keskenmeno rv 19

Itse koin keskenmenon tai ennenaikaisen synnytyksen, kuten lääkärit sanoivat, rv 23.
Kaiken piti olla kunnossa. Olimme käyneet rakenneultrassa kaksi viikkoa aikaisemmin, silloin kakki oli vielä hyvin ja saimme tietää, että poika on tulossa. Olimme onnellisia. Tätä vauvaa olimme todella toivoneet. Ei tässä vaiheessa osannut enää mitään pelätä.

Minulla alkoi verenvuoto illalla, ei kuitenkaan ollut vielä kipuja. Olin tuntenut pojan liikkeet aikaisemmin saman päivänä. Iski paniikki ja pelko, nytkö menetämme pikkuisemme. Ei näin voi käydä nyt, kaikenhan piti olla kunnossa.
Sairaalassa selvisi, että kohdunsuu oli auennut. Jouduin sairaalaan asentohoitoon vuodelepoon koko loppuraskauden ajaksi. Supistukset alkoivat illalla. Minulle annettiin supistuksenesto lääkettä. Yöllä supistukset hellittivät. Luulin jo, että selviämme tästä..

Aamulla kaikki kuitenkin alkoi vain pahempana. Lääke ei enää auttanut ja supistukset pahenivat ja niitä tuli useammin. En halunnut synnyttää pikkuistamme, minun pitäisi äitinä suojella häntä. En kuitenkaan siinä onnistunut, vauvamme kuoli aamupäivästä. Hän oli liian pieni selvitäkseen. Poika oli kaunis ja täydellinen.

Päässäni oli vain yksi asia; miksi näin kävi? Mikä tarkoitus tällä oli? En voi sitä ikinä ymmärtää. Miksi meiltä vietiin täydellinen poikamme pois?

Olin shokissa monta viikkoa. Minulla alkoi tulla maitoa vauvalleni. Oli hirveä tunne huomata, että maitoa tulee, mutta ei ole vauvaa kelle antaa sitä. En saanut nukuttua. Sain paljon ahdistuskohtauksia, johon lääkäri määräsi rauhoittavia. Shokin jälkeen minulla tuli kieltämisvaihe. En halunnut hyväksyä tapahtumaa. Sen jälkeen tuli viha; miksi näin kävi minulle. Oliko tämä minun syy? Vihasin kaikkia raskaana olevia.
Hautajaisten jälkeen olo tuli rauhallisemmaksi, nyt pikkuinen nukkuu ikuista unta ja on meidän perheen oma suojelusenkeli.
Olen lopulta hyväksynyt tapahtuman. Näin vain kävi. Se ei ollut minun tai kenenkään muun syy.
Vauvallemme tehtiin ruumiinavaus, mitään poikkeavaa ei löytynyt. Minulta tutkittiin verestä kaikki mahdollinen; tulehdukset ja hyytymistekijät.
Lopulta 2 kk:den kuluttua synnytyksestä selvisi, että minulla oli ollut vesirokko. olen sairastanut vesirokon lapsena, mutta näköjään se voi tulla useamman kerran. Minulla ei ollut minkäänlaisia oireita: ei kuumeilua tai näppylöitä.
On hyvä, että saimme tietää syyn tapahtuneeseen. Nyt ainakin tiedämme, että vika ei ollut meissä tai pienokaisessamme. Näin vain joskus tapahtuu. Tällakin oli varmasti joku tarkoitus, ehkä se selviää joskus..
Nyt olen uudestaan raskaana. Toivon, että nyt kaikki sujuu hyvin. Pientä pelkoa on jo nyt ja raskauden edetessä pelkoa tulee varmasti lisää, mutta onneksi minulla on oma suojelusenkeli, joka pitää huolta minusta ja tulevasta sisaruksestaan.

Täällä yksi saman kokenut pienen enkelipojan äiti. Tapahtumasta on jo 1,5 vuotta aikaa. Poika päätti tulla maailmaan viikolla 21, lapsivedet lähti tulemaan pe-la yönä ja sairaalaan mentiin tarkastukseen, lapsivettä oli vähän jäljellä mutta lapsi oli vielä elossa. Toivoa ei annettu yhtään ja saimme lähteä vielä kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä kunnolla. Ne oli elämäni pisimmät ja kauheimmat päivät, odottaa tuskaisena kun oma lapsi teki kuolemaa kohdussa eikä asialle voinut tehdä mitään. Siitä kesti vielä vajaa 2 vuorokautta ennenkuin supistukset alkoi voimakkaina sunnuntai-iltana. Maanantaina aamuyöllä poika syntyi kuolleena mutta täysin normaalin ja terveen näköisenä, aikaa vastaavan kokoisena.

Aika on parantanut haavat mutta kyllä se haikeus ja katkeruus välillä esiin putkahtaa. Paljon voimia ja jaksamista teille ja uskoa tulevaisuuteen.

Ihan sama tarina kun mulla ja samalla rv. Meillä oli vaan kaksoset, terveet tytöt. Multa hävisi lopulta pulssi kokonaan kun olin oksentanut niin paljon ja verta tullut niin paljon. Kiire tuli kaavintaan ja nukutukseen.
Helppoa se ei ole, voin luvata! Voimia ja halauksia teille.

Tulin muutama tunti sitten ensimmäisestä ultrastani,rv 12 2. Sikiö vastasi kokoa 8 4,ei sykettä. Jumankauta,että itkin.Eilen ja tänään vähän rusehtavaa vuotoa,ei muuta. Huomenna kaavintaan joka pelottaa. Onneksi ei vielä kerrottu 4-vuotiaalle esikoiselle,kuinka olisi selitetty ettei se sisarus sitten synnykään syksyllä..Kun ei meinaa itekään tajuta,miten niin kuollut?!! Mä oon jo suunnitellu kaiken.Perkele!!!
Tsemppiä saman kokeneille! Haave lapsesta olisi kova,mutta pelko on varmaan tämän jälkeen;käykö näin uudelleen?!!!Voimia Vaan..

Itse kun sain keskenmenon (tuulimunaraskaus) ja sain viimein kerrottua äidilleni ensinnäkin koko raskaudesta ja sitten keskenmenosta, sain itse kuulla järkyttävän asian.
Minulle olisi pitänyt tulla pienempi sisarus, mutta se oli myös päätynyt keskenmenoon raskausviikolla 19. Itkin puhelimessa, kun kuuntelin äidin kertomusta.
Jaksamisia sinulle, varmasti ottaa koville!!

En tiiä, et varmaan lukenut tuolla mun tarinaa, vähän alempana on mulla otsikolla myöhäinen keskenmeno.

Meidän pikkuinen sai enkelinsiivet selkäänsä rv. 19 3. Synnytin hänet rv.19 5. Tänään tuosta päivästä on kulunut tasan kuukausi.

Omalla tavallaan on lohduttavaa vaikkaki tosi tuskallista tietysti, mutta että te saitte selityksen miksi noin kävi. Tai siis että jos kätilö sanoi että epämuodostumia niin varmasti oli teidän enkelin parasta mennä pilven reunalle katselemaan tässä vaiheessa.

Vaikka itse mietinkin kokoajan etä miksi, miksi ja miksi näin piti käydä. Me ei vielä tiedetä syytä miksi meidän pieni kuoli. Ja vaikka lääketieteellinen syy saataiskin niin kyllä silti varmasti mietin että miksi piti näin käydä.

Mä menen edelleen aikalailla sumussa, välillä on parempia päiviä ja välillä sit taas tosi huonoja. Kriisipäivystyspuhelinta on käytetty ja paikanpäällä käyty juttelemassa.
Psykiatriselle sairaanhoitajalle on meno maanantaina. Että näin koville täällä itellä ottaa tämä asia.. :(

Mulla hautajaiset jotenki muutti asioita. Suru ja tuska on puskenut päälle ihan eri tavalla ku ennen. Pukeuduin pitkään pelkkään mustaan, toissapäivänä laitoin ruskeat sukat :) Tänään jo punaiset.

En kuukauteen jaksanut kiinnostua ulkomaailmasta, ekan kerran äsken luin iltiksen.Ehkäpä jossain vaiheessa uskallan taas katsoa ympärilleni ja alkaa taas toivomaan ja haaveilemaan..

Ei tätä tuskaa toivo kellekään mutta Sulle tiedoksi, et ole yksin..

Hei, luin juttusi keskenmenosta ja se kosketti koska olen itse saanut keskenmenon rv.18 3. minun vauvani vaan syntyi elossa. hänessä ei ollut mitään rakenne tai muuta vikaa. täydellinen pieni tyttö. siitä on aikaa kulunut jo lähes 8 vuotta mutta asia on on kuin eilinen. asian yli on ollut vaikea päästä. lapsen menetys on sydäntä särkevää. pieni hauta on muistona tästä kaikesta, hän on yksi lapsistani.

raskaudessa. Siitä on nyt tasan vuosi kun pieni poikamme syntyi kuolleena rv 38.Tuntui, että maailmani pysähtyi siihen paikkaan. Ei siitä ikinä yli pääse, mutta helpottaa hieman ajan kanssa. Tulin heti uudestaan raskaaksi, ja nyt meillä on nelikuukautiset kaksospojat.

Ei se suru siitä huolimatta ole pois pyyhkiytynyt. Välillä vieläkin näen vilauksia niistä kauhun hetkistä, joita tapahtui vuosi sitten. joita en vieläkään voi ymmärtää.

En jaksa ymmärtää miten niin ihana poika voi nukkua pois, jota niin paljon rakastan. Hän on minun enkelini, ja itken häntä vieläkin, toivoen että vielä joskus saan pitää häntä sylissäni kunhan elämäni tässä maailmassa loppuu.

Joskus on niin kiire näiden lasten kanssa, niin silloin se iskee se huono omatunto, kun ei ole haudalle päässyt, itkettää kun esikoinen ei saanut sitä mitä pojat nyt saavat.

Paljon voimia sinulle. Toivottavasti sinun sydämmestäkin haavat paranevat. Muista ettet ole yksin. Lapsesi katsoo sinua pilven reunalta ja toivoo, että voit hyvin.