Rukouspyyntö

Minulla on sen verran kova ahdistus ja viha etten enää selviä tämän kanssa. Päivä päivältä hankaloituu, vaikka rukoilen lakkaamatta apua. Jos asiani ei pian tule kuntoon, en tiedä mitä tapahtuu. Olen kai seonnut lopullisesti.

En pysty antamaan anteeksi mieheni huoraamista. Hän valehtelee aina ja kaikille. Hyppää joka naisen päälle kuin koira. Tämän selviämiseen meni minulta vuosikaudet, koska hän on niin taitava valehtelija ja hurmuri.

Muut naisetkaan eivät ole olleet tietoisia että hän on ollut minun ja monen muun kanssa yhtaikaa. Sitten nämä naiset vielä lyövät lyötyä, pilkkaavat minua, joka olen kuitenkin ollut hyvä ja uskollinen rakastava vaimo ja he ovat vain huorintekijöitä minua vastaan. Kuvittelevat ehkä yhdessäololta enemmän mitä se todellisuudessa on. Kun mies on niin paljon valehdellut, niin eivät tajuakaan mitä ovat minua vastaan menneet tekemään ja saan kuulla jos jonkinlaista pilkkaa, vaikka meillä oli ihana liitto ja todella toimiva ja hyvä sukupuolielämä. Heillä on ehkä romanttisia kuvitelmia miehestäni.

Tulevaisuutta suunniteltiin iloisena, vaikka vehtasi tietämättäni muualla. Tiedän ettei kristitty saisi vihata ketään ja pitäisi vaan antaa anteeksi, mutta ei se auta jos suullisesti sanon antavani anteeksi ja sydän on täynnä surua ja petetyn, loukatun vaimon kiukkua. En pääse asian yli, vaan viha ja kaikki mahdollinen negatiivinen on ottanut minut täysin vangiksi. Voiko sellaiselle edes antaa anteeksi joka ei kadu, vaan tuhoaa jatkuvasti toisten elämiä. Ihminen on rakkaus-asioissa niin haavoittuva.

Pyydän että voisin parantua ja pystyä antamaan anteeksi sillä tämä mitä hän on minulle tehnyt, on tuhonnut elämäni täysin. En myöskään jaksa enää tätä yksinäisyyttä kun mies huoraa poissa kotoa. Höpöttelee kaikille vastaantuleville valheitaan. Pyydän myös että lakkaisin rakastamasta tätä hirviötä. Hän on onnistunut varastamaan vielä minulta rakkaudenkin niin että rakastan aina vain häntä syvästi vaikka saan päivittäin kokea kaiken tämän pahan. Ihan kuin olisi syyttä kivitettävänä koko ajan. Tämä on henkistä väkivaltaa.

Uusi rakkaus saisi tulla minulle, joka auttaisi tämän yli. Haluaisin että Jumala antaisi minulle hyvän uskollisen puolison, yksinäisenä en jaksa elää. Olen tullut katkeraksi ja kärsimättömäksi sen jälkeen kun kaikki onni ja unelmat romahti miehen hölmöilyjen takia. Hänen röyhkeytensä ja pahuutensa on pohjatonta.

Kaikenlainen kaunis puhe anteeksiantamisen tarpeellisuudesta ei vaan tunnu tuolla sydämessä, pelkkää vihaa tuntuu. Rukoilen ihmettä tästä selviämiseen. Olen kärsinyt todella kauan tämän ihmisen tekojen takia, koska rakastan häntä. Pahuutta saan vastineeksi kun annan rakkautta ja vielä aineellistakin hyvää hänelle vähästäni. Törsää kaiken huoriin ja minut heitetään syrjään kuin jätesäkki. Itsetunto ja kaikki on elämässäni tuhottu systemaattisesti ja täysin kylmäverisesti.

Heti olisi minulla anteeksianto, jos katuisi sydämestään ja pyytäisi anteeksi, parantaisi tapansa ja pysyisi kodin lämmössä. Ilman sitä anteeksipyyntöä on vaikea antaa anteeksi, mutta sitten tulee itselle syyllisyys siitä anteeksiantamisen pakon vaatimuksesta.
17671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sanot, että teillä oli todella ihana liitto ja toimiva sukupuolielämä. Nyt tämän kaiken ihanan aika on ohi. Miehesi on sanonut avioliittonne irti ja käyttää sinua kynnysmattona ja sinä alistut kaikkeen.
Kirjoitat että kristitty ei saisi vihata ketään. Mistä ihmeestä olet saanut tällaista päähäsi. Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Jumala on luonut meille tunteet ja on täysin oikeutettua tuntea vihaa. Mutta vihan vangiksi ei kannata jäädä. Älä vaadi itseäsi antamaan anteeksi, et ole kertakaikkiaan vielä valmis siihen. Ehkä sen aika tulee joskus myöhemmin.

Tarvitset itse kipeästi apua. Etsi sitä ammattilaisilta. Kirjoitat, että miehesi tuhoaa jatkuvasti sinun elämääsi. Tottakai hän tuhoaa, kun sinä annat siihen luvan. Vihellä peli poikki ja heti. Kirjoitat että rakastat miestäsi. Minä en oikein jaksa uskoa sitä. Nimität tunnetta rakkaudeksi, mutta mielestäni roikut hänessä kiinni, kun et uskalla seistä yksinkään. Se on riippuvuutta ja sellaiseksi hän haluaa sinut tehdäkin. Avuttomaksi akaksi, jota saa vedättää miten itse haluaa. Todellinen rakkaus ei tee ihmiselle tällaista. Rakastaako miehesi sinua?

Sinä kerrot rakastavasi miestäsi "aina vaan syvästi" mutta samaan aikaan sanot, että uusi rakkaus saisi tulla. Hiukan ristiriitaista. Miten olet valmis uuteen rakkauteen, kun vanhakaan ei ole vielä mennyt. Opettele ensin seisomaan omin jaloin, ennen kuin otat miehen siihen tukikepiksesi. Uusi mieskö sinut tästä tilanteesta pelastaa.
Heitä marttyyrin kruunu pois ja hanki tilalle aivan jotakin muuta.

Miestäsi et voi pelastaa, pelasta itsesi. Tuhoat elämäsi täysin. Kuvitteletko saavasi taivaassa kirkkaamman kruunun, kun annat kohdella täällä itseäsi miten sattuu. Valitettavasti tämä kärsimysnäytelmä ei tuo kruunuusi yhtään tähteä lisää. Sinun itsetuntosi on lyöty täysin lyttyyn Sanot, että vähän vaikea antaa anteeksi kun toinen ei edes halua pyytää. Mietipä sitä, mieti oikein ajatuksen kanssa ja rupea toimimaan. En usko, että Jumala haluaa sinun tuhlaavan koko elämääsi itsesäälissä kieriskelyyn.
Rukoilen, että opit seisomaan omilla jaloillasi ja saat itsekunnioituksesi takaisin. Tilanteesi ei kuitenkaan muutu, jos et itse rupea tekemään sille jotakin. Hakeudu ensitöiksesi ammattiauttajalle!
Miehesi käytös kertoo vakavista vaikeuksista ja sinä vahvistat hänen käytöstään kun et reagoi.

Äänestä
  • Kiitos tästä vastauksesta. Apua tarvitsisinkin juuri lähinnä siihen että Jumala katkaisisi minulta pois sen rakastamisen ja ottaisi vihan pois. Minulla ei ole mitään voimaa itse muuttaa tunteitani miksikään.

    En minä koskaan ole hänelle antanut mitään lupaa kohdella minua huonosti, mutta niin hän kuitenkin tekee, jopa takakäteen, kun toimi selkäni takana ja samaan aikaan esitti hyvää miestä ja kävi kirkossa.

    Kyllä minä häntä rakastan, mutta toivonkin että pystyisin saamaan sen tunteen itsestäni pois. Olen jo niin monta vuotta ollut tavallaan yksin ettei huvita enää elellä täällä itsekseen. Kyllä minä pystyn omilla jaloillani seisomaan, mutta en pidä yksinolosta enkä kaipaa sellaista juurikaan. Mielestäni aikuiseen elämään kuuluu yhteiselämä ja seksuaalisuus miehen ja naisen välillä.

    Haluan myös lapsia eikä siihen iän puolesta ole pian mahdollisuuksia, joten toivon kohtaavani lopultakin sellaisen hyvän miehen, jonka kanssa voi vielä perustaa perheen.

    Kyllä tämä mies on minulle jatkuvasti puhunut että rakastaa, ja olen tietysti uskonut, koska ei ole ollut mitään merkkejä mistään uskottomuudesta ennenkuin se muuta kautta kuin häneltä tuli ilmi.

    En minä mitään kruunua odota kärsimyksistäni en tässä enkä seuraavassa elämässä, mutta asiantilan korjaantumista odotan että paranisin tämän sairaan henkilön aiheuttamasta kaikkinaisesta pahasta. Minä en ole valinnut itselleni näitä kärsimyksiä, en todellakaan nauti tästä. Olen vain rakastanut. Siksi pyydän rukousta kun ei itselläni ole voimaa mihinkään enää.

    Ammattiauttajat eivät voi tälle asialle mitään Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

    En oikein kestä mitään syyllistämistä, olen hyvässä uskossa elänyt toisen kanssa rakastaen ja luottaen, hyvään uskoen. Kun kaikki hyvä paljastuu valheeksi, miehen ollessa taitava sairaalloinen valehtelija ja valheista aina ulos luikertelija, se pistää ajatukset ihan sekaisin. Oma identiteettikin on hukassa, koska sehän on aika pitkälti rakentunut toiseen kiinni, kun on vuosikaudet elänyt niinkuin yksi liha eikä kaksi ja päästänyt toisen niin lähelle kuin ikinä voi toista lähelle päästä.

    Siispä mielenrauhaa ja eheytymistä toivon että minulle rukoillaan ja sitä uutta parisuhdetta, joka totisesti on nyt juuri ajankohtaista, kun mies ei osoittautunut rakkauteni arvoiseksi. Olen kyllä syvästi järkyttynyt aina uudelleen ja uudelleen. Usko ihmisiin on miltei tyystin mennyt.

    Parannusta tuohon miehen sairaalloisuuteen täytyy rukoilla myös ettei tulisi uusia uhreja.

    Äänestä

  • pitkästi kärsinyt kirjoitti:

    Kiitos tästä vastauksesta. Apua tarvitsisinkin juuri lähinnä siihen että Jumala katkaisisi minulta pois sen rakastamisen ja ottaisi vihan pois. Minulla ei ole mitään voimaa itse muuttaa tunteitani miksikään.

    En minä koskaan ole hänelle antanut mitään lupaa kohdella minua huonosti, mutta niin hän kuitenkin tekee, jopa takakäteen, kun toimi selkäni takana ja samaan aikaan esitti hyvää miestä ja kävi kirkossa.

    Kyllä minä häntä rakastan, mutta toivonkin että pystyisin saamaan sen tunteen itsestäni pois. Olen jo niin monta vuotta ollut tavallaan yksin ettei huvita enää elellä täällä itsekseen. Kyllä minä pystyn omilla jaloillani seisomaan, mutta en pidä yksinolosta enkä kaipaa sellaista juurikaan. Mielestäni aikuiseen elämään kuuluu yhteiselämä ja seksuaalisuus miehen ja naisen välillä.

    Haluan myös lapsia eikä siihen iän puolesta ole pian mahdollisuuksia, joten toivon kohtaavani lopultakin sellaisen hyvän miehen, jonka kanssa voi vielä perustaa perheen.

    Kyllä tämä mies on minulle jatkuvasti puhunut että rakastaa, ja olen tietysti uskonut, koska ei ole ollut mitään merkkejä mistään uskottomuudesta ennenkuin se muuta kautta kuin häneltä tuli ilmi.

    En minä mitään kruunua odota kärsimyksistäni en tässä enkä seuraavassa elämässä, mutta asiantilan korjaantumista odotan että paranisin tämän sairaan henkilön aiheuttamasta kaikkinaisesta pahasta. Minä en ole valinnut itselleni näitä kärsimyksiä, en todellakaan nauti tästä. Olen vain rakastanut. Siksi pyydän rukousta kun ei itselläni ole voimaa mihinkään enää.

    Ammattiauttajat eivät voi tälle asialle mitään Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

    En oikein kestä mitään syyllistämistä, olen hyvässä uskossa elänyt toisen kanssa rakastaen ja luottaen, hyvään uskoen. Kun kaikki hyvä paljastuu valheeksi, miehen ollessa taitava sairaalloinen valehtelija ja valheista aina ulos luikertelija, se pistää ajatukset ihan sekaisin. Oma identiteettikin on hukassa, koska sehän on aika pitkälti rakentunut toiseen kiinni, kun on vuosikaudet elänyt niinkuin yksi liha eikä kaksi ja päästänyt toisen niin lähelle kuin ikinä voi toista lähelle päästä.

    Siispä mielenrauhaa ja eheytymistä toivon että minulle rukoillaan ja sitä uutta parisuhdetta, joka totisesti on nyt juuri ajankohtaista, kun mies ei osoittautunut rakkauteni arvoiseksi. Olen kyllä syvästi järkyttynyt aina uudelleen ja uudelleen. Usko ihmisiin on miltei tyystin mennyt.

    Parannusta tuohon miehen sairaalloisuuteen täytyy rukoilla myös ettei tulisi uusia uhreja.

    Hyvä, hyvä!
    Mielenrauhaa ja eheytymistä sinulle!
    Rakastava kumppani!
    Ihanat ja riiviömäiset tenavat!
    Tasapainoinen koti!
    Olet kaikkien niiden arvoinen!
    Tsemppiä!
    Pahoittelen äksyä kommentointiani. Naisena vaan niskavillat nousivat pystyyn.
    Onneksi tunnut kuitenkin olevan jo tiellä jotain uutta kohti. Valoa elämääsi!

    Äänestä

  • si-nul-le kirjoitti:

    Kiitos. En loukkaantunut mitenkään ja kirjoituksessa on paljon fiksua asiaa. Ymmärrän nuo pointit. Kiitos rukouksista myös. Jätän nyt sitten tämän asian Jumalalle hoidettavaksi. Paljon olen muissa elämän vaikeuksissa saanut Jumalalta apua, että kiitokset sinne "yläkertaan", mutta tämä minulle ehkä kaikkein tärkein asia elämässä on nyt niin pielessä että se vie ilon kaikesta siitä muusta hyvästä jolla Jumala on siunannut. Kaikki puitteet oli lopultakin hyvin, niin sitten tuli tämä todella raskas taakka kannettavaksi. Välillä tulee olo että kuuleekohan Jumala nyt ollenkaan tätä minun hätää. Jostain syystä helpotus on viipynyt jo niin kauan että on tullut uupumus taakan alla, ja tunne että minulle on annettu enemmän kannettavaksi kuin mitä jaksan kestää.

    Äänestä

  • paljon kärsinyt kirjoitti:

    Olet todellakin vaikeassa tilanteessa. Ymmärrän sinua, sillä minäkin olen kokenut paljon pahaa ja alistamista mieheni taholta.
    Elämäni alkoi olla siinä pisteessä, että oli pakko myöntää itselleen olevansa masentunut. Hain apua ammattiauttajilta.
    Psykologin kanssa käymäni keskustelut auttoivat todella paljon.Itsetuntoni palautui ja nyt uskallan pitää kiinni omista oikeuksistani.
    Edelleenkin mieheni yrittää hallita minua ja tekemisiäni, mutta osaan pitää puoleni.
    Uskovana yritän tietysti välttää riitaa, mutta tunteeni olen oppinut paremmin ilmaisemaan.
    Mieheni ei osaa ilmaista tunteitaan, vaan patoaa ne, ja sitten ne purkautuvat joskus raivokohtauksina, jolloin hän on myös väkivaltainen.
    Anteeksi hän ei pyydä, eikä myöskään koskaan olleensa väkivaltainen. Ymmärrän, että se on niin kipeä ja hävettävä asia, että hän yrittää kieltämällä saada sen pois itsestään.
    Mutta siitä, mitä ei myönnä itselleen, ei voi parantua.

    Mieheni on ollut uskossa monta vuotta, mutta on alkanut tuntua siltä, että hän alkaa loitota siitä.
    Tulipa tästä nyt pitkä tarina. Pääpointti oli se, että ammattiauttajilta saa apua, vaikka mennyttä he eivät voikaan poistaa.

    Äänestä

Yhtä asiaa en tässä ymmärrä:

Asutko edelleen saman katon alla tuollaisen miehen kanssa?

Miksi?

Ajattelin vaan, että eikö se ole vähän sama kuin pysyisi vesirännin alla, josta tippuu koko ajan kylmää vettä niskaan? Hyvää oloahan siinä ei tule.

Äänestä

Itseään on pidettävä arvollisena, ennen kuin voit pitää muita arvollisena.
Omaa itseäsi ensimmäiseksi rakastettava.. Ensimmäinen saamasi vastaus on selkeä viesti..sinun tulee ensisijaisesti nyt PITÄÄ ITSESTÄSI HUOLTA JA LÖYTÄÄ RAKKAUS ITSEESI. Muutoinhan sinulla ei ole rakkautta jaettavaksi..Rakkaus ei KOSKAAN tule ulkopuoleltasi. Niin paljon kuin kykenet rakkautta jakamaan, niin paljon rakkautta saat osaksesi.

'Kumppanisi' opettaa sinua sielun tasolla ja saa sinut toimimaan oman itsesi parhaaksi..Olet ensisijaisesti OMASTA ITSESTÄSI vastuussa, koska mitä sinä olet mikäli elät 'toisen' elämää.

Tässä on myös sellainen asia, että 'jarrutat'/estät tämän miehen omaa elämänläksyn oppimista, mikäli annat hänen jatkaa kanssasi tätä peliä..

"Älä palvele ihmisen ulkoista persoonaa/egoa, vaan sielun tasolla, jotta hän etenee elämäntiellään."
Hänenkin on kannettava vastuu elämästään ja teoistaan, älä sinä ruoki tätä käytöstä yhtään enää.

Muuta vaikka etäämmälle ja toiseen ympäristöön..hän EI OLE SINUA VARTEN!
Et tarvitse häntä enää yhtään mihinkään!
Kokoa itsesi ja löydä rakkaus sisältäsi..UNOHDA tämän opettavan kokemuksen tuoma tuska ja ajan kanssa tulet löytämään hyvät puolet koko tarinasta.

ELÄMÄ KUTSUU SINUA..

"Sitten kun sinusta tulee itsesi suurin rakastaja, tulee monia tuosta asemasta kilpailijoita."

Tuntuu siltä, että monet teistä maatasolla etsivät ikuisesti täydellistä kumppaniaan, sielunkumppaniaan. Kuinka moni kuitenkaan on ottanut aikaa miettiä, millainen täydellinen kumppani tai sielunkumppani itse asiassa on? Uskallan sanoa, että harvat.

Aloitetaanpa siitä.

Ensinnäkin, kun monet tänä päivänä maan päällä kulkevista kuulevat sanan "sielunkumppani", he kokevat siinä välittömästi romanttisen sävyn. Ei siinä ole mitään väärää. Mutta monet romanttiset suhteet eivät ole sielunkumppaneiden välisiä. Ja monet sielunkumppaneiden väliset suhteet eivät ole romanttisia. Laajennetaanpa siis käsitystänne sielunkumppanista.

Otetaanpa tämä sana kirjaimellisesti - soul mate - sielunkumppani, sielutoveri (englannin sanan voisi kääntää myös "sielun pari"). Tämä merkitsee jotakuta, jolla on sama sielu, sen saman tietoisuusvirran osa, joka teissä on. Eikä tämä "joku" ole rajoittunut vastakkaisen (tai saman) sukupuolen romanttiseen kumppaniin. Se voi pitää sisällään - se pitää sisällään - paljon, paljon enemmän.

Sielunkumppani voi olla - ja usein on - rakas ystävä tai perheenjäsen, jonka kanssa romanttinen suhde ei ole missään nimessä mahdollinen tai haluttu tässä elämässä. Sielunkumppani voi olla rakas lemmikkinnekin.

Teillä voi olla myös sielunkumppanuus maailmankaikkeudessa johonkin paikkaan, mihin tunnette intohimoista yhteyttä. Esim. valtamereen, vuoristoon, erämaahan jne. Periaatteessa se on mitä tahansa, mihin tunnette resonoivaa värähtelyä, syvää sielunyhteyttä.

Sielunkumppani voi olla kuka tahansa, jonka kanssa tunnette syvän henkisen yhteyden ja intohimoista rakkautta. Yleisesti ottaen, mikä tahansa suhde, jossa tunnette syvää yhteyttä, voi olla sielunkumppanisuhde.

Palataanpa kuitenkin aiempaan määritelmäämme sielunkumppanista: joku, joka jakaa saman sielun. Tunnistatte aina sielunkumppanin siitä tavasta, jolla tunnette häntä kohtaan.

Ajatelkaapa niitä ihmisiä (rajoitetaan keskustelu tällä erää ihmisiin), joihin tunnette syvää yhteyttä. Monet heistä - joskaan eivät kaikki - ovat sielunkumppaneitanne. Eikä teillä ole koskaan romanttista suhdetta useimpien heidän kanssaan - ei ainakaan tässä elämässä.

Mutta sitten on niitä sielunkumppaneita kokemuksessanne tai sen ulkopuolella, jotka ovat mahdollisia, täydellisiä romanttisia kumppaneita. Teillä ei ole vain yhtä täydellistä romanttista kumppania odottamassa jossain tuolla. Teillä on monia. Ei ole mitään "yhtä ja ainoaa". Irrottautukaa tästä uskomuksesta.

Tämä ei tarkoita sitä, että te ette voisi olla yhdessä lopun elämäänne, sitten kun löydätte yhden näistä täydellisistä kumppaneista. Voitte hyvin olla yhdessä "kunnes kuolema teidät erottaa". Nämä suhteet usein tuovat syvintä iloa ja sielua tyydyttävintä nautintoa, mitä voitte kokea yhdessä fyysisessä elämässä.

Meistä tuntuu siltä, että paras paikka sielunkumppanin etsinnän aloittamiseen on koti. Ensimmäiseksi pitää katsoa sisällenne.

Miten näet itsesi? Oletko omissa silmissäsi rakastava ja ystävällinen? Oletko aistillinen ja seksuaalinen? Oletko säteilevä ja kaunis? Haluaisitko itsesi parhaaksi ystäväksesi? Täydelliseksi rakastajaksesi?

Käytä muutama hetki asian pohtimiseen ennen vastaamista. Haluaisitko todellakin itsesi parhaaksi ystäväksesi, rakastajaksesi?

Jos voit rehellisesti vastata "kyllä", olet 90 % kohdalla matkallasi kotiin, sielunkumppanisi luo.

Jos sinun on vastattava "ei", se ei ole huono asia. Se on itse asiassa hyvä asia. Sillä se merkitsee sitä, että oivallat, että sinun on vähän työstettävä itseäsi. Ja nyt on täydellinen aika sen tekemiseen.

Näkökohtamme on: sinulla on ehdottomasti täydellisin ja parhain tilanne vetää nopeasti luoksesi yksi noista täydellisistä kumppaneista silloin kun olet korviasi myöten rakastunut itseesi.

Jos olet korviasi myöten rakastunut itseesi, et tarvitse toista, ethän? Tämä tuo meidät toiseen näkökohtaamme. Maatasolla monet suhteet ja luultavasti useimmat romanttiset suhteet alkavat tarpeesta, tilasta jossa tunnet, että et itsessäsi riitä.

Tunnet tämän litanian:
* Jos vain voisin löytää sielunkumppanin, eläisin onnellisena elämäni loppuun saakka..
* Jos voisin löytää jonkun rakastamaan itseäni, minusta tuntuisi paremmalta itseni suhteen..
* Saattaisin jopa oppia rakastamaan itseäni.!
* Jne.

Tästä tarpeen tunteesta ja ehdottomasta itsesi rakastamattomuudesta et vedä puoleesi sielunkumppaniasi. Luultavasti vedät kyllä jonkun tai useitakin yhtä tarvitsevia kuin sinä itse. Eikä se vaan toimi.

Summa summarum, sinun on ensiksi tultava omaksi täydelliseksi kumppaniksesi, rakkaaksi sielunkumppaniksesi. Työstä ensin itseäsi. Se on tärkeysjärjestyksessäsi ensimmäisenä, varsinkin jos et ole vielä rakastanut itseesi.

Jos sinusta tuntuu todella hyvältä, iloiselta, ylevältä, intohimoiselta, aistilliselta ja seksuaaliselta silloin kun olet aivan yksin, olet saapunut perille! Sillä silloin vedät puoleesi täydellisen kumppanin. Sinun on pakko vetää puoleesi täydellinen kumppani silloin kun olet korviasi myöten rakastunut itseesi, jos se on tarkoituksesi. Toisin ei voi olla.

Äänestä
  • Olet New Agen kannattaja, joka haluaa saada epätoivoisia ihmisiä tähän valhetotuuteen.
    Jeesus on Herra!

    Äänestä

  • tuot väärää oppia kirjoitti:

    Olet New Agen kannattaja, joka haluaa saada epätoivoisia ihmisiä tähän valhetotuuteen.
    Jeesus on Herra!

    Ja lentäköön
    ylitse taivaan.
    Laulakoon pienen
    puroni solina suloisesti
    aina Elämän
    valtameren suuruutta.

    Äänestä

  • tuot väärää oppia kirjoitti:

    Olet New Agen kannattaja, joka haluaa saada epätoivoisia ihmisiä tähän valhetotuuteen.
    Jeesus on Herra!

    koska hän tuntee Tien,
    on eksyksissä.
    Se joka sanoo että olet vaarassa harhautua,
    on itse vaara jota tulee väistää.

    Äänestä

Kuule, olet varmaan tullut jonkinlaiseen risteyskohtaan elämässäsi. Luultavimmin vihasi vain kasvaa ja samoin katkeruus ja elämäsi pysyy umpikujassa, mikäli jatkat elämääsi tuollaisen miehen kanssa. Sitä tuskin haluat, koska elämäsi on arvokas. Minä olin vähän samanmoisen miehen kanssa naimisissa, periaatteessa hän oli epäluotettava alusta asti (en vain halunnut myöntää sitä jostain kumman syystä), hän ehti aiheuttaa elämääni paljon mielipahaa, harmia, melkeinpä korjaamattomia vahinkoja. Jätin hänet kuitenkin heti, kun sain hänet "rysän päältä kiinni", se tavallaan vahvisti kaikki vuosikausien epäilyt todeksi. En ole katunut päätöstäni, sillä jälkikäteen ajatellen, jos olisin jatkanut suhdetta olisin sairastunut psyykkisesti juuri tuon vihan, kaunan, katkeruuden, jatkuvan epäilyn ym. takia. Voin sanoa, että tuon päätökseni jälkeen elämänlaatuni parani huomattavasti, alkoi "noususuhdannevaihe". Irrottautuminen pitkästä parisuhteesta tuntuu varmasti vaikealta ja ensimmäiset kuukaudet voivat tuntua kuin olisi tyhjän päällä, mutta kun jaksaa vain päiväkerrallaan eteenpäin niin huomaa, että elämään alkaa tulla aivan uudenlaista valoa, paha mieli alkaa pikkuhiljaa parantua ja mukaville ja iloisille asioille löytyy sija.
Kokemuksesta voin sanoa, että anteeksiantava mielikin löytyy, kun ei tarvitse olla enää toisen "kynnysmattona", vaan saa elää arvokkaasti.
Jokaisen on kuitenkin tehtävä omat päätöksensä, ihminen joutuu periaatteessa koko elämänsä ottamaan itseänsä niskasta kiinni milloin minkäkin asian vuoksi, kurittamaan itseänsä, tuuppimaan itseänsä eteenpäin jne., kukaan muu ei sitä tee puolestamme.
Toivon sinulle voimia oikeaan ratkaisuun ja Jumalan siunausta elämääsi.

Äänestä

Narsistinen luonnehäiriöinen:
"Narsisti hurmaa puheella, itsevarmuudella ja charmikkuudella, mutta hänen erinomaisuutensa ja oikeassa olemisen kykynsä osoittautuu usein harhakuvaksi. Narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä.
Hän uskoo omaan paremmuuteensa ja muiden huonommuuteen. Narsisti ei osaa ottaa toisen tunteita, oikeuksia ja tarpeita huomioon. Häneltä puuttuu kyky eläytyä toisten tilanteeseen, hän ei tunne empatiaa.

Hän on joko henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen. Hän halveksii, vähättelee, alistaa, nöyryyttää ja syyllistää kumppaniaan.

Narsistin kumppanin käsiteltäväksi jäävät häpeä, alistuminen, syyllisyys, pelot ja stressi. Narsisti harjoittaa ristiriitaista (kaksoissidos) viestintää.
Narsisti ei kykene ottamaan kumppaniaan huomioon. Sovitut asiat eivät mene sovitusti. Aikarajat eivät pidä.

Apua ja tukea: www.narsistienuhrientuki.info,
www.narsismi.into,
www.tukiasema.net

Kirjoja: Jorma Myllärniemi; Narsismi - vamma ja voimavara

Marketta Joutsiniemi, Pia Kaulio, Raimo Mäkelä, Gustav Sculman ja Jyrki Pekola: Naimisissa narsistin kanssa
***

Naamion alla asuu tyhjyys:
Narsisti käyttää lähellään olevia ihmisiä vain hyödykseen. Hän on häikäilemätön eikä piittaa muille ihmisille aiheuttamastaan tuskasta tai ympärilleen kylvämästä tuhosta.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on oireyhtymä, johon kuuluu itsekeskeisyys, hallitsevuus ja tunteettomuus. Häneltä puuttuu myötäelämisen kyky, omatunto ja syyllisyydentunto. Hän ei myöskään pysty kokemaan katumusta. Seuraukset eivät narsistia kiinnosta.

Verraton näyttelijä: Narsisti totuttaa ympärillään olevat ihmiset siihen, etteivät nämä saa arvostella hänen tekojaan ja sanojaan. Jos oppi ei mene perille hän saa raivokohtauksia.

Narsisti "välittää" muista ihmisistä, vain niin kauan kuin heistä on hänelle hyötyä. Todellisia tunteita hänellä ei ole.

Aseina loukkaukset ja vähättely: Ihmiset, jotka alistuvat ja mielistelevät häntä, ovat käyttökelpoisia.
Jos ihmiset lakkaavat toimivasta hänen mielensä mukaan, he joutuvat terrosin kohteeksi. Narsisti loukkaa, vähättelee ja nöyryyttää heitä. Hän rakastaa valtahahmona ja seuran keskipisteenä olemista.

Pettävä ulkokuori: He saattavat olla älykkäitä, hurmaavia ja hyviä puhumaan. Monesti he ovat johtavissa tehtävissä, koska heitä houkuttaa vallankäyttö. Mainettaan hän pyrkii varjelemaan tarkoin.

Vika löytyy aina muista: Narsisti valehtelee muille päin naamaa ilmeenkään värähtämättä. Jos joku uskaltautuu kyseenalaistamaan totuutta, narsisti leimaa epäilijän vähäjärkiseksi tai hulluksi.

Narsisti käyttää ihmisiä väärin, mutta kieltää mitään väärinkäyttöä koskaan tapahtuneen. Tavallista on myös, että narsisti kieltäytyy puhumasta koko aiheesta.

Kaikin mahdollisin tavoin narsisti yrittää estää uhriaan puhumasta. Hän uhkailee, kiristää ja syyttää.

Laskelmoitu järjettömyys: Yksi keinoista on hänen käyttäytymisensä suhteettomuus.
Eriävät mielipiteet saattavat laukaista hillittömän raivokohtauksen. Narsisti käyttäytyy ennustamattomasti, satunnaisesti ja järettömästi. Alituisesti vaihteleva käyttäytyminen, raskaat ja vaihtelevat rangaistukset ovat laskelmoituja.

Uhri elää pelossa: Hurmaavuuteen on helppo langeta eikä normaali ihminen osaa ensimmäisenä epäillä, että kys. on pelkkä näytteleminen.

Useimmat uhrit syyttävät itseään: Henkistä ja fyysistä väkivaltaa voi verrata kidutukseen. Uhrin tahto ja käsitys itsestä murretaan ja alistetaan kiduttajan tahtoon. Uhrin ITSETUNTO heikkenee ja hän saattaa pitää itseään huonona. Eläminen jatkuvassa pelossa on loukkaavaa ja tuhoisaa.

Manipuloinnin mestari: Narsisti pyrkii osoittamaa nuhrille itselle ja ulkopuolisille, että uhri on henkisesti häiriintynyt. Narsisti osaa esittää asiansa hyvin ja pystyy monesti harhauttamaan viranomaisia.

Alistaakseen kiusaamalla uhrinsa, narsisti voi tehdä rikosilmoituksia. Hän hyppyyttää uhriaan taitavasti. Uhri UUPUU ja hermostuu - aivan kuten oli tarkoituskin.

Miten menetellä: Luonnehäiriöinen on vakava uhka ympärillään olevien MIELEN JA KEHON TERVEYDELLE. KANNATTAA PYSYÄ POISSA TÄLLAISEN IHMISEN LÄHEISYYDESTÄ.

RAKKAUS EI RIITÄ PARANTAMAAN: Tunteet ja järki eivät aina kulje samoja teitä. Usein kestää pitkään ennen kuin uhri TAJUAA OLEVANSA UHRI.

Moni nainen toivoo "rakastaa narsisti terveeksi". SE EI ONNISTU. NARSISTILLA EI OLE KYKYÄ OTTAA LÄMPÖÄ VASTAAN, HÄNEN SAIRAUTENSA ON LIIAN SYVÄLLÄ.

Kirjallisuutta: Raimo Mäkelä, Naamiona terve mieli,
Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen?

Robert D. Hare, Ilman omaatuntoa

Valtakunnallinen vertaistukipuhelin: 040 520 5085

***
TOIMI SEURAAVASTI:
Ota selvää ilmiön luonteesta ja etsi apua.
Älä alistu äläkä nöyristele.
Älä jää sen pelon valtaan, jota hän yrittää saada sinussa aikaan, äläkä näytä sitä hänelle.
Älä suostu syyllistymään tai masentumaan, vaikka hän syyllistää ja masentaa sinua sekä välittömästi että välillisesti.
Osoita hänelle vihastumisesi.
Vastusta häntä vasten kasvoja.
Pane kova kovaa vastaan. Pehmoilu ei tuota myönteistä tulosta.
Älä luota häneen.
Älä usko hänen sanojaan.
Älä kerro hänelle mitään.
Kirjoita heti muistiin mitä hän sanoo ja tekee sinulle.
Luonnehäiriöinen rakastaa riitaa ja pyrkii siihen. Joskus on viisasta olla vastaamatta hänelle yhtään mitään.
Älä neuvottele hänen kanssa kahden kesken, ilman todistajaa.
PAKENE

Toivon sinulle Voimaa, Iloa, Valoa ja Rakkautta

Pyhän Hengen Siunausta Elämääsi

Äänestä
  • ...ihmissuhteissa on ajoittain äärimmäisen vaikeata ja tuskallista.
    Kuitenkin sinä hetkenä, kun yksilö kiertää totuutta, minän keskeiset tukiainekset alkavat hajota ja ihminen aloittaa petosprosessin - ryhtyy manipuloimaan toista estämällä tätä pääsemästä perille "todellisista ajatuksista ja tunteista."

    Jatkuvien valheiden sarjan mahdollisuus saa turvallisuuden katomaan suhteesta.

    Vain totuus voi luoda kestävälle suhteelle välttämättömän luottamuksen.

    Vain totuus, vaikka se olisikin tuskallinen, voi synnyttää ilmapiirin, jossa kasvu ja yhteisyys ovat mahdollisia.

    Totuus on rakkaudentäyteisen suhteen kulmakivi. Ilman sitä ei voi olla luottamusta. MISSÄ EI OLE LUOTTAMUSTA, SIELLÄ EI VOI OLLA RAKKAUTTA.

    Äänestä

  • _Valo_ kirjoitti:

    ...ihmissuhteissa on ajoittain äärimmäisen vaikeata ja tuskallista.
    Kuitenkin sinä hetkenä, kun yksilö kiertää totuutta, minän keskeiset tukiainekset alkavat hajota ja ihminen aloittaa petosprosessin - ryhtyy manipuloimaan toista estämällä tätä pääsemästä perille "todellisista ajatuksista ja tunteista."

    Jatkuvien valheiden sarjan mahdollisuus saa turvallisuuden katomaan suhteesta.

    Vain totuus voi luoda kestävälle suhteelle välttämättömän luottamuksen.

    Vain totuus, vaikka se olisikin tuskallinen, voi synnyttää ilmapiirin, jossa kasvu ja yhteisyys ovat mahdollisia.

    Totuus on rakkaudentäyteisen suhteen kulmakivi. Ilman sitä ei voi olla luottamusta. MISSÄ EI OLE LUOTTAMUSTA, SIELLÄ EI VOI OLLA RAKKAUTTA.

    Viha, katkeruus ja kostonhalu ovat hallitsemattomia, itseä vastaan kääntyviä ja sekä älyllisesti että emotionaalisesti NÄÄNNYTTÄVIÄ TUNTEITA.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Viha, katkeruus ja kostonhalu ovat hallitsemattomia, itseä vastaan kääntyviä ja sekä älyllisesti että emotionaalisesti NÄÄNNYTTÄVIÄ TUNTEITA.

    Ihminen fyysisenä olentona suuntautuneena ulospäin, kuvittelee onnensa olevan jossakin oman itsensä ulkopuolella,
    - lopulta kääntää katseensa sisimpäänsä, hän huomaakin sen lähteen olevan itsessään.

    Äänestä

  • **onnellisuus** kirjoitti:

    Ihminen fyysisenä olentona suuntautuneena ulospäin, kuvittelee onnensa olevan jossakin oman itsensä ulkopuolella,
    - lopulta kääntää katseensa sisimpäänsä, hän huomaakin sen lähteen olevan itsessään.

    Anteeksiantaminen merkitsee, että

    annetaan sen, mikä on, ollutta, olla mennyttä.

    Se, mitä on tulossa, tulkoon.

    Se, mitä on nyt, olkoon.

    _Tapahtukoon_

    Äänestä

  • *sirkka* kirjoitti:

    Anteeksiantaminen merkitsee, että

    annetaan sen, mikä on, ollutta, olla mennyttä.

    Se, mitä on tulossa, tulkoon.

    Se, mitä on nyt, olkoon.

    _Tapahtukoon_

    Rakkaus on päästettävä vapaaksi,

    ja vasta, jos se palaa,

    voi tietää mikä on todellista rakkautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vuosikaudet kärsinyt kirjoitti:

Minulla on sen verran kova ahdistus ja viha etten enää selviä tämän kanssa. Päivä päivältä hankaloituu, vaikka rukoilen lakkaamatta apua. Jos asiani ei pian tule kuntoon, en tiedä mitä tapahtuu. Olen kai seonnut lopullisesti.

En pysty antamaan anteeksi mieheni huoraamista. Hän valehtelee aina ja kaikille. Hyppää joka naisen päälle kuin koira. Tämän selviämiseen meni minulta vuosikaudet, koska hän on niin taitava valehtelija ja hurmuri.

Muut naisetkaan eivät ole olleet tietoisia että hän on ollut minun ja monen muun kanssa yhtaikaa. Sitten nämä naiset vielä lyövät lyötyä, pilkkaavat minua, joka olen kuitenkin ollut hyvä ja uskollinen rakastava vaimo ja he ovat vain huorintekijöitä minua vastaan. Kuvittelevat ehkä yhdessäololta enemmän mitä se todellisuudessa on. Kun mies on niin paljon valehdellut, niin eivät tajuakaan mitä ovat minua vastaan menneet tekemään ja saan kuulla jos jonkinlaista pilkkaa, vaikka meillä oli ihana liitto ja todella toimiva ja hyvä sukupuolielämä. Heillä on ehkä romanttisia kuvitelmia miehestäni.

Tulevaisuutta suunniteltiin iloisena, vaikka vehtasi tietämättäni muualla. Tiedän ettei kristitty saisi vihata ketään ja pitäisi vaan antaa anteeksi, mutta ei se auta jos suullisesti sanon antavani anteeksi ja sydän on täynnä surua ja petetyn, loukatun vaimon kiukkua. En pääse asian yli, vaan viha ja kaikki mahdollinen negatiivinen on ottanut minut täysin vangiksi. Voiko sellaiselle edes antaa anteeksi joka ei kadu, vaan tuhoaa jatkuvasti toisten elämiä. Ihminen on rakkaus-asioissa niin haavoittuva.

Pyydän että voisin parantua ja pystyä antamaan anteeksi sillä tämä mitä hän on minulle tehnyt, on tuhonnut elämäni täysin. En myöskään jaksa enää tätä yksinäisyyttä kun mies huoraa poissa kotoa. Höpöttelee kaikille vastaantuleville valheitaan. Pyydän myös että lakkaisin rakastamasta tätä hirviötä. Hän on onnistunut varastamaan vielä minulta rakkaudenkin niin että rakastan aina vain häntä syvästi vaikka saan päivittäin kokea kaiken tämän pahan. Ihan kuin olisi syyttä kivitettävänä koko ajan. Tämä on henkistä väkivaltaa.

Uusi rakkaus saisi tulla minulle, joka auttaisi tämän yli. Haluaisin että Jumala antaisi minulle hyvän uskollisen puolison, yksinäisenä en jaksa elää. Olen tullut katkeraksi ja kärsimättömäksi sen jälkeen kun kaikki onni ja unelmat romahti miehen hölmöilyjen takia. Hänen röyhkeytensä ja pahuutensa on pohjatonta.

Kaikenlainen kaunis puhe anteeksiantamisen tarpeellisuudesta ei vaan tunnu tuolla sydämessä, pelkkää vihaa tuntuu. Rukoilen ihmettä tästä selviämiseen. Olen kärsinyt todella kauan tämän ihmisen tekojen takia, koska rakastan häntä. Pahuutta saan vastineeksi kun annan rakkautta ja vielä aineellistakin hyvää hänelle vähästäni. Törsää kaiken huoriin ja minut heitetään syrjään kuin jätesäkki. Itsetunto ja kaikki on elämässäni tuhottu systemaattisesti ja täysin kylmäverisesti.

Heti olisi minulla anteeksianto, jos katuisi sydämestään ja pyytäisi anteeksi, parantaisi tapansa ja pysyisi kodin lämmössä. Ilman sitä anteeksipyyntöä on vaikea antaa anteeksi, mutta sitten tulee itselle syyllisyys siitä anteeksiantamisen pakon vaatimuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu