Lappi

Heitän tässä ajatuksen.
Miten olisi, jos Lapin lääni julistautuisi itsenäiseksi?

Mielestäni sillä olisi monia etuja, sekä lappalaisille, että etelä-suomalaisille.

Kunnioitan Presidentti Urho Kekkosta paljon, ja Kekkosen aikana en olisi tätä asiaa esittänyt, ei ollut tarvetta.

Nyt kun suomessa on ylimielinen porvarihallitus, joka ajaa vain kansainvälisen suurpääoman etuja, jolla ei tunnetusti ole isänmaata, vrt. Nokian Bochum, eli Saksasta mentiin Romaniaan, vain halvan työvoiman perässä, sekä Kemijärven, Stora Enson paperitehtaitten lakkauttaminen, vetoamalla siihen, että logistiikka ym. muista syistä, kannattava tehdas oli lopetettava, ja Kemijärveläiset jää työttömäksi.

Kemijärven tapauksessakin oli kyse siitä, että piti miellyttää ja tanssia ulkomaisten osakkeenomistajien pillin mukaan, että pitää maksimoida voitot, paskat välitettiin suomalaisista kemijärveläisten elämästä.

Vertauksia olisi lukemattomia tältä alueelta.

Sitten Suomen puolustuspolitiikka.
Suomea ajetaan väkisin NATO:on, vaikka 70 prosenttia Suomen kansasta vastustaa NATO jäsenyyttä.

Uusi ulkoministerimme Alexanden Stubb onkin sanonut ylimielisesti, että NATO asia on sellainen, että siitä ei pidä kansanäänestystä järjestää.

EU ja suomen viime ja ennen kaikkea nykyinen porvari hallitus on romuttanut aluepolitiikan, ja Lappi on saanut kärsiä tästä eniten.

Jos Lappi itsenäistyisi, niin sen kannattaisi erota EU:sta, se voisi esim. jatkaa kemijärven sellutehtaan toimintaa, ym.

Myös puolustuspolitiikassa nykyhallitus on hylännyt lapin.
Itsenäinen Lappi olisi puolueeton, sillä olisi yleinen asevelvollisuus, joten sen avulla myös tarpeeksi uskottava puolustus.

Itse asun ja olen syntynyt Etelä-suomessa, mutta voisin vakavasti harkita muuttoa ko. valtioon nimeltä Lappi.

Sillä tuo valtio ei olisi EU:n orja, ja ainakin minä haluaisin omalla työpanoksellani rakentaa itsenäistä, EU:stä ja NATO:sta riippumatonta hyvinvoivaa Lappia.

Olen kyllästynyt mm. Pääministeri Vanhasen änkytykseen ja nyky suomen köyhiä päähän potkivaan politiikkaan, ja porvarihalituksen häikäilettömään ylimielisyyteen.

Lappi nimisen valtion pääkaupunki olisi luonnollisesti Rovaniemi.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Kommenttia kiitos.
5143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

juttu ja idea on jo niin hemmetin wanha, että pitäisi löytyä googlettamallakin vastauksia...

Äänestä

Kun noin punaisten lasien takaa katsot tilannetta,
eikö olisi samantien parempi liittää Lappi
Venäjään? Murmanskin ympäristössä vielä lienee
neuvostoliittolaiset olot, eli sinunlaisille
ihanteelliset.

Äänestä
  • Olen aloittaja, ja täytyy kysyä, että mikä helvetti siinä on, että kun esitin, että Lappi olisi itsenäinen ja elinvoimainen valtio, ei nykyinen EU herrojen kestitsemispaikka, niin heti leimataan kommunistiksi, tai Venäjä mieliseksi??

    Järjenpuutettako?

    Siis kannattaisin, että Lapilla olisi hyvät suhteet joka suuntaan, ja Lappi olisi ehdottoman puolueeton.

    USA:lle ja EU:lle puolueeton Lappi olisi kauhistus, sillä enää lappalaisia ei voisi käyttää hyväksi, kun he itse saisivat määrätä aluettaan.

    Totta helvetissä Lapin kannattaisi olla väleissä Venäjän kanssa, sillä Lapilla ja Venäjällä olisi varmaan paljon kauppasuhteita, ja kemijärven tehdaskin olisi saanut jatkaa, kun etelä-suomi ei olisi saanut sanella, että tehdas on lakkautettava.

    Uskon, että monet tähän nykymenoon kyllästyneet suomalaiset, eli EU:n perseennuolentaan kyllästyneet, ja loputtomaan EU:n byrokratiaan kyllästyneet, ja ne suomalaiset jotka eivät halua rahoittaa tuota pöhöttynyttä, byrokratian linnaketta EU nimeltään, niin moni heistä muuttaisi Lapin valtioon.

    EU parlamentikon kuukausi palkkahan on vaatimattomat 20 000 euroa.

    Suomi maksaa EU:lle paljon enemmän kuin sieltä saa.

    Lapissa on aina viljelty maata, kiitos valoisan kesän, mutta EU haluaa, että se loppuu.

    Näillä ehdotuksilla ja ideoilla ei ole mitään tekemistä kommunismin kanssa!

    Äänestä

Jep. Lappi itsenäiseksi! Loppuu se saatanan loisiminen etelän rahoilla. Kaikki SUOMEN valtion maksamat tukiaiset lappaloisille pitää lopettaa.
Lappaloiset töihin tai sitten muuttavat vaikka venäjälle. Lappaloiset ovat Suomen SYÖPÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ITSENÄISEKSI? kirjoitti:

Heitän tässä ajatuksen.
Miten olisi, jos Lapin lääni julistautuisi itsenäiseksi?

Mielestäni sillä olisi monia etuja, sekä lappalaisille, että etelä-suomalaisille.

Kunnioitan Presidentti Urho Kekkosta paljon, ja Kekkosen aikana en olisi tätä asiaa esittänyt, ei ollut tarvetta.

Nyt kun suomessa on ylimielinen porvarihallitus, joka ajaa vain kansainvälisen suurpääoman etuja, jolla ei tunnetusti ole isänmaata, vrt. Nokian Bochum, eli Saksasta mentiin Romaniaan, vain halvan työvoiman perässä, sekä Kemijärven, Stora Enson paperitehtaitten lakkauttaminen, vetoamalla siihen, että logistiikka ym. muista syistä, kannattava tehdas oli lopetettava, ja Kemijärveläiset jää työttömäksi.

Kemijärven tapauksessakin oli kyse siitä, että piti miellyttää ja tanssia ulkomaisten osakkeenomistajien pillin mukaan, että pitää maksimoida voitot, paskat välitettiin suomalaisista kemijärveläisten elämästä.

Vertauksia olisi lukemattomia tältä alueelta.

Sitten Suomen puolustuspolitiikka.
Suomea ajetaan väkisin NATO:on, vaikka 70 prosenttia Suomen kansasta vastustaa NATO jäsenyyttä.

Uusi ulkoministerimme Alexanden Stubb onkin sanonut ylimielisesti, että NATO asia on sellainen, että siitä ei pidä kansanäänestystä järjestää.

EU ja suomen viime ja ennen kaikkea nykyinen porvari hallitus on romuttanut aluepolitiikan, ja Lappi on saanut kärsiä tästä eniten.

Jos Lappi itsenäistyisi, niin sen kannattaisi erota EU:sta, se voisi esim. jatkaa kemijärven sellutehtaan toimintaa, ym.

Myös puolustuspolitiikassa nykyhallitus on hylännyt lapin.
Itsenäinen Lappi olisi puolueeton, sillä olisi yleinen asevelvollisuus, joten sen avulla myös tarpeeksi uskottava puolustus.

Itse asun ja olen syntynyt Etelä-suomessa, mutta voisin vakavasti harkita muuttoa ko. valtioon nimeltä Lappi.

Sillä tuo valtio ei olisi EU:n orja, ja ainakin minä haluaisin omalla työpanoksellani rakentaa itsenäistä, EU:stä ja NATO:sta riippumatonta hyvinvoivaa Lappia.

Olen kyllästynyt mm. Pääministeri Vanhasen änkytykseen ja nyky suomen köyhiä päähän potkivaan politiikkaan, ja porvarihalituksen häikäilettömään ylimielisyyteen.

Lappi nimisen valtion pääkaupunki olisi luonnollisesti Rovaniemi.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Kommenttia kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu