Elikkäs, mä olen 15 vuotias tyttö ja olen kirjotellut pieniä tarinoita (novelleiksi kutsutaan) ja olen laittanut niitä erään nuortenlehden keskustelupalstalle osioon "runot ja novellit". Valitettavasti mun tarinoita ei arvosteta siellä ja kyseisten siellä olijoiden mielestä nämä on suoraan sanottuna täyttä paskaa. Hehän itse kirjoittavat Tokio hotel aiheisia novelleja ILMAN minkäänlaisia isoja alkukirjaimia tai pilkkuja ja lukevat niitä kaikella kunnioituksella.
Joten nyt mä pyydän, että lukisitte tämän novellin ja antaisitte hieman palautetta. Negatiivistä tai positiivista. Kiitos.
Kylmä kyyti.
Kevät oli tullut ja aurinko kimalsi päivällä sataneissa vesilätäköissä. Kevään tulo merkitsi tämän seudun pojille vain kahta asiaa, mopon esiin kaivamista ja kyttien kusettamista. Tytötkään eivät olleet keväisin niin tärkeitä, kuin mopo, oma pikkuinen honda monkey. Mika oli päättänyt pitää sen aina ja ikuisesti. Muuta hän ei tarvinnutkaan. Mika siristi silmiään ja leikkasi siistin palan mustasta varusteteipistä. I kirjaimesta saisi rekisterikilvessä helposti E:n, kun vain vähän kikkaili. Hän painoi teipin siististi kilpeen ja kävi kauempana vilkaisemassa, oliko se tarpeeksi aidon näköistä. Mikaa hymyilytti, tällä seudulla poliisit olivat sen verran daijuja, ettei kukaan ehtisi miettiä kusetuksen makua. Mika pyyhki viimeisetkin pölyt hondastaan ja nakkasi rätin kellertävänvihreälle nurmelle.
"MIKAAA! KYPÄRÄ!" äiti kiljaisi ikkunasta.
"No eihä! Se hiostaa!" Mika huusi samalla viritellen mopoa käyntiin.
"Sä maksat sitten sakot jotka tulee poliisilta, kun pelleillään ton mopon kanssa!" äiti huusi kiukkuisesti ja löi ikkunan kiinni.
Mika jäi virmuilemaan pihalle, saa nähdä kuinka sopuisasti koje lähtisi liikkeelle. Mika polkaisi kerran ja monkey hyrähti iloisesti käyntiin.
"Hyvä tyttö," Mika taputti mopoaan istuimelle.
Hän istahti ja kaasutteli pois pihasta vapauden tunne hiuksissaan hulmuten. Hän tunsi itsensä maailman kuninkaaksi ajaessaan kohti auringonlaskua. Hän vilkaisi nopeusmittariaan, 75 km/h. Mika kirosi mielessään. Eikö koko viime talven kestäneistä virittelyistä ollut mitään hyötyä!? Mika väänsi kaasua käsi valkoisena. Sen oli mentävä kovempaa.. vielä hiukan kovempaa. 80km/h, ohjaustanko alkoi nitkua puolelta toiselle. "Tappovehje", hän oli kuullut jonkun sanoneen koulun ruokalassa. Mika oli naurahtanut, sanonut, että osaisi kyllä hallita sitä tarpeeksi hyvin ja muiden huokaillessa, jotkut silmiään pyöritellen ja jotkut silmät kiiltäen innosta, mättänyt spagettia vatsaansa.
Hänhän oli täydellinen kuski! Epäikööt vain he, jotka eivät uskaltaneet kohdata totuutta.
90 km/h, Mikaa hymyilytti jo. Tuuli huumisi korvissa ja esti kuulemasta enää yhtään mitään. Mika toivoi rikkovansa 100 km tuntinopeuden, sillä sillähän hän oli kuitenkin koulussa rehennellyt. Hän väänsi kaasua ja painoi hampaansa lujaa toisiinsa kiinni, järkyttävään irvistykseen. Nopeusmittarin viisari väpätti 98 ja 100 välillä.
"AARRGH!" Mika huusi ja mittarin neula kääntyi vähän yli sataseen. Mika nauroi helpottuneena, hän oli tehnyt sen. Mika huristeli edelleenkin 90 km tuntinopeudella tutulla hiekkatiellä. Tuuli lepatti hiuksissa ja korvia alkoi hieman särkeä viileän tuulen vuoksi, mutta tuollaisten pikkuseikkojen vuoksi Mika ei jarruttanut yhtään, hän oli ikuisesti nuori, villi, vapaa ja kuolematon! Hän oli..
"NIIRGH!" Jarrut ulvoivat. Mika näki kuinka auto peruutti eräästä pihasta pois ja tuli suoraan hänen eteensä. Hän menetti mopon hallinnan ja ainoa mitä hän ehti sen jälkeen nähdä oli pala taivasta ja auton punaisen värin lentäessään auton yli mopon kyydistä. Hänellä kävi päässään viimeinen ajatus, äiti oli oikeassa, jonka jälkeen hän iskeytyi kovaan hiekkatiehen ja jäi siihen äänettömänä makaamaan. Mopo oli läjänä ja auton kyljessä oli ikävä lommo, jotka kyllä pystyttiin jotenkin korvaamaan.
Mika sen sijaan oli läjänä tiellä. Häntä ei pystytty korvaamaan, mitenkään.
Myös surullisen äidin sydämessä oli lommo, jota ei kukaan, koskaan pystyisi paikata.
Joten nyt mä pyydän, että lukisitte tämän novellin ja antaisitte hieman palautetta. Negatiivistä tai positiivista. Kiitos.
Kylmä kyyti.
Kevät oli tullut ja aurinko kimalsi päivällä sataneissa vesilätäköissä. Kevään tulo merkitsi tämän seudun pojille vain kahta asiaa, mopon esiin kaivamista ja kyttien kusettamista. Tytötkään eivät olleet keväisin niin tärkeitä, kuin mopo, oma pikkuinen honda monkey. Mika oli päättänyt pitää sen aina ja ikuisesti. Muuta hän ei tarvinnutkaan. Mika siristi silmiään ja leikkasi siistin palan mustasta varusteteipistä. I kirjaimesta saisi rekisterikilvessä helposti E:n, kun vain vähän kikkaili. Hän painoi teipin siististi kilpeen ja kävi kauempana vilkaisemassa, oliko se tarpeeksi aidon näköistä. Mikaa hymyilytti, tällä seudulla poliisit olivat sen verran daijuja, ettei kukaan ehtisi miettiä kusetuksen makua. Mika pyyhki viimeisetkin pölyt hondastaan ja nakkasi rätin kellertävänvihreälle nurmelle.
"MIKAAA! KYPÄRÄ!" äiti kiljaisi ikkunasta.
"No eihä! Se hiostaa!" Mika huusi samalla viritellen mopoa käyntiin.
"Sä maksat sitten sakot jotka tulee poliisilta, kun pelleillään ton mopon kanssa!" äiti huusi kiukkuisesti ja löi ikkunan kiinni.
Mika jäi virmuilemaan pihalle, saa nähdä kuinka sopuisasti koje lähtisi liikkeelle. Mika polkaisi kerran ja monkey hyrähti iloisesti käyntiin.
"Hyvä tyttö," Mika taputti mopoaan istuimelle.
Hän istahti ja kaasutteli pois pihasta vapauden tunne hiuksissaan hulmuten. Hän tunsi itsensä maailman kuninkaaksi ajaessaan kohti auringonlaskua. Hän vilkaisi nopeusmittariaan, 75 km/h. Mika kirosi mielessään. Eikö koko viime talven kestäneistä virittelyistä ollut mitään hyötyä!? Mika väänsi kaasua käsi valkoisena. Sen oli mentävä kovempaa.. vielä hiukan kovempaa. 80km/h, ohjaustanko alkoi nitkua puolelta toiselle. "Tappovehje", hän oli kuullut jonkun sanoneen koulun ruokalassa. Mika oli naurahtanut, sanonut, että osaisi kyllä hallita sitä tarpeeksi hyvin ja muiden huokaillessa, jotkut silmiään pyöritellen ja jotkut silmät kiiltäen innosta, mättänyt spagettia vatsaansa.
Hänhän oli täydellinen kuski! Epäikööt vain he, jotka eivät uskaltaneet kohdata totuutta.
90 km/h, Mikaa hymyilytti jo. Tuuli huumisi korvissa ja esti kuulemasta enää yhtään mitään. Mika toivoi rikkovansa 100 km tuntinopeuden, sillä sillähän hän oli kuitenkin koulussa rehennellyt. Hän väänsi kaasua ja painoi hampaansa lujaa toisiinsa kiinni, järkyttävään irvistykseen. Nopeusmittarin viisari väpätti 98 ja 100 välillä.
"AARRGH!" Mika huusi ja mittarin neula kääntyi vähän yli sataseen. Mika nauroi helpottuneena, hän oli tehnyt sen. Mika huristeli edelleenkin 90 km tuntinopeudella tutulla hiekkatiellä. Tuuli lepatti hiuksissa ja korvia alkoi hieman särkeä viileän tuulen vuoksi, mutta tuollaisten pikkuseikkojen vuoksi Mika ei jarruttanut yhtään, hän oli ikuisesti nuori, villi, vapaa ja kuolematon! Hän oli..
"NIIRGH!" Jarrut ulvoivat. Mika näki kuinka auto peruutti eräästä pihasta pois ja tuli suoraan hänen eteensä. Hän menetti mopon hallinnan ja ainoa mitä hän ehti sen jälkeen nähdä oli pala taivasta ja auton punaisen värin lentäessään auton yli mopon kyydistä. Hänellä kävi päässään viimeinen ajatus, äiti oli oikeassa, jonka jälkeen hän iskeytyi kovaan hiekkatiehen ja jäi siihen äänettömänä makaamaan. Mopo oli läjänä ja auton kyljessä oli ikävä lommo, jotka kyllä pystyttiin jotenkin korvaamaan.
Mika sen sijaan oli läjänä tiellä. Häntä ei pystytty korvaamaan, mitenkään.
Myös surullisen äidin sydämessä oli lommo, jota ei kukaan, koskaan pystyisi paikata.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://charmed.icemoon.net/?page_id=28
mähän nyt en oo mikään kriitikko mut oli toi... totinen ja koskettava ja valitettavan tosi monelle elämänsä kevättä elävälle.
Sitä en kyllä ihmettele jos toi ei istu formaattiin jossa jauhetaan jostain Tokio Hotel'sta...;)
Kantsii varmaan tyrkyttää noita johonkin muualle ku kyseiseen nuortenlehteen.
mitään sellaista.
..vaikket olekkaan kuullut niin novelleiksi tuon sortin lyhyitä tarinoita kutsutaan, kysäseppäs vaikka äikän opettajaltasi.
Vähän aikaan voisi ehkä mennä kun sais selville.
on kuitenkin erittäin yleinen nimitys kirjallisuudessa.