USA:n valtion tiede- ja teknologialaitos (NIST) on jälleen luvannut julkaista tuhoselvityksen kolmannesta 11.9.2001 täysin tuhoutuneesta pilvenpiirtäjästä, WTC:sta - tällä kertaa tulevan kesän jälkeen.
NISTin tämänhetkinen hypoteesihan on, että yksi WTC 7:n keskellä olleista teräspylväistä petti tulipalojen seurauksena (dieselin se on joutunut sulkemaan pois), mistä seurasi hetken kuluttua koko 174-metrisen pilvenpiirtäjän luhistuminen noin seitsemän kerroksen sekuntivauhtia.
NIST näyttää siten teorioivan, että jos yksi rakennuksen 81:stä kantavasta pylväästä petti, loput 80 eivät enää pystyneet kantamaan kyseisen pettäneen pylvään kuormaa. Tämän perusteella WTC 7:n rakenteellinen varmuuskerroin oli huomattavan alhainen - itse asiassa olematon. Kaikki oli tavallaan yhden pylvään varassa, vaikka rakennuksessa olikin 81 pylvästä!
Mutta eipä tässä vielä kaikki. Joulukuisessa conference callissaan NISTin edustaja totesi:
"In any given location, the combustibles took about 20 minutes to be consumed."
Linkki tallenteeseen:
http://www.911blogger.com/node/13052
Eli palot kestivät missä tahansa yksittäisessä kohdassa enintään 20 minuuttia, mikä on ymmärrettävää, sillä toimistorakennusten palokuorma on rajallinen ja myös lailla säädelty.
Tästä kuitenkin herää kysymys, miten 20 minuutin huoneistopalo olisi voinut heikentää monin tavoin eristettyjä rakennusteräspylväitä.
Jos sen NISTin havitteleman "maagisen pylvään" vierellä olisi sattunut olemaan vaikkapa palokelpoinen pöytä, paperia ja mappeja, minkä lämpötilan teräspylväs olisi voinut pahimmassa tapauksessa saavuttaa? Fyysikkotuttavani arvioi, että korkeintaan 250 astetta. Lämmön siirtyminen rappausten takana olevaan ja palosuojattuun teräspylvääseen (jollaisia WTC 7:nkin pylväät tietysti olivat) vie aikaa, on häviöllistä ja jää aina liekin lämpötilaa selvästi alhaisemmaksi. Lisäksi teräspylväs johtaa lämpöä pois kuumennuskohdasta. Arviota tukee sekin, että NIST havaitsi vain yhden tutkimistaan kaksoistornien teräsrakenteista käyneen yli 300 asteen lämpötilassa.
Tutkitaanpa seuraavassa dokumentissa olevaa kuvaajaa sivulla 216.
http://www.terasrakenneyhdistys.fi/suunnittelijoille/hitsatutprofiilit/HP5 199-222 A4.pdf
Kuvaajan perustella teräksen lämpötila jää - tietysti - huomattavasti alhaisemmaksi kuin palotilan lämpötila. Sen nojalla kaksikymmentä minuuttia kestävän ja ajan loppua kohti jo hiipuvan palon aikana palosuojatun teräspylvään lämpötila ehtii nousta ehkä noin 150 asteeseen.
Tällaiset lämpötilat eivät tietenkään terästä hetkauta. Toisaalta aika paljon korkeammatkaan lämpötilat eivät aikaansaa teräksen yhtäkkistä pettämistä:
http://tinyurl.com/2oofcg
On mielenkiintoista seurata, millä lailla NIST koettaa ratkaista tätä yhtälöä.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja nyt odotan innolla kun Kuu-pappi vetaisee omat kelluntateoriat tähän väliin! Helvetti mun mieltä lämmittää kun päivä päivältä meitä totuuden ystäviä on vain enemmän ja enemmän. Loistavaa!
on kyllä todella mieltä lämmittävää kuulla virkkarien vastaus tähän.. : ) kai me joskus vuonna 2017 saadaan kuulla viimeinen NIST : in selitys asiasta.. : )
taas kerran pistän tämän kuvan:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/ilma.jpg
eipä ole virkkarit vielä selittäneet tätä, kun moneen kertaan olen kysyny, . ??? eikö teitä yhtään mietitytä, että miksi juuri WTC7 sortui tuolta välistä?? oliko se pelkkää sattumaa??? : )))
WTC1:n, WTC2:n ja WTC7:n lisäksi myös monet muut rakennukset tuhoutuivat korjauskelvottomiksi.
Miksi te aivokuolleet retardit vaahtoatte vain noista kolmesta vaikka monesta muustakin maksettiin vakuutuskorvaukset ihan samalla tavalla?
Paljonko wtc7:stä maksettiin vakuutuskorvauksia? Taidat nyt liioitella.
WTC7 tuhoutumisesta ei ole maksettu dollariakaan vakuutuskorvauksia.
... kyllä siitäkin maksettiin ihan mukavasti korvauksia.
Missä on lähde tiedoillesi?
http://www.insurancejournal.com/news/east/2002/06/07/15925.htm
"Industrial Risk Insurers is set to pay around $861 million to Silverstein for the lost building, which the company has owned since the 1980's, long before it acquired the master lease on the WTC. The debt on the property is around $383 million, much of it securitized as mortgage bonds."
WTC7 paloi tuntikausia, ilman että kukaan edes yritti sammuttaa sitä. Tulipalot olivat valtavia, mutta useimmat salkkarisivujen valokuvat ovat sieltä toiselta puolelta rakennusta. Rakennus sai myös pahoja vaurioita vieressä romahtaneesta jättimäisestä pilvenpiirtäjästä. Eli asiassa ei ole mitään ihmeellistä kuin vain tyhmille salkkareille.
Olipas Papilta niin laiska selitys että tuosta oikein huokuu läpi että olet itsekkin menettänyt uskon harhaoppiin.
"WTC7 paloi tuntikausia"
NIST: "In any given location, the combustibles took about 20 minutes to be consumed."
Eli kun yhdessä kohdassa lämpeni, toisaalla oli jo aikaa sitten jäähtynyt.
Ja kuten linkittämästäni dokumentista käy ilmi, palosuojatun teräksen lämpötila jää parinkymmenen minuutin tulipalossa noin 150 celsiusasteeseen. Mitä tällainen lämpötila voisi aiheuttaa teräkselle?
siksi virallisen SEPITYKSEN väite että tornit sortuivat tulipaloista aiheutuneen teräsrakenteiden heikentymisen vuoksi on vuosituhannen naurettavimpia väitteitä.
Tavalliset tulipalot yritetään sammuttaa mahdollisimman nopeasti. WTC7 ei ollut tavallinen tulipalo, vaan rakennus paloi vapaasti noin 7 tuntia. Teräs heikkenee muutaman sadan asteen lämpötilassa huomattavasti.
Missä lähteet huuhaallesi?
teräs EI heikkene MUUTAMAN sadan lämpötilan vaikutuksesta, ääliö. ota asioista selkoa ennen kuin tulet tänne munaamaan itseäsi. vertaapa nyt väittämääsi madridin pilvenpiirtäjän paloon, joka ei ollut moksiskaan rakenteellisesti - se ei sortunut ikinä maan tasalle, vaikka siellä oli vuorokauden tulihelvetti. rakennuksen ranka jäi komeasti pystyyn!
huomion arvoista noissa wtc-sortumissa pitäisi olla hörhö-virkkarillekin se, että ne sortuivat niin lyhyen ajan kuluessa, ne sortuivat voimalla ja nopeudella, ne sortuivat täydellisesti ja ne sortuivat nätisti omille perustuksilleen (arvaatko jo? IHAN NIIN KUIN räjähdepuruissa!).
jos palo heikentää osassa rakennusta teräspalkkeja rakennuksen luulisi sortuvan osittain ja/tai keikahtavan, mutta ameriikassa fysiikka on erilaista, sillä rakennukset sortuvat keskeltä alkaen (vaikka palo roihuaisi missä tahansa muussa osassa) vetäen lopunkin rakennuksen maahan. eikö ole ihmeellistä?
ja eikö ole ihmeellinen sattuma, että osama tuli juuri sopivasti hätiin, kun jenkit halusivat kiimaisina mennä temmeltämään lähi-itään turvatakseen öljyn ja surullisen kuuluisan taliban-hallinnon sabotoiman miljardien arvoisen kaasuputkihankkeen? ja eikö ole ihmeellistä miten hyvin osaman hanke onnistui, vaikka kaikki hänen aiemmat toimensa tähän verrattuna ovat olleet pientä näpertelyä. mistä tämmöinen yhtäkkinen huima kehitys ja raivo toteuttaa näin massiivinen onnistunut isku? semminkin kun se tuli jenkkihallinnolle kreivin aikaan, niin kuin sanotaan. hehän olivat jo menossa lokakuussa 2001 afganistaniin (suunnitelmista on dokumentit, sen kun etsit), puuttui vain muun maailman oikeutus ja presidentin käsky.
ja miten se olikaan niiden irakin massatuhoaseiden laita? niitähän oli siellä! näin maailmalle vakuutettiin. piti olla ihan todisteitakin, mutta kummasti ne unohtuivat kaikessa hötäkässä... maailmalle valehdeltiin härskisti päin naamaa. valehtele kerran kunnolla, ja sinua epäillään aina. eikö se näin mene?
syyskuun 2001 tapahtumien aikana ja sen jälkeen on selitelty ja valehdeltu niin paljon, ettei mitään rajaa. keskustelua yritetään vaientaa olemalla kommentoimatta sitä enää mitenkään ja estämällä/kieltämällä tutkimukset.
ja lopuksi: miksiköhän pentagoniin lentäneestä "lentokoneesta" ei anneta julkisuuteen suut tukkivaa nauhaa, koska sellaisia TÄYTYY olla, sillä alueella on massiivinen kameravalvonta jo pentagonissa itsessään, puhumattakaan ympäristön rakennusten valvontalaitteistosta, jotka kaikki takavarikoitiin pikavauhtia. ja miksi "maailman tarkimmin vartioidun rakennuksen" oma ohjuspuolustus ei toiminutkaan ko. päivänä? itse asiassa miksi MIKÄÄN ei toiminut tuona kyseisenä aamuna? onko jenkkeihin näin helppo mielestäsi "hyökätä"?
Sinun itsesi kerran hölmönä tänne laittamassasi linkissä:
http://www.tkk.fi/Yksikot/Talo/opetus/Patuper/2005/Seminaarit/AABKNT/paloturvallisuus_betoni.pdf
sanotaan:
"
Teräksen ja betonin palosuojaus
Palotilanteessa lämpötila saattaa nopeasti nousta yli tuhannen asteen ...
...
Molemmilla materiaaleilla on kriittinen lämpötila-alue 500-600°C, minkä jälkeen kaikki
rakennetekniset ominaisuudet häviävät nopeasti.
"
RRUUAAHHAHHHHAHHH sun hörhöilyilles.
Hörhöt unohtavat aina mainita, että vaikka Madridin pilvenpiirtäjä paloi 26 tuntia, tapahtui ensimmäinen romahdus jo 2,5 tunnin kuluttua. Lopulta siitä jäi pystyyn vain pieni betonilla vahvistettu osa:
http://www.debunking911.com/madrid.htm
Tuossa vielä juttua WTC7:sta ja sen "pienistä" paloista, jotka oikeasti olivat massiivisia:
http://www.debunking911.com/pull.htm
Jos tulipaloilla voitaisiin tuoda pilvenpiirtäjiä perustuksilleen kuten 11.9.2001, kalliita ja aikaaviepiä hallittuja purkuja ei enää tarvittaisi. Riittäisi, että sytyttäisi pari kerrosta palamaan ja vaikka varmuuden vuoksi katkaisisi yhden pylvään jostain kohtaa, ja sitten vain odotettaisiin, että koko rakennus putoaa maan tasalle.
En spekuloisi Pentagonin ohjuspuolustuksella. Minusta olennaisempaa on, että Andrewsin lentotukikohta oli 16 kilometrin päässä Pentagonista. Ennen 9/11:ttä sen sivuilla kerrottiin, että taisteluosastoja pidetään "in the highest possible state of readiness". No, 11.9.2001 Andrewsin koneet olivat Pentagonin ja pääkaupungin luona vasta kello 10:45, kun isku Pentagoniin tapahtui tuntia aiemmin, joka isku puolestaan tapahtui yli puoli tuntia sen jälkeen kun TOISEENKIN torniin oli jo isketty.
että olet lopullisesti sekoamassa. en ole linkittänyt tänne yhtään mitään. enkä ole edes aiemmin keskustellut kanssasi, oi umpipelle sairasmieli retard! olen ainoastaan huvittuneena seurannut joitakin edesottamuksiasi ja typeriä kommenttejasi sekä ääliömäisiä selityksiäsi.
Aloitit pitkän hörhöilyviestisi lauseella "teräs EI heikkene MUUTAMAN sadan lämpötilan vaikutuksesta, ääliö."
Teknillinen korkeakoulu kertoo täysin päinvastaista. Joten kukahan se hörhöili ja oli ääliö?
jos "muutamalla sadalla asteella" tarkoitetaan 300-400 astetta, niin rakennusteräs ei ole moksiskaan tuosta lämpötilasta. lähteesi on varmaankin Retardien Vähemmän Teknillinen Apukoulu?
Joku takkatuli voi jäädä 300-400 asteeseen. Isoissa tulipaloissa ollaan aina paljon isommissa lukemissa. Kuten teknillinen korkeakoulu sanoo: "Palotilanteessa lämpötila saattaa nopeasti nousta yli tuhannen asteen". TKK sanoo myös, että teräksellä on kriittinen lämpötila-alue 500-600°C, minkä jälkeen kaikki rakennetekniset ominaisuudet häviävät nopeasti.
Kumpaa tässä nyt pitäisi uskoa, sinua salkkaripalstan huuhaa-hörhöä vai teknillistä korkeakoulua? Eipä ole vaikea päätös.
huuhaa-hörhöillä ei ole mitään salattavaa. salkkarit puhuvat totta totuuden vuoksi, jotta aivottomimmatkin ja pelokkaimmatkin uskaltaisivat herätä ajattelemaan itse.
Dokumentissa on kolme lukua, tässä niistä II luku:
http://video.google.com/videoplay?docid=-2461177575671329682&q=zeitgeist part 2 of 3&total=394&start=10&num=10&so=0&type=search&plindex=7
Katso koko dokumentti täältä:
http://www.zeitgeistmovie.com/