aivan kamalaa, elää omasssa henkilökohtaisessa helvetissä. Olen varattu, perheellinen. Minulle ei koskaan pitänyt käydä näin. Menen vain kerran naimisiin, ja luulin menneeni oikean ihmisen kanssa. Luulin omaavani korkean moraalin...pettänyt en ole, mutta sielussani rakastanut toista, ja se on paha asia.
Monen mielestä mulla perhe, josta saan olla onnellinen....olenkin...mutta.
Olen rakastunut, ihastunut toiseen mieheen, parhaaseen ystävääni. En ole pariin vuoteen antanut itselleni lupaa myöntää tunteitani itselleni saatikka ystävälleni. Mutta kun henkinen ja fyysinen paha olo sisälläni kasvoi kasvamistaan, menin ja kerroin tunteeni ystävälleni.
Luotin, että ystävyytemme nimissä voin asian hänelle kertoa...kuvittelin sen helpottavan oloa, auttavan löytämään rakaisun. Luotin ihmiseen. Mutta oliko tunteet ja jopa ystävyytemmekin harhaa? Kävin änkyttämässä, ja vielä pahentamassa asiaa keskellä kirkasta päivää. Haluaisin vain selvennyksen, miksi olet jättänyt minut paitsioon? Kenelle lopulta olet lojaali? Piditkö luottamukseni? Kysyisin suoraan, mutta nyt olen jo tarpeeksi itseäni nolannut, olen siis vain ja kärsin tässä häpeäntunteessa. Taisin maksaa kovan hinnan rehellisyydestäni?! Aistinko kaiken väärin, oletko puhunut mulle pelkkää valhetta, jotta voit narsistisesti kiertää minut pikkusormesi ympärille? Sen osaat hyvin. Päästin sinut liian lähelle, se on minun syntini ja maksan siitä kovaa hintaa. Sulla on kaikki eväät tuhota minut, oliko kaikki jopa ystävyys välillämme harhaa? Olet selityksen velkaa.. Pallo on sinulla.
Monen mielestä mulla perhe, josta saan olla onnellinen....olenkin...mutta.
Olen rakastunut, ihastunut toiseen mieheen, parhaaseen ystävääni. En ole pariin vuoteen antanut itselleni lupaa myöntää tunteitani itselleni saatikka ystävälleni. Mutta kun henkinen ja fyysinen paha olo sisälläni kasvoi kasvamistaan, menin ja kerroin tunteeni ystävälleni.
Luotin, että ystävyytemme nimissä voin asian hänelle kertoa...kuvittelin sen helpottavan oloa, auttavan löytämään rakaisun. Luotin ihmiseen. Mutta oliko tunteet ja jopa ystävyytemmekin harhaa? Kävin änkyttämässä, ja vielä pahentamassa asiaa keskellä kirkasta päivää. Haluaisin vain selvennyksen, miksi olet jättänyt minut paitsioon? Kenelle lopulta olet lojaali? Piditkö luottamukseni? Kysyisin suoraan, mutta nyt olen jo tarpeeksi itseäni nolannut, olen siis vain ja kärsin tässä häpeäntunteessa. Taisin maksaa kovan hinnan rehellisyydestäni?! Aistinko kaiken väärin, oletko puhunut mulle pelkkää valhetta, jotta voit narsistisesti kiertää minut pikkusormesi ympärille? Sen osaat hyvin. Päästin sinut liian lähelle, se on minun syntini ja maksan siitä kovaa hintaa. Sulla on kaikki eväät tuhota minut, oliko kaikki jopa ystävyys välillämme harhaa? Olet selityksen velkaa.. Pallo on sinulla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on samanlainen tilanne, eli on perhe ja sinänsä kaikki hyvin. Mutta on myös miespuolinen ystävä, jota rakastan.
Minä halusin myös rakastumis-vaiheessa kertoa hänelle tunteeni, koska ne korvensivat minua sisältä. Se onni ja autuus yhdistettynä syyllisyyteen oli musertavaa, ja koin, että hänen olisi minua siinä autettava. Hän jätti minut myös paitsioon omassa elämässään, enkä tiennyt, miksi. Ajattelin myös, että jos hän vastaa tunteisiini, ne ovat enemmän oikeutettuja. Mutta en kertonut. Änkytin ja vapisin liikaa, kun yritin. Sitten tein vain työtä itseni kanssa, ja kun tarpeeksi kauan odotin, tunteeni muuttui puhtaaksi rakkaudeksi, ja sen kanssa on paljon helpompi elää.
Ajattelin näin, että rakkaus on hyvä asia, ja koska hän on niin ainutlaatuinen, hän on minun rakkauteni arvoinen. Ja on mahtavaa, kun on kyky rakastaa. Se on parasta, mitä toiselle voi antaa.
Minä kuuntelin myös paljon Didon White Flag -laulua:
And when we meet
Which I'm sure we will
All that was there
Will be there still
I'll let it pass
And hold my tongue
And you will think
That I've moved on....
I will go down with this ship
And I won't put my hands up and surrender
There will be no white flag above my door
I'm in love and always will be.
Sinun tilanteessasi. Älä syyllistä itseäsi rakkauden tunteen kokemisesta. Rakastaminen ei koskaan ole väärin; sen ilmenemismuoto vain voi joskus satuttaa läheisiä (ts. jos kaipaat toista fyysisesti, tai jos annat hänelle enemmän kuin omalle perheelle). Jos pystyt, kanavoi tunteesi ystävänrakkaudeksi. Rakasta miestä niin, että toivot hänelle onnea elämään. Mutta ennen kaikkea: rakasta itse itseäsi.
Kiitos aivan uskomattoman paljon kypsästä kommentistasi. Voin sanoa, että et usko miten paljon muutit tuntemattoman ihmisen sielunelämää. Nimenomaan tuo syyllisyys, että kokee että kyseinen rakkaus ei ole oikeutettua. Tämä auttaa minua antamaan asia itselleni anteeksi, tai paremminkin hyväksymään, että ei ole väärin rakastaa puolison ja lasten lisäksi aidosti myös muita ihmisiä.
Tunteeni ovat koko ystävyytemme ajan vaihdelleet ystävyydestä rakkauteen, ystävärakkauteen, aikaisemminkin ihastumiseen/rakastumisen tunteeseen. Mutta olen kokenut älytöntä syyllisyyttä itseäni kohtaan näistä tunteista varattuna naisena. Olen yrittänyt tunteet jopa itseltäni kieltää. Mutta silloin kielsin samalla itseni ja voin todella huonosti. Ystäväni on upea ihminen, jota rakastan ja puhtain toiveeni liittyy siihen, että hän on onnellinen.
Sinun kirjoittamasi vastaa täydellisesti sitä, mitä itsekin olen kokenut. Tunteiden vaihtelut, niiden kieltäminen.. Niin tuttua.
Joskus minä oikeasti suren sitä, ettei nykymaailmassa oikein ymmärretä sitä, että mies ja nainen voivat olla ystäviä keskenään ja rakastaa toisiaan puhtaastikin. Väittävät, että aina siinä on seksiä mukana, tai sitten petetään henkisellä tasolla. Ehkä jokaisen pitäisi tämä kokea, niin tietäisi paremmin?
Ajatteles muuten, miten onnekkaita toisaalta olemme näistä ystävistämme? Upeita, ainutlaatuisia ihmisiä, joiden kanssa olemme saaneet edes osan elämäämme jakaa.
Itku aika herkässä. Miten vapauttava viesti, nyt ymmärsin että joskus voin myös iloita tästä rakkaudestani.
Olen todella onnellinen, jos viestini auttoi sinua. Se oli vain oma kokemukseni, mutta me rakastuneet taidetaan kuitenkin käydä läpi samanlaisia juttuja, joten kokemusten jakaminen voi auttaa.
Sinulle ja ap:lle vielä yhteisesti sellainen asia, että takapakkia tulee varmasti. Eli epätoivon hetkiä, jolloin haluaa vain lyödä hanskat naulaan ja itkeä särkynyttä sydäntä. Mutta koko ajan harvemmin ja hetket kestää lyhemmän aikaa. Kun vaan aina jaksaa muistaa, että näin on ihan hyvä. Hän on olemassa ja osa minun elämää.