Kunnian ja omantunnon kautta

Miekkonen

Hyvin harva enää tietää mitä tarkoittaa kunnian ja omantunnonkautta, useimmat ajatelee että kunnia on jotain mitä saa kun voittaa kilpailuissa, omastatunnosta ei juuri enää puhuta koska sitä ei juurikaan ihmisillä ole. Koska omaatuntoa ei ole, ohjaa nykyihmistä moraali, joka on täysin erityyppinen kun omatunto. Moraali on muilta ihmisiltä opittu kayttäytymismalli, moraalia painottavat erityisesti naiset, he kun ovat hyviä lukemaan muita ihmisiä, mutta moraali ei ole pelkästään positiivinen asia, sillä se on hyvä taistelumoraali, joka panee sotilaan tappamaan, tai se on hyvä työmoraali joka laittaa maanviljelijän suoltamaan pellot myrkkyjä täyteen.

Moraali kun muuttuu ihmisten ja ajan mukana, se mukä oli moraalitonta ennen voi olla nykymoraalin mukaan hyväsyttyä.

Hyvä moraali motivoi, hyvä omatunto taas rauhoittaa, joten moraali ja omatunto ovat lähes päivastaisia asioita.

Omatuntoa ei voi oppia muilta, eikä sitä voi oppia, se syntyy ihmisen sisällä. Jos ihminen on kasvanut kypsäksi ja pystyy vetäytymään pidemmäksi ajaksi yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, jossa tarkkailee keskittyneesti omaa elämäänsä ja tekojansa ,tämän tehtyään hän saattaa saada hyvän omatunnon.Hyvä omatunto antaa ihmiselle sellaisen sisäisen rauhan, että hän ei halua enää tehdä pahuutta, tästä syntyy kunnia toimia omantunon mukaaan ja olla oikeudenmukainen.

Omatuntoa ei juurikaan enää ole ihmisillä monestakin syytä, elämäntyylinsä takia miehet eivät enää vetäydy, tai pysty rauhaan ja hiljaisuuteen yksin ollessaan. Toinen syy on maailman arvomaailman muuttuminen feminiiniseksi, naiset kun eivät voi saavuttaa hyvää omaatuntoa. Naisten aivot kun on rakentuneet sillä tavalla, että kaksi aivopuliskoa toimii jatkuvasti samaan aikaan, joten he eivät pysty syventymään ja keskittymään vain yhteen asiaan, tämän takia omatuntoa ei naisille muodostu.

Omatunto ja kunnia ovat siis asioita joita nainen ei voi koskaan saavuttaa, tämä on myös alkuperäinen syy miksi useimmat uskonnot ja vanhat korkeakultuurit pitävät miestä hyvänä ja oikeudenmukaisena, ja naista kunniattomana olentona jonka moraali muuttuu hyötyä tavoitellessaan, ja nainen huoraa, valehtelee ja suostuu pahuuteen jos joku muukin niin tekee..

Todellinen syy että asiat ovat menossa päin helvettiä, ja että saasteet, huumeidenkäyttö, rikollisuus ja mielenterveysongelmat lisääntyvät, on se että omatuntoa ei ole, ja moraali muuttuu ahneuden lisääntyessä.Vasta kun naiset tätä asiaa tutkivat ja sen todeksi oivaltavat, niin muutos parempaan voi olla mahdollista.

Omatunto on miehille,

Moraali naisille,

Vaistot eläimille.

13

492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sikke

      Milloinkas nainen on huorannut yksin.

      • Kyllä kyllä

        Nainen vain käyttää hyväksi miehen halua seksiin,
        ja mies käyttää hyväksi naisen halua rahaan


      • Miekkonen

        Siinähän nainen käyttää hyväksi miehen seksuualista halua, ja mies käyttää hyväksi naisen rahan halua.


      • Valerie S.
        Miekkonen kirjoitti:

        Siinähän nainen käyttää hyväksi miehen seksuualista halua, ja mies käyttää hyväksi naisen rahan halua.

        Miehet käyttävät rahaa sitoakseen naiset itseensä.
        Jos ei anna naisille taloudellisesti HYVÄÄ itsenäistä elämää, ei nainen pysty elämään ilman miestä.
        Siksi naisen on taisteltava taloudellisia pakotteita = alipalkkausta ja tämän alipalkkauksen ylläpitäjää,miestä, vastaan kaikin asein.
        Cutting up-terveisin,
        Valerie


    • Velho

      Jurpo vetämään teesisi vessanpöntöstä alas... idiootti.

      • Miekkonen

        Totuus sattuu vain jos elää valheessa,
        ja valhe sattuu kun elää totuudessa.

        Se on siis kontrasti joka kivun aiheuttaa.


    • Valerie S.

      Moraalista ovat aina päättäneet MIEHET.
      Miehiä ohjaavat yksinkertaiset vietit, aggressio ja seksi.
      Mies on kykenemätön rakkauteen, empatiaan ja henkiseen elämään.
      Mies on vain egotrippari, joka piiloutuu miehisyyden tyhjän kuoren taa.
      Sitten kun nämä eläimelliset demoonit saadaan kitkettyä maapallota, ei miehiä enää ole.

      Cutting up-terveisin,
      Valerie

      • Miks?

        Jos miehiä ohjaisivat pelkästään vietit, aggressiot ja seksi jos väittämäsi pitäisi paikkaa olisit luultavasti orja tällä hetkellä.
        Jos me olemme petoja mistä johtuu se että miehet ovat yrittäneet parantaa naisten asemaa tässä yhteiskunnassa, Eikö myös miehet aja juuri naisten etuja? Miksi syyttää kaikkia kun vain osa on tehnyt väärin?


      • Valerie S.
        Miks? kirjoitti:

        Jos miehiä ohjaisivat pelkästään vietit, aggressiot ja seksi jos väittämäsi pitäisi paikkaa olisit luultavasti orja tällä hetkellä.
        Jos me olemme petoja mistä johtuu se että miehet ovat yrittäneet parantaa naisten asemaa tässä yhteiskunnassa, Eikö myös miehet aja juuri naisten etuja? Miksi syyttää kaikkia kun vain osa on tehnyt väärin?

        Kun maailma teollistui, tarvitsivat miehet lisää orjatyövoimaa, ja siihen kelpasivat myös naiset.
        Näin naiset alkoivat oman rahan myötä itsenäistyä.
        Nopeasti miehet kuitenkin huomasivat tämän vaaran ja pitivät ja pitävät yhä naisia köyhyysloukussa, eli naistenalojen palkat pidetään alhaalla.
        Täyttä soopaa on se, ettei muka ole varaa maksaa naistenaloilla ja kotona työskenteleville naisille hyvää palkkaa.
        Kysymyksessa on tahallinen naisten köyhyydessä pitäminen.


    • Mies vain

      HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA ... huh...älkää tappako minua nauruun...HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA HAHHAHHAHHAH HAAAHHAHAAHAAHAHAHAHA ... enpä ole kuunaan naurettavampaa kuullut kuin nuo kolme sanaa samassa yhteydessä: naiset, kunnia ja omatunto...

      • Ida

        Ehkäpä et enää näe huomista päivää.....


      • Sanelma
        Ida kirjoitti:

        Ehkäpä et enää näe huomista päivää.....

        sattua niin onnekkaasti - kuullostaa liian hyvältä, pelkään... Toisaalta, kukapa meitä huvittaisi sitten :)


    • Equilibrium

      Kirjoituksesi on hyvä ja ajatuksella kirjoitettu; sen sisältöä vahvistavat Velho, Sikke ja etenkin Valerie Ass aggressivisilla, lapsellisilla purkauksillaan. Toisaalta heille suotakoon ahdistustensa ja pelkojensa käsittely kirjoittamisen muodossa tällä palstalla. Toivottavasti sillä on heille terapeuttinen vaikutus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7989
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2273
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2194
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1764
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1254
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1239
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1158
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      845
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      806
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      750
    Aihe