Yes Tony palaa pian ruotuun!
Tony taisteli. Kuukausi tais mennä tässä taistelussa. Tonyn kunto on kohenemassa päivä päivältä. Kohta Tony istuu taas eduskunnassa lyömässä nyrkkiä pöytään! Asiaa! Hyvä Tony!
Tony palaa ruotuun!
8
271
Vastaukset
- nyrkkiä pöytään
eduskunnassa, kas siinäpä pulma. Lähinnä hän on paukuttanut leipäläpeään. Ja edes omia puheitaan hän ei kirjoita itse. Aika turha edustaja.
Mutta lyömisestä puheen ollen nyt onkin mielenkiintoista nähdä, millaisen tuomion tuomari lyö Halmeelle rikoksistaan. Mielenkiintoista on myös, eroaako hän itse vai erotetaanko hänet. Jos joku muu kansanedustaja olisi syyllistynyt samoihin rikoksiin, josta Halmetta epäillään, Halme vaatisi edustajan eroa. Nyt nähdään kuinka kaksinaamainen ja valehteleva luuseri Halme on.- pressanvaaleissa!
Tonyllä ei ole mitään syytä erota tapahtumien johdosta. Hän selviää sakoilla. Niin pahoja juttuja hän ei ole tehnyt että joutuisi eroamaan tai hänet erotettaisiin. Se on feministi-kommari-sivareiden toiveajattelua.
Tonykö turha edustaja? Ovatko ne parempia edustajia jotka eivät tee mitään ja istuvat hiljaa 4-8 vuotta, esim. Lasse Viren?!!!
Mitä sellaisilla ainakaan on virkaa eduskunnassa?
Tony ainakin laittaa itsensä likoon 150% ja yrittää! Se riittää!
Ja mitä tiedät Tonyn puheista että joku muu ne olisi kirjoittanut?! Hah! Tonyhän on nimenomaan sitoutumaton ja tekee kyllä puheensa itse!
Eihän hänen tarvitse kuin puhua sitä mitä ajattelee, mitä sitten jos avustaja ne näpytteleekin paperille??!! Voi hyvänen aika teidän kiihko-kommari-homojen kanssa! - dunc
pressanvaaleissa! kirjoitti:
Tonyllä ei ole mitään syytä erota tapahtumien johdosta. Hän selviää sakoilla. Niin pahoja juttuja hän ei ole tehnyt että joutuisi eroamaan tai hänet erotettaisiin. Se on feministi-kommari-sivareiden toiveajattelua.
Tonykö turha edustaja? Ovatko ne parempia edustajia jotka eivät tee mitään ja istuvat hiljaa 4-8 vuotta, esim. Lasse Viren?!!!
Mitä sellaisilla ainakaan on virkaa eduskunnassa?
Tony ainakin laittaa itsensä likoon 150% ja yrittää! Se riittää!
Ja mitä tiedät Tonyn puheista että joku muu ne olisi kirjoittanut?! Hah! Tonyhän on nimenomaan sitoutumaton ja tekee kyllä puheensa itse!
Eihän hänen tarvitse kuin puhua sitä mitä ajattelee, mitä sitten jos avustaja ne näpytteleekin paperille??!! Voi hyvänen aika teidän kiihko-kommari-homojen kanssa!Pelottavaa miten typerää jengii seisoo YHÄ puupää-halmeen takana.. en ole sivari, kommari enkä viherpiiperö, en vain voi sietää idiootteja. Ja mitä tulee Halmeen omien sanojen takana seisomisesta, ei kai kukaan enää vakavalla naamalla väitä että semmoista olisi tapahtunut edustajakaudella? paska on paskaa, eihän sille mitään mahda, tosin tony sopii hyvin sinne muiden apinoiden joukkoon.
- moni taipua saa
dunc kirjoitti:
Pelottavaa miten typerää jengii seisoo YHÄ puupää-halmeen takana.. en ole sivari, kommari enkä viherpiiperö, en vain voi sietää idiootteja. Ja mitä tulee Halmeen omien sanojen takana seisomisesta, ei kai kukaan enää vakavalla naamalla väitä että semmoista olisi tapahtunut edustajakaudella? paska on paskaa, eihän sille mitään mahda, tosin tony sopii hyvin sinne muiden apinoiden joukkoon.
Kuinka voit sietää sitten itseäsi jos et voi sietää idiootteja? Olisko se kallonkutistajalla käynti ihan paikallaan?
Kyllä, Halme on seissyt omien sanojensa takana, sen voit todeta lukemalla Tonyn puheet eduskunnasta 46 kpl. Löytyy eduskunta.fi-sivulta. - tottakin
moni taipua saa kirjoitti:
Kuinka voit sietää sitten itseäsi jos et voi sietää idiootteja? Olisko se kallonkutistajalla käynti ihan paikallaan?
Kyllä, Halme on seissyt omien sanojensa takana, sen voit todeta lukemalla Tonyn puheet eduskunnasta 46 kpl. Löytyy eduskunta.fi-sivulta.että Halme on SEISSYT omien sanojensa takana. Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan SEISOOKO Tony YHÄ sanojensa takana, joiden mukaan hän kantaa rötösherrat (jollainen Halme itsekin on) vankilaan. Se olisikin näky.
- mulkkua puohon
hän on tosi miehekäs, hän vaatii itsensä erottamista ...Sen aikaansaaman ihailun turvin hän sitten suorittaa vallankaappauksen ja nussii systeemiä perseeseen...Tämä on minun visioni tapauksesta halme
- saavat orkun
mulkkua puohon kirjoitti:
hän on tosi miehekäs, hän vaatii itsensä erottamista ...Sen aikaansaaman ihailun turvin hän sitten suorittaa vallankaappauksen ja nussii systeemiä perseeseen...Tämä on minun visioni tapauksesta halme
kun hormooneilla doupattu kulli iskeytyy äkisti takaapäin... aaahhhhh
- se on rautaa
moni taipua saa kirjoitti:
Kuinka voit sietää sitten itseäsi jos et voi sietää idiootteja? Olisko se kallonkutistajalla käynti ihan paikallaan?
Kyllä, Halme on seissyt omien sanojensa takana, sen voit todeta lukemalla Tonyn puheet eduskunnasta 46 kpl. Löytyy eduskunta.fi-sivulta.se on rautaa, se pelastaa isänmaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770