Uskovien asiat kiinostavat mielettömästi

Palstalla otetaan jatkuvasti esille uutisia maailmalta, joissa kerrotaan mitä papit tekivät tai jättivät tekemättä. Sekä uskovaisten lahkolaisten tekosista ja kaikesta taivaan ja maan välissä olevista asioista jotka jotenkin vain koskettavat uskovia ihmisiä tai kirkkoja.

Miten on selitettävissä ateisti palstan kirjoittajien mieletön kiinnostus asioihin joista he ovat päässeet eroon, ainakin monet sanovat ettei heitä uskovaisten asiat kiinnosta vähääkään. Minusta palstan tarkoitus on kääntynyt päälaelleen, yli 90 %:sti kirjoituksista pitäisi olla uskovaisten palstoilla eikä suinkaan täällä ateistien palstalla.

Kirjoittajat oikein pyörivät ja mässäilevät aiheissa, joista heidän omassa elämässään ei pitäisi olla mitään suurempaa merkitystä. Asioita voi tietenkin ottaa esille, mutta siinäkin voisi käyttää sitä maalaisjärkeä miten asioista kirjoittaa.

Kun lueskelee hieman pidempää palstalla olevia kirjoituksia, ei voi olla ajattelematta sitä että eräillä on aivan kuin jonkinmoinen yhteenkuulumisen tarve purkaa elämänsä tarmo uskoviin edelleenkin hyvin vahvasti. Tästä saisi joku varsin helposti aiheen vaikka väitöskirjaan, uskonnottoman ihmisen mielestä ja ajatuksista kiinnostunut psykologian opiskelija.
472396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Uskovaiset nuuhkivat toisten takalistoa kirkossa.
Tästä saisi joku varsin helposti aiheen vaikka väitöskirjaan!

Äänestä

että niin kauan kuin maksan veroa kirkolle mm. yhteisöveronkautta ja sitä me kaikki maksamme palveluissa ja tavarassa mitä kaupasta haemme.

Missä USKONNONVAPAUS viipyy? Ja se tarkoittaa myös sitä, että uskontojen ajaminen lapsen päähän katsotaan rikolliseksi teoksi - samalla tavalla kuin pedofilia ja LAPSEN raiskaus!

Äänestä
  • muitakin asioita, tietoa vanhemmista, sukulaisista, kasvatuksessa, syömistavat, matematiikkaa, äidinkieltä

    ateistien väitteeseen, että jokainen lapsi on ateisti syntyessään, voisin vastata, että jokainen lapsi on syntyessään myös kirjoitus- ja lukutaidoton, eikä tunne vanhempiaan...nämä em. asiat ja monet muut asiat "ajetaan lapsen päähän" myöhemmin :)

    Äänestä

  • old_profile_13345 kirjoitti:

    muitakin asioita, tietoa vanhemmista, sukulaisista, kasvatuksessa, syömistavat, matematiikkaa, äidinkieltä

    jumalat ei.

    "Uskovaiset kantavat jumalageeniä
    6.1.2006 23:01

    Yhdysvaltalaistutkija uskoo löytäneensä geenin, joka tekee ihmisistä uskonnollisia. (JOHN PALMÉN)

    Uskovaisuus ei olekaan valintakysymys vaan perimän ohjaama asia, väittää yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer. Mies uskoo löytäneensä geenin, joka säätelee uskonnollisuutta ja käsityksiä jumalasta. Asiasta kertoo Tieteen Kuvalehti.

    Hamerin mukaan hengellisyyttä ohjaa VMAT2-geeni, josta on olemasta kaksi erilaista muunnosta. Toinen muunnoksista on merkittävästi yleisempi uskonnollisilla ihmisillä kuin toinen.

    Tutkija ei silti usko, että hänen jumalageeniksi kutsumansa VMAT2 olisi ainoa ihmisen uskoa ohjaava perintötekijä. Useimmat geenit tuottavat ominaisuuksia yhdessä muiden perintötekijöiden kanssa.

    VMAT2-geeni säätelee elimistössä välittäjäaineita, joihin kuuluvat muun muassa serotoniini ja dopamiini. Dopamiinin ja serotoniinin määrään vaikuttavat myös eräät huumeet, kuten LSD. Monet huumeidenkäyttäjät ovatkin kuvailleet kokemiaan tuntemuksia uskonnollisen hurmion kaltaisiksi.

    Lisää aiheesta viikonvaihteen Iltalehdessä"

    http://www.iltalehti.fi/2006/01/07/200601063935206_uu.shtml

    "Uskonnollisen kokemuksen aivoituksia ohimolohkoissa

    Ohjelma esitettiin Britanniassa valtakunnan verkossa torstaina.

    Hyvin kiihkeästi uskonnollisten ihmisten aivot saattavat olla jo syntymästä erilaiset kuin muilla ihmisillä. Uskonnon vahvaksi kokeminen ei siis johtuisikaan ihan vapaasta tahdosta tai vastauksena ilmoitukseen ylhäältä.

    Jotkut neurologit alkoivat pohtia asiaa, kun eräät epileptikot kokivat hyvin ristiriitaisesti uskonnollisuutta. Epilepsiapotilas Rudi Affolter on esimerkiksi piintynyt ateisti.

    Siitä huolimatta hän koki 43-vuotiaana vahvan uskonnollisen näyn, jossa hän oli ei enempää eikä vähempää kuin itse helvetissä.

    "Olin hyvin masentunut ajatuksesta, että joudun viettämään siellä lopun ikääni."

    Brittiläinen tavallinen perheenäiti, mutta epileptikko Gwen Tighe puolestaan luuli synnyttäneensä Jeesuksen. Hän nimitti aviomiestään Joosefiksi ja itseään Mariaksi.

    Professori V. S. Ramarchandran Kalifornian osavaltion yliopistosta San Diegosta uskoo, että tietyt aivojen osat vaikuttavat tällaisiin uskonnollisiin kokemuksiin.

    Hurmoksen tai kokemuksen voimaa voi mitata iholta tai kuvata aivojen osien aktivoitumista. Jotkut aivotutkijat uskovat, että monet historian uskonnollisesti vahvat henkilöt, kuten Paavali tai karismaattiset lahkojohtajat voisivat kuulua samaan joukkoon."

    Helsingin Sanomat
    [email protected]

    Tämän seuraavan kun sovellatte edellä olevaan, niin ymmärrätte MISTÄ ne kokemukset kumpuavat - SIELTÄ SYVÄLTÄ MIELESTÄ, jonne ne on lapsesta pitäen dumpattu totaalisen aivopesun myötä auktoriteettien toimesta.

    "Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta

    Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eritytymättömiin käsityksiin maailmasta. Näissä käsityksissä menevät elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet sekaisin. Aikuisilla ydintiedon sekaannukset voivat toimia tieteellisen ja muun koulutiedon rinnalla.

    Nojautuminen lapsuudenaikaisiin ja tiedostamattomiin käsityksiin maailmasta liittyy yksilön taipumukseen ajatella intuitiivisesti eli tiedostamattomasti. Näihin tuloksiin on päädytty dosentti Marjaana Lindemanin johtamassa tutkimuksessa "Taikauskon vetovoima", joka on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.

    Tutkimuksen mukaan uskomukset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. "Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoo yleensä muihinkin yliluonnollisiin ilmiöihin. Voidaan siis puhua yleisestä taipumuksesta uskoa näihin. Taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on myös uskomuslääkinnän eli vaihtoehtolääkinnän voimakkain selittäjä", toteaa dosentti Lindeman.

    Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 3240 eri koulutustasojen opiskelijaa ympäri Suomea. Jatkotutkimuksiin osallistui noin 500 opiskelijaa, joille tehtiin myös kokeellisia tutkimuksia. Tutkimuksessa kysyttiin heidän uskomuksiaan muun muassa noidista, telepatiasta, horoskoopeista, Jumalasta ja aaveista. Tämän lisäksi koehenkilöiden persoonallisuutta, arvoja, tietorakenteita ja tiedonkäsittelytapoja tutkittiin psykologisilla arviointimenetelmillä.

    Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä. Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen ja hallinnan tarve, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai analyyttinen ajattelu eivät juuri ole yhteydessä yliluonnollisiin uskomuksiin.

    Lindeman kysyy: "Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."

    Lisätietoja antaa dosentti Marjaana Lindeman, Helsingin yliopiston psykologian laitos, sp. [email protected]

    Suomen Akatemian viestintä
    tiedottaja Leena Vähäkylä"

    http://www.etsixpertti.fi/publicIndex.asp?page=10&fromPage=public&lang=1&PRID=4737

    Sitten vielä lopuksi: Uskonnollinen 'kasvatus' on yhtälailla PAHOINPITELYÄ ja vieläpä raskaimmasta päästä - SE ON LAPSEN MIELEN RAISKAAMISTA LOPULLISESTI!

    "Pahoinpitely muuttaa lapsen aivoja

    Lapsen pahoinpitely voi aiheuttaa serotoniiniaineenvaihdunnassa muutoksia, jotka jatkavat pahoinpitelyjen ketjua sukupolvesta toiseen. Tämän paljastaa Chicagon yliopiston apinatutkimus.

    Mikäli reesusapinaäiti suhtautui hyvin kielteisesti poikaseensa ja kohteli tätä kaltoin, apinavauvan aivot tuottivat vähemmän serotoniinia. Serotoniinin puute liittyy ahdistukseen, masennukseen ja aggressioon niin apinoissa kuin ihmisissä.

    Niillä kaltoin kohdelluilla apinanaarailla, joista itsestään tuli pahoinpiteleviä emoja, oli vähemmän serotoniinia aivoissaan kuin kohtalotovereilla, joista kasvoi huonosta mallista huolimatta huolehtivia vanhempia.

    "Koska apina on biologialtaan varsin ihmisen kaltainen, tulokset saattavat valaista myös ihmisen käyttäytymistä eritoten sitä, miksi jotkut kaltoin kohdellut jatkavat pahoinpitelyketjua, toiset taas eivät", puntaroi professori Dario Maestripieri.

    Tutkimuksen mukaan pahoinpidellyn lapsen varhainen serotoniinihoito vähentää todennäköisyyttä, että lapsesta itsestään kasvaa pahoinpitelevä vanhempi.

    Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa serotoniinin yhteyden lapsen pahoinpitelyyn kädellisissä. Sen julkaisi Behavioral Neuroscience.

    Aiemmassa tutkimuksessaan Maestripieri on osoittanut, että sukupolvesta toiseen jatkuva pahoinpitelyketju syntyy varhaislapsuudessa, eikä se ole geneettistä."

    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2752

    Että eikö ole toivoa - onhan sitäkin.

    "Tutkijat ja Jumala

    Viime vuosisadalla julkaistiin monta suurta huomiota saanutta tutkimusta siitä, uskovatko merkittävät tutkijat Jumalan vai ei. Tuloksia ja usein elämäkerrallisia viittauksia käyttiin sitten osoittamaan kunkin puhujan tarpeen mukaan, että joko uskominen on rationaalista, koska sekin tunnettu tutkija (varsinkin Albert Einstein) oli uskovainen, tai että uskominen ei ole viisasta, kun ei sekään tunnettu tutkija (varsinkaan Albert Einstein) uskonut Jumalaan.

    Ensimmäisen tunnetuista kartoituksista teki Bryn Mawr Collegen psykologi James Henry Leuba (1867-1946) vuonna 1914. Hänen kyselyssään oli mukana 400 tutkijaa, jotka Amerikan Men of Sciense-julkaisussa luokiteltiin "merkittäviksi tiedemiehiksi", Heistä 32 prosenttia uskoi persoonalliseen Jumalaan ja 37 prosenttia sielun kuolemattomuuteen.

    Kun Leuba uusi tutkimuksensa 1933, usko persoonalliseen Jumalaan oli "merkittävien tutkijoiden" joukossa pudonnut 13 prosenttiin, ja sielun kulemattomuuteen uskovia oli vain 15 prosenttia. Kummassakin tutkimuksessa kaikkein epäilevimpiä olivat biologit ja varsinkin psykologit, joista sielun kuolemattomuuteen uskoi enää kaksi prosenttia.

    Leuba, joka itse selitti uskonnollisia kokemuksia mielellään erilaisista fysiologisista tiloista käsin ja vertasi niitä huumeilla aikaansaatuihin tajunnanmuutoksiin, ennusti, että tutkijoiden usko Jumalaan tulisi edelleen laskemaan.

    Kun nyttemmin Malibun Pepperdine-yliopistossa vaikuttava professori Edward John Larson teki vastaavanlaisen tutkimuksen 1998 Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian (National Academy of Sciences) jäsenistä, tulokset olivat Leuvban ennustuksen mukaiset: Vain kymmenen prosenttia NAS:n tutkijoista uskoi Jumalaa tai kuolemattomuuteen. Biologien keskuudessa luku oli vielä puolta pienempi."

    Äskettäin Kalifornian yliopiston (L.A) Gregory Graffin ja Cornelin William Provine julkaisivat American Scientistissä oman tutkimuksensa, jossa oli analysoitu tarkemmin tuota biologien epäuskoisuutta."

    ...

    "Erityisen mielenkiintoiseksi Cornellin tutkimuksen tekevät sen jatkokysymykset, joissa selvitettiin biologien käsitystä siitä, mikä sitten heidän mielestään on uskonnon olemus, ja miksi sillä on ollut niin suuri merkitys maailmassa. Vaikka tutkijat eivät itse uskoneetkaan Jumalaan, he pitivät uskomista sinänsä tietyssä mielessä rationaalisena.

    Nimittäin vastaajista 72 prosenttia katsoi, että uskonto ilmiönä on sidoksissa Homo sapiens-lajin biologiseen kehitykseen, eli on ihmisen kulttuurin yksi sosiobiologinen piirre.

    Siis vaikka Yhdysvalloissa raivoaa yhä ankara kiista, jossa uskonto ja lajinkehitys eli evoluutio asetetaan vastakkain, johtavat biologit katsoivat, että uskonto ja evoluutio eivät tavallaan ole vastakkaisia asioita, vaan uskonto on itsessään esteettisesti säälimättömän evoluution tuote siinä kuin ihmisen tötterönenä ja kömpelöt varpaatkin"

    Erkki Kauhanen valtiotieteen tohtori / Tekniikan Maailma 16/2007 s.80-81

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    jumalat ei.

    väitteesi ja uskomuksesi, en minäkään usko jumaliin, uskon raamatun Jumalaan

    väite "ei ole Jumalaa" on absoluuttinen ja vaatisi, ollakseen uskottava, taakseen myös absoluuttisen tiedon koko maailmankaikkeudesta ja sitä meillä ei kellään ole

    Jumalan olemassaoloa ei ihminen pysty tieteellisesti todistamaan, Jumala on tieteen yläpuolella, esim. kuvitellaan, että tiedettä edustaa 30 sentin koululaisviivoitin ja sinun pitäisi mitata sillä kuusikerroksisen talon korkeus ja saisit käyttää vain yhden mittauskerran, aika vaikea juttu, vai mitä ?

    Jumala on antanut itse itsestään todistuksen raamattu sanoo: "sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat KUN NIITÄ HÄNEN TEOISSANSA tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" room.1:19-20

    kun vähänkin katselee ympärilleen ja tutkii elämää ja sen systeemien monimuotoisuutta ja järjestelmällisyyttä, niin minun mielestäni ateismi vaatii enemmän uskoa, kuin usko Jumalaan

    Äänestä

  • sivussa? kirjoitti:

    Tuo uskonnollisuuden periytyvyys sopi hyvin keskusteluun, jonka kävin erään naisen kanssa. Hän kertoi minulle lapsistaan ja siitä, miten erilaisia hänen kaksi tytärtään ovat. Toisen hän kuvaili olleen jotenkin uskonnollinen jo ihan lapsesta asti, vaikkei kotona uskontoa oltukaan korostettu. Tämä uskonnollisuuteen taipuvainen tytär oli löytänyt jo hyvin nuorena omatoimisesti uskonnollisia virikkeitä kodin ulkopuolelta. Toinen tytär taas ei ole lainkaan kiinnostunut uskonnollisista asioista. Näiden tytärten äiti piti uskonnollisuutta synnynnäisenä luonteenpiirteenä omien kokemustensa perusteella.

    Äänestä

  • old_profile_13345 kirjoitti:

    väitteesi ja uskomuksesi, en minäkään usko jumaliin, uskon raamatun Jumalaan

    väite "ei ole Jumalaa" on absoluuttinen ja vaatisi, ollakseen uskottava, taakseen myös absoluuttisen tiedon koko maailmankaikkeudesta ja sitä meillä ei kellään ole

    Jumalan olemassaoloa ei ihminen pysty tieteellisesti todistamaan, Jumala on tieteen yläpuolella, esim. kuvitellaan, että tiedettä edustaa 30 sentin koululaisviivoitin ja sinun pitäisi mitata sillä kuusikerroksisen talon korkeus ja saisit käyttää vain yhden mittauskerran, aika vaikea juttu, vai mitä ?

    Jumala on antanut itse itsestään todistuksen raamattu sanoo: "sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat KUN NIITÄ HÄNEN TEOISSANSA tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" room.1:19-20

    kun vähänkin katselee ympärilleen ja tutkii elämää ja sen systeemien monimuotoisuutta ja järjestelmällisyyttä, niin minun mielestäni ateismi vaatii enemmän uskoa, kuin usko Jumalaan

    jumalia en.

    "tuo on sinun
    keke-65 17.4.2008 klo 11.36

    väitteesi ja uskomuksesi, en minäkään usko jumaliin, uskon raamatun Jumalaan"

    -Usko vaan raamatun jumalaan, ei se siitä totta tee.

    "väite "ei ole Jumalaa" on absoluuttinen ja vaatisi, ollakseen uskottava, taakseen myös absoluuttisen tiedon koko maailmankaikkeudesta ja sitä meillä ei kellään ole "

    - Se, että emme tiedä kaikkea maailmankaikkeudesta ei tosiaankaan tarkoita että se raamatun jumala on olemassa.

    "Jumalan olemassaoloa ei ihminen pysty tieteellisesti todistamaan, Jumala on tieteen yläpuolella, esim. kuvitellaan, että tiedettä edustaa 30 sentin koululaisviivoitin ja sinun pitäisi mitata sillä kuusikerroksisen talon korkeus ja saisit käyttää vain yhden mittauskerran, aika vaikea juttu, vai mitä ?"

    - Jumalaa ei pysty todistamaan, vaikka kuinka haluaisi. Se on totta.

    "Jumala on antanut itse itsestään todistuksen raamattu sanoo: "sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat KUN NIITÄ HÄNEN TEOISSANSA tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" room.1:19-20"

    - Sinä siteeraat antologiaa nimeltä raamattu. Se ei todista yhtään mitään.

    "kun vähänkin katselee ympärilleen ja tutkii elämää ja sen systeemien monimuotoisuutta ja järjestelmällisyyttä, niin minun mielestäni ateismi vaatii enemmän uskoa, kuin usko Jumalaan"

    - Jos sinä et pysty hyväksymään elämää ilman jumalaasi, niin ei voi mitään. Mutta harhaluulon vallassa sinä olet.

    Kuuntelepa vaikka tuota.

    http://www.youtube.com/watch?v=X6Y-5CR-_hw

    Minä uskoisin kyllä,että minulla on äiti,vaikken olisi sitä koskaan nähnytkään.

    Äänestä

  • Yttit Sir kirjoitti:

    Minä uskoisin kyllä,että minulla on äiti,vaikken olisi sitä koskaan nähnytkään.

    paljon havaintoja, eikä pelkästään omasta äidistä. Tieto, että äiti on olemassa, ei siis ole pelkästään uskon varainen asia, vaikkei olisi sitä äitiä koskaan nähnytkään. Tietysti jos epäilee syntyneensä täysin laboratorio-olosuhteissa, niin voi tulla uskon ja epäuskonkin hetkiä.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    tuntemaan äitiään automaattisesti, vaan sen suhteen perusteella, minkä hän saa rakentaa äitiinsä syntymänsä jälkeen, lapsi syntyy täysin "blancona" suhteessa ulkomaailmaan, ja oppii sen jälkeen tuntemaan asioita ja ihmisiä ja toivottavasti myös raamatun Jumalan, tuskin sinäkään tietäisit kuka sinun äitisi on, ellet olisi oppinut sitä tuntemaan ja ellei sitä olisi sinulle opetettu ?

    Näinhän se on. (:

    Deep Purplen, koska soitin sitä paljon esikoisen vielä ollessa vatsassa. Synnyttyän esikoista oli helppo rahoitella laittamalla Deep Purplea soimaan.

    Eli kyllä vauva tietää äidin hajut, lämmön, , äänet ja maut.

    Sanoin, että se ei ole uskon varainen juttu, että jokaisella on olemassa äiti, vaikkei olisi äitiä nähnytkään. Sehän on tosiasia. Äitisuhde taas on ihan eri juttu. Siihen tarvitaan tietenkin se kokemus. Opetus tai uskomus ei riitä. Kai minä nyt sen ymmärrän.

    Raamatun jumala on sinun juttusi, eikä vois vähempää kiinnostaa.

    Äänestä

  • sivussa? kirjoitti:

    "Uskovaiset kantavat jumalageeniä
    6.1.2006 23:01

    Yhdysvaltalaistutkija uskoo löytäneensä geenin, joka tekee ihmisistä uskonnollisia. (JOHN PALMÉN)

    Uskovaisuus ei olekaan valintakysymys vaan perimän ohjaama asia, väittää yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer. Mies uskoo löytäneensä geenin, joka säätelee uskonnollisuutta ja käsityksiä jumalasta. Asiasta kertoo Tieteen Kuvalehti.

    Hamerin mukaan hengellisyyttä ohjaa VMAT2-geeni, josta on olemasta kaksi erilaista muunnosta. Toinen muunnoksista on merkittävästi yleisempi uskonnollisilla ihmisillä kuin toinen.

    Tutkija ei silti usko, että hänen jumalageeniksi kutsumansa VMAT2 olisi ainoa ihmisen uskoa ohjaava perintötekijä. Useimmat geenit tuottavat ominaisuuksia yhdessä muiden perintötekijöiden kanssa.

    VMAT2-geeni säätelee elimistössä välittäjäaineita, joihin kuuluvat muun muassa serotoniini ja dopamiini. Dopamiinin ja serotoniinin määrään vaikuttavat myös eräät huumeet, kuten LSD. Monet huumeidenkäyttäjät ovatkin kuvailleet kokemiaan tuntemuksia uskonnollisen hurmion kaltaisiksi.

    Lisää aiheesta viikonvaihteen Iltalehdessä"

    http://www.iltalehti.fi/2006/01/07/200601063935206_uu.shtml

    "Uskonnollisen kokemuksen aivoituksia ohimolohkoissa

    Ohjelma esitettiin Britanniassa valtakunnan verkossa torstaina.

    Hyvin kiihkeästi uskonnollisten ihmisten aivot saattavat olla jo syntymästä erilaiset kuin muilla ihmisillä. Uskonnon vahvaksi kokeminen ei siis johtuisikaan ihan vapaasta tahdosta tai vastauksena ilmoitukseen ylhäältä.

    Jotkut neurologit alkoivat pohtia asiaa, kun eräät epileptikot kokivat hyvin ristiriitaisesti uskonnollisuutta. Epilepsiapotilas Rudi Affolter on esimerkiksi piintynyt ateisti.

    Siitä huolimatta hän koki 43-vuotiaana vahvan uskonnollisen näyn, jossa hän oli ei enempää eikä vähempää kuin itse helvetissä.

    "Olin hyvin masentunut ajatuksesta, että joudun viettämään siellä lopun ikääni."

    Brittiläinen tavallinen perheenäiti, mutta epileptikko Gwen Tighe puolestaan luuli synnyttäneensä Jeesuksen. Hän nimitti aviomiestään Joosefiksi ja itseään Mariaksi.

    Professori V. S. Ramarchandran Kalifornian osavaltion yliopistosta San Diegosta uskoo, että tietyt aivojen osat vaikuttavat tällaisiin uskonnollisiin kokemuksiin.

    Hurmoksen tai kokemuksen voimaa voi mitata iholta tai kuvata aivojen osien aktivoitumista. Jotkut aivotutkijat uskovat, että monet historian uskonnollisesti vahvat henkilöt, kuten Paavali tai karismaattiset lahkojohtajat voisivat kuulua samaan joukkoon."

    Helsingin Sanomat
    [email protected]

    Tämän seuraavan kun sovellatte edellä olevaan, niin ymmärrätte MISTÄ ne kokemukset kumpuavat - SIELTÄ SYVÄLTÄ MIELESTÄ, jonne ne on lapsesta pitäen dumpattu totaalisen aivopesun myötä auktoriteettien toimesta.

    "Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta

    Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eritytymättömiin käsityksiin maailmasta. Näissä käsityksissä menevät elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet sekaisin. Aikuisilla ydintiedon sekaannukset voivat toimia tieteellisen ja muun koulutiedon rinnalla.

    Nojautuminen lapsuudenaikaisiin ja tiedostamattomiin käsityksiin maailmasta liittyy yksilön taipumukseen ajatella intuitiivisesti eli tiedostamattomasti. Näihin tuloksiin on päädytty dosentti Marjaana Lindemanin johtamassa tutkimuksessa "Taikauskon vetovoima", joka on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.

    Tutkimuksen mukaan uskomukset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. "Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoo yleensä muihinkin yliluonnollisiin ilmiöihin. Voidaan siis puhua yleisestä taipumuksesta uskoa näihin. Taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on myös uskomuslääkinnän eli vaihtoehtolääkinnän voimakkain selittäjä", toteaa dosentti Lindeman.

    Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 3240 eri koulutustasojen opiskelijaa ympäri Suomea. Jatkotutkimuksiin osallistui noin 500 opiskelijaa, joille tehtiin myös kokeellisia tutkimuksia. Tutkimuksessa kysyttiin heidän uskomuksiaan muun muassa noidista, telepatiasta, horoskoopeista, Jumalasta ja aaveista. Tämän lisäksi koehenkilöiden persoonallisuutta, arvoja, tietorakenteita ja tiedonkäsittelytapoja tutkittiin psykologisilla arviointimenetelmillä.

    Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä. Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen ja hallinnan tarve, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai analyyttinen ajattelu eivät juuri ole yhteydessä yliluonnollisiin uskomuksiin.

    Lindeman kysyy: "Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."

    Lisätietoja antaa dosentti Marjaana Lindeman, Helsingin yliopiston psykologian laitos, sp. [email protected]

    Suomen Akatemian viestintä
    tiedottaja Leena Vähäkylä"

    http://www.etsixpertti.fi/publicIndex.asp?page=10&fromPage=public&lang=1&PRID=4737

    Sitten vielä lopuksi: Uskonnollinen 'kasvatus' on yhtälailla PAHOINPITELYÄ ja vieläpä raskaimmasta päästä - SE ON LAPSEN MIELEN RAISKAAMISTA LOPULLISESTI!

    "Pahoinpitely muuttaa lapsen aivoja

    Lapsen pahoinpitely voi aiheuttaa serotoniiniaineenvaihdunnassa muutoksia, jotka jatkavat pahoinpitelyjen ketjua sukupolvesta toiseen. Tämän paljastaa Chicagon yliopiston apinatutkimus.

    Mikäli reesusapinaäiti suhtautui hyvin kielteisesti poikaseensa ja kohteli tätä kaltoin, apinavauvan aivot tuottivat vähemmän serotoniinia. Serotoniinin puute liittyy ahdistukseen, masennukseen ja aggressioon niin apinoissa kuin ihmisissä.

    Niillä kaltoin kohdelluilla apinanaarailla, joista itsestään tuli pahoinpiteleviä emoja, oli vähemmän serotoniinia aivoissaan kuin kohtalotovereilla, joista kasvoi huonosta mallista huolimatta huolehtivia vanhempia.

    "Koska apina on biologialtaan varsin ihmisen kaltainen, tulokset saattavat valaista myös ihmisen käyttäytymistä eritoten sitä, miksi jotkut kaltoin kohdellut jatkavat pahoinpitelyketjua, toiset taas eivät", puntaroi professori Dario Maestripieri.

    Tutkimuksen mukaan pahoinpidellyn lapsen varhainen serotoniinihoito vähentää todennäköisyyttä, että lapsesta itsestään kasvaa pahoinpitelevä vanhempi.

    Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa serotoniinin yhteyden lapsen pahoinpitelyyn kädellisissä. Sen julkaisi Behavioral Neuroscience.

    Aiemmassa tutkimuksessaan Maestripieri on osoittanut, että sukupolvesta toiseen jatkuva pahoinpitelyketju syntyy varhaislapsuudessa, eikä se ole geneettistä."

    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2752

    Että eikö ole toivoa - onhan sitäkin.

    "Tutkijat ja Jumala

    Viime vuosisadalla julkaistiin monta suurta huomiota saanutta tutkimusta siitä, uskovatko merkittävät tutkijat Jumalan vai ei. Tuloksia ja usein elämäkerrallisia viittauksia käyttiin sitten osoittamaan kunkin puhujan tarpeen mukaan, että joko uskominen on rationaalista, koska sekin tunnettu tutkija (varsinkin Albert Einstein) oli uskovainen, tai että uskominen ei ole viisasta, kun ei sekään tunnettu tutkija (varsinkaan Albert Einstein) uskonut Jumalaan.

    Ensimmäisen tunnetuista kartoituksista teki Bryn Mawr Collegen psykologi James Henry Leuba (1867-1946) vuonna 1914. Hänen kyselyssään oli mukana 400 tutkijaa, jotka Amerikan Men of Sciense-julkaisussa luokiteltiin "merkittäviksi tiedemiehiksi", Heistä 32 prosenttia uskoi persoonalliseen Jumalaan ja 37 prosenttia sielun kuolemattomuuteen.

    Kun Leuba uusi tutkimuksensa 1933, usko persoonalliseen Jumalaan oli "merkittävien tutkijoiden" joukossa pudonnut 13 prosenttiin, ja sielun kulemattomuuteen uskovia oli vain 15 prosenttia. Kummassakin tutkimuksessa kaikkein epäilevimpiä olivat biologit ja varsinkin psykologit, joista sielun kuolemattomuuteen uskoi enää kaksi prosenttia.

    Leuba, joka itse selitti uskonnollisia kokemuksia mielellään erilaisista fysiologisista tiloista käsin ja vertasi niitä huumeilla aikaansaatuihin tajunnanmuutoksiin, ennusti, että tutkijoiden usko Jumalaan tulisi edelleen laskemaan.

    Kun nyttemmin Malibun Pepperdine-yliopistossa vaikuttava professori Edward John Larson teki vastaavanlaisen tutkimuksen 1998 Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian (National Academy of Sciences) jäsenistä, tulokset olivat Leuvban ennustuksen mukaiset: Vain kymmenen prosenttia NAS:n tutkijoista uskoi Jumalaa tai kuolemattomuuteen. Biologien keskuudessa luku oli vielä puolta pienempi."

    Äskettäin Kalifornian yliopiston (L.A) Gregory Graffin ja Cornelin William Provine julkaisivat American Scientistissä oman tutkimuksensa, jossa oli analysoitu tarkemmin tuota biologien epäuskoisuutta."

    ...

    "Erityisen mielenkiintoiseksi Cornellin tutkimuksen tekevät sen jatkokysymykset, joissa selvitettiin biologien käsitystä siitä, mikä sitten heidän mielestään on uskonnon olemus, ja miksi sillä on ollut niin suuri merkitys maailmassa. Vaikka tutkijat eivät itse uskoneetkaan Jumalaan, he pitivät uskomista sinänsä tietyssä mielessä rationaalisena.

    Nimittäin vastaajista 72 prosenttia katsoi, että uskonto ilmiönä on sidoksissa Homo sapiens-lajin biologiseen kehitykseen, eli on ihmisen kulttuurin yksi sosiobiologinen piirre.

    Siis vaikka Yhdysvalloissa raivoaa yhä ankara kiista, jossa uskonto ja lajinkehitys eli evoluutio asetetaan vastakkain, johtavat biologit katsoivat, että uskonto ja evoluutio eivät tavallaan ole vastakkaisia asioita, vaan uskonto on itsessään esteettisesti säälimättömän evoluution tuote siinä kuin ihmisen tötterönenä ja kömpelöt varpaatkin"

    Erkki Kauhanen valtiotieteen tohtori / Tekniikan Maailma 16/2007 s.80-81

    >Tämän seuraavan kun sovellatte edellä olevaan, niin ymmärrätte MISTÄ ne kokemukset kumpuavat - SIELTÄ SYVÄLTÄ MIELESTÄ, jonne ne on lapsesta pitäen dumpattu totaalisen aivopesun myötä auktoriteettien toimesta.>

    Entä muslimit, jotka on opetettu vihamaan kristinuskoa? Muslimimaailmassa on paljon Jeesuksen nähneitä ja tämä on kääntänyt heidät kristinuskoon, huolimatta että kristinuskoon kääntyminen on heille vaarallista tappouhkausten vuoksi.

    >Mikäli reesusapinaäiti suhtautui hyvin kielteisesti poikaseensa ja kohteli tätä kaltoin, apinavauvan aivot tuottivat vähemmän serotoniinia. Serotoniinin puute liittyy ahdistukseen, masennukseen ja aggressioon niin apinoissa kuin ihmisissä>

    Entäs kun hyvän lapsuuden kokenut, uskovassa tai ei-uskovassa kodissa kasvanut, lapsuudenkodissa uskonasioista kuullut tai vain pelkästään koulussa, nuoruudessaan vastenmielisesti uskonasioihin suhtautunut, tulee uskoon ihan omin pohdinnoin ja tutkimuksin aikuisiällä, terveenä henkisesti ja ruumiillisesti?

    >Tutkimuksen mukaan pahoinpidellyn lapsen varhainen serotoniinihoito vähentää todennäköisyyttä, että lapsesta itsestään kasvaa pahoinpitelevä vanhempi.>

    Entäs entisistä sosialistisista maista löydetyt vammaisten lasten hoitolaitokset, joissa paikalliset hoitajat hoitavat lapsia kuin eläimiä: eivät pidä sylissä, eivät osoita rakkautta millään tavalla, vain kaikkein välttämättömin ruoka ja puhtaus ainoana hoitona, joka hoito sitoo vauvaikäisenä tuodut lapset apaattisiksi, sänkyynsä kahlehdituiksi häkkieläimiksi. Mutta kun ulkomaalaiset näitä laitoksia ovat löytäneet ja tuoneet uudenlaisen hoitokäytännön, jossa lapsia aletaan kuntouttaa rakkaudellisesti, ilman mitään serotoniinilääkityksiä, lapset kuntoutuvat kommunikoiviksi, aktiivisesti toisiin yhteyttä ottaviksi, nauraviksi ihmistaimiksi?

    Äänestä

  • joka on rakkaus kirjoitti:

    kokemuksista voi kasvaa irti, mutta todennäköisyys opitun ja koetun jatkamiseen on hyvin suuri. Ihminen kun on matkija aivojensakin puolesta. Meillähän on ns. peilisoluja, joiden käyttötarkoitus on mallista oppiminen. Simpanssilla niitä soluja on vielä enemmän. Toki meillä on paljon muutakin kapasiteettia aivoissamme. Ei tuo nyt niin ihmeellistä pitäisi olla.

    Joskus jokin traumaattinen asia pullahtaa esiin hyvän elämän takaa, kun tulee jokin fyysinen tai henkinen koettelemus. Esim eräs nyt jo 80 v nainen sai joskus aikuisiässä kilpirauhasleikkauksen yhteydessä psykoosin, joka liittyi rankkoihin lapsuuskokemuksiin. Eli kyllä kaikki koettu vaikuttaa jollain tavalla ihmisen persoonallisuuteen ja unohtuneetkin kokemukset ovat olemassa jossain muistin kätköisssä.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    paljon havaintoja, eikä pelkästään omasta äidistä. Tieto, että äiti on olemassa, ei siis ole pelkästään uskon varainen asia, vaikkei olisi sitä äitiä koskaan nähnytkään. Tietysti jos epäilee syntyneensä täysin laboratorio-olosuhteissa, niin voi tulla uskon ja epäuskonkin hetkiä.

    tämä auttoi kummasti tähänkin ankeaan nuhan kourissa kärvisteltyyn aamuun. Nenä aukesi törähtäen. (pyyhkii näyttöä)

    Äänestä

  • old_profile_13345 kirjoitti:

    tuntemaan äitiään automaattisesti, vaan sen suhteen perusteella, minkä hän saa rakentaa äitiinsä syntymänsä jälkeen, lapsi syntyy täysin "blancona" suhteessa ulkomaailmaan, ja oppii sen jälkeen tuntemaan asioita ja ihmisiä ja toivottavasti myös raamatun Jumalan, tuskin sinäkään tietäisit kuka sinun äitisi on, ellet olisi oppinut sitä tuntemaan ja ellei sitä olisi sinulle opetettu ?

    tämäkin on jo kauan tiedetty. Lapsi tunnistaa äitinsä jopa maidon tuoksusta.

    http://64.233.183.104/search?q=cache:Mv-G1RJ-w80J:pirjorinne.web1.auria.fi/jutut/Vastasyntyneen nakokyky 11 3 2006.doc vastasyntyneen äidin tunnistaminen&hl=fi&ct=clnk&cd=8&gl=fi

    Äänestä

  • oppi tunteemaan kirjoitti:

    Deep Purplen, koska soitin sitä paljon esikoisen vielä ollessa vatsassa. Synnyttyän esikoista oli helppo rahoitella laittamalla Deep Purplea soimaan.

    Eli kyllä vauva tietää äidin hajut, lämmön, , äänet ja maut.

    Kun odotin lastani, niin katselin erästä televisiosarjaa päivittäin puolitoista kuukautta ennen lapsen syntymää.

    Kun sitten kotiuduimme sairaalasta ja syötin häntä nojatuolissa ja sama ohjelma alkoi, niin hän käänsi päänsä tunnarin kuullessaan ja unohti imemisen siihen paikkaan. Sitten kun musiikki oli ohi jatkui ruokailu. Ja tämä tapahtui monena seuraavanakin päivänä.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    kokemuksista voi kasvaa irti, mutta todennäköisyys opitun ja koetun jatkamiseen on hyvin suuri. Ihminen kun on matkija aivojensakin puolesta. Meillähän on ns. peilisoluja, joiden käyttötarkoitus on mallista oppiminen. Simpanssilla niitä soluja on vielä enemmän. Toki meillä on paljon muutakin kapasiteettia aivoissamme. Ei tuo nyt niin ihmeellistä pitäisi olla.

    Joskus jokin traumaattinen asia pullahtaa esiin hyvän elämän takaa, kun tulee jokin fyysinen tai henkinen koettelemus. Esim eräs nyt jo 80 v nainen sai joskus aikuisiässä kilpirauhasleikkauksen yhteydessä psykoosin, joka liittyi rankkoihin lapsuuskokemuksiin. Eli kyllä kaikki koettu vaikuttaa jollain tavalla ihmisen persoonallisuuteen ja unohtuneetkin kokemukset ovat olemassa jossain muistin kätköisssä.

    Vastasin tuohon serotoniinin osuuteen uskoontulossa. En väittänytkään että lapsuuden rankat kokemukset eivät varastoituisi sisimpään ja vaikuttaisi sieltä koko elämän ajan. Ja ne häkkieläiminä hoidetut lapset eivät enää välttämättä normaaleiksi palaa, kun eri herkkyyskaudet on tunnottomana pakettina sängynpohjalla joutunut viettämään.

    Ei tarvita serotoniinia hoitamaan rankkoja kokemuksia kokeneita, vaan rakkautta.

    Äänestä

  • huoh... kirjoitti:

    pelkkää kemiaa, vaikka nykyään usein niin ajatellaankin. Toisaalta uudet kokemukset vaikuttavat myös pysyvästi ihmisen kemiaankin. Kaikkiin asioihin voi vaikuttaa ja dramaattisiakin muutoksia voi saada aikaan, mutta aina se ei silti onnistu. Ihminen on niin monimutkainen otus.

    Äänestä

  • oppi tunteemaan kirjoitti:

    Deep Purplen, koska soitin sitä paljon esikoisen vielä ollessa vatsassa. Synnyttyän esikoista oli helppo rahoitella laittamalla Deep Purplea soimaan.

    Eli kyllä vauva tietää äidin hajut, lämmön, , äänet ja maut.

    että suhteeseen ja tuntemiseen tarvitaan vuorovaikutusta

    Äänestä

faktoja esiin vastapuolen nujertamiseksi esim näin:

Ultranopeat evlutkut ovat vuodessa saanet selville miten jumalankaltainen toimi:-)
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1520512

Odotettaavaa on, että uskisten topikkeja on nyt täällä hirveästi, vaikka uskisilla ei pitäisi olla mitään mielenkiintoa ateismiin. Taitaa kuitenkin olla ruoho vihreämpää täällä kuin muualla:-)

Ateismi on ihan helppoa, ei se satu. Pitää vaan ymmärtää pari juttua:

Universumi on aina ollut olemassa, sitä ei ole kukan luonut:
http://www.actionbioscience.org/newfrontiers/steinhardt.html

Maapallo ja elämä sillä ovat syntyneet sattumalta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maa

Äänestä

siinä on, että ateisteja kiinnostavat uskisten touhut?

Niin lääkäriäkin kiinnostavat sairaudet ja ateismi on nimenomaan vasta-ajattelua uskonnoille.

Kyllä meitä kiinnostavat muutkin asiat, ollos huoleti:)

"Tästä saisi joku varsin helposti aiheen vaikka väitöskirjaan, uskonnottoman ihmisen mielestä ja ajatuksista kiinnostunut psykologian opiskelija."

Vapaasti vaan. Vielä helpompi aihe psykologian opiskelijalle olisi, mikä saa ihmisen uskomaan johonkin niin tyhmään, kuin esim. kristinusko aatteena on.

Äänestä

Palstalla on todellakin " ryhmähenki", he ovat ateistisen uskonnon aatelisia, heitä, jotka saavat hihhuli sanan sullottua lähes joka virkkeeseen.

Kyse on kuitenkin vain pienestä persoonallisuushöiriöstä, eli nautinnonhalusta toisten häpäisemiseen ja sen jälkeisestä nautinnosta niihin pieniin lohduksen sanoihin.

Tuo tapa, joka on kyllä lähes jokaisella meistä, riippuen itsekunnon tasosta, ainakin piilevänä, mutta josta voi tulla myös elämän päätyö, jolloin se muuttuu rasitetteeksi ja häiriöksi. Ihminen on mitä syö..

Kaikissa meissä on narsistisia ominaisuuksia, mutta kun hihhuloidutaan vakaumukselliseksi
ja ennakkoluuloiseksi besserwissereiksi, piirteet korostuvat.

Äänestä

  • uskovaiset eivät kirjoitti:

    pysty irtautumaan hengellisestä sanastosta edes attepalstalla:-)

    Kas kummaa, että on tällaisia järjestöjä:-)

    http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

    Sellaisten järjestöjen olemassaolo johtuu ihmisen perusluonteesta. Kaikki olemme syntiä tehneet ja kyvyttömiä täydelliseen elämään. Myös uskovat. Myös kyvyttömyys nähdä laajemmalle johtuu samasta ihmisen itsekkyysaspektista: ei kyetä näkemään että uskontojen uhrit syntyy inhimillisen ihmisen itsekkäistä pyyteistä, ei kristinuskon sisällöstä.

    Äänestä

  • juttu... kirjoitti:

    "..ei kyetä näkemään että uskontojen uhrit syntyy inhimillisen ihmisen itsekkäistä pyyteistä, ei kristinuskon sisällöstä."

    Kuinka voisi olla (kristin)uskon uhreja ilman kristinuskon sisältöä?

    Äänestä

  • lievästi sanoen vaikeatajuinen:

    "Kyse on kuitenkin vain pienestä persoonallisuushöiriöstä, eli nautinnonhalusta toisten häpäisemiseen ja sen jälkeisestä nautinnosta niihin pieniin lohduksen sanoihin."

    Mitä ihmettä?

    "ateistisen uskonnon aatelisia"

    No, johan pomppasi! Ateismi ei ole uskonto, ja epäilen kyllä sääty-yhteiskunnan suosiotakin ateistien parissa.

    Mutta jos olet tottunut uskomaan mihin tahansa, niin...

    Äänestä

ei ikävä kyllä pääse eroon, vaikka itse ei jumaliin uskoisikaan, sillä uskonnot ovat osa yhteiskuntaa jossa elämme.

"mieletön kiinnostus" selittyy juuri sillä, että ainakin minä haluaisin, että ihmisiä ei kiusattaisi ja alistettaisi uskonnoilla.

Sinä ihmettelet miksi meitä kiinnostaa asiat, jotka eivät omaan elämäämme kuulu. Ne kiinnostavat ihan humanismin lähtökohdista. Onko outoa, jos joku on kiinnostunut muihin kohdistuvista vääryyksistä?

Äänestä

En esim käy koskaan kristillisillä keskustelupalstoilla. Uskovien jotkut edesottamukset kyllä häiritsevät jonkun verran, täytyy myöntää.

Tämä palsta taas on viihtellinen paikka, jossa kristityt haukkuvat ateismia ja ateisteja, koska heillä on kuulemma oikeus siihen. Miksi siis ateistikaan jättäisi uskovaiset rauhaan. Se ei muuten ole ateisti, joka lupaa kääntää toisenkin posken.

Äänestä

Uskovien asiat kiinnostavat, koska palsta -ateismi- on olemassa. Eli ilmeisesti ateisteille Jumalasta kieltäytyminen on vähän sama asia kuin aseistakieltäyminen. Jumala nähdään pahan aiheuttajaksi, jolloin palstaa ylläpitäisi jännite Jumalaa ja uskovaisia kohtaan, mikä sitten osoitetaan hieman ylimielisesti esim isosta J:stä luopumalla, kohta menee pieni j.kin, on pelkkä umala tai humala.

Äänestä
  • yllä koska tulette tänne riitaa haastamaan ja tuputtamaan asioita, jotka eivät todellakaan tälle palstalle kuulu.

    Mitään jänniteitä ei atella ole satuolentoihin.

    Äänestä

  • on joko sinun tai jumaliesi todistamisvelvollisuus jumalasta/jumalista jne. Ei tässä mitään sellaista kielletä, josta olisi todisteita.

    Mutta kun uskovalla ei ole mitään todisteita, niin hyökätään ateistien kimppuun. Aivan sama juttu kuin kretupelleillä: kun ei löydy todisteita ID:n puolesta, kaikki aika tuhraantuu valehteluun evoluutioteorian puutteista tai virheistä.

    Surkuhupaisa käännytystekniikka: kenen te luulette omaksuvan aatteitanne pilkkaamalla heitä?

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    on joko sinun tai jumaliesi todistamisvelvollisuus jumalasta/jumalista jne. Ei tässä mitään sellaista kielletä, josta olisi todisteita.

    Mutta kun uskovalla ei ole mitään todisteita, niin hyökätään ateistien kimppuun. Aivan sama juttu kuin kretupelleillä: kun ei löydy todisteita ID:n puolesta, kaikki aika tuhraantuu valehteluun evoluutioteorian puutteista tai virheistä.

    Surkuhupaisa käännytystekniikka: kenen te luulette omaksuvan aatteitanne pilkkaamalla heitä?

    ei tässä mitään muuta tuputeta kuin järjen käyttöä
    jota täällä kuitenkin kehutaan kovasti olevan käytössä ?

    Jos uskovainen tuntee Jumalan, se asia ei tee hänestä hihhulia tai mielisairasta. Se on hänen todistuksensa, jolle ateisti ei anna painoarvoa. Right? Vai lyödään hihhuliksi suurin rituaalein

    Meistä jokainen ihminen on kuitenkin rakentunut eritavalla, aivan kuin jokainen luontokappalekin. Osa ihmisistä tuntee suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja tunnistaa Jumalan esim. pienistä seikoista luonnossa, Jeesuksen sovitustyön kautta, Raamatusta, vaikutuksen omassa elämässään, rukousvastauksilla, eri uskonnoista
    jne jne jne... lista on pitkä.

    Osa taas pyrkii järkeilemään asian, ateistit luottavat vain ihmisen järkeen, kun tämä usko kokemuksena puuttuu. On aivan sama asia, että
    kun minä en osaa oikein lukea karttaa, niin
    puuttuu tuo taitoa uskoa karttaa, eli onhan meissä jo sukupuoleenkin perustuvia eroja. Right ?

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    No, eipä ole omakohtaista kokemusta, mutta aika usein nämä "pelastustarinat" ja muut "todistukset" kertovat aika pahasta elämäntilanteesta ja traumasta, johon sitten (yllätys, yllätys) löydetään apu juuri siitä kristinuskon jumalasta. Sitten on tietenkin erikseen ne, jotka ovat vain pitäneet lapsuuden uskonsa.

    "Jos uskovainen tuntee Jumalan, se asia ei tee hänestä hihhulia tai mielisairasta."

    Noin yleisesti ottaen olen kyllä kanssasi samaa mieltä. Hihhuli-sana on tällä palstalla laajentunut tarkoittamaan kaikkia uskovaisia. Osin sen takia, että meillä on kokemuksia aika rankoista hihhuleista, jotka kyllä ovat jo ainakin lähellä tuota mielisairaan tilaa. Kysehän on fanaattisuuden tai oman uskonsa oikeanapitämisen asteesta.

    "Se on hänen todistuksensa, jolle ateisti ei anna painoarvoa. Right? Vai lyödään hihhuliksi suurin rituaalein"

    No ei sinua vielä näillä meriiteillä voi lyödä hihhuliksi, ainakaan minun mielestäni:D. Tänään on ollut muuten jotenkin kummallinen aatelisuuden päivä. Tiedä sitten miksi...

    Tuohon loppuun minulla ei myöskään ole paljon huomauttamista. Jokainenhan tietenkin päättää itse siitä mitä pitää todennäköisenä ja mitä taas ei.

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    ei tässä mitään muuta tuputeta kuin järjen käyttöä
    jota täällä kuitenkin kehutaan kovasti olevan käytössä ?

    Jos uskovainen tuntee Jumalan, se asia ei tee hänestä hihhulia tai mielisairasta. Se on hänen todistuksensa, jolle ateisti ei anna painoarvoa. Right? Vai lyödään hihhuliksi suurin rituaalein

    Meistä jokainen ihminen on kuitenkin rakentunut eritavalla, aivan kuin jokainen luontokappalekin. Osa ihmisistä tuntee suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja tunnistaa Jumalan esim. pienistä seikoista luonnossa, Jeesuksen sovitustyön kautta, Raamatusta, vaikutuksen omassa elämässään, rukousvastauksilla, eri uskonnoista
    jne jne jne... lista on pitkä.

    Osa taas pyrkii järkeilemään asian, ateistit luottavat vain ihmisen järkeen, kun tämä usko kokemuksena puuttuu. On aivan sama asia, että
    kun minä en osaa oikein lukea karttaa, niin
    puuttuu tuo taitoa uskoa karttaa, eli onhan meissä jo sukupuoleenkin perustuvia eroja. Right ?

    "Jos uskovainen tuntee Jumalan, se asia ei tee hänestä hihhulia tai mielisairasta."

    Jos uskontoja olisi vaan yksi ja kaikilla uskovaisilla olisi jumalasta samanlainen mielipide, niin tuo toimisi. Asia kuitenkin on niin, että maailmassa on ihmisiä jotka väittävät tuntevansa jumalan, mutta heidän tuntemansa jumalat ovat ominaisuuksiltaan erilaisia. Tätä näkyy jopa saman uskonnon sisällä. Kun vielä lisätään se, että suurin osa uskovaisista jotka väittävät tuntevansa jumalan väittävät vielä, että muita jumalia ei ole olemassa, niin ei voi olla huomaamatta, että suurin osa näistä uskovaisista on varmasti väärässä. Siispä suurin osa uskovaisista, ellei jopa kaikki, uskovat mielikuvitusjumalaan, joka ei voi olla olemassa.

    Kuitenkaan, koska ei tiedetä kuka jumalaansa todelliseksi väittävistä uskovaisista on oikeassa (jos kukaan), niin ei voida myöskään tietää ketkä heistä ovat väärässä. Voidaan vain todeta, että suurin osa on uskovaisista väärässä ja tästä voidaan vetää se johtopäätös, että suurella todennäköisyydellä jokin yksittäinen uskovainen uskoo vain mielikuvitusjumalaan tai on ainakin väärässä jumalien määrästä.

    Mielestäni aikuisiällä mielikuvitusystävään tai olentoon uskominen on merkki jonkinlaisesta mielenhäiriöstä, mutta en sitten tiedä onko termi 'mielisairas' liian raju kuvaamaan tällaista ihmistä. Riippuu tietenkin paljon tapauksesta, mutta uskovainen noin keskimäärin ei ole mielisairas.

    "On aivan sama asia, että
    kun minä en osaa oikein lukea karttaa, niin
    puuttuu tuo taitoa uskoa karttaa, eli onhan meissä jo sukupuoleenkin perustuvia eroja."

    Kartta on kuitenkin pikkuisen eri aisia, kuin raamattu tai muut pyhät kirjat. Kartta voidaan osoittaa oikeaksi ja paikkansapitäväksi, kun taas pyhille kirjoille (esim. raamattu, koraani) näin ei ole pystytty tekemään.

    Äänestä

  • Dresden kirjoitti:

    "Mielestäni aikuisiällä mielikuvitusystävään tai olentoon uskominen on merkki jonkinlaisesta mielenhäiriöstä, mutta en sitten tiedä onko termi 'mielisairas' liian raju kuvaamaan tällaista ihmistä."

    Että tuo näkemys on virheellinen!

    Eikös ollut hieno Raamatullinen aloitus?
    Mutta joo, olen koittanut perehtyä eri uskontoteorioihin ja luulenpa, että jossain vaiheessa tulen kumoamaan näkemyksesi asiasta.

    Ihan jännittää osaanko sorvata ajatukseni selkeäksi ja esittää ne vakuuttavasti. Tähän mukaan on kutsuttu Vesitomukin. Vähän jo hahmottelin asiaa, mutta vielä se ei ollut vakuuttava, jolloin Vesitomu totesi minun esittävän pikkunäppäriä selityksiä.

    Heippa Dresdeniin (?) tämäkin on oma todistukseni

    >>>Jos uskontoja olisi vaan yksi ja kaikilla uskovaisilla olisi jumalasta samanlainen mielipide, niin tuo toimisi. >Mielestäni aikuisiällä mielikuvitusystävään tai olentoon uskominen on merkki jonkinlaisesta mielenhäiriöstä, mutta en sitten tiedä onko termi 'mielisairas' liian raju kuvaamaan tällaista ihmistä.

    "Kaikki uskonnot päätyvät samaan Jumalaan. Jos nyt
    tarkastellaan "juuri nyt" -siis, erilaisia ihmeitä
    maailmalla, niin niitä tapahtuu kaikissa uskonnoissa. Kaikki kirkkokunnat palvelevat samaa
    asiaa."

    Ei ainakaan islamin jumala ole sama kuin kristinuskon, ainakaan nykyään, eikä esim. Shiva ole lähelläkään kumpaakaan edellä mainituista. Sitä en tiedä yhdistyvätkö jumal-käsitykset joskus, mutta nykyään ne eivät ainakaan ole yhteneviä.

    "Ihminen on kulttuuriensa varassa elävä. Syödään sitä mitä muutkin syövät ja ympärillämme opettavat."

    Näinhän se on ja jumal-käsitykset muovautuvat sen mukaan. Ovatko ne sitten eriäviä käsityksiä samasta jumalasta vai käsityksiä eri jumalista, niin sitä en tiedä. Tosin nykyinen uskovien viittaaminen siihen/niihin ainoaan jumalaan ei ainkaan osoita, että olisi kysymys käsityksistä samasta jumalasta.

    "Jos nyt tarkastellaan "juuri nyt" -siis, erilaisia ihmeitä maailmalla, niin niitä tapahtuu kaikissa uskonnoissa."

    Mikäli ihmeitä tapahtuu (jota vahvasti epäilen), niin mistä tuo sitten todistaa? Että kaikkien palvomat jumalat ovat olemassa, vai että sama jumala järjestää ihmeitä myös erilaila uskoville?

    "Kaikki kirkkokunnat palvelevat samaa
    asiaa."

    Siis kaikki kristityt kirkkokunnat vai kaikkien uskontojen 'kirkkokunnat' noin yleensä? Mikäköhän tämä "sama asia" sitten mahtaa olla?

    "Jopahan sä hauskan rajusti ilmaiset. Olisikohan ateismi sitten jonkinlainen JRK " Järjen Rajatila Kokemus " tai aivojen laajentuma kenties, ali-aistillinen kokemus, Vainu.... jne (hi)"

    Eli usko maahisiin, spakettimonsteriin ja salamoja heittelevään zeukseen on täysin normaalia? Entäpä 'Keijjoon', joka on kaverini ja auttaa minua pahoissa tilanteissa, mutta muut eivät vain näe häntä kuin minä?

    "Tilalle on kuitenkin kasvanut toinen "heikkous", joka on jumalallinen, ihminen ei voi olla enää niin "paha" kuin ennen. Tätä asiaa ei voi siis oikein opettaa, vaan se on itse opittava sisäisesti, tunnistettava oma kuolemattomuus, sielu jne. Järjellähän tätä maailmaa ei voi voittaa."

    Joillakin johonkin 'voimaan' uskominen helpottaa elämistä. Toiset haluavat uskoa oikein parsoonalliseen jumalaan, jolla on poika tai kokonaiseen perheeseen jumalia. Tämäkö sitten vapauttaa ja vähentää ihmisen pahuutta? Joillakin ehkä, mutta on typerää ajatella, että kaikki sitä tarvitsisivat tai että tuo kaikilla toimisi. Uskonnollisesta uskosta on muutenkin vain lyhyt matka mielenvikaisuuteen, jonka myös monet itsemurhalahkot ja itsemurhapoimmittajat todistavat.

    Miksi maailma pitää voittaa? Eikö voi olla vain osa maailmaa ja elää sen mukana? Ei maailmaa tarvitse voittaa, vaan ihmisen tulee voittaa itsensä.

    Äänestä

  • Kadun-nainen kirjoitti:

    Heippa Dresdeniin (?) tämäkin on oma todistukseni

    >>>Jos uskontoja olisi vaan yksi ja kaikilla uskovaisilla olisi jumalasta samanlainen mielipide, niin tuo toimisi. >Mielestäni aikuisiällä mielikuvitusystävään tai olentoon uskominen on merkki jonkinlaisesta mielenhäiriöstä, mutta en sitten tiedä onko termi 'mielisairas' liian raju kuvaamaan tällaista ihmistä.

    ########################

    Äänestä

  • SemiSeppä kirjoitti:

    "Mielestäni aikuisiällä mielikuvitusystävään tai olentoon uskominen on merkki jonkinlaisesta mielenhäiriöstä, mutta en sitten tiedä onko termi 'mielisairas' liian raju kuvaamaan tällaista ihmistä."

    Että tuo näkemys on virheellinen!

    Eikös ollut hieno Raamatullinen aloitus?
    Mutta joo, olen koittanut perehtyä eri uskontoteorioihin ja luulenpa, että jossain vaiheessa tulen kumoamaan näkemyksesi asiasta.

    Ihan jännittää osaanko sorvata ajatukseni selkeäksi ja esittää ne vakuuttavasti. Tähän mukaan on kutsuttu Vesitomukin. Vähän jo hahmottelin asiaa, mutta vielä se ei ollut vakuuttava, jolloin Vesitomu totesi minun esittävän pikkunäppäriä selityksiä.

    En nyt muista kutsuneesi selityksiäsi pikkunäppäriksi.. ainakaan näin aamuyöllä ja pienessä humalassa (vaikka yleisesti ateisteista poiketen harvemmin juonkin).. "Näppärästi" joo koskien joitakin asioita.. sikäli kun ne eivät välttämättä (käsittääkseni) ole olleet kokonaisvaltaisia teorioita.. eihän nyt esteettistä kontemplaatiota sovi selittää vain aistien yliärsytykseksi..

    Piti vain mainita sinulle, että Oliver Sacksilta ilmestyy (tai on ilmestynyt jo engalnniksi) nyt uusi kirja! ->musicophilia.. Sacksia on toki "syytetty" popularisoinneista, mutta mitäs vikaa niissä toisaalta on niille, jotka eivät ammatiltaan ole neurologeja.. tuskinpa haittaa ainakaan ;) *hips*!

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    täytyy vielä postata mielestäni sangen huvttiava kuva tästä (oletetusti) yhteisesti ihailemastamme miekkosesta
    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/86/Oliver_Sacks.jpg

    -> huomaa käsi olkapäällä :P

    Äänestä

  • vesitomu kirjoitti:

    En nyt muista kutsuneesi selityksiäsi pikkunäppäriksi.. ainakaan näin aamuyöllä ja pienessä humalassa (vaikka yleisesti ateisteista poiketen harvemmin juonkin).. "Näppärästi" joo koskien joitakin asioita.. sikäli kun ne eivät välttämättä (käsittääkseni) ole olleet kokonaisvaltaisia teorioita.. eihän nyt esteettistä kontemplaatiota sovi selittää vain aistien yliärsytykseksi..

    Piti vain mainita sinulle, että Oliver Sacksilta ilmestyy (tai on ilmestynyt jo engalnniksi) nyt uusi kirja! ->musicophilia.. Sacksia on toki "syytetty" popularisoinneista, mutta mitäs vikaa niissä toisaalta on niille, jotka eivät ammatiltaan ole neurologeja.. tuskinpa haittaa ainakaan ;) *hips*!

    "" eihän nyt esteettistä kontemplaatiota sovi selittää vain aistien yliärsytykseksi.. ""

    Hmm, se oli kyllä aika kaukaa haettu minulta, mutta taisin esittää sen kysymys muodossa - retorisessa sellaisessa.

    Enkä minä pahastunut lainkaan, siitä pikkunäppäryys kommentista. Nehän olivat pikkunäppäriä, kun en vielä osaa kutoa kasaan hyvin selittävää kokonaisuutta.

    Katselin O. Sacksin kirjaa maanantaina kirjakaupassa. Sitä jota suosittelit "Antropologi Marsissa". En vielä ostanut sitä. Mulla kun on menossa nyt toi uskontoteoriavaihe ja sen kirjallisuus on hieman sellaista, että ei aukea aina ensimmäisellä lukukerralla vaan joutuu soutaa ja huopaa edes takas kirjan kappaleiden väliä.

    Mitäs muita hyviä kirjoja sinulla on suositella?

    .. ole muita suositella, en pahemmin lueskele itse.

    Uskontoteoria kuulostaa aika puisevalta, mutta avartavalta =)

    'Filosofian historian kehityslinjoja' on jonkinasteinen esitys länsimaisen filosofian kehityksestä ja vuorovaikutuksesta, ei vain erilaisten oppien galleria.. ja ollut itselleni ihan kohtalaisen avartava kirja nyt viime aikoina, yhtyisin väittämään joka kuuluu suurinpiirtein
    "hän joka ei osaa tehdä tiliä viimeisestä kahdestatuhannesta vuodesta, elää vain kädestä suuhun".. Siinä on rutkasti mielenkiintoisia pätkiä historiasta, auttaa kenties ymmärtämään nykyisen ajatuskäytännön syntyä, ja sen kautta perusteita 'kehittyneen kohteen historia kertoo sen koostumuksen ja päinvastoin'.. itse esitykset filosofisista teorioista tuntuvat sijoittuvan varsinaisissa filosofisissa popularisoinneissa vähemmän/ jos laisinkaan mainituille ja käsiteltyjen osa-alueille, mutta ne on useimmilla kirjoittajilla melko hyvin eroteltu, jos niihin ei jaksa perehtyä, mikä voi olla varsin ajankohtaistakin kirjaa lukiessa, mitä tulee vaikkapa Fichten tautofonisiin hirviöihin.

    ...lukenut sitä. Onhan tuo silmään sattunut tuo "Filosofian historian kehityslinjoja" useammankin kerran, mutta jäänyt hyllyyn.

    Ehkä luen sen. Historia on intohimoni.

    Äänestä

  • SemiSeppä kirjoitti:

    ...lukenut sitä. Onhan tuo silmään sattunut tuo "Filosofian historian kehityslinjoja" useammankin kerran, mutta jäänyt hyllyyn.

    Ehkä luen sen. Historia on intohimoni.

    Kaari Utrion neliosaisen kirjasarjan Suomen naisen vuosisadat? Ostin sen kirjamessuilta. Kallis, mutta hintansa arvoinen. Kertoo seikkaperäisesti ja mielenkiintoisesti tavallisen kansan elämästä Suomessa tuhannen vuoden aikajanalla. Mukaan lukien kirkon vaikutus kaikkeen mahdolliseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sivusta seurannut kirjoitti:

Palstalla otetaan jatkuvasti esille uutisia maailmalta, joissa kerrotaan mitä papit tekivät tai jättivät tekemättä. Sekä uskovaisten lahkolaisten tekosista ja kaikesta taivaan ja maan välissä olevista asioista jotka jotenkin vain koskettavat uskovia ihmisiä tai kirkkoja.

Miten on selitettävissä ateisti palstan kirjoittajien mieletön kiinnostus asioihin joista he ovat päässeet eroon, ainakin monet sanovat ettei heitä uskovaisten asiat kiinnosta vähääkään. Minusta palstan tarkoitus on kääntynyt päälaelleen, yli 90 %:sti kirjoituksista pitäisi olla uskovaisten palstoilla eikä suinkaan täällä ateistien palstalla.

Kirjoittajat oikein pyörivät ja mässäilevät aiheissa, joista heidän omassa elämässään ei pitäisi olla mitään suurempaa merkitystä. Asioita voi tietenkin ottaa esille, mutta siinäkin voisi käyttää sitä maalaisjärkeä miten asioista kirjoittaa.

Kun lueskelee hieman pidempää palstalla olevia kirjoituksia, ei voi olla ajattelematta sitä että eräillä on aivan kuin jonkinmoinen yhteenkuulumisen tarve purkaa elämänsä tarmo uskoviin edelleenkin hyvin vahvasti. Tästä saisi joku varsin helposti aiheen vaikka väitöskirjaan, uskonnottoman ihmisen mielestä ja ajatuksista kiinnostunut psykologian opiskelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu