Mulla on hetki aikaa

Siitä jo niin paljon aikaa,kun viimeksi kirjottanut päiväkirjaa etten nyt ihan muista?
mut eiks tää aloiteta aina tyyliin
-rakas päiväkirja =)
Tapasin tossa jonkin aikaa sitten ravintolassa miehen, jonka kanssa yksi asia johti toiseen,ehkäsy petti ja sitten olikin jo se kauhun aamu,kun raskaustesti oli positiivinen.
Tietysti tein abortin.Mies oli varattu ja koko juttu vaan kahen ihmisen panonnälkästä ittensä antamista ja toisen ottamista.
Podenko syyllisyyttä tai kadunko? no en!
Se ihminen oli kokemisen arvonen ja se yksi yö kuitenkin antoi enemmän kun otti.
Kerroinko tälle toiselle osapuolelle raskaudesta? no en! Miks pilaisin jonkun ihmisen elämän?
Eli se siitä.

Vaikka tapaankin paljon ihmisiä, toistenkanssa parempia hetkiä kuin toisten ,niin silti on aina se yksi ylitse muiden.Viimeviikonloppuna se sitten taas yllättäen seisoi siinä mun edessä (siis tämä ihminen) ja hymyili.Tietty oltiin heti toistemme kimpussa ja ilman sanoja tiedettiin mitä se yö meille antaa.Oli niin ihana päästä sen ihmisen iholle,koskettaa ja hyväillä sitä.Rakastetaanko toisiamme? ehkä tavallaan ,mut enemmänkin se aina sellasta ihastumista.Aina ja jokakerta ,kun tavataan.
Ihastutaan toisiimme ja siihen hetkeen.Puhutaan,rakastellaan,silitellään,kosketellaan,nukutaan sylikkäin ,nautitaan toisistamme ja sitten puen,painan suukon vielä otsalle ja lähden kotiin.
Tällä kertaa se kaikki oli jotenkin erillaista,samallaista mutta kuitenkin erillaista.Ensin mietin ,että ehkä se vaan mun tunne ja luulo tai kaipuu sitä ihmistä kohaan,mutta kun seuraavana yönä puhelin soi ja tuttu ääni kutsui itsensä luokseni, tiesin ettei se kaikki ollutkaan vaan mun villiä mielikuvitusta.
Siinä se seisoskeli ja katteli mua, kuin olis ekaa kertaa nähnyt ja taas tiesin, että se hetki oli vaan meille.Tälläkertaa se jopa sanoikin sen,ihan kun kosketus ei olis osannut sitä kertoa.Sillä ehti jo olla ikävä mua =)

Tässä itekseni miettinyt,että enkö osaa enää oikeasti rakastaa? onko maailma kovettanut ja vienyt multa jotain? vai enkö vaan ole tavannut sitä oikeaa? Oonko jo elänyt sen suuren rakkauteni vai oonko liian omaa rauhaa ja aikaa rakastava ihminen,joka mielummin on yksin ja halutessaan ottaa sen tarvitsemansa.
En kiellä etteikö välillä ole ihanaa herätä jonkun sylistä.Herätä ja vielä edes ehtimättä avata silmiä,rakastella ja tuntea toisen lämpö.Silti rakastan aamuja,kun herään yksin.
Oonko yksinäinen,katkera elämälle,haluton sitoutumaan vai onko kaikki vaan sitä,että haluan nauttia elämästä.
Ainakin mulla on hyvä olla ja tiedän sen näkyvän musta ulospäinkin.Saan katseita ihmisiltä,jotka toisinaan kerovat sen mitä jo sisälläni tiedänkin.Uskallus elää pienissä hetkissä ja nautin niistä.

Niinpä,rakas päiväkirja,mitäkö tähän hetkeen kuuluu?
oi kiitos hyvää =)
taas valmis ihastumaa johonkin,ehkä vaan hetkeksi tai ehkäpä vielä joskus pidemmäksikin aikaa.Avoimin mielin otan sen mitä elämä antaa.Joskus huonoja päiviä,mutta kyllä ne hyvät aina voiton vie ja vapaus valita on mun elämäni avain.
Nyt varmasti mietityttää onko mulla sydäntä ollenkaan? no on! =) ja rakastan sillä elämääni ihan täysillä.
Rakastan ihmisiä,hetkiä,nautintoa,aurinkoa...
ja jokaista päivää ,jokaista hetkeä ja kaikkea sitä mitä tällä elämmällä on mulle antaa.
Antaa hyvän kiertää ;)