Argggg, ärsyttää kun en saa itse päättää myyntihintoja

Pistää pikkasen vihaksi, että jos myyn tuotteen vajaa 8 % halvemmalla mitä SUOSITUShinta on, saan heti maahantuojalta tästä noottia. Monelta muultakin tukkurilta olen saanut myyntiä aloittaessani ohjeet hinnoitteluun ja selvän viestin siitä, että sitä ja sitä alemmalla ei sitten myydä. Suomessahan hintojen määärääminen on lainvastaista. Sitä kuitenkin tehdään ihan sumeilematta.

Olen vedonnut tuohon lakipykälään, mutta maahantuoja kuulemma ei määrääkään hintoja, he vain suosittelevat (painokkaasti). Syynä se, että muut heidän asiakkaat ovat valittaneet oman myyntinstä pienentymisestä vuokseni ja maahantuojan myynnin (?) pienentymisestä kun muut eivät enää osta niin paljoa.

En allekirjoita sitä, että tuolla 8 % alemmalla hinnalla polkisin hintoja. Eikö pitäisi olla kauppiaan oma asia päättää haluamastaan katteesta?

Minulle on jopa neuvottu, että postikulut voin antaa ilmaiseksi noille tuotteille. Hulluinta siinä on se, että kilpailijoihin verrattuna hinta on nyt sama kun olen veloittanut postarit ja he eivät. Teknisesti ei kuitenkaan ole mahdollista, että en veloittaisi postikuluja tuon tuotteen kohdalla.

Huh, huh, helpotti kun pääsi vähän purkautumaan.
5416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on ihan sama juttu, lieneekö sama maahantuojakin? ;-)

Myin alennuksella mallistosta poistuneita tuotteita, jotta saisin ne nopeasti pois varastosta. Sain tästä alemyynnistä huomautuksen, koska joku kilpailijani oli kateellisuuttaan mennyt tästä maahantuojalle valittamaan. Uhkasivat jopa perua jälleenmyyntioikeuteni ellen alennusmyyntiä lopeta välittömästi.

Äänestä

Olen itse pienen maahantuontifirman omistaja ja en aseta mitään hintamääräyksiä myymilleni tuotteille. Mielestäni on ihan sama mitä jälleenmyyjät tuotteista pyytävät.

Eri asia taitaa olla sitten merkkituotteilla...

Äänestä
  • Kyse on nimenomaan merkkituotteista ja maahantuojat ovat kuninkaita :(
    Raivostuttaa sen verran paljon, että mietin jo Suomen Yrittäjille asiasta vinkkaamista. Siis sitä, että tuo asia otettaisiin yleisellä tasolla puheeksi ja saataisiin kitkettyä pois.

    Äänestä

hankin kaikki yritykseni myymät tuotteet suoraan valmistajalta. Valmistajat lähes poikkeuksetta ilmoittavat tuotteilleen pienimmän sallitun myyntihinnan, mikä minusta on äärimmisen perusteltua ja järkevää.

Toki valmistajat haluavat välttää tuotteidensa "polkumyyntihinnoittelun", joka eittämättä johtaisi ko.brändin arvonalennukseen.

Myös minä myyjänä arvostan sitä, että valmistaja ikään kuin ajattelee myös minun etuani asettamalla minimi myyntihinnan tuotteilleen, että sitä myyntivoittoa jäisi minullekin ja että hänen tuotteidensa myynti olisi minulle järkevää ja tuottavaa.

Itse olen jättänyt valikoimastani lähes tyystin pois tuotteet, joiden valmistajat eivät tuota minimijälleenmyyntihintaa määrittele, sillä totta kai haluan yrittäjänä välttää tyhmää kilpailua, jossa tuotteet myydään persnetolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jdkjdskl kirjoitti:

Pistää pikkasen vihaksi, että jos myyn tuotteen vajaa 8 % halvemmalla mitä SUOSITUShinta on, saan heti maahantuojalta tästä noottia. Monelta muultakin tukkurilta olen saanut myyntiä aloittaessani ohjeet hinnoitteluun ja selvän viestin siitä, että sitä ja sitä alemmalla ei sitten myydä. Suomessahan hintojen määärääminen on lainvastaista. Sitä kuitenkin tehdään ihan sumeilematta.

Olen vedonnut tuohon lakipykälään, mutta maahantuoja kuulemma ei määrääkään hintoja, he vain suosittelevat (painokkaasti). Syynä se, että muut heidän asiakkaat ovat valittaneet oman myyntinstä pienentymisestä vuokseni ja maahantuojan myynnin (?) pienentymisestä kun muut eivät enää osta niin paljoa.

En allekirjoita sitä, että tuolla 8 % alemmalla hinnalla polkisin hintoja. Eikö pitäisi olla kauppiaan oma asia päättää haluamastaan katteesta?

Minulle on jopa neuvottu, että postikulut voin antaa ilmaiseksi noille tuotteille. Hulluinta siinä on se, että kilpailijoihin verrattuna hinta on nyt sama kun olen veloittanut postarit ja he eivät. Teknisesti ei kuitenkaan ole mahdollista, että en veloittaisi postikuluja tuon tuotteen kohdalla.

Huh, huh, helpotti kun pääsi vähän purkautumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu