Ehdolle asettuvien kannattaisi ottaa kantaa Kirkon erottamiseksi Valtiosta. Voisi miettiä kenelle äänensä antaa. Uskonnot olisivat tasavertaisia.
Kunnallisvaalit
syksyllä
6312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos vaalikoneissa sitä kysyttäisiin.
mikään ei ole kymmeniin vuosiin muuttunut ,eri nimiset porukat häärävät samoin johdossa eri nimillä.
Suomi paremmaksi näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=666&posting=22000000034139199
kuin kunnallisvaaleissa. Olisi mielenkiintoista, jos eduskuntavaaleissa joku ehdokas ottaisi ykkösteemakseen kirkon ja valtion erottamisen. En tiedä pääsisikö ehdokas eduskuntaan, saattaisi päästäkin, mutta ainakin se herättäisi keskustelua.
Noin yleisesti uskon, että muista ehdokkaista erottuminen on vaaleissa tärkeää ja lisää valituksi tulemisen mahdollisuutta. Suhteelisen pieneenkin vähemmistöön vetoamalla voi päästä läpi, jos se vähemmistö innostuu äänestämään aktiivisesti kyseistä ehdokasta.
Jos ehdokas saa esim. 5 000 innokasta kannattajaa, jotka äänestävät häntä, ei haittaa vaikka loput 4 000 000 vihaisivat häntä. Silti on hyvät mahdollisuudet päästä läpi. Tietenkin sitä varmemmin mitä suuremman puolueen tai vastaavan listoilla on ehdokkaana.
Ehkä joku homojen oikeuksien puolustajakin voisi päästä eduskuntaan. Voihan eduskunnassa jo homoja ollakin, mutta en muista, että kukaan olisi sillä teemalla vaaleihin lähtenyt.
Oras Tynkkynen ei ole homouttaan peitellyt, mutta ei se hänen vaaliteemassaankaan ollut. Kyllä ne olivat vihreät arvot.
Tuomioja on niitä mallikansanedustajia jotka uskaltavat julkistaa elämänkatsomuksensa suoraan, luulin että Ilkka Kanerva olisi viisas mies kunnes näin telkussa veisaavan virsiä, onneksi ei mennyt ristiä kantamaan. Mitä näiden aivoissa oikein liikkuu?
Ulkopolitiikkaa ei voida antaa "herran haltuun"
mies. Äänestäisin Tuomiojaa jos voisin. No, ehkä presidentinvaaleissa.
En oikein ymmärrä, että uskonto olisi joku sellainen asia, josta kansanedustajat eivät sano mielipidettään. Ja jos heillä ei ole mielipidettä asiasta, niin se on huolestuttavaa.
Koska hehän niistä kirkon avustuksista päättävät, joten olisi aika lähteä ihan julkisesti keskustelemaan tästä asiasta nimenomaan poliittisessa kentässä. Ei se riitä, että papit ja ateistit keskustelevat televisiossa silloin tällöin. Koska tämä valtionkirkon asema on yksiselitteisesti poliittinen kysymys.